Puiden salattu elämä

’Joulun aika meni kahlatessa läpi suosittua saksalaista kirjaa ja miettiessä, miksi olen pistänyt kuusen vesijalkaan ja ripustanut sen oksille kaikenlaisia koristeita. Olenko kysynyt siltä, haluaako se sellaista? Kirjassa on paljon tuttua tietoa puista ja kasveista yleensäkin, mutta varsinkin sen alkupuolella on joitain väitteitä, joita joutuu sulattelemaan vielä jonkin aikaa. Suosittelen kirjaa, jos on ikävystynyt tässä perusteellisesti tutkitussa maailmassa. Tästä saa uutta ajateltavaa.’

’Tämän kirjan luettuasi et näe metsää enää samanlaisena’, sanotaan kirjan takakannessa. Aika paljon luvattu, mutta luettuani kirjan, voin sanoa samaa. Olen usein kertonut tarinaa joskus 70-luvulla ilmestyneestä kirjasta, jossa kerrottiin pelakuun paljastaneen murhaajan. Tämä kirja kertoo samoista asioista, joita silloin pidettiin huuhaana. Puut tai yleistäen kasvit pystyvät aistimaan ympäristöään, vaikka niillä ei olekaan hermostoa niin kuin eläimillä. Esimerkkien ja tieteellisten tutkimusten avulla kirjoittaja kuvaa puiden aistimaailmaa ja kommunikaatiota ympäröivän luonnon kanssa.

Esimerkkeistä paljastuu puiden hyvinkin herkkä sosiaalinen elämä, jossa ne tasaavat lajitovereittensa kanssa ravintoa, hoitavat lapsiaan ja huolehtivat vanhuksistaan. On vaikea sanoa näin, sillä nämä ovat tietenkin meitä ihmisiä ja eläimiä koskevia termejä eikä se puilla suinkaan ole sama juttu eikä kirjoittaja näin väitäkään. Kuitenkin yhteyttämistuotteet kulkeutuvat juurien kautta taimille niiden alkutaipaleen aikana ja jopa kannoille puiden runkojen tuhoutumisen jälkeen.

Kun alussa mainitsemani kirjan pelakuu koki pelkoa kaverinsa murhaajan saapuessa huoneeseen, niin samalla tavalla tämän kirjan tutkitut puut pystyivät tunnistamaan vihollisensa ja ryhtymään vastahyökkäykseen, viestimään naapureilleen vaarasta. Niiltä löytyi jopa oppimiskykyä, kun tutkimukset osoittivat puiden reagoivan toistuvaan turhaan ärsykkeeseen erilailla kokeen alussa ja lopussa.

Pohdittiinpa kirjassa myös puiden ’aivojen’ sijaintia, sillä johonkinhan niiden täytyi oppimansa tallentaa. Kun puulla ei ole hermostoa, niin muistiprosessin täytyy perustua johonkin muuhun järjestelmään. Tärkeäksi paikaksi näytti kirjan mukaan muodostuvat kuiden äärimmäiset hiusjuuret. Niiden varassa puu toimi. Puilla on sienijuuri ja täten myös sieni lienee mukana prosessissa. Juuren kärki hakee reittinsä maan alla, se välittää yhteyttämistuotteita, kerää ravinteita ja vettä, välittää tietoa ja oppii. Varmaan vaatii vielä paljon tutkimusta, että tällaiset asiat todentuvat tai sitten kumoutuvat.

Kirja on tietenkin populistinen kuvaus asiasta, vaikka perässä onkin mittava lähdeluettelo. Saksalainen kirjoittaja on alunperin koulutukseltaan metsänhoitaja ja kyllästyttyään puiden kaltoin kohtelemiseen hän pestautui metsänhoitajaksi luonnonsuojelualueelle. Täällä hän teki kokeitaan ja keräsi tuloksia. Vaikka väitteet on perusteltu hyvinkin tarkasti tutkimustuloksilla, skeptinen lukija ei tahdo pysyä mukana. Kirja herättää aiheensa kautta lukemattomia uusia kysymyksia, pohdintoja ja epäuskoisia huuhdahduksia. Toisaalta sellaisenhan hyvän kirjan tulee ollakin. Kuitenkin jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että nyt luen satukirjaa, niin syvään on mieleen painunut ajatus, että eläimet ovat niitä, jotka tekevät tällaisia asioita ja kasvit ovat vain kasveja, älyttömiä ja aistittomia.

Niin kuin kirja lupaa, nyt katselen metsää uusin silmin. Nyt katselen myös luonnonsuojelua uusin toimin. Ehkä en enää raivaakaan pensaikkoja tai karsi puita tai kerää kasveja tai tuhoa nurmikkoa yhtä innokkaasti kuin ennen. Ehkä ajattelen, mitä nuo kasvit minusta ’ajattelevat’, ehkä annan niillekin puheenvuoron tai ainakin enemmän huomiota. Mitenkähän kasvissyöjien käy, jos osoittautuu, että kasvit pystyvät aistimaan, ajattelemaan, tuntemaan – kipua? Entä maatalouden eettisyyden, metsänhoidon järkevyyden …? Ajatukset alkavat rientää!

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Gummerus, 2016, suom. Pirkko Roinila. 257 s.

Kasvien elämästä

196473’En juurikaan lue vieraskielisiä kirjoja, koska siitä jää niin epävarma olo: olenko ymmärtänyt asiat oikein, onko jotain jäänyt pahasti huomiotta? Tänä kesänä olen kuitenkin kahlannut läpi israelilaisen biologin Daniel Chamovitzin kirjaa What a Plant Knows. Aihe oli tarpeeksi suuri yllyke. Vaikeaa se oli ja otti kohtuuttoman paljon aikaa enkä loppujen lopuksi tiedä, jäikö tästä sittenkin se epävarma olo päällimmäiseksi. Tässä muutama hajanainen kommentti kirjasta ajatuksia askarruttamaan tai keskustelun pohjaksi.’

