Fima

wp-content_uploads_2012_05_fima.jpeg_200_129
’Isänpäivän aamuna on syytä päivittää blogi esittelemällä kirja, joka on kaukana isänpäivästä, elämään tulee kontrastia. Kun lueskelin tätä kirjaa, ajattelin isyyttä useammankin kerran, sillä kirjan päähenkilö Fima ei ollut kypsä isäksi ja kirjailija antoi sellaisen kuvan, ettei hän halunnutkaan tulla isäksi, vaan pelkäsi sitä. Kuitenkin elämän yksi perusedellytys on niin isyys kuin äitiyskin. Amos Oz on yksi suosikkikirjailijoistani. Hänen teoksensa, joita olen vuosien saatossa lukenut kymmenkunta, käsittelevät monipuolisesti elämää ja sen ilmiöitä. Lisäksi niissä on usein esillä niin juutalaisuus kuin myös sen mukanaan tuomat ristiriidat, joita Lähi-Idässä esiintyy. Oz itse on ajatteleva, kriittinen ja jopa kapinallinen, ristiriitainen persoona juutalaisessa yhteiskunnassa ja sellaisista lähtökohdista syntyy aina mielenkiintoisia tarinoita.’

Tämä kirja on alkuperäisellä kielellään ilmestynyt jo parikymmentä vuotta sitten, mutta on edelleen yhtä ajankohtainen kuin silloinkin. Tarinan sanoma, jos sellaisen haluaa kirjasta löytää, on kätketty Fiman valtavan verbaalisen vyörytyksen keskelle. Fima eli Efraim Nisan on keski-ikäinen mies, joka ei ole saanut minkäänlaista otetta järjestäytyneestä elämästä, vaan elää edelleen kuin lapsi, joka vähät välittää huomisesta ja joka odottaa, että kaikki rakastavat häntä ja haluavat olla hänen kanssaan, oli hän itse sitten millainen tahansa. Egoistina Fima itse elää kaaoksessa niin tavaroidensa kuin ihmissuhteittensakin kanssa.

Fiman isä on kosmetiikkatehtaan perustaja ja johtaja, rikas mies, joka ylläpitää poikansa elämää toivoen hänestä koko ajan jotain hyvää ja valmista. Niinpä Fima ei pääse kasvamaan aikuiseksi. Hän pohtii politiikkaa nyt ja menneisyydessä, hän kirjoittelee tutkivia kannanottoja lehtiin ja kyseenalaistaa valtion toiminnan niin Länsirannalla kuin maailmallakin. Hän joutuu jatkuvasti väittelyihin niin taxikuskien kuin lähipiirinsäkin kanssa, jotka ajattelevat toisin, mutta Fima ei anna periksi ennen kuin on saanut sanottavansa perille. Hän kiusaa puheluilla ja käynneillä ystäviään mihin aikaan vurokaudesta tahansa, harjoittaa irtosuhteita kenen kanssa vaan ja on riippuvainen ystäviensä vaimoista niin seksuaalisesti kuin elämänhuollonkin kannalta.

Jael on Fiman entinen vaimo, josta tämä ei ole erosta huolimatta päästänyt irti, vaan osallistuu Jaelin uuteen elämään kuin läheinen sukulainen. Hän on hyvin kiintynyt Jaelin ja Tedin poikaan Dimiin. Tätä Fima yrittää auttaa ja muokata tämän ajatuksia. Nina on toinen Fiman entisistä heiloista ja tämänkin kanssa hän edelleen on suhteessa. Uusiakin suhteita hän solmii vain omien mielihalujensa varaan. Ihmiset naureskelevat hänelle, mutta pitävät myös hänestä huolta.

Kirjan lopussa Fiman isä kuolee. Se ei tunnu mitenkään vaikuttavan hänen maailmaansa. Ystävien lämmin huolenpitokin jää ilman vaikutusta. Fima ei kertakaikkiaan pysty näkemään toisten maailmaan eikä ottamaan heitä huomioon elämässään. Hän käyttää heitä vain hyväkseen, tahtomattaan.

Nopeasti ajateltuna Fima on täysi sika. Hänen toimintansa ei ole millään lailla hyväksyttävää ainakaan suomalaisen mittapuun mukaan. Pienessä mitassa tällaisia henkilöitä tietenkin on olemassa, mutta näin törkeitä, tuskin. Totta kai kirjailija on kärjistänyt tapahtumia, mutta siitä huolimatta näin irrallaan olevan ihmisen kuvaaminen ei ole varmaankaan ollut helppoa. Toisaalta Oz on siinä onnistunut hyvin, sillä kirjan juoni on looginen ja pysyy hyvin kasassa kaikista rönsyistä ja järjettömyyksistä huolimatta.

Fiman ajatukset kuvaavat hyvin sitä monenkirjavaa pohdintaa, mitä Israelissa käydään ja on käyty niin maan omasta politiikasta kuin siirtokuntienkin politiikasta. Fima kyseenalaistaa siirtokunnat, hän haluaa keskustelua ja vuorovaikutusta arabien kanssa, vaikka kohtaa usein ihmisiä, jotka haluaisivat heittää arabit pois maasta. Hän luo omia fantasioita elämän parantamiseksi, mutta ei osaa niitä selvittää muille, jotka niistä vain hermostuvat. Jael lopulta konkreettisesti heittää hänet ulos. Fima ei ole tätä huomaavinaan, vaan jatkaa loppumatonta puhumistaan ja selittämistään. Ihailtavalla tavalla kirjailija pitää tämän kaiken kasassa, vaikka jossain vaiheessa kyllä ajattelin, että myös kirjailijalla on loputon selittämisen ja puhumisen taakka niskassaan.

Kirjaa lukiessa ymmärsi taas kerran sen valtavan ristiriidan, mikä Lähi-Idässä on, Israelin sisälläkin. Fiman ajaukset ovat varmaan hyvin lähellä Ozin omia ajatuksia ja niinpä se loputon poliittinen ja yhteiskunnallinen vyörytys on hänen tapansa yrittää avata pahoin lukkiutunutta solmua, joka tuolla alueella vallitsee. Tämä on kertomus 80-luvun lopulta ja edelleen yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin tilanne on sama, joidenkin mielestä jopa pahempi. Fimalla eli Ozilla on konkreettejakin ehdotuksia tilanteen parantamiseen, mutta ne eivät saa vastakaikua hänen ystäväpiirissään tai lukijakunnassaan, ihmiset ovat niin erilaisia ja niin erilailla ajattelevia.

Monena vuonna on ennustettu Ozille Nobelin palkintoa, mutta ainakin tähän asti se on jäänyt häneltä saamatta. Ainesta olisi, moni vähemmänkin merkittävä kirjailija on sen jo pokannut. Oz on aikamme merkittävimpiä tarinankertojia ja jo sekin vuoksi hän ansaitsisi palkintonsa ennen kuin se on liian myöhäistä, onhan hän jo pitkälti yli 70-vuotias. Onko juutalaisille annettu jo liian monta palkintoa vai onko hän väärän maan kansalainen? Nämä asiat eivät tietenkään saisi vaikuttaa päätökseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.