4321

’Pitkään mietin, tartunko tähän kirjaan ollenkaan. Jotenkin sen massiivinen koko hämmensi. Yleensä Paul Austerin kirjat ovat tiiviitä ja melko pienikokoisia. Mietin, mitä ihmeellistä kerrottavaa hänellä on, että siihen tarvitaan yli 1100 sivua. En heti ymmärtänyt, että hän kirjoittikin neljä kirjaa samoilla henkilöillä. Silloin se alkoi kiinnostaa ja niin tartuin kirjaan. Rakennehan on aika mielenkiintoinen, minkälainen sitten on toteutus.’

Amerikkalainen elämä 1950- ja 1960-luvulla pursuaa kirjassa neljän peroonan kautta eikä jätä epäselväksi sitä, kuinka kliseinen ja väkivaltainen se on ollut. Olen aina inhonnut yliopistoelämän kuvauksia amerikkalaisessa kirjallisuudessa, niitä on niin paljon ja niin kliseisesti kirjoitettuna. Nytkin tuntuu, että nuorten opiskelu on sivuseikka, eläminen, naiminen, urheilu ja kaverit ovat pääasia ja tietenkin se, mistä löytyvät opiskeluun tarvittavat rahat.

Austerin teos lähtee siitä, että Ferguson syntyy maaliskuussa 1947 valokuvaaja Rosen ja huonekalukauppias Stevenin perheeseen. Hän on ainokainen ja niinpä kirjailija tekee hänestä neljä tarinaa, joista vain yksi on tosi ja kolme muuta ovat tuhoon tuomitut. Näiden neljän Fergusonin elämää sitten seurataan vuorotellen läpi lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden kynnykselle saakka.

Tässä piilee kirjan heikkous. Tarinat ovat niin samankaltaisia, että lukija menee vähän päästä sekaisin, kuka on kenenkin kanssa ja kuka on jo kuollut ja kuka eronnut ja mikä asia kuuluu mihinkin. Samalla kun tarinoissa esiintyvät samat henkilöt eri rooleissa ja samat tapahtumat Amerikan historiasta, tulee vaistämättä toistoa. Jotenkin ihmettelin, että jos luodaan neljä tarinaa, niin eikö nyt olisi ollut helppo luoda tyystin erilaiset tarinat. Se on selvää, että sivufergusonit kuolevat pois, mutta miksi kaikki menehtyvät onnettomuudessa, eikö Vietnamin sota olisi ollut aika luonnollinen tai jokin vakava sairaus tai vaikka itsemurha, kun sekin oli yhdessä tarinassa muoti-ilmiönä nuorison keskuudessa. Yksi Ferguson on homo, tietenkin, se kuuluu asiaan, kaikki muut vaihtavat partneria milloin Amyn tai Celian tai Evien kanssa. Amy on jossain tarinassa serkku, jossain sisarpuoli tai tuttavan tytär. Hän on jokaisen Fergusonin mielessä ja osan tyttöystäväkin.

Kirjassa tulee hyvin esiin yhteiskunnan väkivaltaisuus. Fergusonit kuolevat salamaniskuun, tulipaloon, liikenneonnettomuudessa, niin kuin monet kaveritkin. Isä menee milloin tulipalossa, milloin sydänkohtauksessa jne. Koko tarinan ulkopuolella väkivalta rehoittaa opiskelijamielenosoituksissa, Vietnamin sodassa, poliitikkojen murhissa ja kapakkatappeluissa. Kirjan huonointa antia on sen loppu. Selittelevät kappaleet olisi voinut suoraan pyyhkiä pois, kyllä lukija kaiken oli jo siihen mennessä tajunnut moneen kertaan.

Kirjaa on sanottu Austerin pääteokseksi. Ehkä se on sitä sivumääränsä puolesta, mutta laatu ei yllä samaan tasoon kuin hänen varhaisemmassa tuotannossaan. Jos kirjaa pitää selata yli 1100 sivua ja samat asiat moneen kertaan, niin jossain on mätää. Tuntuu kuin lukijaa aliarvioitaisiin, väännettäisiin rautalangasta mallia. Täytyy tunnustaa, etten lukenut jokaista sivua, joten jotain on saattanut jäädä huomaamatta. Kuitenkaan se hyppiminen ei yhtään kertaa pudottanut juonen kärryiltä pois. Enemmän jäi ihmettelemään sitä vatkaamista ja taas uudelleen ja uudelleen asioihin palaamista.

Auster on syntynyt helmikuussa 1947 ja opiskellut Columbian yliopistossa, nähnyt kaiken tämän, ehkä kokenutkin. Hän on kasvanut kirjailijaksi eri ammattien kautta, toiminut lehtimiehenä ja elänyt ajoittain Ranskassa, juuri niin kuin Fergusonkin tai kaikki neljä Fergusonia. Ei siis tarvitse kaukaa hakea kirjan omaelämäkerrallista tasoa. Kun kirja lisäksi keskittyy New Yorkin elämään ja sen yliopistoihin, tulevat ne enemmän kuin tutuiksi näiden tarinoiden kautta.

Jos kirjoittaa näin pitkän tarinan ja yrittää pitää sen kasassa, tulee väkisin vaikeuksia. Tässä vaikeutena on varmaankin ollut karsiminen. Se, että Ferguson numero kaksi kuolee jo 11-vuotiaana hieman selkeyttää tilannetta, mutta kolmen muun elämäkerrasta olisi voinut ilman suurempaa vahinkoa heittää puolet pois. Samalla olisi voinut karsia pitkiä niin urheilullisia kuin kulttuurellisiakin luetteloita. Ainakin minä hypin ne suoraan yli, ei minua kiinnosta jonkin baseball-seuran 1950-luvun pelaajien sukuhistoriat tai amerikkalaisen elokuvamaailman tähtösten elämänkohtalot, puhumattakaan amerikkalaisten runoilijoiden ja kirjailijoiden tuotannot, kun en niistä ole mitään koskaan kuullutkaan. Onhan ne varmaan amerikkalaisille tärkeitä, mutta eivät vie tämän kirjan tarinaa millään lailla eteenpäin.

Kaikella kunnioituksella Austeria kohtaan, olisi tähän kahlaamiseen kuluneen ajan voinut paremminkin käyttää. Ehkä positiivisena asiana voisi ajatella elämän sattumanvaraisuuden korostamista.

Auster, Paul: 4321, suom. Ilkka Rekiaro. Tammi 2017. 1141 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.