Viikko 52: Ruusukesammal

’Näin on päästy vuoden viimeiseen viikkoon ja viimeiseen viikon sammaleen. Valinta osui yhteen suosikeistani, kauniiseen ja näyttävään lajiin. Varjoisien kuusimetsien karikkeelta tämän löytää ja usein sitä on runsaasti. Sammalta ei oikeastaan voi sekoittaa mihinkään muuhun, niin se on itsensä ja nimensä näköinen. Nyt tähän vuodenaikaan voi olla vaikea sitä lähestyä, mutta kunhan kevät tulee, niin se ilmaantuu ensimmäisten joukossa uusina versoina ja vanhoja talven yli säilyneitä ruusukkeitakin voi löytää runsaasti. Muistetaanpa tämä keväällä, kun tehdään ensimmäisiä retkiä lumen alta paljastuneissa metsissä.’

Lehtoruusukesammal on lehtisammal, jonka lehdet ovat asettuneet ruusukeeksi muutaman sentin korkuisen varren päähän. Niinpä se muistuttaa jonkin verran rakenteeltaan palmusammalta, mutta lehdet ovat täysin erilaiset. Sammal kuuluukin lehväsammalten laajaan ryhmään.

Ruusukesammal on tuntureita lukuunottamatta yleinen koko maassa. Sen voi löytää kuusivaltaisista, varjoisista lehdoista kostealta karikkeelta suurina kasvustoina. Etelä-Suomen lehdoissa se on yksi valtalajeista.

Joulu 2019

 

 

Kaikille lukijoille haluan toivottaa rauhaisaa joulun aikaa ja lajirikasta uutta vuotta. Vielä on yksi viikon sammal julkaisematta, sitten siirrytään seuraavalla vuosikymmenelle!

Viikko 51: Viuhkasammal

’Vuoden toiseksi viimeinen täysinäinen viikko on menossa. Toiseksi viimeinen viikon sammal on ravinteisten kallioiden tai rehevien metsien sammal, jonka löytää niin kiviltä kuin lehtipuiden tyviltäkin. Viuhkasammal on yksi kauneimmista sammalistamme, jonka löytyminen on aina mukava tapaus ja retken kohokohta. Näin pimeällä sen etsimiseen tarvitaan kyllä otsalamppu tai sattuman ohjaamat kädet, sillä se kasvaa lähes aina varjossa, onkalossa tai kalliolipan alapinnalla matomaisena silkinpehmeänä kasvustona. Vaikka onkin joulukiireet meneillään, niin kuusenhakuretkellä kannattaa pitää tätä sammalta silmällä. Torilta sitä on kuitenkin turha haeskella.’

Viuhkasammal on riippusalmmalten sukulainen litteä ja epätasaisesti haarainen sammal, joka muodostaa laajoja kasvustoja. Sen lehdet ovat kielimäiset, tylppäkärkiset. Lehdessä on hento keskisuoni ja se ulottuu lehden puoliväliin. Sammalen versot ovat kiiltäviä ja lehdet asettuneet varrelle limittäin. Pesäkkeitä sammal muodostaa toisinaan.

Viuhkasammal on jokseenkin yleinen sammal lähes koko maassa. Sen voi tavata ravinteisilta kallioilta, lehtipuiden tyveltä lehdoista tai suurilta lohkareilta varjon puolelta.

Viikko 50: Kalliopalmikkosammal

’Vaikka lumi peittää jo maan varsinkin pohjoisessa, niin tämän viikon sammalen voi löytää kallioseinämiltä tai lumen alta kivien päältä. Vaatii tietenkin vähän puuhastelua penkoa sammalta esiin, mutta samalla voi tehdä muitakin mielenkiintoisia sammallöytöjä. Palmikkosammalet ovat kuin tukkalettejä pienoiskoossa, joten ne voi ihan sen avullakin tunnistaa. Tässäpä ensi pyhälle hyvä retkikohde tai -tavoite.’

