Jäätyneet rannat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kun suuret järvet ovat vielä sulana, on mahdollisuus nähdä rannoilla kauniita jäämuotoja. Kiersin ystäväni kanssa eilen Päijänteen itärannalla Mämminiemessä rantakivikkoa ja kuvasin näitä muotoja. Järviruo’on korret olivat keränneet veden pärskeet pintaansa. Yläpuolelle muodostui kuurasta särmikkäitä pilareita ja alapuolelle valuvasta vedestä pehmeämuotoisia puikkoja. Näin muodostui kauniita siltoja kalliolta kalliolle. Viimassa ja hyytävän kylmissä olosuhteissa silloilla ei ollut liikennettä, säteilevää kauneutta senkin edestä. Tässä muutamia otoksi.’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puikkoja

’Kevään myötä on hyvä aika tähystellä jääpuikkoja. Nyt, kun talot on yleensä eristetty huolellisesti, ei enää räystäillä roiku pitkiä puikkoja. Niinpä niitä on lähdettävä etsimään luonnosta. Vuodenvaihteen runsaiden sateiden jäljiltä maastossa on paljon vettä ja se virtaa pakkasistakin huolimatta. Erinomainen retkikohde jääpuikkojen maailmaan on jokin rotkolaakso, jossa on pystysuoria kallioseinämiä. Itse kävin viikonvaihteessa Laukaan Hitonhaudalla.

Hitonhauta on muutaman kymmenen metrin pituinen vajoama, jonka kummallakin seinämällä on 10 – 20 m korkeat kalliojyrkänteet. Näiltä valuu vettä rotkoon kesälläkin, joten sieltä oli odotettavissa hienoja jääkokemuksia, ja niitä löytyi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuutamassa paikassa vesi oli muodostanut paksuja paanteita koko kallion korkeudelle. Voi vain kuvitella sitä ryskettä, kun ne tippuvat alas.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAYlläolevan kuvan jääputouksen taakse pääsi kuuntelemaan veden pauhua. Se ei ollut enää pelkkää tippumista. Vesi oli muovannut jään pintaan sieni- tai liljamaisia kuvioita, puikkoja ja onkaloita, joten jos kuvassa ei olisi lunta, voisi kuvitella paikalle kesäisen vesiputouksen. Myös sisällä jääluolassa oli puikkoja, joista koko ajan tippui vettä. Jään väri oli muotoutunut maaston mukaan. Toisella puolella oli suomaista maastoa ja siksi ruskehtavaa vettäkin, toisella puolella rotkoa oli enemmän kalliopintaa ja vesi oli jäätynyt siniseksi kuin järvillä.

Tippukiviluolista on tuttua ilmiö, jossa kivipilari muodostuu molemmista suunnista. Jäärakenteissa on nähtävissä sama ilmiö. OLYMPUS DIGITAL CAMERAAlaosassa puikot olivat tylppiä, kuten yläkuvassa näkyy. Niissä vesi oli räiskynyt ympäriinsä pudotessaa ja latistanut puikon pään tasaiseksi. Ylimmässä ja viereisessä kuvassa on normaali ylhäältä alaspäin suuntautuva puikko. Alimmassa kuvassa on mielenkiintoinen ilmiö. Vesi on muodostanut puikon pitkin kallion pintaa, jolloin se on kuin valuma, mutta hyvin ohut, teräväsärmäinen ja siipimäinen. Kallio on ylikalteva ja ilmeisesti juuri sopivasti niin, ettei vesi tipu suoraan vaan valuu.

Tällaisia ilmiöitä voi tarkastella luonnossa juuri nyt, kannattaa lähteä katsomaan. Sopivan kohteen löytää varmaan lähiseudulta karttaa katsomalla.’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puikkojen aikaan

puikot

’Ei paljon tarvita pakkasta, kun jääpuikot ilmaantuvat kalliojyrkänteille. Nyt täällä Keski-Suomessa on ollut tasan yksi pakkaspäivä ja lähikallio itki puikkoja oikein tosissaan. Vesi virtasi ohuen jääkuoren alla ja purkautui kielekkeen reunalta tippuvana vanana esiin. Siihen muodostui vähitellen jääpuikko. Kuvaan pitäisi saada liike ja ääni niin tunnelma välittyisi paremmin, eli olisi pitänyt ottaa video.

