Toinen uusi…

Kallionäivesammal Inarissa

’Kun taas vauhtiin päästään, alkaa uusia sammalia löytyä. Kallionäivesammal (Mylia taylori) on Luopioisten 387 löydetty sammallaji. Maksasammaliin kuuluva näyttävän kokoinen sammal kasvaa kosteissa olosuhteissa pystysuoran kallion tyvellä usein lähellä suon pintaa. Pohjoisessa sen voi löytää kivennäismaaltakin. Sukuun kuuluu toinenkin laji, rahkanäivesammal (M. anomala), jonka löytää helposti avoimen suon rahkasammalmättäästä. Näiden kahden erottamiseen tarvitaan mikroskooppia, koska tuntomerkit ovat solutasolla. Toisaalta kasvupaikka ja -tapa kertovat paljon itse lajistakin.

Kallionäivesammal Pälkäneen Laipassa

Pari viikkoa sitten lähdin kuuntelemaan kehrääjää Laipanmaahan Korppivuorelle. Samalla retkellä poikkesin läheiselle Kylmänkorvenkalliolle, jota pidän yhtenä parhaista harvinaisten maksasammalten kasvupaikoista Pirkanmaalla. Täältä on löytynyt mm. etelänraippasammal, kallio– ja pohjanpussisammal, louhusammaletelänhopeasammal, sekä lisäksi paakku– ja aaparahka. Kaikki nämä ovat Luopioisissa hyvin harvinaisia ja löydetty vain tältä tai parilta muulta kalliolta, mutta ei mistään muualta kaikkia samalta kalliolta. Nyt joukkoon liittyi myös kallionäivesammal. Se kasvoi aivan läheisen rämesuon pinnan tuntumassa pystysuoran kallion pinnalla puolen neliön tiiviinä kasvustona,  Vaikka oli hämärää ja kehrääjän surina houkutteli jatkamaan matkaa, en voinut olla viettämättä lyhyttä hiljaista hetkeä löydön äärellä. Sammal on kuitenkin Pirkanmaallakin harvinainen (RT) ja koko valtakunnassa silmälläpidettävä (NT) laji.

Näin lajimäärä kasvaa, kun vain jaksaa kulkea ja kumartua pienenkin erikoisuuden puoleen. Viime kesänä viimeksi kuljimme tällä kalliolla ja merkitsimme ylös harvinaisuuksia, mutta vaikka kuinka tarkkaan katsoo, jää jotain huomaamatta. Kannattaa siis käydä samoilla poikoilla uudelleenkin.’

Kallionäivesammal Kangasalalla Pakkalassa

Uusi sammal

’Ei viikkoa ilman uutta sammalta Luopioisiin, tai ei nyt ihan, mutta kun aloin tonkia perusteellisesti mielenkiintoisia paikkoja, on uusia lajeja alkanut löytyä. Tämän totesin jo viime syksynä, kun yhden luhtaniityn koloista ja mättäiltä löytyi useita mielenkiintoisia lajeja, mm. kaksi uutta Riccardia-lajia pitäjään. Enpä kuitenkaan uskonut, että kallioiltakin vielä uusia löytyy, niin hyvin ne on täältä jo koluttu, mutta toisin kävi.

Kolokärpänsammal (Rhabdoweisia crispata) on pieni noin sentin korkuinen lehtisammal, joka luetaan nykyään vaarantuneiden (VU) uhanalaisuusluokkaan. Sammal on merellinen ja vaatii kostean mikroilmaston. Tällaisia paikkoja ovat vain varjoisat, valuvetiset kalliokolot. Kuitenkaan se ei vaadi kalkkipitoista kasvualustaa, vaan viihtyy silikaattikallioilla. Jokin vaade sillä kuitenkin on, sillä tuollaisia kasvupaikkoja luulisi riittävän. Kirjatietojen mukaan sillä on hieman toistakymmentä kasvupaikkaa hajallaan maassamme eikä se missään ole kovin runsas. Suurimmaksi uhkaksi sille on osoittautunut kallioneduspuuston kaataminen ja tätä kautta mikroilmaston katoaminen.

