47: kylänurmikka

kylänurmikka1’Vielä näinkin myöhään syksyllä pikkuteitä kulkiessaan törmää yllättäen vihreään kukkivaan heinään. Kasvin pienet tupasmaiset kasvustot reunustavat kyläteitä ja pientareita, kulkeutuupa se pihoillekin, kestää jonkin verran tallaamista ja leikkaamista ja säilyy hengissä pikkupakkasistakin. Muutama vuosi sitten löysin sen joulun aikaan hakiessani joulukuusta. Sitkeä kaveri.’

Kylänurmikka (Poa annua) on yleisistä nurmikoista ainoa yksivuotinen kasvi. Siksi sen on tehtävä kesän aikana paljon siemeniä säilyttääkseen asemansa tulevina kesinä. Pihan rikkakasvien tapaan se ei kasva suureksi, korkeutta saattaa olla kymmenen sentin molemmin puolin, jossain varjopaikassa vähän enemmän, mutta varsia juuripaakusta nousee useita ja ne valmistautuvat kukkimaan nopealla aikataululla. Ensimmäiset kukkivat versot voi tavata jo toukokuussa ja vastaavasti viimeiset joulukuussa. En tiedä, tekeekö heinä enää silloin itämiskykyistä siementä, mutta yrittää se ainakin.

Kylänurmikan voi erottaa muista nurmikoista juuri yksivuotisuutensa perusteella, mutta myös seuraavien seikkojen avulla: lehti kapea, korsi 3-nivelinen, maarönsytön, verso pehmeänoloinen. Yleensä jo koko kertoo, mistä nurmikasta on kyse. Toki sen voi sotkea sitten muiden sukujen heiniin, mutta harva heinä on näin pieni ja kärjestä keulamainen lehtihän on nurmikoiden tuntomerkki.

Tämän heinän voi löytää koko maasta ihmisen seuralaisena eli se suosii paikkoja, joita on muokattu tai pidetty avoimina: pihoja, pientareita, metsäteitä, puistoja. Se peittää alleen myös kosteita laitumia ja viljapeltoja. Usein se on hyvin runsas.

Eilen, kun etsin kylänurmikkaa kuvatakseni sen, löysin runsaasti kukkimattomia versoja ja jonkin verran lumihyhmän alle nuutuneita kasveja, mutta myös kuvan kaltaisia yksilöitä, jotka voisivat vaikka heti levittää siitepölyään tuulen kuljetettavaksi. Näin ei kuitenkaan enää tähän aikaan tapahdu, sillä kasvi on lähes kokonaan itsepölytteinen. Englannissa sitä kutsutaan nimellä Six-weeks-grass eli kuuden viikon heinä. Nimi kuvaa sen nopeaa kehitystä ja kasvi pystyykin kasvattamaan vuoden aikana monta sukupolvea.

Kylänurmikka on tähän aikaan ainoa vielä kukkiva heinä, kannattaa siis bongata se tällä viikolla.

11: järviruoko eli ryti

ruoko1

’Kevään ensimmäinen kuukausi on yleensä täällä Keski-Suomessa parasta hiihtoaikaa: hanget hohtavat lisääntyvää valoa, auringon lämpö kuumottaa kasvoja ja leuto kevättuuli vilvottaa hiestynyttä ihoa. Utopiaako – ei ennen – ehkä nykyään? Yläkuva on otettu reilu viikko sitten helmikuun lopulla Jyväsjärveltä. Retkiluistelijat viilettivät kirkasta jäänpintaa, lumet hupenivät olemattomien suksilatujen alta. Niinpä tämän viikon kasvi löytyikin rannalta. Ryti on yleinen, runsas ja näyttävä heinä, todellinen rantojen talventörröttäjä.’

Järviruoko eli ryti (Phragmites australis) esiintyy edelleen kansan suussa kaislana, vaikka tällöin kyseessä on aivan eri kasvi eli järvikaisla (Schoenoplectus lacustris), joka kuuluu sarakasveihin. Järviruoko on suurimpia heiniämme. Sen monivuotinen juurakko saattaa työntää vartta liki kolme metriä vuodessa. Maanpääliset versot kuihtuvat syksyllä ja uudet kasvavat vauhdilla kevään ja alkukesän aikana. Kasvi kukkii loppukesästä, jolloin sen tiheässä röyhymäisessä kukinnossa saattaa olla satoja siemeniä. Kasvin lehdet ovat kovat, leveät ja litteät.

Ruokoa tavataan koko maassa ja se on paikoin hyvin yleinen kasvi. Niinpä sitä on kautta aikojen käytetty myös hyödyksi. Vaikka sen varsi ja lehdetkin ovat kovat, on sitä syötetty karjalle muunlaisen heinän joukossa. Kesäaikaan karja söi mielellään rantojen kasveja, juuri järviruokoa, saroja ja kortteita. Etelämpänä järviruokoa on käytetty ja käytetään osin edelleenkin talojen kateaineena. Kaislakatto on yleinen esim. Saarenmaalla Virossa. Röyhykukintoja on osattu hyödyntää patjantäytteenä ja tyynyissä, varsista on punottu mattoja. Kadon sattuessa on maasta kaivettu ruo’on juurakoita ja niistä on jauhettu jauhoa, kevään ensiverost on keitetty parsan tapaan ravinnoksi. Tutkimusten mukaan järviruo’on ravintoarvot ovat paremmat kuin monen muun heinän ja siksi sitä onkin niitetty kesäisin karjanrehuksi. Nykyään tuskaillaan, kun järvenlahdet kasvavat umpeen, niitä ruopataan, niitetään ja kunnostetaan. Ennen sen työn teki karja ja mielellään.

Joskus järviruo’on löytää suolta, pellolta tai peräti metsästä. Tällöin se kertoo, että sillä paikalla on saattanut ennen olla järvi tai lampi ja heinä on jäänyt jäänteeksi paikalle kasvamaan. Ruoko ilmentää myös ravinteisuutta, sillä huonolla paikalla se ei kasva. Niinpä, jos suolta löytää järviruokoa, on syytä katsella ympärilleen. Suo ei ole enää pelkkää karua varvikkoa vaan sieltä voi löytää muitakin mesotrofiaa ilmentäviä kasveja. Silmät siis auki tämänkin viikon kasvin kohdalla, varsinkin kun se on helppo huomata ja tuntea.

ruoko2