Lapsuudesta muistan jääpuikot keväthankien aikaan. Aurinko sulatti silloin lunta ja vesi valui räystäiltä muodostaen joskus hyvinkin paksuja puikkoja. Syksyltä en vastaavaa ilmiötä muista, koska aurinkoa ei juurikaan näe eikä näytä luntakaan ilmaantuvan. Tämä ilmiö on varmaankin myös tätä ilmastonmuutosta. Syksyn sade ei ole jäätynyt, koska pakkasia ei ole ollut, vaan on valunut tähän asti pitkin maisemaa. Harvoin näkee niin vuolaita virtoja, kuin viime viikkoina on näkynyt.

Ilmastonmuutos on näkynyt tänä syksynä juuri siinä, että vaikka ennenkään ei tähän aikaan ollut aina lunta, niin olivat järvet kuitenkin yleensä jäässä. Eli pakkaset puuttuvat, maa on sula, samoin vesistöt. Kiersin järvenrantoja tänään koiran kanssa ja kuuntelin jäiden laulua rantavedessä. Jäähilettä oli muodostunut, mutta se oli vain ohutta eikä kiinnittynyt aallokossa kiintojääksi. Niinpä se keinui tuulen nostattamissa aalloissa ja lauloi heleällä äänellä. Sen muistan myös lapsuudesta.’

Puron katteet

puro1

’Viime päivät ovat olleet ihanteellisia jääkuvaukseen. Pienet purot ovat saaneet uudelleen jääkatteen, lätäköt ovat kuivuneet jättäen koristeellisen kannen jäljelle ja vesistöjen jäät ovat vahvistuneet. Niinpä ikuistin pienen metsäojan jäätaidetta aamutuimaan ennen kuin aurinko ehti tehdä niille tuhojaan.

puro2

Kuvista voi etsiä hahmoja ja tunnistettavia esineitä. Vaaniiko tuossa kettu kanapaistia, onko metsän urut viritetty oikein, saako linnunpoika ruokaa? puro4Etsikää omat tulkintanne. Oma suosikkini on tuossa vieressä juttelevat peikot. Mitä lienee hemmoilla asiaa, kun yhden suu on mutrullaan, toisen leveässä virneessä ja komas lienee nukahtanut. Siinäpä tarinan alku ja juoni, lopun keksiköön jokainen itse.

Joskus miettii, ettei näin talvella ole mitään kuvattavaa, mutta se on aivan väärä käsitys. Oikeastaan kuvattavaa on kaikkina aikoina ja varsinkin talvella. Se on aika, jolloin luonto antaa mitä ihmeellisimpiä näkymiä, jos vain malttaa pysähtyä katsomaan tai tarkenee pysähtyä. Kiersin pitkään ojan vartta ja etsin sattuvia muotoja, ehkä niistä joskus vielä saa aikaan jonkin mehevän tarinan.

Yritin myös kuvata lumihiutaleita, mutta ne sulivat kameran lämmöstä liian nopeasti ja niin makro kuvasi vain lässähtänyttä mössöä ja vesitippoja, kauniita nekin. Ehkä tarvittaisiin vähän kylmempää ja paljon harjoitusta.

puro3

Tässä vielä pari tarinanjuurta ojan reunasta. Liekö keijukainen menettänyt siipensä tai hämähäkki kutonut liian kylmän seitin vai olisiko lohikäärme kylpemässä, kuka senkin tietää. Olisi mukava kuulla lukijoiden omia tulkintoja joko kommentteina tänne blogiin tai kasvisivujen sähköpostin kautta.’

puro5

Koski

koskia3

’Vielä viime viikonvaihteessa luonto oli komeimmillaan täällä Keski-Suomessa. Puut olivat paksussa kuurassa, hiljalleen sateli pehmeää lunta ja valo viipyili maisemassa talvisen pehmeänä. Se on parasta aikaa piipahtaa kuvausretkellä. Tällä kertaa kävimme koskikierroksella. Näitähän täältä löytyy. Kuvat ovat tällä kertaa Simunankoskelta Laukaasta.

koskia1

Talvinen päivä on lyhyt ja illan sininen hämärä laskeutuu nopeasti. Jotain saimme sentään kuvamateriaaliksi. En varmaan koskaan kyllästy kuvaamaan veden päällä kelluvia jäälauttoja, joita vesi muovaa haluamallaan tavalla. Myös pitsireunaiset jäänreunat ovat valloittavia, kaikki erinäköisiä ja veden liikkuessa jään alla värisävyt vaihtelevat lakkaamatta.

