Sienen hengitys

hengitys

’Syksyinen metsä antaa monen moista pohdittavaa. Luin marraskuun puolivälissä Suomen Luonto-lehdestä Lasse Kososen ja kumppaneiden kirjoittaman pienen artikkelin lumihiuksista ja yllättäen löysin vastaavan ilmiön aivan kuun lopulla lähes takapihalta. Muisti on hatara, mutta jossain sen pohjalla on kuvia vastaavasta ilmiöstä menneiltäkin vuosilta, mutta silloin kukaan ei vaivautunut selittämään, mistä on kysymys. Lainailen tähän omia havaintojani ja kyseistä artikkelia.’

Otin ylläolevan kuvan marraskuun viimeisellä viikolla Etelä-Hämeessä kosteassa lähteisessä lehdossa. Maassa lumikuuran alla lojui puolittain lahonneita lehtipuiden oksia ja pikkurunkoja. Pehmeä maa oli pettänyt niiden juuriston alla ja sortanut ne sammalten ja karikkeen sekaan lahoamaan. Kosteikossa kasvoi edelleen ainakin lehmusta, raitaa, haapaa, tuomea ja harmaaleppää sekä pienempinä pensaina lehtokuusamaa, taikinanmarjaa ja viinimarjoja. Olin todennäköisesti kauden viimeisellä sammalretkellä ja pengoin isojen haapojen tyviä löytääkseni jotain merkkejä pienistä väkä- ja harasammalkasvustoista, joita olin nähnyt muuallakin lähialueella. Hämmästyin, kun maassa kaiken rydön alla näkyi jotain valkoista, joka ei ollut tavallista kuuraa. Se pursui lahonneen lehtipuun revenneen kuoren alta kuin hento platinanvalkoinen tukka, kuin hiuskiehkurat.

Kamera paljasti vasta työpöydän ääressä, että tuo harsomainen kasvusto muodostui kuin muodostuikin ohuen ohuesta hiusmaisista seitistä, vähän kuin hämähäkin seitti. Kaivoin Luontolehden esiin ja vertasin kuvia, kuin yksi yhteen. Olin siis löytänyt sienen hengityksen. Ilmiö syntyy nykytietämyksen mukaan lahoavassa puussa olevan sienirihmaston hengityksen seurauksena suotuisissa olosuhteissa, mutta tämä selitys on vasta teorian asteella. Todellista totuutta ei vielä tiedetä.

Suotuisat olosuhteet olivat tuolloin nollakeli ja kosteus. Kun kolisutin kalikkaa, niin lumi karisi siitä pois aivan kuin kuura ruohoista tai oksista sumuisen yön jälkeen. Ilmeisesti kyse on samasta ilmiöstä eli vesihöyry tiivistyy suoraan jääksi eli lumeksi ja kiteytyy kiinni oksaan. Tässä vain muodostuu pitkiä seittimäisiä ’kasvustoja’.  Lumihiukset säilyivät lähteiköllä koko päivän, sillä lämpötila ei noussut nollan yläpuolelle. Kun tuota lunta otti käteen, se suli välittömästi vedeksi.

Ilmiön on kuvattu noin sata vuotta sitten vuonna 1917. Asialla oli silloin saksalainen Alfred Wegener, joka on selvitellyt muitakin luonnonilmiöitä, kuten mannerlaattojen liikkeitä. Näin tuossa artikkelissa kerrotaan. Minulle ilmiö oli uusi, vaikka sen seurauksia olenkin nähnyt luonnossa. Tämä todistaa ainakin sen, että sienetkin hengittävät. Onkohan tuossa syntyneessä jäässä paljonkin hiilidioksidia, sillä sitähän hengityksessä syntyy? Hämäryys esti lähemmät tutkimukset ilmiön kanssa, mutta mietin lisäksi ainakin sitä, miten nopeasti tuo hiusmainen kerros syntyy eli suihkuaako vesihöyry puun sisältä vai kasvaako hius vähitellen ikään kuin jääpuikko?

Nyt on lumi peittänyt alleen risut ja männynkävyt. Sienten hengitys on jäänyt huokumaan hangen alle vai vaipuuko tämäkin salaperäinen maailma kylmänhorrokseen hyönteisten ja alkeellisten eläinten tapaan? Se onkin sitten ihan eri asia, uuden tutkimisen ja havainnoinnin tarpeessa. Mukava siitäkin olisi jotain tietää.

1 thought on “Sienen hengitys

  1. Päivitysilmoitus: Hiusjää | Tuomon kuva ja sana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.