Kasvien elämä on kiehtova salaperäisyydessään ja loppujen lopuksi, kuinka paljon me siitä edes tiedämme. Tämä kirja on tieteen popularisointia juuri tästä aiheesta. Kirja käsittelee sellaisia kasvien rakenteita, joita voisi verrata eläinten aisteihin tai peräti ihmisen muistiin. Koska kasveilla ei ole hermojärjestelmiä, joihin aistien toiminta eläimillä pohjaa, ei voida oikeastaan puhua aistimisesta eikä informaation siirtymisestä yksilön sisällä, puhumattakaan aistitoiminnoista, joilla lähetetään informaatiota yksilöltä toiselle. Kuitenkin kirjan mukaan kasveilla on vastaavanlaisia toimintoja, joita eläimillä kutsutaan näkemiseksi, kuulemiseksi, haistamiseksi tai tuntemiseksi. Kasvi pystyy valitsemaan ja suuntaamaan kasvunsa valon mukaan, vaikka sillä ei ole silmiä. Verson kärki aistii valon suunnan. Kasvi pystyy haistamaan toisen kasvin ympärilleen levittämän hajun ja suojautumaan sen jälkeen vihollisiltaan, esim. hyönteisiltä. Kasvi pystyy tuntemaan kosketuksen ja toimimaan sen suhteen tietyllä tavalla (esim. kärpäsloukku tai mimoosa). Ihmisellä on tasapainoaisti ja tietoisuus kehonsa eri kohtien olemassaolosta, toiminnasta ja sijainnista. Myös kasveilla on vastaavia toimintoja: juuri kasvaa alaspäin, varsi ylöspäin. Pienet mutta painavat molekyylit kasvusoluissa asettuvat painovoiman mukaan solun alaosaan juuri samalla tavalla kuin tasapainoaistissa. Näin todellisuudessa painovoima saa juuren kasvamaan alaspäin. Myös eräänlaisia muistiin liittyviä rakenteita on löydetty. Muisti liikkuu solutasolla aivan kuin eläimillä esim. immunologinen järjestelmä. Kasveilla vain näyttää muisti menevän pidemmälle ja siirtyvän jopa geeneihin, jolloin muisti välittyy sukupolvelta toiselle. Kasvien elämä on siis huomattavasti moni-ilmeisempää kuin yleensä on luultu.

Kun aikoinaan 1970-luvulla ilmestyi Peter Tompkinsin ja Cristopher Birdin kirja Kasvien salattu elämä, herätti se silloin paljon huomiota ja lukijan huomaamaan, ettei kasvi olekaan mitä tahansa massaa. Muistan itsekin ihmetelleeni tapaa, miten kasvi paljasti murhaajan. Evoluution isä Charles Darwin jo aikoinaan tutki kasvien aistitoimintoja ja edelleen monet hänen huomionsa ovat pohjana nykyisille tutkimuksille. Tämä kirja herätti minussa halun löytää lisää tietoa kasvimaailmasta. Enkä pettynyt. Tietenkin monesta kirjassa esitetystä jutusta on tullut ehkä sensaatiomaistakin tietoa julkisuuteen, mutta tässä ne on lyhyesti ja kansantajuisesti kuvattu. Kirja ei kuitenkaan sorru kertomaan vain sensaatioita, vaan antaa lukijalle mahdollisuuden tarkistaa tiedot laajan kirjallisuus- ja lähdeluettelon avulla. Kirja pohjaa tieteellisiin tutkimuksiin ja havaintoihin ja on siksi luotettavan tuntuinen.

Kirja on englanninkielinen, mutta sen tekstistä saa melko helposti pääpiirteet selviksi, vaikka monet yksityiskohtaiset esimerkit ja tieteelliset kuvaukset menivät ainakin minulta ohi. Kirjan kieli on populistista ja se hieman häiritsi, mutta toisaalta helpotti sen lukemista. Saattaa olla, että olen jotkin asiat ymmärtänyt väärin, mutta niihinhän voi aina palata myöhemmin ja tarkistaa.

Jossakin vaiheessa lukiessa tuli sellainen tunne, että pelakuu ikkunalla tarkkailee minua ja kärsii, koska olen unohtanut kastella sen. Onneksi kirja kertoo, ettei kasvi näe, vaikka se toimiikin valon mukaan aivan kuin näkisi. Kasvi ei myöskään tunne samalla tavalla kuin me, eli se ei tunne kipua, kun sen oksa katkaistaan tai se leikataan ruohonleikkurilla poikki. Kasvi tietää, että siihen kosketaan ja toimii sen mukaan, mutta koska sillä ei ole hermostoa, niin tieto ei siirry hermoratoja pitkin mihinkään kipukeskukseen. Sitähän ei sitten tiedä, voiko kasvi kantaa muistissaan myös tuhonsa aiheuttajan muiston ja esim. paljastaa murhaajan. Tutkimukset ovat vaikeita, koska koko järjestelmä on perin toisenlainen kuin eläimillä ja vaatii ihmistä ajattelemaan asioita aivan toisin kuin aikaisemmin. Missään tapauksessa kasvit eivät aistitoiminnoiltaa näytä olevan eläinten luokkaa, mutta eivät eläimetkään pääse kasvien tasolle niiden ehdoilla.

Hieno kirja ja toivoa vain sopii, että joku kustantaja innostuu kääntämään sen suomeksi.

Chamovitz, Daniel: What a Plant Knows. Oneworld Publications, London, 2012. 213 p.