Kalliopalmikkosammal on laajoja peitteitä muodostava suikertava sammal. Alaspäin kiertyvissä lehdissä on hampaita kärkipuoliskon reunoilla, mutta keskisuoni lehdestä puuttuu lähes kokonaan. Kooltaan sammal on kookas ja muodostaa laajoja kasvustoja. Pesäkkeitä sillä on harvoin. Monimuotoinen sammal voi olla keltainen, vihreä, ruskea tai tumma kasvupaikasta ja valaistuksesta riippuen.

Sammal kasvaa yleensä aina kivialustalla tai isompien puiden tyvellä. Se on yleinen koko maassa.

Päivitys

rihmahiirensammal

’Olen urakoinut Luopioisten kasviston sammalosion lajipäivityksen viimeksi kuluneen viikon aikana. Sivustolle on täydennetty alueen kartalle löytöpisteitä kahden viime vuoden ajalta toista tuhatta. Samalla olen miettinyt lajin yleisyyttä alueella ja syitä, miksi se on harvinainen. Myös kuvia on lisätty lajien kohdalle ja huonoja kuvia poistettu.

Päivitys on tarkkaa ja hidasta työtä, jossa saattaa tulla huomaamatta virheitä. Jos niitä löytyy, niin pyydän ystävällisesti huomauttamaan asiasta. Edelleen siellä on luvattoman paljon huonoja ja epäselviä kuvia, varsinkin maksasammalten kohdalla, mutta niitä on tarkoitus korjata tulevina vuosina, kun taidot ja tekniikka paranevat. Paljon olen käyttänyt uusina kuvina ns. pinotekniikalla otettuja syväteräviä kuvia (alla). Ne eivät ole luonnollisessa ympäristössä, koska olen halunnut, että yksittäiset tuntomerkit pääsevät paremmin näkyviin. Niitä lisään edelleen sitä mukaa, kun ehdin ottaa. Myös mikroskooppikuvia (yllä) on lisätty. Niiden kohdalla tavoite on saada paremmat laitteet kuvan terävyyden parantamiseksi.

Sammalharrastus jatkuu varmaan ensi vuonna ja tavoite löytää 400 taksoonia Luopioisista on silloin saavutettavissa. Vain muutama enää puuttuu. Aina pitää olla tavoitteita!’

isonauhasammal

Viikko 49: Rämekarhunsammal

’Kuinkahan käy, vieläkö lumi menee pois ennen joulua Etelä-Suomesta. Lapissa se varmaankin säilyy, vaikka lämpöasteita luvataankin jatkossa. Tämän viikon sammal löytyy suolta, vaikka luntakin olisi hieman. Pikkuisen kun potkaisee lunta mättäältä niin siinä se on, terhakkana ja pystypäin. Hyvällä onnella löytyy pesäkkeetkin verson päästä. Kannattaa retkellä katsella ympärilleen, aina löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa. Eipä muuta kuin etsimään!’

Rämekarhunsammal on keskikokoinen pysty sammal. Sen neulasmaiset, kärjestä ruskeakarvaiset, viisimilliset lehdet ovat kärkiosasta kääntyneet reunoilta päälipinnan päälle. Pesäkkeet ovat pitkän perän päässä neliömäisiä ja niiden tyvellä on sompamainen levy. Varsi on koko mitaltaan huopainen. Näillä tuntomerkeillä sen erottaa muista karhunsammalista.

Rämekarhunsammalta tavataan yleisenä koko maasta. Sen kasvupaikkoja ovat karujen rämesoiden ja nevojen mätäspinnat sekä valuvetiset kalliot. Pohjoisempana sitä tavataan myös tunturikankailta.

