Jaloa puuta pilvin pimein

tammi1

’Ulkona on pimeää ja kaikki näyttää samanlaiselta. Siksipä onkin aika käydä läpi kesän saalista. Ensinnä mieleen tulivat metsävaahtera (Acer platanoides) ja metsätammi (Quercus robur). Nuo kaksi jaloa lehtipuuta ovat askarruttaneet mieltäni jo pitkään. Molemmat ovat viime vuosien aikana yleistyneet räjähdysmäisesti täällä Hämeen sydämessä asutuksen läheisyydessä. Normaalisti nämä puut mielletään eteläisiksi parhaiden lehtojen ja rannikon lehtevien niittyjen asukkaiksi eikä suinkaan synkkien havumetsien lajeiksi. Näin on kuitenkin käynyt. 

Kun aikoinaan 70-luvulla aloitin systemaattisen kasvien tarkkailun, löysin lähimetsästä pienen vaahteran taimen, kaivoin sen ylös ja istutin keskelle pihaa. Eihän se siinä menestynyt, kuoli pois raukka. Meni vuosikymmen ennen kuin löytyi seuraava taimi. 1990-luvulla niitä sitten alkoi kasvaa lehdoissa, pensaikoissa, asutuksen liepeillä enemmänkin. Tänä kesänä laskin samalta paikalta, josta tuon pienen taimen löysin, yli viisikymmentä tainta pienistä puolen metrin vesoista yli viisimetrisiin. Saman olen huomannut muuallakin. Miksi näin? Taimethan ovat istutettujen pihapuiden siemenistä kasvaneet, mutta miksi niitä ei ollut aikaisemmin, sillä isot puut olivat pihoissa silloin niin kuin nytkin.

Toinen on sitten tammi. Ensimmäisen tammentaimen löysin Luopioisista vasta 2000-luvulla. Viime kesänä kartoitin kaksikymmentä ruutua ja tammi löytyi lähes jokaisesta eikä vain yksi, vaan useita. Laskin eräästä rinteestä yli kolmekymmentä tainta parin aarin alalta. Yleensä taimet ovat pieniä alle kaksikymmentäsenttisiä, mutta joukossa on hyvin usein kasvanut jo liki metrinenkin vänkkyräinen vesa. Luontolehden lokakuun numerossa (8/2013) kertoi Johanna Mehtola (Krääh, sanoo närhi, s. 16-17), kuinka närhet kuljettavat terhoja kymmenittäin lähimetsiin ja unohtavat ne sinne. Nämäkin taimet ovat niistä peräisin. Mutta näinhän on ollut ennenkin, eivät ne närhet tätä ole vasta nyt oppineet.

Miksi vaahtera ja tammi selviävät nyt taimiksi jopa puiksi, mutta ei viime vuosituhannella? Tiedetään, että pikkujyrsijät syövät taimia ja nyt niitä on muutaman vuoden ollut vähän. Voisiko se selittää invaasion? Epäilen, koska on näitä myyrävaihteluita ollut ennenkin. Juuri ilmestyneessä Luonnon Tutkija– lehdessä Helena Telkänranta kirjoittaa artikkelissa Jääkauden perintö Euroopan metsissä (LT 3/2013 s. 107-115), että tämä ilmiö on huomattu muuallakin jopa tieteellisissä tutkimuksissa (Kullman, L. 2008, ks. lehti). Lämpöä vaativat lehtipuut levisivät jääkauden jälkeen nopeasti pohjoiseen. Niinpä näitä puita kasvoi 8000 vuotta sitten satoja kilometrejä pohjoisempana kuin nykyään. Sitten ilmasto viileni ja puut kuolivat pohjoisilta alueilta. Tosin jäänteitä näistä on Suomessakin löydetty napapiiriä myöten. Niinpä tuntuu järkevältä soveltaa tätä tietoa nykypäivään ja ilmaston lämpenemiseen.

Joka tapauksessa, vaahterat ja tammet valtaavat metsiämme kiihtyvällä vauhdilla. Kertooko tämä ilmaston lämpenemisestä, vai mahtuuko tämäkin vielä normaalin vaihtelun piiriin? Sen varmaan tutkijat selvittävät jossain vaiheessa tarkemmin. – Muuten, kiersin pari viikkoa sitten Jyväskylässä metsää ja mikäs tulikaan vastaan, eikä vain yhtä vaan monta (kuva alla). Taitaapa olla niin, etteivät nämä jalot puut jää leviämään vain Etelä-Suomen metsiin, sillä Jyväskylää on perinteisesti pidetty osana Keski-Suomea. Katselkaapa tarkaan siellä Oulun korkeudella. Nyt tammet näkyvät selvästi, koska ne pudottavat lehtensä vasta keväällä.’

tammi2