Toukka

toukka ’Jaksan aina ihmetellä, kuinka kummassa nuo hyönteiset selviävät meidän talvestamme hengissä. Talven viimeisillä hiihtoretkillä tapasin hangen päältä kuvan esittämän perhostoukan. Ensin luulin sitä muutaman kerran aikaisemmin hangelta löytämäni heinähukan (Macrothylacia rubi) toukaksi, mutta tältä puuttuivat lajille tyypilliset oranssit raidat, joten sen täytyy olla jonkin muun perhosen toukka. Itse en sitä tunne, joten ilmiantakoon ken tuntee!

Toukka ei tehnyt mitään, se vain oli kerälle kiertyneenä hangen päällä ja aamuisen räntäsateen pisarat olivat tarttuneet kuin helmet sen turkkiin. Koristeellinen näky valkoisella hangella. Luulin sitä kuolleeksi, mutta elon merkkejä siinä kuitenkin oli ja lämpimässä se todennäköisesti olisi kipittänyt turvaan lähimpään piilopaikkaan. Nyt se kuitenkin köllötteli lumen päällä kaikessa rauhassa kuin odottaen noutajaa. Herkullinen makupala se olisi ollutkin jollekin linnulle. Toisaalta monet toukat ovat suojautuneet vihollistaan vastaan joko ulkonäöllään, karvoillaan tai maullaan. Mikähän tämän toukan salaisuus on, eikö se kelpaa saalistajille?’

 

 

Seikkailija lumessa

lumivaaksiainen2

’Blogi on ollut jumissa toista viikkoa, ensin palvelin kaatui ja sitten odotettiin kuvia, nyt viimeksi oikeutta siirtää uutta materiaalia sivulle. Ehkä nyt on kunnossa, ehkä ei. Syy ei ainakaan ole minun. Paljon on virrannut vettä edellisen merkinnän jälkeen ja monta luonnosta ehdin tehdä. Ehkäpä ne joskus tulevat myös ulos. Lähinnä ne olivat kirja-arviointeja. Kuvan otus kömpi lumella Leivonmäen kansallispuistossa ja antoi aiheen pohtia eläinten talvehtimista. Otukselle löytyi lopulta ystävien avustuksella nimikin, lumivaaksiainen (Chionea sp.), joten siitä vain etsimään.’

Lumivaaksiainen kuuluu kaksisiipisiin hyonteisiin eli kärpästen ryhmään, vaikka sillä ei näkyviä siipiä olekaan, vain surkastuneet tyngät ja kärpästen tapaan toisten siipien paikalla väristimet. Suomesta löytyy kolme lajia, mutta tuon kohdalla tarkempaan määritykseen en ryhtynyt. Se muistuttaa yllättävän paljon hämähäkkiä, mutta kolme raajaparia kertoo sen ilman muuta kuuluvan hyönteisiin. Eläin ryömi lunta pitkin parin asteen pakkasessa aivan kuin kesällä hiekalla. Kylmyys ei näyttänyt vaivaavan sitä ollenkaan. Jostain luinkin, että sillä on ruumiinneisteissään yhdisteitä, jotka estävät sitä jäätymästä. Liekö samaan tapaan kuin ruutanoilla, joiden nesteet muuttuvat osin alkoholiksi. Aktiivisimmillaan eläin onkin muutaman asteen pakkasessa. Kun lämpötila laskee lähelle kymmentä astetta, se lopettaa liikkumisen. Aktiivisin se on tammi-helmikuussa.

Eliöiden talvehtimistahan on paljon tutkittu. Karhu nukkuu, siili vaipuu horrokseen, hyönteiset samoin. Osa tosiaan muuttaa nesteensä pakkasta kestäviksi ’pakkasnesteiksi’. Ruutanaa vanhastaan kutsuttiin kännikalaksi, koska sen oletettiin olevan jatkuvasti pienenssä humalassa veressä olevan alkoholin vuoksi. Viime päivinä on uutisoitu metsästäjistä, jotka herättivät karhun talviuniltaan ja ampuivat sen sitten itsepuolustukseksi. Metsätysrikoshan se on, siitä ei ole muuta sanottavaa. Karhu nukkuu joskus aika kevyestikin pesässään, kääntää kylkeä, synnyttää poikasia, imettää ja tarkkailee ympäristöään. Sen talvi kuluu nukahdellen ja uinuen. Lepakko laskee elintoimintansa minimiin horroksessa, jotta energiaa kuluisi mahdollisimman vähän. Sen sydän lyö harvakseltaan, lämpötila laskee lähelle nollaa ja hengitys hidastuu. Kun sen tulee kylmä, se värisyttää tahdottomasti ruumistaan, jotta ruumiinlämpö pysyisi nollan yläpuolella. Eniten ihmetyttää hyönteisten selviäminen. Nehän muutavat ruumiinnesteen väkevyyttä kestämään jopa tulipalopakkaset. Selviytyminen kevääseen onkin sitten tuurin varassa, löytääkö tintti puunrakoon kätkeytyneen eliön ja popsii suuhunsa vai ei. Maan allakaan ne eivät ole turvassa. Siellä vaanivat myyrät ja hiiret. Pikkuotus ei voi tehdä mitään puolustautuakseen. Horroksesta ei herätä ilman lämmitystä.

Lumivaaksiainen oli minulle uusi tuttavuus tänä talvena. Nyt on sen löytämisen otollinen hetki. Ei muuta kuin etsimään. Hämähäkkimäisyys, muutaman millin (3 – 8 mm) koko ja pulleat reidet antavat osviittaa oikean otuksen löytymiselle.

