Vien sinut kotiin

’En ole viime aikoina ehtinyt kirjoitella tänne lukemiani kirjoja. Tämä asia on minua surettanut, sillä kesän aikana sateisina iltoina on tullut luettua useita hyviä kirjoja jos myös huonoja, joista ei paljon muistiin jää. Vavahduttava Panu Rajalan Virvatuli, Eino Leinon elämä, on vielä käsittelemättä, niin paljon se antoi ajatuksen aihetta, samoin Colm Tóbínin siirtolaisuutta käsittelevä upea teos Brooklyn. Kovimmin kolautti kuitenkin aivan uunituore esikoisromaani Ben Kallandin Vien sinut kotiin. Tällaista kirjaa tapaa harvoin.

Tarina alkaa ja päättyy samaan maisemaan, Porkkalaan. Välillä on huikea elämä. Markus elää lapsuutensa kolmen sisaren kanssa. Ellen on huippulahjakas viulisti, kaksoissisar Carola oman tiensä valitsija ja nuorimmainen Sofia alistettu. Uskonnollinen yhteisö on tiukka, vanhoillinen ja ankara. Kuka kestää, kuka menehtyy, kuka jättää leikin kesken?

Kun Ellenin viulu vaikenee ja Carola erotetaan, lähtee Markus tekemään omaa uraansa Amerikkaan järjestön päämajaan Brooklyniin. Veljet valvovat siveyttä, eivät anna anteeksi, tuomitsevat ja hylkäävät. Siihen maailmaan on sopeuduttava ja se maailma hyväsyttävä, jos aikoo päästä eteenpäin.

Allison on Markuksen suuri rakkaus, mutta tämä on langennut ja pelottelu tehoaa. Markus jättää hänet samalla kun lähtee pienen seurakunnan johtajaksi Nebraskaan. Siellä hänet petetään avioon ja liittoon, joka ei toimi, on vain kulissia. Eroaminen ei tule kysymykseen, varsinkaan jos aikoo päästä uralla eteenpäin.

Vuodet, vuosikymmenet kuluvat ja Markus saa yllättävän kirjeen tyttäreltään. Samaan aikaan tulee surusanoma kotimaasta ja veljien tuomio hänen toiminnastaan järjestössä. Hänen maailmansa kaatuu toistamiseen. Siitäkin on päästävä yli. Tähän tarvitaan pieni lapsi, välitön ja rakastava, joka katsoo suoraan ilman taka-ajatuksia.

Uskomattoman hienosti kirjoitettu kirja. Enpä hetkeen muista vastaavaa esikoista. Kirjan tekstistä tulee mieleen suosikkikirjailijani Joel Haahtela, toisaalta kaupunkikuvauksista Kjell Westö ja miksei myös parin vuoden takainen Finlandia-voittaja Jussi Valtonen. Tämän tarinan jännite kantaa alusta loppuun. Vaikka jo ihan alussa kerrotaan tyttären kirjeestä, niin sen salaisuus säilyy loppuun saakka ja vaikka jo alusta voi lukea pieninä vihjauksina kirjan traagiset tapahtumat, yllättävät ne siinä vaiheessa, kun ne kerrotaan auki tekstin edetessä. Rakenne on loistava.

Uskomatonta on myös tarinan huikea tietomäärä. Tuntuu, että kirjailijan on oltava itse sisällä Jehovan toidstajien yhteisössä, että osaa kirjoittaa siitä tällä tavalla. Toisaalta se huikea tietämys musiikista viittaisi siihen, että kirjailijan pitäisi olla huippuviulisti. Molemmista saa hyvin uskottavan kuvan ja varsinkin musiikin kuvauksessa on todella helmeilevän kaunista kerrontaa. Kirjan parasta antia onkin sen kieli, joka on loppuun asti hiottua ja täsmällistä, mutta samalla traagisuudesta huolimatta uskottavaa ja jopa kepeää.

Kirja ei tuomitse ketään, se ei ota kantaa järjestön asioihin, mutta rivien välistä voi lukea kaiken ja haukkoa henkeään. Syvempi ajattelu nostaa karvat pystyyn, sitä ei tarvitse kertoa, se pursuaa läpi. Aivan samalla tavalla kuin musiikin voi lukiessaan kuulla ja se kuinka Ellenin viulu soi Markuksen päässä läpi vuosien, samalla tavalla järjestön valheellisuus ja kaksinaismoraaliset asenteet iskevät silmille kuin märkä vaate.

Kirja on hieno ja ihmettelen, jos se ei nouse palkittujen teosten listoille tänä vuonna. Suosittelen lämpimästi.

Ben Kalland: Vien sinut kotiin. Atena, 2017. 284 s.

2 vastausta artikkeliin ”Vien sinut kotiin

  1. Kiitos! On hienoa että lukijat ovat löytäneet kirjani. Pitää kyllä tunnustaa että en ole huippuviulisti, en soita viulua ollenkaan. Kiva kuulla että meni täydestä 🙂 Olen toki muita soittimia soittanut. Jehovantodistajuus: Olen syntynyt todistajaperheeseen, en enää kuulu liikkeeseen. Kuvaukset perustuvat siihen mitä itse tiedän, Vartiotorniseuran julkaisuihin sekä haastetteluihin ja elämäkertojen lukemiseen.

  2. Kiitos kiittämisestä ja vastauksista kysymyksiin. Toivon, että muutkin huomaavat upean kirjan! Hyvää jatkoa kirjoittamisen saralla. Itse pidän taukoa vakavammasta kirjoittamisesta ja kirjoittelen näitä nettijuttuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.