Vastaantulija

Laippa

’Muutama päivä sitten retkeilin Laipan erämaa-alueella Pälkäneen ja Kangasalan rajalla. Polkuja kolutessa etsin kevääseen liittyviä asioita: kukkia, muuttolintuja, hyönteisiä. Tiellä vastaan kömpi oudonnäköinen otus, toukka tai mato, mikä kumma lienee. Hämärästi sen muistin lapsuudesta, jolloin juhannuksen aikaan sellaisia etsittiin ja ihmeteltiin. Sitten muistin: kiiltomato (Lampyris noctiluca), sehän se on! 

Oikeastaan tuo outo kulkija on kovakuoriainen. Naaras vaan muistuttaa kovin tavallista toukkaa. Uros onkin sitten ihan kovakuoriaisen näköinen. Kuuluisaksi kiiltomato on tullut siitä, että naaras houkuttelee urosta takapäänsä valolla. Hämärässä kesäyössä valo näkyy meille ihmisille muutaman metrin päästä, mutta uros aistii sen varmaankin kauempaa lennellessään kesäyössä. Myös uroksella ja toukalla on vastaava kyky, miksi, sitä en tiedä.

Muutenkin tämä otus on erikoinen. Toukka saalistaa kotiloita, jotka se lamauttaa myrkyllään ja sulattaa sen elimistöä ennen kuin oikeastaan juo kotilon sisäänsä. Kiiltomadot erittävät lisäksi kuvottavaa löyhkää, jonka tarkoitus on saattaa naaraat ja koiraat yhteen. Kaikin tavoin siis tutustumisen arvoinen eläin.

Bioluminenssissa on kyse kemiallisesta reaktiosta, joka tapahtuu yleensä solun sisällä ja tuottaa valoa. Vain muutama maalla elävä eläinlaji maailmassa pystyy tuottamaan valoa tällä tavalla. Sen sijaan on uskottu, että lähes kaikki syvänmeren kalat omaavat tämän kyvyn. Myös joillakin sienillä on vastaava elintoiminta. Liekö samasta asiasta kyse myös aarnisammalen kohdalla. Kuuluisiksi ovat tulleet amerikkalaiset tulikärpäset, joista kerrotaan monissa kirjoissa ja elokuvissa. Tällöinkin kyseessä on todellisuudessa kovakuoriainen.

Eipä sitä aina tiedä, mihin kulkiessaan törmää. Nyt on kiiltomatojen aika. Kannattaa liikkua hämärissä ulkona, tiedä vaikka kohtaisi muutakin kummallista.’

Musta kimalainen

kimalainen2

’Näin huhtikuussa kaikenlaiset öttiäiset nousevat horrospaikoistaan pörisemään ja aloittelemaan uutta kautta. Muurahaisia on ollut kekojensa päällä jo parin viikon ajan täällä Hämeessä, perhosia lentelee aurinkoisina päivinä ja surahdukset kertovat myös kimalaisten heränneen.

Ikkunalleni tupsahti yksi tällainen pörisiä. Hieraisin silmiäni kaksikin kertaa, mutta kyllä se pysyi aivan hiilenmustana, koko otus. Yleensä kimalaisilla on keltaisia tai punaisia vöitä keski- ja takaruumiissa, mutta tällä otuksella ei ollut. Muuten se oli aivan mantukimalaisen kokoinen ja tapainen. Aikani sitä katseltuani, otin siitä muutaman kuvan ja päästin sen sitten ikkunan toiselle puolelle vapauteen.

Mikähän se oli? Googlasin kuvahaulla, mutta mustia kimalaisia ei vastaan tullut, kaikilla oli värikkäitä vöitä ja tupsuja. Mietin, esiintyykö kimalaisilla melanismia? Perhosillahan tällaista on. Klassinen esimerkki on teollisuusmelanismi, jossa saastuneilla paikkakunnilla perhonen on tummempi kuin puhtailla paikoilla. Muutenhan melanismi on geenimutaatio. Aikani selailtuani nettiä löytyi kuin löytyikin tieto melanismista kimalaisilla. Harvinaisella kontukimalaisella sitä ainakin esiintyy. Nyt hieman harmittaa, että päästin otuksen menemään. Sehän olisi voinut olla seudulle uusi laji ja esimerkki lämpötilan noususta ja harvinaisempien kimalaisten leviämisestä kohti pohjoista. Mennyt mikä mennyt, jäihän ainakin kuva.’

kimalainen1