Nyt löytämäni kasvusto sijaitsee Padankosken Isovuoren kalliolla tai oikeastaan sen tyvellä syvällä kallion onkalossa ohuen hiekkapatjan päällä. Esiintymä ei ole kämmentä suurempi eikä sitä helpolla huomaa miksikään erikoisuudeksi. Tämänkaltaisia sammalia on muitakin, kuten kalliokärpänsammal, aarnisammal ja kalliotöppösammal. Oikeastaan sammalen laji varmistui vasta skooppauksen jälkeen työpöydän ääressä.

 

 

 

 

 

 


Sammalen tuntomerkit ovat lehden kärjessä, josta pitäisi löytyä teräviä hampaita ja pesäkkeen peristomin reunassa, jossa on rihmamaisia hampaita. Ylläolevista kuvista nämä tuntomerkit juuri ja juuri voi nähdä.

Kuten alussa kerroin, uusia lajeja Luopioisiin löytyy edelleen. Nyt täältä on löydetty 376 sammallajia ja tuo maaginen neljän sadan lajin raja lähenee. Aikoinaan ennustin, että se voisi olla tämän alueen sammalten tavoitteellinen lukumäärä. Ehkä se vielä toteutuukin, kunhan ahkerasti kolutaan uusia, mielenkiintoisia kasvupaikkoja.’

Uusi sammal

Kalliojärvi

’Aina ei tiedä, mitä löytää. Näin on usein sammalten kohdalla. Kesällä heinäkuun alussa tein kasviruutua Aitoon kylässä Luopioisissa. Siellä on vielä muutama ruutu tekemättä. Samalla katselin sopivia sammalpaikkoja, jospa löytyisi jotain mielenkiintoista. Paljon on vielä mahdollisia lajeja löytymättä. Pienen Kuohujärven pohjoisrannalla kartan mukaan kohoaa kalliojyrkänne. Se pitää siis tutkia ja sen kasvit merkitä muistiin. Jo kaukaa näin, ettei kallio ollut mikään kovin ravinteikas, graniittia, lohkeilevaa sorttia, joten en odottanut mitään suurta enkä näyttävää. Sellaisia ei löytynytkään. Aivan kuin pakolla noukin joitain matkamuistoja muistivihon väliin, jospa ne ehtisi illalla tutkia ja todeta taas kantaneensa kotiin niitä joka paikan sammalia, kulosammalta ja nuokkuvarstasammalta. Muutama tupas kuitenkin kiinnosti sen verran, että pistin ne koteloon myöhempää tutkimista varten. Päälle kirjoitin kalliotorasammal ja paikan.

Nyt syksyn hämärtäessä illat, kaivoin näytteen esiin ja kävin sen määrityskirjojen avulla läpi uudelleen. Jokin siinä tuntui haraavaan vastaan ja niinpä vein sen ystävälleni Orivedelle. Muutaman päivän päästä tuli vastaus: Onneksi olkoon, Luopioisille uusi laji on löytynyt. Mikä, mikä? No, puhutaan siitä sitten kun tavataan. Näin sammal jäi kummittelemaan mieleen ja monesti arvuuttelin itseltäni sen nimeä. Enpä arvannut oikein.

Sammal on rantapörrösammal (Dicranoweisia crispula). Enpä odottanut tämän sammalen löytyvän sellaiselta paikalta, vaikka sitä olen löytämisen toivossa silmäillytkin Kukkian rantakallioilta. Pörrösammal on eteläosissa maatamme hyvin harvinainen ja yleistyy vasta Kuusamon korkeudella. Eteläisellä Pirkanmaalla on muutama kasvupaikka, mutta pohjoisosista maakuntaa se edelleen puuttuu, vaikka luulisi asian olevan toisinpäin. Enpä ollut sitä ihan huonosti määrittänyt, sillä se on hyvin kalliotorasammalen (Cynodontium tenellum) näköinen: lehdet kähärät, pesäkkeet pystyt, tällä vain hieman pulleammat.

