Susanin vaikutus

’Ostin Jyväskylän kirjamessuilta muutaman Keltaisen kirjaston kirjan. Siitä on tullut jo lähes tapa. Peter Høeg on ollut yksi suosikeistani, mutta tämä kirja on jäänyt jostain syystä lukematta. Hänen kirjansa ovat älyllisiä ja arvaamattomia, jotka vain valitettavasti unohtuvat nopeasti. Tämä on tyypillistä hieman erikoisille ja vaikeille kirjoille. Tässä kirjassa vauhtia riittää ja luulen miettiväni sen ajatuksia vielä piytkään. Sitä vain ihmettelen, miksi maailmamme on niin väkivaltainen, rikoskirjat kannattavat, dekkareita ahmitaan ja valitettavasti ne raaistuvat raaistumistaan. Onko sen pakko olla niin?’

Susan Svendsen on keski-ikäinen lahjakas fyysikko Tanskassa. Hänen miehensä Laban huippusäveltäjä ja heidän lapsensa, kaksoset, Thit ja Harald ovat teini-iässä aikaansaavia nuoria. Lisäksi kirjassa esiintyy enemmän tai vähemmän pelottavia henkilöitä, joiden tehtävänä on saada selville Tulevaisuuskomission viimeisen kokouksen päätökset. Kyseinen komissio on 70-luvulla pystynyt ennustamaan tulevaisuutta hämmästyttävän tarkasti ja nyt epäillään, että he pystyivät ennustamaan myös maailman loppuun johtavat toimet, niiden paikan ja ajan. Kun Susan ja Harald vangitaan Intiassa, huolehtii Tanskan korkeimmat tahot heidät lapsineen takaisin Tanskaan ja lupaavat armahduksen, jos Susan erityiskykyjensä avulla hankkii tiedon komissin viimeisen kokouksen tuloksista heidän haltuunsa. Susanilla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Tutkimus alkaa, mutta pian se ryöstäytyy käsistä, kun komission vanhat jäsenet yksi toisensa jälkeen murhataan. Myös Susanin ja perheen henki on vaarassa. Alkaa kilpajuoksu kuoleman kanssa. Lopussa vauhti vain kiihtyy ja kirja saa rikosjännärin luonteen, jossa päähenkilöt tekevät mitä haluavat ja jossa tapahtumat etenevät huimaa epäuskottavaa vauhtia loppuratkaisuun, joka tapahtuu aivan viimeisillä sivuilla. 

Kirjan lukeminen oli hämmentävä kokemus. Kirjailija tuntuu menevän tässä puhtaan intuition varassa eikä edellisellä sivulla osaa päätellä, mihin suuntaan seuraavalla käännytään. Kirja etenee kuin kirjan tekstissä, jossa Labanilla on tapana kääntyä vasemmalle ja sitten suoraan tapahtui mitä tahansa, kun on ongelmia. Susan osoittautuu supernaiseksi, jonka toimintaa voisi verrata James Bondiin tai Ilkka Remeksen kirjojen sankareihin. Kirja saakin loppua kohti yhä enemmän sattumiin pohjautuvia käänteitä. 

Kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä Niels Bohria lukuunottamatta, vaikka siinä vilisee nobelvoittajia ja tunnettuja tiedemiehiehiä. Ei heitä ole olemassa. Suunnitelma tietyn ihmismäärän pelastamisesta tuholta ei sekään ole mikään uusia asia. Juuri lukemani Hugh Howeyn scifi-sarja Siilo puhuu muun muassa samasta asiasta. Onko nykyajassa jotain, joka saa kirjailijat tarttumaan näin epätoivoisiin ihmisten pelastusratkaisuihin kirjojensa juonissa?

Høgin kirja on jännittävä ja hyvin kirjoitettu, kunhan pääsee alun kangertelusta eroon. Liian samanlaiset nimet ja henkilöt vaikeuttavat lukemista, mutta se ei näytä olevan oleellista, sillä kaikki muut tuntuvat olevan jollakin asteella pahiksia. Kuitenkin kirjan alku ei avaudu lukijalle ellei ole tarkkana ja lue muutamia kohtia useampaan kertaan. Ihmettelin myös kovin naiveja ratkaisuja juonessa. Perheen tekemät rikokset Intiassa tuntuivat kaukaa haetuilta, perhedraaman ottaminen loppuratkaisuun oli myös aika kliseinen, samoin ristiriita analyyttisesti ajattelevan Susanin tekojen ta tunteiden välillä. Perhe ja lasten hyvinvointi olivat keskeisiä, mutta samalla hän oli valmis viemään ja jättämään lapset keskelle kaaosta hengenvaaraan. 

Kirjan päähenkilö on nainen. Kertooko tämä jotain muutosta tämäntyyppisissä kirjoissa. Juuri lukemani Pekka Hiltusen Studio-sarja kuvaa samaa ilmiötä. Päähenkilöinä on nokkelia suomalaisnaisia, jotka pistävät maailman asioita kuntoon. Onko jo liian kauan puhuttu machomiehistä ja muista miehisistä supersankareista, nyt on naisten vuoro? Sopiiko se millään tavalla naisten rooliin? Ehkä ei, mutta ehkä se ei ole tarkoituskaan, kaikkihan on fiktiota.

Høeg, Peter: Susanin vaikutus (Effekten af Susan). Tammi, 2015, suom. Kristiina Huttunen. 426 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.