Eliöiden levinneisyydestä

Talven ilopilleri – viiksitimali Jyväsjärven ruovikossa

’Monen eliöryhmän kohdalla on havaittu, että lajien yksilömäärissä ja samalla levinneisyysalueissa on tapahtunut vuosian saatossa suuriakin muutoksia. Uusia lajeja leviää maahamme ja valitettavasti toiset käyvät harvinaisiksi, uhanalaisiksi jopa häviävät. Ilmiö on havaittu linnuissa, hyönteisissä, kasveissa, nisäkkäissäkin. Pitkälti asiaa on selitetty ilmaston muuttumisella. Toisaalta tätä on tapahtunut ennenkin historian kuluessa.

Olen kirjannut vuosittain muistiin havaitsemiani lintulajeja. En ole pyrkinyt bongaamaan enkä etsimään täyspäiväisesti uusia lajeja, mutta koiran kanssa kierrellessä näkee niitä tuttuja lintuja, jotka elelevät lähietäisyydellä asuinpaikastani. Tämän vuosituhannen korkein luku helmikuun alkuun mennessä on 37 lajia ja pienin 14 lajia. Viime vuosi oli hyvin poikkeuksellinen, kun talvea ei tullut ja lämpötila oli pitkään nollan tienoilla. Maa oli paljas täällä Keski-Suomessakin. Kesälintuja oli jäänyt talvehtimaan, mutta kokonaisluku 34 lajia jäi silti ennätysvuodesta. Nyt taitaa olla oikea vanhan ajan talvi pakkasineen ja paksuine lumikinoksineen. Lajimäärä helmikuun alussa oli 26, aika lähellä keskiarvoa.

Lajimäärässä esiintyy siis vaihtelua. Suurempi ero on kuitenkin yksilömäärissä. Juuri pidetyn vuoden suurimman lintutapahtuman Pihabongauksen yhteenvetojen mukaan (BirdLife) tavallisten lajien yksilömäärissä on vuodesta 2006 saakka tapahtunut selvää laskua, vaikka lajimäärät ovatkin pysyneet vakaina. Yleinen trendi tilastoista katsottuna on siis ollut laskeva. Paljon on puhuttu metsän tiaisten vähenemisestä ja se näkyy myös tilastossa. Pihapiirin tiaiset ovat kuitenkin säilyttäneet asemansa, vaikka viime vuoteen verrattuna niidenkin osalta on tullut laskua. Alla muutama esimerkkejä lisääntyneistä ja vähentyneistä lajeista:
+
korppi, naakka, harmaapäätikka, puukiipijä, pyrstötiainen, tikli, merikotka, valkoselkätikka, pikkuvarpunen, pähkinänakkeli

harakka, viherpeippo, keltasirkku, hömötiainen, varpunen, varis, urpiainen, töyhtötiainen, vihervarpunen, teeri, palokärki, pikkutikka, hippiäinen

Urpiaiset viihtyvät talventörröttäjissä

Ilahduttavaa on huomata, että merikotka ja valkoselkätikka ovat parantaneet asemiaan. Tosin ne lähtivät lähes sukupuuton partaalta ja pienikin lisääntyminen näkyy siksi tilastossa. Surullista on monen ennen yleisen linnun alamäki. Kun tänä talvena olen kierrellyt metsissä, niin hiljaisuus on ollut selvästi havaittava ilmiö. Tiaisparvia ei juurikaan ole. Lintulaudoilla ei ole näkynyt tungosta. Eniten näkyy varislintuja ja ruokintapaikoilla sorsia. Ero viime talveen on suuri. Mistä tämä kertoo? Onko syynä kausivaihtelu, ilmaston muuttuminen, taudit, viholliset, uudet voimakkaat lajit vai kaikki nämä yhdessä?

Yhtenä selkeänä piirteenä on myös lajien leviäminen kohti pohjoista. Kettu valtaa naalin elinpiiriä. Kasveissa pohjoisen kasvit vetäytyvät kohti Jäämerta etelän kasvien vyöryessä niiden kasvupaikoille. Virosta ja Venäjältä tulee uusia lajeja niin hyönteisissä kuin nisäkkäissäkin. Luonnon valinta toteutuu, kun voimakkaampi laji valtaa heikomman elinalueen. Jos tämä johtuu ihmistoiminnasta, niin alkuperäisempi lajisto muuttuu uhanalaiseksi. Tämä on näkynyt myös tehdessäni Luopioisten kasvistoa. Päivitin juuri sammalten osion levinneisyyskartat ja sain lätkiä pieteitä oikein urakalla monen sellaisen lajin kohdalle, jota aikaisemmin olen pitänyt harvinaisena. Onko se sitten ollut harvinainen ja nyt yleistynyt, vai enkö ole sitä aikaisemmin vain huomannut?’

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.