Näköjään edelleen on opittavaa siinä, että jokainen oudonnäköinen tupsu on tutkittava. Sitä ei koskaan tiedä, mitä edestään löytää.’

Paakkuja ja uurnia

paakku-uurna1

’Pari päivää sitten tehdyllä hiihtoretkellä pikkulampien jäälle löytyi sitten oikein mukava sammalkin, paakku-uurnasammal (Amphidium mougeotii). Eihän tämä sammal mikään suuri harvinaisuus ole, mutta jostain syystä se Luopioisissa on harvinainen. Ennestään on tiedossa vain yksi varma paikka Holjasta ja toinen epävarmempi Padankoskelta.

Tämä sammal on vaikea erottaa rinnakkaislajistaan tummauurnasammalesta (A. lapponicum). Oikeastaan varma ero on lehden solukossa ja silloin löytö pitäisi aina toimittaa mikroskoopin alle tunnistukseen eikä se sittenkään ole helppoa. Kuitenkin näillä sammalilla on selviä kasvullisia eroja, joista voi jo päätellä lajin, vaikka varmistuksen tekeekin sitten skoopilla. Nimensä mukaan paakku-uurnasammal muodostaa paksuja paakkumaisia kasvustoja, jotka voivat olla hyvinkin laajoja. Lisäksi siltä puuttuvat lähes aina itiöpesäkkeet. Tummauurnasammal on matalakasvuisempi ja pienenpiä kasvustoja muodostava ja usein täynnä pesäkkeitä.

Sammalia on hauska etsiä, kun ne ovat tunnistettavissa ympäri vuoden. Kun siemenkasvit vasta harkitsevat kasvun aloittamista lumen alla, ovat sammalet ja jäkälätkin jo täydessä vauhdissa. Nyt niitä on hauska etsiskellä ja bongailla. Nämä kaksi uurnasammalta kielivät hieman paremmasta kalliosta, joten niiden koloista voi löytää muutakin mukavaa.’

Kevään aurinko

aurinko1

’Tein tänään kevään ensimmäisen sammalretken. Kävelin Laipanmaalla pienten järvien jäällä ja katselin veteen päättyvien kalliojyrkanteiden lajistoa. Näitähän ei kesällä näe kuin veneestä tai uimalla. Jään päältä ne on helppo katsastaa, kunhan varoo putoamasta jäihin. Vielä en tiedä, mitä löysin, mutta ei ainakaan silmämääräisesti pusseihin kertynyt mitään järisyttävää.

Päivä oli huikaisevan kaunis: aurinkoa, syviä sinisiä varjoja, metsän tummaa vihreää ja lumikiteiden tuiketta. Sykähdyttävin oli kuitenkin kallionkolosta säteilevä keltainen aurinko, jonka säteet sojottivat kalliohalkeamien juovittamana. Värin kallioon saa aikaan varjorikkijäkälä (Chrysothrix chlorina), pienijyväsinen rupijäkälä, joka etsiytyy juuri kaikkein varjoisimpiin onkaloihin ja ylikaltevien kalliolippojen alle. Laji ei ole mikään harvinaisuus, mutta aina se ilahduttaa kirkkaalla värillään, kun sen löytää. Kallioilla on muitakin keltaisia jäkäliä, mutta tämä on tasaisen keltainen ja muodostaa usein laajoja kasvustoja.

Kannattaa siis kurkistella koloihin, yllätykset odottavat!’

Syyskuun sammal

palmikkosammal3

’Olen aina ihaillut puhtaita sammalmattoja niin metsissä kuin kallioillakin. Näin syksyn alettua varisevat lehdet usein pilaavat tämän nautinnon. Joskus olen sormin haronut keltaiset lehdet sivuun saadakseni ihailla vihreää sammalmattoa. Nyt kun lehdet ovat vielä puissa, löytyvät kivien päältä kuvan kaltaiset peitteet. Syyskuun sammal kasvaa hyvin usein puhtaina kasvustoina ja peittää alleen koko kiven tai kalliopinnan.’