Susanin vaikutus

’Ostin Jyväskylän kirjamessuilta muutaman Keltaisen kirjaston kirjan. Siitä on tullut jo lähes tapa. Peter Høeg on ollut yksi suosikeistani, mutta tämä kirja on jäänyt jostain syystä lukematta. Hänen kirjansa ovat älyllisiä ja arvaamattomia, jotka vain valitettavasti unohtuvat nopeasti. Tämä on tyypillistä hieman erikoisille ja vaikeille kirjoille. Tässä kirjassa vauhtia riittää ja luulen miettiväni sen ajatuksia vielä piytkään. Sitä vain ihmettelen, miksi maailmamme on niin väkivaltainen, rikoskirjat kannattavat, dekkareita ahmitaan ja valitettavasti ne raaistuvat raaistumistaan. Onko sen pakko olla niin?’

Susan Svendsen on keski-ikäinen lahjakas fyysikko Tanskassa. Hänen miehensä Laban huippusäveltäjä ja heidän lapsensa, kaksoset, Thit ja Harald ovat teini-iässä aikaansaavia nuoria. Lisäksi kirjassa esiintyy enemmän tai vähemmän pelottavia henkilöitä, joiden tehtävänä on saada selville Tulevaisuuskomission viimeisen kokouksen päätökset. Kyseinen komissio on 70-luvulla pystynyt ennustamaan tulevaisuutta hämmästyttävän tarkasti ja nyt epäillään, että he pystyivät ennustamaan myös maailman loppuun johtavat toimet, niiden paikan ja ajan. Kun Susan ja Harald vangitaan Intiassa, huolehtii Tanskan korkeimmat tahot heidät lapsineen takaisin Tanskaan ja lupaavat armahduksen, jos Susan erityiskykyjensä avulla hankkii tiedon komissin viimeisen kokouksen tuloksista heidän haltuunsa. Susanilla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Tutkimus alkaa, mutta pian se ryöstäytyy käsistä, kun komission vanhat jäsenet yksi toisensa jälkeen murhataan. Myös Susanin ja perheen henki on vaarassa. Alkaa kilpajuoksu kuoleman kanssa. Lopussa vauhti vain kiihtyy ja kirja saa rikosjännärin luonteen, jossa päähenkilöt tekevät mitä haluavat ja jossa tapahtumat etenevät huimaa epäuskottavaa vauhtia loppuratkaisuun, joka tapahtuu aivan viimeisillä sivuilla. 

Kirjan lukeminen oli hämmentävä kokemus. Kirjailija tuntuu menevän tässä puhtaan intuition varassa eikä edellisellä sivulla osaa päätellä, mihin suuntaan seuraavalla käännytään. Kirja etenee kuin kirjan tekstissä, jossa Labanilla on tapana kääntyä vasemmalle ja sitten suoraan tapahtui mitä tahansa, kun on ongelmia. Susan osoittautuu supernaiseksi, jonka toimintaa voisi verrata James Bondiin tai Ilkka Remeksen kirjojen sankareihin. Kirja saakin loppua kohti yhä enemmän sattumiin pohjautuvia käänteitä. 

Kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä Niels Bohria lukuunottamatta, vaikka siinä vilisee nobelvoittajia ja tunnettuja tiedemiehiehiä. Ei heitä ole olemassa. Suunnitelma tietyn ihmismäärän pelastamisesta tuholta ei sekään ole mikään uusia asia. Juuri lukemani Hugh Howeyn scifi-sarja Siilo puhuu muun muassa samasta asiasta. Onko nykyajassa jotain, joka saa kirjailijat tarttumaan näin epätoivoisiin ihmisten pelastusratkaisuihin kirjojensa juonissa?

Høgin kirja on jännittävä ja hyvin kirjoitettu, kunhan pääsee alun kangertelusta eroon. Liian samanlaiset nimet ja henkilöt vaikeuttavat lukemista, mutta se ei näytä olevan oleellista, sillä kaikki muut tuntuvat olevan jollakin asteella pahiksia. Kuitenkin kirjan alku ei avaudu lukijalle ellei ole tarkkana ja lue muutamia kohtia useampaan kertaan. Ihmettelin myös kovin naiveja ratkaisuja juonessa. Perheen tekemät rikokset Intiassa tuntuivat kaukaa haetuilta, perhedraaman ottaminen loppuratkaisuun oli myös aika kliseinen, samoin ristiriita analyyttisesti ajattelevan Susanin tekojen ta tunteiden välillä. Perhe ja lasten hyvinvointi olivat keskeisiä, mutta samalla hän oli valmis viemään ja jättämään lapset keskelle kaaosta hengenvaaraan. 

