21 oppituntia maailman tilasta

’ Harari on noussut tuntemattomuudesta hurjalla vauhdilla yhdeksi tämän ajan luetuimmaksi filosofiksi ja ajan kuvaajaksi. Miksi? Hänellä on sanottavaa ja hän osaa sen sanoa. Siinä kaksi syytä. Lisäksi hänen kirjansa ovat raflaavia ja ärsyttäviä, sekin puree lukijaan. Hän myös on nykyajan ihminen, tulee keskustelua herättävästä maasta ja tuntuu ottavan kantaa kaikkeen mikä liikkuu taivaan kannen alla. Miksi siis häntä ei lukisi, kun aihekin vielä kiinnostaa? Kukapa olisi välinpitämätön menneisyydestään ja tulevaisuudestaan? Tämä kirja tosin on liian nopeasti tehty ja jää siksi valitettavan tankkaavaksi ja hajanaiseksi. Tässä muutama ajatus kirjasta.’

Kahden maailmanmaineeseen nousseen kirjansa jälkeen Harari keskittyy nykyisyyteen. Sapiens, ihmisen lyhyt historia luotasi ihmisen historiaa ja Homo Deus tulevaisuutta. Tässä kirjassa hän vastaa keskusteluihin ja kysymyksiin maailman nykytilasta ja mitä hän siitä ajattelee ja mihin se hänen mukaansa lähitulevaisuudessa johtaa. Aihe on siis hyvin ajankohtainen ja haastava. Jokaisella ajattelijalla ja filosofilla olisi tähän oma sanottavansa. Koska keskustelu jää pois, jää kirjakin vain yhden ihmisen mileipiteeksi. Tapansa mukaan Harari kuitenkin perustelee näkemyksiään muiden tekemillä tutkimuksilla ja mielipiteillä. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että tällä tavalla käsiteltynä kirjasta tulee helposti itseään toistava ja hajanainen. Tältä ei tässäkään kirjassa vältytä. 

Hararille tuntuu olevan uskonto jonkinlainen ongelma, Hän palaa siihen lähes jokaisessa oppitunnissa eikä saa sitä mielestään koko kirjan aikana. Vaikka hän julistautuu ateistiksi ja yrittää vakuuttaa tasapuolisuudellaan ja avarakatseisuudellaan, niin tässä kirjassa näkyy jotain muuta, mitä edellisissä ei näkynyt. Hänen asenteensa on epäilevä, ivallinen jopa hyökkäävä maailmanuskontoja kohtaan. Hän ei niitä tuomitse, mutta hänen asenteensa on toisin ajoin halventava ja erityisesti hänen oman kansansa, juutalaisten, uskoa kohtaan. Muslimimaissa hänet olisi jo tuomittu.

Hän ennustaa liberaalin ja globaalin politiikan häviötä informaatioteknilogian puristuksessa ja bioteknologian haasteiden edessä. Niinpä hänen mukaansa ollaan palaamassa nationalismiin ja yksilöllisyyteen nykymenon vastapainoksi. Ne uhkaavat hänen mukaansa tämän hetken moderneja arvoja, kuten tasa-arvoa ja vapautta. Nationalismin rinnalle uhkaavaksi hän nostaa uskonnon ja kulttuuriarvot, joiden tonnalla on tehty ja tehdään hirmutekoja vihamielisten leirien ottaessa yhteen ja yhteistyön tekeminen globaalisti vaikeutuu. Ei siis mitään uutta. Tämän torjuminen vaatisi nykyiseltä ihmiskunnalta enemmän nöyryyttä ja pelkojen suitsimista eli eri näkemysten pitäisi tulla toisiaan vastaan ja uskontojen puhua yhteistä kieltä. Näistä on puhuttu iät ajat ja turhaan. Pessimismille näissä asioissa ei taida voida mitään.

Oppitunneissaan hän ottaa esiin myös totuuden. Kuka tietää totuuden ja kuka sen omii itselleen? Perinteisesti uskonnot ovat julistaneet omaa totuuttaan globaalina, mutta nykytietämys helposti hämmentää tai jopa lannistaa totuuden etsijää. Näin pitääkin olla hänen mukaansa, sillä niin päästään eteenpäin ja vältetään joutumasta propagandan ja virheellisen tiedon ansaan. Totuuden julistaminen ohi muiden totuuksien on ihmiselle niin helppoa, mutta sehän niitä riitoja saa juuri aikaan.

Kirjan lopussa hän pohtii pitkälti omia valintojaan ja omaa ajattelutapaansa. Visusti hän varoo julistautumasta oman totuutensa profeetaksi, mutta lukija ei voi silti tyystin välttyä siltä, että näin pitkän pohdinnan lopuksi esimerkit ja neuvot tarkoittavat parempaa elämää ja suositeltavaa käyttäytymistä, juuri niin kuin hän on tehnyt ja opettanut. Elämme hämmennyksen aikaa, vanhat tarinat ovat väljähtyneet, osin romahtaneet eikä niiden korvaajiksi ole vielä ilmaantunut mitään maailmanlaajuista uutta tarinaa. Onko hänen mallinsa, meditaatio, tarkoitettu uudeksi tarinaksi? Tuskin, vaikka sellainen tunne jäi, kun kirjan sulki.

On hyvä, että vanhoja tarinoita ja uskomuksia tuuletetaan. Jokainen maailmankatsomus on tehnyt virheensä. Jokainen on kokenut nousun ja laskun aikoja. Totuutta niistä lienee turha hakea, sillä totuus on niissä sissäänrakennettu. Jokainen uusi tarina tarvitsisi myös totuuden, tai se kuolee kapaloihinsa. Tämä on nähty monissa uskonnollisissa ja yhteiskunnallisissa liikkeissä. Länsimaista maailmaa ovat hallinneet kristinusko, kommunismi ja liberalismi. Mitä jää, jos nämä häviävät? Idässä näitä ei kumarreta, heillä on omat tapansa, jotka meistä länsimaalaisista tuntuvat erilaislta jopa paheksuttavilta. Missä on heidän tasa-arvonsa, vapautensa ja demokratiansa? Kuitenkin Kiina porskuttaa maailman taloudellisen kasvun kärjessä ja heidän yhteiskuntansa ohittaa kohta amerikkalaisen bruttokansantuotteessa. Onko siis länsimaisilla arvoilla ja totuuksilla pohjaa, kun ne ovat vain pieni osa maailman mittakaavassa 7 miljardin ihmisen joukossa.

Kirja antaa ajattelun aihetta, kuten edellisestä näkyy. Tuo kappale ei ollut Hararin kirjasta, vaan ajauksista, jotka siitä nousu mieleen. Jotenkin tätä kirjaa lukiessa tuntuu kuin menestys ja maailmanlaajuinen huomio olisivat nousseet kirjoittajan edelle. Monet esimerkit ovat tuttuja edellisistä kirjoista, monet ovat kliseisiä eivätkä mitenkään uusia. Onko vauhtisokeus iskenyt kirjoittajaan, kun tuo meni läpi, menee tämäkin. Tätä kirjaa olisi kannattanut valmistella huolellisemmin ja antaa aikaa sen asioiden kypsymiselle. Nyt se on raakile. Kannattaa tähän kuitenkin tutustua, muttei pidä pitää tätäkään kirjaa totuutena. Sen etsiminen on kuitenkin tämän luettuaan entistä mielenkiintoisempaa ja haastavampaa. 

Harari, Yuval Noah: 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar, 2018. 355 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.