Kalliopalmikkosammal (Hypnum cupressiforme) on hyvin yleinen sammal luonnossamme, mutta harva sen lajilleen tuntee. Se menee usein määritteellä sammal muiden tavallisten sammlten joukkoon eikä kumarruta tarkastelemaan sitä tarkemmin; hei, ei tämä olekaan seinäsammal, eikä kerrossammal, mikäs tämä oikein on. Kyllähän sammalet ovat nopeasti katsottuna hyvin samanlaisia, mutta lähempi tarkastelu tuo esiin hyviä tuntomerkkejä. Tässä tapauksessa sammalverson palmikkomainen rakenne on tällainen hyvä tuntomerkki.

palmikkosammal2Kalliopalmikkosammal on yleinen ja runsas Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoiseen mentäessä se vähenee ja harvinaistuu. Aivan Lapin perukoilla sitä saa jo kunnolla etsiä. Sen kasvupaikkoja ovat nimensä mukaan kalliot ja kivet, joiden päälle se muodostaa yhtenäisiä puhtaita mattokasvustoja. Usein sen lomasta ei löydä mitään muuta sammallajia, joskus sulkasammal tunkeutuu esiin joskus kivikynsisammal. Sammalpatja kasvaa reunoiltaan ja levittäytyy suuremmaksi. Joskus yhtenäinen kasvusto voi olla neliömetrien suuruinen, mutta yleensä kuitenkin pienempi.

Palmikkosammalista vain tämä laji on hyvin yleinen ja joka retkellä löydettävissä. Vanha laaja Hypnum-suku on hajoitettu usein useaksi uudeksi suvuksi. Meillä siihen kuuluu edelleen 13 lajia, joista useat ovat hyvin harvinaisia. Täällä eteläisessä Suomessa ainoastaan rantojen pikkupalmikkosammal (H. pallescens) yltää yleiseksi, mutta se on helppo erottaa syyskuun sammalesta pienen kokonsa, kasvupaikkansa ja haaroittumisensa vuoksi.

palmikkosammal1Eilen liikuin rantakallioilla ja otin esilläolevat kuvat tästä sammalesta. Juuri nyt se on helppo havaita ja tunnistaa. Siispä letitettyjä sammalversoja etsimään.

Mahtava retki

tihkulehvasammal

’Hetkeksi tuli kesä. Sunnuntaina oli lämpö hellelukemissa ja auringonpaistetta. Tosin aamulla, kun pisti päänsä pihalle, tuntui kuin olisi kulkeutunut tropiikkiin, niin oli kosteaa ja kuumaa. Mutta eipä valiteta, kun kerrankin lämpö helli. Kaunnista säästä huolimatta tai ehkä siitä syystä käväisin pikaisella rekellä Kuohijoen vanhalla kalkkikaivoksella. Kosteus tihkui jokaisesta lehdestä, oksasta, ruohonkorresta ja kasteli housunlahkeet. Hiki pursusi silmiin, korviin, suuhun ja kasteli kaiken sisältäpäin. Tämän kesän inisijät pitivät huolen muusta mukavuudesta. Kaikesta huolimatta retki oli kesän paras, sammalia, sieniä, jäkäliä, uusia ja vahoja tuttuja, useita lajeja. Yksi niistä oli kuvan tihkulehväsammal (Rhizomnium elatum).

Lehväsammalen oli käynyt etsimässä jo alkukesästä, kun kuulin siellä sitä mahdollisesti olevan. Silloin siitepöly sotki kuvaamisen, koko kasvi oli keltaisen pölyn peitossa. Nyt sen versot olivat kasvaneet pituutta ja tulleet näyttävämmän näköisiksi ja mikä parasta kesän sateet olivat huuhtoneet pölyt pois. Sammal on vaikea erottaa rinnakkaisista lajeistaan iso- ja lehtolehväsammalesta, mutta kotona mikroskoopin ääressä laji varmistui mm. solujen jonomaisen asennon avulla. Sammalen ilmestyminen ELY-keskuksen entisöimälle suolle antaa uskoa, että sinne saattaa palata myös muita 80-luvun ojituksen hävittämiä lajeja.