koskia4

Emme saaneet olla yksin, sillä koskikarat piipittivät rantakivillä ja kaloja saalistava saukko pulahteli jäänreunalta veteen ja ylös kuin leikkien. Totista työtä se kuitenkin oli kummaltakin, sillä ilman ruokaa ei ole lämpöä eikä ilman lämpöä elämää. Sen ne taisivat molemmat tajuta ja käyttivät valoisan ajan ruoanhakuun hyvinkin tarkaan.’

koskia2

Virtaa

virta1

’Kävin tässä päivänä muutamana lintuja katselmassa Keski-Suomen koskilla. Hiljaista oli. Muutama koskikara keikkui kivillä Siikakoskella, tikat nakuttelivat Tarvaalankoskella, vedet kuohuivat Kuusaankoskella. Niinpä innostuin taas kerran kuvaamaan jäätyvän veden sävyjä ja pintoja. Jäälautat kelluivat  tumman veden päällä ja muodostivat mielenkiintoisia kuvioita. Talven vähäinen lumi peitti rantapenkat alleen. Vaikka on ollut kovin lauhaa, muodostui veden pinnalle nopeasti uutta jäätä aina kun virtaus vähänkin vaimeni.

virta2

Rannan vahvempi jää rikkoi uuden uutukaisia lauttoja pienemmiksi ja pyöristeli niiden kulmia. Etsin kohtaa, jossa jäälautat jäisivät pyörimään akanvirtaan. Sieltä voisi löytää aivan pyöreitä lauttoja, jotka muodostavat hauskaa pintaa, mutta tällä kertaa en sellaista ilmiötä saanut kuvaan. Jää oli sen verran haurasta, että se hajosi pirstaleiksi ennen pyöristymistään. Muistan viime vuodelta nähneeni tämänkin ilmiön, mutta silloin se tärkein eli kamera ei ollut matkassa mukana ollenkaan.

virta3

Niin ja näkyihän niitä vesilintujakin lopulta, kun joutsenet kahlasivat Tarvaalanvirran matalikolla ruokaa etsimässä. Tällaisena lauhana talvena, jolloin joka paikka on vettä täynnänsä, olisi luullut vesiäisiä olevan enemmänkin, mutta hyvä näinkin.’

Ikkunataidetta

jääkukkia3

’Kävin maalla katsomassa paikkoja, niin kuin sanotaan, kun mennään tarkastuskäynnille. Kaikki oli kunnossa ja lämpöäkin sen verran, että teki mieli jäädä asumaan. Palasin kuitenkin vielä kaupunkiin. Sen verran viivyin, että ihailin kuistin ikkunoihin syntyneitä jääkukkia. Etsin kameran kanssa erilaisia muotoja ja täydellisiä tähtiä, mutta lopulta kuvasin vain pintoja, joita voisi joskus käyttää taustana kuvakirjoissa. 

jääkukkia2Kuvien taustalla näkyy navettarakennus, jonka seinän alaosan oranssi, punamullattu yläosa ja kuurainen katto antavat sävyjä kuvaan.

Jääkukat ikkunassa on paljon kuvattu juttu, mutta aina yhtä kiehtova. Pitkään jäin katsomaan niitä juuri sillä silmällä, että löytäisin joitain tuttuja muotoja. Tällä kerralla en kuitenkaan saanut sellaisia silmiini. Jääkukkien rakenne on erilainen kuin lumitähdissä, joissa ovat ne kuuluisat kuusi sakaraa. Näissä kuvioissa tällaisia ei näkynyt, vaan kiteytyminen oli epäsäännöllistä muodostaen kuvien mukaisia rakennelmia. Näissäkään ei näkynyt kahta samanlaista, vaan muotoja oli laidasta laitaan.