Kirjan päähenkilö on nainen. Kertooko tämä jotain muutosta tämäntyyppisissä kirjoissa. Juuri lukemani Pekka Hiltusen Studio-sarja kuvaa samaa ilmiötä. Päähenkilöinä on nokkelia suomalaisnaisia, jotka pistävät maailman asioita kuntoon. Onko jo liian kauan puhuttu machomiehistä ja muista miehisistä supersankareista, nyt on naisten vuoro? Sopiiko se millään tavalla naisten rooliin? Ehkä ei, mutta ehkä se ei ole tarkoituskaan, kaikkihan on fiktiota.

Høeg, Peter: Susanin vaikutus (Effekten af Susan). Tammi, 2015, suom. Kristiina Huttunen. 426 s.

Viikko 48: Lettosiipisammal

’Kun lumi peittää maan, on sammalten etsiminen hankalaa. Nyt varmaankin pitäisi siirtyä epifyyttisammaliin, jotka löytyvät puiden rungoilta ja oksilta. Otin kuitenkin vielä yhden lähteiköissä ja purojen penkoilla kasvavan sammalen, jonka saattaa tähänkin aikaan vielä löytää. Siipisammalet ovat joko hyvin pieniä tai sitten kookkaita ja näyttäviä. Tämä kuuluu jälkimmäisiin. Kieltämättä tämän viikon sammal saattaa olla ylivoimainen löytää enää tähän aikaan, mutta voihan sitä aina yrittää esim. ravinteisten kallioiden alaosista.’

Lettosiipisammal saattaa kasva lähes kymmensenttiseksi ja sen mättäät voivat olla monen kämmenen kokoisia. Usein se kuitenkin jää pienemmäksi. Sammalen lehti on kaksiosainen, jossa pienempi osa muodostaa kuin siiven isomman osan päälle. Sammalen lehti on reunukseton ja kärjestä terävä ja hampainen. Se muodostaa toisinaan pesäkkeitä, jotka ovat kallistuneita ja pitkänokkaisia.

Viikon sammal on jokseenkin yleinen koko maassa ravinteisilla soilla ja kallioilla, lähteiden ympäristössä ja rantapalteissa.

Syksy ja sammalet

Pahtaomenasammal

’Tuntuu siltä, että tämä blogi on kääntynyt lähes kokonaan sammalpohdinnoiksi. Vuoden aikana olen riipustanut tänne joka viikoksi yhden sammalen tarkoituksena lisätä sammalten tunnettavuutta ja lukijoiden mielenkiintoa niitä kohtaan, jopa mahdollisuutta opetella niitä tuntemaan. Vielä tätä vuotta on jäljellä muutama viikko ja niillekin olen esiteltävät katsonut valmiiksi.

Koko ikäni olen tarkkaillut luontoa, lintuja, hyönteisiä, sieniä ja kasveja. Aikojen kuluessa on tullut otettua toistasataatuhatta valokuvaa ja kerättyä muistikirjat täyteen havaintoja eliöistä. Lisäksi ovat näytteet. Olen pitänyt kortistoa, johon olen tallentanut etiketit kaikista keruuksista vuosien varrella. Itse näytteet ovat suurelta osin museoiden kätköissä, mutta niiden tiedot ovat edelleen tallessa koneellani. Näitä lienee liki parikymmentä tuhatta, pääasiassa kasvinäytteitä, putkilokasveja ja sammalia, mutta myös sieninä.