Kiersin myös louhoksen reunat ja etsin kalkkitammukkasammalta (Hygroamblystegium varium). Sammal on sieltä aikaisemmin löydetty, mutta itse en ollut sitä vielä nähnyt. Pieni kasvusto löytyi miltei heti, mutta lähempi tarkastelu osoittikin sen lenkosammaleksi (Homomallium incurvatum). Tätä olin aikaisemminkin nähnyt, mutta ei ole helppo sekään erottaa muista. Lopulta löytyi myös tammukkasammal eikä se ollut edes vähäinen. Sitä oli monella paikalla. Vierestä löytyi myös havusammalta, jonka päättelin olevan sirohavusammalta (Thuidium assimile), mutta joka taitaakin olla se etsitty lehtohavusammal (Thuidium tamariscinum). Sekin on ainoalla kasvupaikallaan Luopioisissa juuri täällä.

Todellinen uutuus löytyi kuitenkin syvästä louhoskolosta, jonka reunalla kasvoi taas hyvin tavallisen näköistä lehväsammalta. Pienenstä näytteestä varmensin löytäneeni alueelle uuden lajin nokkalehväsammalen (Plagiomnium rostratum). Tämä laji on ollut pitkään puutelistalla ja nyt se sitten löytyi. Ihmetyttää vain, etten ole sitä aikaisemmin huomannut, en ole ehkä tuntenut. Viime kesänä katselin sitä Kuhmalahden vanhalla kalkkilouhoksella ja ehkäpä se sieltä jäi mieleen. Tälle lajille on tyypillistä lehtien hyvin pienet ja tylpät reunahampaat. Ensin, kun lupilla sitä sihtasin, luulin, ettei sillä ole hampaita ollenkaan, vaan se kuuluukin Rhizomnium-sukuun. Lopulta hampaat erottuivat pienenä nyhänä ja osassa lehtiä ei hampaita ollutkaan. Näin ne voivat olla hankalia.

Päivän parin tunnin retken kruunasi vielä lehmuspikari (Holwaya mucida), jota viime vuonna löysin maatuvan lehmuksen rungolta uutena lajina Pirkanmaalle. Nyt sientä löytyi uudelleen, mutta kovin se oli vielä pientä ja kehittymätöntä, vain puolen sentin korkuisia mustia tappeja entisissä kasvustoissa. Sitä on mentävä katsomaan uudelleen syksyllä, silloin se on paremmin nähtävillä ja tunnistettavissa.

Pienet näytteet otin lisäksi parista minulle oudosta sammalesta. Ne saattavat määrityksen kautta päätyä tavallisten kuolevaisten joukkoon, mutta ainakin tylppälehtinen, karvakärjetön kivisammal tuntui mukavasti kutkuttavan, olisiko vai ei ole, aika näyttää.

Näin voi trooppisessa helteessä pienikin retki tuottaa paljon mukavaa katsottavaa. Tarkkana vain saa olla eikä hötkyillä. Kaikki ovat niin pientä ja erottavat tuntomerkit niin vähäisiä. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Uutta!

norkkusammal1

’Kesä on edennyt huimaa kyytiä. Ehkä sitä odotteli alkavaksi koko kesäkuun ja ei oikein päässyt vauhtiin. Niinpä uusien löydettyjen lajien määrä tälle vuodelle on ollut vaatimaton. Ehkä sen vuoksi olin erityisen iloinen, kun muutama päivä sitten kiertäessäni aivan tavallisennäköisen metsäkallion kuvetta törmäsin yllättäen minulle ihan outoon sammaleeseen. Kuvasta ei paljon pääse selvyyteen sen erikoislaatuisuudesta, mutta kun sitä katseli puolen metrin päästä ja kokeili sen karheaa versoa käsiensä välissä, se tuntui herättävän oikeastaan ensi kerran tänä kesänä löytämisen riemua ja uuden asian tuomaa kutinaa. Hetken aikaa sitä vain katseli ja painoi mieleensä sen tuntomerkkejä.’