Näitä ikkunakukkia katsellessani jäin miettimään, muodostaako jää samalaisia rakennelmia muillekin pinnoille kuin lasille, jossa kiteytyminen on helppo huomata lasin läpinäkyvyyden vuoksi. Joskus purojen varsilla näkee rantakivien pinnalla ohuen kerroksen jääkukkia, mutta en niissäkään ole huomannut samanlaisia kuvioita kuin lasilla. Miten on metallilla? Auton konepelti olisi hyvä kohde, mutten muista nähneeni siinäkään samanlasita rakennetta. Onko siis kyse vain lasilla tapahtuvasta ilmiöstä ja mikä sen juuri siinä saa syntymään? Ihmeteltävää riittää edelleen.

jääkukkia1

Talven tultua

uveavanto

Itsenäisyyttä on taas juhlittu. Sain olla todella hienossa juhlassa mukana. Harmi, etten nähnyt linnan juhlaa Tampereelta, kun matkasin takaisinpäin pitkin loskaisia teitä. Oli kuulemma sekin onnistunut. Ensimmäiset hiihdot on tältä kaudelta hiihdetty ja talvi on tullut oikein tosissaan tänne Keski-Suomeenkin. Maassa on lunta jo reilut kymmenen senttiä eikä eilen tekemäni kukkainventaario tuonut enää yhtään kukkivaa kasvia. Vielä ennen lumia muutama kasvi sinnitteli kukassa, mutta nyt nekin ovat hangen alla. Varmaan ne kukkisivat, jos kaivaisin ne vain esiin. Tällaisia urhoollisia viimeisiä olivat tänä vuonna niin kuin edellisinäkin kylänurmikka, pelto-orvokki, lutukka ja peltovillakko. Kukathan ovat paleltuneet, mutta ovat kuitenkin kukkien näköisiä terälehtineen ja nuppuineen.

Nyt on vaarallista mennä jäälle. Kuva kertoo jään petollisuudesta. Ohuen jään läpi sulaa reikiä, jotka säteilevät ympäristöönsä kuin tähdet. Olen miettinyt, mikä tuonkin ilmiön saa aikaan. Yleensä näitä tähtiavantoja näkee juuri syksyllä ensipakkasten ja -lumen jälkeen. Keskellä tähteä on jäässä selvä usein myöhemmin jäätynyt reikä ja siitä säteet lähtevät eri suuntiin. Mikään mekaaninen, kuten kivi tai keppi, ei tätä aiheuta, ei myöskään jään painuminen tai virtaukset. Joskus näitä kuvioita näkee laajalla alueella tai koko pienen lammen pinnan täynnä.

Onkohan näillä sama perusta kuin kevään uveavannoilla. Niitähän syntyy jään sulaessa  varsinkin lähelle rantaa. Joskus kevätjäällä hiihtäessä niitä on saanut ihan tosissaan varoa. Itse olen päätellyt, että jostain jäänalaisesta virtauksesta, lähteestä tai vedenpyörettestä uveavannossa täytyy olla kyse. Liekö sitten syksyllä sama asia? Kertokoon se, joka tietää tai antakoon ilmiölle paremman selityksen.’

Jäätyminen

jäätyvä4

’Pistänpä tähän vielä yhden veteen liittyvän jutun. Jäätyminenhän on olomuodon muutos, jossa neste muuttuu kiinteäksi. Vedellä on erikoinen ominaisuus, joka erottaa sen muista nesteistä ja joka mahdollistaa tämänkaltaisen elämän. Vesi on nimittäin painavinta + 4° lämpötilassa. Lämmin vesi laskeutuu painavana järvien, lampien, lätäköiden pohjalle ja veden jäätyminen alkaa sieltä, missä vesi on nolla-asteista eli pinnalta. Näin jää muodostaa suojaavan katon lämpimälle vedelle, jossa vesielämä voi viettää talven melko mukavissa olosuhteissa. Muussa tapauksessa vedet jäätyisivät pohjaa myöten.

jäätyvä1

Järven jäätyminen on mielenkiintoinen tapahtuma. Jos kylmältä tarkenee, sen seuraaminen kannattaa, vaikka kärsivällisyyttä se kysyykin. Tyynellä ja pakastuvalla säällä jäätä voi muodostua hyvinkin nopeasti. Veden pinnan muuttuminen jääksi näkyy ensin veden samentumisena ja roskien, ruohojen, oksien ympärille alkaa muodostua riitettä, ritinääkin voi kuulua. Vähitellen riite laajenee ja erilliset laikut yhdistyvät muodostaen veden pinnalle yhtenäisen kalvon.

jäätyvä2

Mutta millaisen kalvon? Sen kuviot ovat taas ainutlaatuisia vaihdellen suorista viivamaisista harjanteista tasaisiin levymäisiin kenttiin, joita saattaa peittää hyvinkin hienokuvioinen rasteri. Pinta on usein säihkyvän kaunis kokonaisuus kuin kristalli eikä paraskaan valokuva anna sille sen ansaitsemaa oikeutta. Tapahtumaa katsellessa ihmettelee, mikä ohjaa minkinlaisen kuvion syntyä. Ihan samoin kuin vaahdon osalta ja lätäkköpeitteiden osalta nämäkin kuviot vaihtelevat paikan, tapahtuman nopeuden, sään tai pinnan laajuuden mukaan, eikä kahta täysin samanlaista pintaa löydy.

