’Kun viime kesänä sain Luopioisten kasviruudut käytyä läpi, ajattelin jatkossa keskittyä sammallin. Jo syksyllä kiertelin parilla paikalla keräten talteen jokaisen erinäköisen sammaltupsun ja sainkin kasaan kymmeniä lajeja. Samalla löytyi muutama uusikin laji Luopioisten sammalflooraan. Tämä osoitti toisaalta sen, että tuonkaltainen työskentely kannattaa, mutta toisaalta myös sen, että koko alueen kartoituksessa on hirveä työ.
Talven aikana kokosin sitten yhteen kaikkki Luopioisten sammalhavainnot niin omista kuin ystävienkin tiedostoista. Kun sijoittelin löytötietoja kartalle, alkoi vähitellen hahmottua lajien levinneisyyden ohella myös niiden yleisyys. Niinpä jaoin Luopioisten alueen suurehkoihin 25 km2 ruutuihin ja aloin koota sammalkasviota. Piste pisteeltä, kartta kartalta se edistyi. Lopulta minulla oli koneella liki neljäsataa lajikarttaa ja niissä tuhansia pisteitä. Yleisistä lajeista en erillispisteytystä ryhtynyt ollenkaan laatimaan. Esimerkiksi seinäsammal löytyy aivan varmasti jokaisesta ruudusta, jokaisesta metsästä ja niinpä tällaiset lajit merkitsinkin yhdellä suurella pisteellä ruutua kohti.
Sitten alkoi netissä olevien sammalsivujen uusiminen, karttojen sovittaminen niille ja tietojen tarkistaminen. Loppujen lopuksi se vei yllättävän vähän aikaa, viikkoja kuitenkin, kun samalla halusin liittää mukaan myös valtakunnallisen levinneisyyskartan.Yllättävä huomio oli se, kuinka helposti yleistää asioita. Nyt kun oli kartta edessä, saattoi huomata, ettei sammal välttämättä niin yleinen ollutkaan, kuin olin aikaisemmin merkinnyt. Hyvä esimerkki on vaarapykäsammal, jonka olin merkinnyt Luopioisiin melko yleiseksi, mutta kartalta löytyi kuitenkin vain yksi piste eli sammal onkin loppujen lopuksi hyvin harvinainen. Muitakin vastaavia juttuja tuli ilmi.
Tänään sitten päivitin sivut nettiin muiden tutkittavaksi ja korjailtavaksi. Tietenkään kartat eivät ole lopullisia, vaan ne täydentyvät vuosien kuluessa. Osa ruuduista on edelleen aivan tyhjiä, uusia löytöpaikkoja ilmaantuu, pisteitä kertyy lisää ja niin vähitellen Luopioisten sammalkasvio tarkentuu. Kuitenkin jo tälläkin tasolla kartoista pääsee jonkinlaiseen käsitykseen alueen sammallajeista ja niiden runsaudesta.
Kun ryhdyin työtä tekemään, etsin netistä vastaavia juttuja, mutta en löytänyt. Niinpä tässä taitaa syntyä vähitellen maan ensimmäinen kunnallinen sammalkasvio, muita kasvioitahan on tehty aikojen kuluessa enemmänkin. Ehkä tämä toimii yllykkeenä muillekin ryhtyä kokoamaan oman asuinalueensa tai oman pihan sammalflooraa. Helppoa se ei ole, mutta antoisaa.’