Kuvan sammal on norkkusammal (Antitrichia curtipendula). Se muodostaa kallioseinämille tuuheita, riippuvia kasvustoja, jotka voivat olla hyvinkin laajoja. Sammal on eteläinen eikä sitä tavata juurikaan Etelä-Suomen ulkopuolelta. Yksittäisiä kasvustoja on löydetty kuitenkin Kuusamosta saakka. Missään se ei ole kovin yleinen, vaan on useissa maakunnissa alueellisesti uhanalainen.

norkkusammal2

Norkkusammalen läheinen sukulainen on oravisammal (Leucodon sciuroides), joka sekin on harvinainen. Siihen tutustuin ensi kerran muutama vuosi sitten Viron maatilojen kiviaitojen päällä. Luopioisissa se kasvaa samanlaisilla paikoilla kuin nyt löytynyt norkkusammalkin, mutta on sitä yleisempi. Yllä oleva kuva on edelleen norkkusammalesta ja siinä näkyy paitsi kasvin epämääräinen haaroittuneisuus, niin myös pienet itumaiset silmut varrella. Niihin ensin kiinnitinkin huomion, kun sammalen näin. Yritän vielä jossain vaiheessa ottaa näistä silmuistakin oman kuvan mikroskoopin kautta, mutta se taitaa jäädä talven hiljaisiin hetkiin. Nyt tuntuu, ettei siihen ole aikaa.

Norkkusammal on laajalle levinnyt maapallolla. Sitä kuvataan merelliseksi ja eteläiseksi lajiksi, jota tavataan Euroopan lisäksi myös Pohjois-Amerikasta ja eteläiseltä pallonpuoliskolta.

Uusi laji innostaa aina etsimään lisää. Jospa tämä avaisi uusien löytöjen ajan tälle kesälle. Ensi viikolla aloitan kartoituksen. Luopioisista on kartoittamatta vielä viitisenkymmentä ruutua.

Myöhäistä kopsetta


kaviosammal

’Tässä on jo pitkin syksyä tullut ihmeteltyä kasvien outoja kukkimisjaksoja ja talvehtimistapoja. Sammalia olen pitänyt ikivihreinä ja olen tottunut siihen, että ne ovat samanvärisiä niin kesällä kuin talvellakin. Nyt on talvi, maiseman ulkonäöstä huolimatta. Kuitenkin sammalet ’kukkivat’ täyden pään. Kaiken järjen mukaan niiden pitäisi olla tähän aikaan lumen alla levossa.’

Kalliokaviosammal (Buxbaumia aphylla) on äärettömän pieni sammal, jolla on kohtuuttoman suuri itiöpesäke perineen. Oikeastaan koko sammalen löytäminen ilman itiöpesäkettä on melkoisen urakan takana, vaikka tietäisi kasvupaikan tarkkaankin. Sammal on käytännössä lähes olematon ja sen gametofyytti muodostuu vain parista pienestä periketiaalilehdestä. Itiöpesäke perineen on kuitenkin näyttävä. Se kohoaa muutaman sentin korkeuteen ja on sen verran luonteenomaisen näköinen, ettei sitä juuri voi sekoittaa mihinkään muuhun. Sen harvinainen lähilaji, lahokaviosammal (B. viridis), kasvaa äärimmäisen uhanalaisena (CR) aivan eteläisimmässä Suomessa lehtojen pitkälle lahoneilla lehtipuiden rungoilla. Kun katsoin tuota kuvaa, niin hetken jopa luulin löytäneeni tämän sammalen, mutta sitten tulin järkiini: eihän se voi kasvaa kallioilla eikä Luopioisissa. Olin sen kuitenkin nähnyt alkukesästä Ahvenenmaalla ja jotenkin se muistutti tätä Kuohijoen Vangonkalliolta löytämääni sammalta.