jäätyvä3

Sen sijaan en ole huomannut, että kuvioissa olisi kovin ratkaisevia eroja siinä, syntyykö jää syksyllä ensijäänä vai keväällä yöpakkasten seurauksena, toisaalta ensijäätä sekin. Näistäkin kuvista osa on otettu syksyllä marraskuussa ja osa keväällä huhtikuussa. Ehkä valaistusolot saattavat paljastaa kuvan ottoajankohdan. Kyllä jää on upea aine ja aina siitä löytyy jotain uutta ihmeteltävää. Ajatellaanpa lisäksi vaikka kosken partaalle muodostuvaa roiskejäätä tai tuntureiden paannejäätä, jääpuikkoja tai jäätyneitä koskia, outoja koristeellisia muotoja niistäkin löytyy, mutta olkoot ne rauhassa tällä kertaa.’

Lätäkkötaidetta

pinta1

’Edellisessä jutussa oli puhe vaahdosta veden pinnalla. Sen monet koukerot viehättävät silmää. Samanlainen tunne tulee ensipakkasten jälkeen, kun vesilätäköt jäätyvät. Tuskin näkee kahta samanlaista kuviointia. Olen vuosia kuvaillut jäätyneiden lätäköiden pintoja ja etsinyt niistä inhimillisiä tai eläimellisiä piirteitä.

pinta2

Lätäkkö tuntuu olevan loppumaton taidegalleria. Yleisin kuvatyyppi on ylimmän kuvan kaltainen rengasmainen rakenne, jossa ilmakuplat asettuvat sisäkkäisiksi renkaiksi jääkalvon alle. Hyvin usein näkee myös palapelikuvioita. Niistä voi jo hyvällä mielikuvituksella löytää selviä kuvioitakin, kuten yläkuvan paljaat jalkapohjat. Nämä kuviot syntyvät, koska jää ottaa suuremman tilan kuin vesi ja väliin jää silloin ilmaa.

pinta3

Mielenkiintoisimpia ovat hyvin mataliin lätäköihin kalliopohjalle muodostuvat kuviot, joiden alla on ohut ilmakerros mutta ei vettä. Niistä löytää hyvällä mielikuvituksella tunnistettavia hahmoja, kuten tämä selällään naurava kettu. Naurun voi miltei kuulla ja nähdä sätkivät takajalat. Tämän löydettyäni nauroin itsekin.

pinta4

Joskus kuva on niin selvä, että sitä jää haltioituneena ihmettelemään. Jäinen lehti kalliolla säilyi vain muutaman hetken ennen kuin se himmeni sulaessaan. Mikä saa veden kiteytyessään muotoutumaan aivan lehden malliin, suonineen kaikkineen? Onko siinä ytimenä jokin pinnanmuoto vai roska vai mikä?

Tässä alapuolella on toinenkin lehtikuvio suonineen. Toisaalta itse näen tässä kuvassa myös linnun, jonkinlaisen kuningaskalastajan, joka sopiikin hyvin näihin vetisiin kuvioihin. Siinä se vaanii kalaa puron partaalla ja yrittää samalla naamioitua muilta saalistajilta. Vai onko siinä perhoskotelon malli suonineen ja rihmoineen. 

pinta5Hyvin usein jääkuvion näkee muodostuneen pohjan rakenteen ympärille, kuten viimeisessä kuvassa. Kosken partaalla pyöreäksi hioutuneet jyväset antavat jäällekin oman pumpulimaisen rakenteensa jäädessään jään alle.

pinta6

Jos vaahto on ihmeellistä, niin sitä samaa voi sanoa lätäkköjäästäkin. Kokonaan oma juttunsa on sitten kiteytyminen, lumitähdet, jääkukat, ikkunakoristeet. Sanotaan, ettei kahta samanlaista ole. Ei turhaan ole todettu, että vesi on maailman ihmeellisin aine. Nyt on hyvä aika käyttää mielikuvitustaan ja etsiä muotoja luonnon ehtymättömästä aarrearkusta.’