Viikko 52: Ruusukesammal

’Näin on päästy vuoden viimeiseen viikkoon ja viimeiseen viikon sammaleen. Valinta osui yhteen suosikeistani, kauniiseen ja näyttävään lajiin. Varjoisien kuusimetsien karikkeelta tämän löytää ja usein sitä on runsaasti. Sammalta ei oikeastaan voi sekoittaa mihinkään muuhun, niin se on itsensä ja nimensä näköinen. Nyt tähän vuodenaikaan voi olla vaikea sitä lähestyä, mutta kunhan kevät tulee, niin se ilmaantuu ensimmäisten joukossa uusina versoina ja vanhoja talven yli säilyneitä ruusukkeitakin voi löytää runsaasti. Muistetaanpa tämä keväällä, kun tehdään ensimmäisiä retkiä lumen alta paljastuneissa metsissä.’

Lehtoruusukesammal on lehtisammal, jonka lehdet ovat asettuneet ruusukeeksi muutaman sentin korkuisen varren päähän. Niinpä se muistuttaa jonkin verran rakenteeltaan palmusammalta, mutta lehdet ovat täysin erilaiset. Sammal kuuluukin lehväsammalten laajaan ryhmään.

Ruusukesammal on tuntureita lukuunottamatta yleinen koko maassa. Sen voi löytää kuusivaltaisista, varjoisista lehdoista kostealta karikkeelta suurina kasvustoina. Etelä-Suomen lehdoissa se on yksi valtalajeista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.