Suojaväri


suojavari1’Täällä Hämeessä on viimeisten päivien aikana joutunut miettimään veden olomuotoja. Saman päivän aikana niitä on saattanut tavata kaikkia: aamulla sumua ja kuuraa, päivällä räntää ja lunta, illalla silkkaa vettä, joka jäätyy yötä kohti. No, eihän tule aika pitkäksi niin kuin etelämpänä saattaa käydä. Samalla on aikaa miettiä eliöiden painumista talvilepoon. En ole tuota suojaväriasiaa paljon pohtinut, mutta kun etsin epifyyttijäkäliä puiden rungoilta tihrustaen heikossa valossa, löysinkin ihan muunlaista elämää. Kannattaa siis pitää silmänsä auki vesi-lumi-sumu-kelistä huolimatta.’

Viereisen kuvan hämähäkki (lajia en tiedä, mutta jos joku tietää, niin ilmiantakoon, kuten myös tuon toisen kuvan hämyrin) pysyi aivan hiljaa lepän rungolla, liekö vaanimassa, enkä sitä olisi edes huomannut, jos en niitä jäkäliä olisi niin tarkkaan pyrkinyt tähyämään. Se oli kuitenkin kohmeessa, koska jalka liikkui enää hyvin verkkaan, kun havunneulalla sitä sorkin. Mutta jotenkin jäin ihmettelemään sen väriä, kuinka se osaakin olla juuri harmaalepän kuoren värinen. Eihän tuosta kuvasta voi varmuudella sanoa, missä hämyri loppuu ja missä lepän kaarna alkaa. Ei ihme, ettei heti tule huomioiduksi. Se on siis ihan erilainen otus kuin tämän ajan ihminen, joka tahtoo kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla konsteilla tulla huomatuksi.
suojavari2Toinen kuva on haavan rungolta ja nyt on poseeraamassa toisenlainen hämyri. Sen pullea peräpää erottuu hyvin ja varmaan pikkulinnut sen halukkaasti tahtovat löytää ja napata, jos se ei pian mene suojaan. Tuokin vajaan sentin pituinen otus olisi jäänyt huomaamatta, varsinkin kun se ei liikkunut, jos olisin vain ylimalkaan tähynnyt haavanrunkoa metrin päästä. Nyt työnsi nenäni liki runkoon kiinni ja kas, silloin sen äkkäsin. Onneksi se ei äkännyt minua, sillä enhän tiedä, onko se myrkyllinen, niitäkin kun Suomessa on, vaikka ei nyt ihan mustan lesken veroisia.

Pienet eläimet menevät paraikaa talvihorrokseen. Ne hakeutuvat koloihin ja rakosiin, lehtien alle ja maakerroksiin, laskevat ruumiintoimintansa minimiin ja alkavat odottaa kevättä. Mahtaa olla onnetonta odotusta, kun ei koskaan tiedä, tuleeko sillä aikaa syödyksi vai ei. Mitään ei kuitenkaan voi tehdä, kun ruumis ei kerran toimi, kaikki paikat jäykkinä. Varsinkin tiaiset ja muut hyönteisravinnolla elävät talvilinnut ovat jatkuva vaara näille horroksessa oleville pikkueliöille. Ihme, että niistä kukaan selviää hengissä kevääseen. Jos kuitenkin katselee kasteisena aamuhetkenä niittyjä ja metsänreunoja, huomaa, kuinka valtavan paljon hämähäkkejä loppujen lopuksi on. Kastepisaroiden merkkaamia verkkoja on joka puolella ja siinä ovat vasta kutovat hämähäkin, muitakin on. Kyllä siis tinteille riittää syötävää.

Hämähäkkejä inhotaan yleisesti. Mihinkähän se perustuu, sillä nehän ovat oikeastaan aika sympaattisia otuksia, syövät tosin muita eläimiä, mutta niinhän muutkin tekevät, kutovat meille esteitä, mutta voihan ne kiertää ja saattavat tipahtaa nenän päälle nukkuessa, mutta niinhän kärpänenkin tekee ja tahallaan. Luontolehdessä oli äskettäin kuva viherhämähäkistä. En ollut koskaan itse selalista nähnyt, mutta kuva oli hyvä ja selostus myös. Eipä mennyt kuin muutama päivä, kun asentaessani jääkaappia paikoilleen, sen takaa ryömi esiin juuri samanlainen vihreä hämähäkki. Se oli nopea ja kuvan ottamiseen olisi tarvittu salaman sukulaisuutta. Niinpä se ryntäsi huoneen poikki ovelle aiheuttaen ’ihastuneet’ kiljahdukset ennen kuin olin kameraani virittänyt. Näin niitä saattaa kohdata yllättäen ja aina pitäisi olla valmiina. No, onhan siellä Luontolehdessä se kuva, mitä sitä omaa ottamaan. Toisaalta…

Nyt hämähäkit ovat hitaita, nyt niitä voisi kuvata, kunhan vain löytäisi. Suojaväri lienee niiden parhaaksi, mutta onko se suojaväri ihmistä vastaan vai lintuja vai mitä? Linnut näkevät värejä tiettävästi niin kuin mekin, joten ehkä molemmat niin ihmiset kuin linnutkin ovat saaneet hämähäkin suojautumaan omaan värimaailmaansa omiin oloihinsa kolojen reunamille ja heinikoihin.