Ylellisyyttä

polku1

’Kuvan polku luikertaa läpi nelikymmenvuotiaan istutuskuusikon. Kuuset ovat saaneet olla rauhassa, ei ole harvennettu eikä karsittu. Ne ovat saaneet nuorena kevätpakkasta niskaansa ja kasvattaneet siksi useita latvoja, mutta sinnikkäästi ne kuitenkin ovat pyristelleet kohti valoa ja kilpailleet elintilasta. Miksi tämä sitten on ylellisyyttä? Oikeastaan eihän tuollainen kuusikko olekaan, mutta sen läpi luikertava metsäpolku on. Polku on vanha naapurusten kyläilyreitti ja vaikka enää ei naapurissa käydäkään samalla tavalla kuin ennen, on polku jäänyt ja sitä on pidetty auki raivaamalla aluksi hakkuutähteitä, sitten vesaikkoa ja lopuksi käpyjä sivuun, että pienenkin on helppo sitä vaeltaa.

Metsäpolku ei nykyään pysy auki ilman hoitoa. Nykymetsänhoitoon näyttää kuuluvan edelleen avohakkuu kaikista jatkuvan kasvatuksen menetelmistä huolimatta. Konemiehillä on taipumus karsia puut polkujen päälle tai ajaa koneellaan niiden yli sillä seurauksella, että polku menee rikki, hautautuu risujen alle ja unohtuu. Monesti olen kaivanut esiin näitä ikivanhoja kyläläisten kirkkopolkuja kuljettavaksi, mutta kun ei ole enää kulkijoitakaan, hirviä kummempia. Kaupunkien ja asutuskeskusten läheisyydessä koirien ulkoilutuspolut risteilevät lähimetsiä, mutta maaseudulta polut ovat lähes kadonneet, valitettavasti. Siksi tuollaisen polun, pienen pätkänkin, ylläpito ja huoltaminen tekee siitä ylellisyyttä. Tätäkin kannattaa tehdä, kaiken muun huoltamisen lisäksi.’