Kaviosammalen voi löytää paitsi kalliosammalikosta niin myös kuivien kangasmetsien kuluneilta tieurilta. Tällöin se kasvaa yleensä aivan uran reunapenkereessä paljaalla hiekalla. Sammalen kokonaislevinnäisyys kattaa koko maan, mutta Pirkanmaalla se on jostakin syystä harvinainen. Se saattaa johtua kasvin vaikeasta havaittavuudesta tai etsijöiden vähäisyydestä, mutta myös sammalen todellisesta harvinaisuudesta. Itse olen löytänyt sen Luopioisista ennen tätä vain kerran. Tällöin se kasvoi Padankoskella juuri äsken kuvaamani kaltaisella paikalla tien reunassa ja tällöin sen itiöpesäkkeet nousivat päivänvaloon aikaisin alkukesästä. Niinpä tämä lokakuun lopulla löytynyt neljän pesäkkeen risvistö olikin aikamoinen yllätys, kun vielä huomaa, etteivät pesäkkeet ole läheskään tuleentuneet.

Meillä on useita tällaisia hauskoja piilossa olevia pikkusammalia, joiden löytyminen on joko sattumaa tai hyvää tuuria. Samanlaisia ovat muun muassa raatosammalet (Tetraplodon sp.), sompasammalet (Splachnum sp.) ja marrassammalet (Tayloria sp.). Näille ryhmille on yhteistä se, että ne kasvavat joko eläinten jätöksissä tai raadoissa. Nekin ovat ilman itiöpesäkkettä lähes huomaamattomia, mutta pesäkkeen kanssa kirkkaanvärisiä ja helposti havaittavissa. Osaa niistä en ole vielä löytänyt, joten haasteita riittää ensi vuodellekin.

Pikkukuppia kalliolla

maljakas

’Syksy on mukavaa aikaa, kun saa tonkia kaikkea kesällä unohduksiin jäävää housunpolvet savisina ja märkinä kuin pikkukakarana ukkoiästä huolimatta. Kun vielä höpisee puoliääneen ihastuksiaan, niin ei sille voi mitään, että saa hullun maineen. Pienet pikarit löytyivät tihkupintaiselta kalliolta. Koolla ne eivät olleet pilattuja sillä kupin halkaisija oli muutaman millin eikä korkeuskaan ylittänyt senttiä. En ole moisia sieniä ennen nähnyt ja nytkin ne olisivat jääneet huomaamatta, jos en olisi siirrellyt syksyn lehtiä pois lehtokinnassammalen (Scapania nemorea) päältä.’

Maljakkaat ja pikarisienet kuuluvat kotelosieniin ja ovat varmaankin niitä vaatimattomia, joita kukaan ei vaivaudu koriinsa keräämään. Eihän niistä kunnon kastiketta saa, eivät taida olla maukkaitakaan, liekö myrkyllisiä. Koristeellisia ne kuitenkin ovat. Tiellä näkee usein suuria ruskeita maksamaljakkaita tai pieniä oransseja tiemaljakkaita. Keväällä olen ihaillut usein lehdossa kauniita päältä oransseja ja alta kermanvärisiä punakevätmaljakkaita. Hirvenpapanat tai virtsapaikat ovat taas joskus kattavasti kuorutettu parvimaljakkailla.

Näin syksyllä, kun muutenkin kiertää sienimetsällä, voisi enemmänkin katsella myös noita kotelosieniä. Toissapäivänä näin kymmensenttisen piispanhiipan, mutten ottanut, kun oli ainoa. Se muuten taitaa olla laji, jota ei oikein koskaan näe kerättäväksi asti vai enkö vain ole sattunut oikealle paikalle. Korvasienen luokkaa maultaan sanovat viisaammat.

Mutta jos joku osaa sanoa tuolle suoraan kalliopinnalla kasvavalle aika nahkealle ja jopa kovalle sienelle nimen tai edes osviitan, mistä sen tietoja pitäisi etsiä, niin olisin kiitollinen.