Savikkolapiosammal

Mikä sitten juuri sammalissa kiinnostaa? Viimeisten vuosien aikana olen kerännyt ja kuvannut lähes yksinomaan sammalia. Alkusysäys oli tietenkin oppia jotain uutta, kun kotimaiset ja lähialueiden putkilokasvit olivat tulleet tutuiksi. Mielenkiinto suuntautui siis muualle. Sammalet on hieno ryhmä, josta en ennen alkua tiennyt oikeastaan mitään. Nytkään en vielä tiedä paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että mielenkiinto säilyy. Usein kuulee sanottavan, ettei sammalissa ole paljoa mietittävää, kun niitä on niin vähän. Tämähän ei pidä paikkaansa, meilläkin lajeja on liki tuhat ja lisää löytyy vuosittain. Toiseksi sammalet ovat joskus tosi vaikeita määrittää.. Sekin lisää intoa. Ja tietysti myös se, että niitä voi katsella ja keräillä ympäri vuoden. Muutama päivä sitten olin vielä retkellä sammalten vuoksi.

Lajien uhanalaisuus on myös harrastusta lisäävä tekijä. Sammalissa on lintujen ohella eniten uhanalaisia lajeja maassamme. Näiden etsiminen ja ilmoittaminen eteenpäin luo jännitystä. Toiseksi sammalet vaativat usein mikroskooppityöskentelyä, koska tuntomerkkien erot ovat vähäisiä. Jonkin lajin parissa pitää uurastaa uudestaan ja taas uudestaan. Oppimista riittää koko ajan. Tänäkin kesänä luulin löytäneeni täältä jo ammoin hävinneen lajin uudelleen, mutta kun sitten porukalla mietittiin ja vertailtiin, se osoittautui kuitenkin toiseksi lajiksi ja löytö latistui. Tämä kuitenkin innosti jatkamaan ja suuntaamaan askelet uusille paikoilla.

Purokinnasammal

Sammalten tutkimisen voi aloittaa kotiovelta. Betoniportaan kyljessä kasvoi kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens), pihalaattojen välissä pieni jyväsvarstasammal (Pohlia annotina) ja pihapuun oksanhaarassa kujasammal (Pylaisia polyantha). Pitkälle ei siis tarvitse mennä. Myös pientä tutkimusta voi tehdä ihan pihapiirissä: millaisella alustalla sammal kasvaa, miltä sammal näyttää kuivana tai märkänä, mitkä sammalet ensinnä tulevat muokatulle alustalle tai pihakiveykselle? Mahdollisuuksia on, vaarana vain on liiallinen innostuminen ja pian löytää itsensä ryömimästä pitkin pellonpientareita. Vaan onko sekään vaarallista? Joka tapauksessa, sammalten harrastaminen kannattaa.’

Viikko 47: Kangasrahkasammal

’Jatketaan nyt rahkoilla, kun alkuun päästiin. Yleensä niitä näkee kosteilla paikoilla, soilla, rannoilla, luhdissa, mutta voi niitä löytää kuivista metsistäkin. Tosin silloinkin tarvitaan jonkinlainen veden vaivaama alue tai valuvetinen rinne. Tämän viikon sammal muodostaa juuri rinteisiin ja kallion reunoille laajojakin rahkasammalpeitteitä, Väriltään nämä patjamaiset kasvustot ovat punertavia tai kirjavia. Yleensä tällaisilta paikoita ei muita rahkalajeja köydy, mutta silti on syytä tarkistaa tuntomerkit huolellisesti, muitakin punertavia rahkoja löytyy.’

Kangasrahkasammal on aina väriltään jonkin verran punainen. Se muodostaa joskus hyvinkin laajoja puhtaita kasvustoja paikkoihin, joista alkaa metsän soistuminen eli siinä on valuvetinen alusta. Sammalen tuntomerkkejä ovat apilankukkamainen latvus, suorat ei möyheät haarat (2+1), kielimäinen terävä varsilehti ja hieman punertava varsi.

Kangasrahka kasvaa paitsi valuvetisillä kallioilla ja metsissä, myös rämeillä ja korpinotkelmissa. Se on hyvin yleinen koko maassa.