Savannikasvillisuus

savannityypit sekaisin

’Etelä-Afrikka on tunnetusti hyvin erikoinen maa kasvistollisesti. Ensinnäkin sen eteläosat kuuluvat samantyyppiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuin Välimeren alueen kasvillisuus on. Lisäksi siellä on niin savannia, aroa, autiomaata kuin sademetsääkin. Alueella on useita vain tälle alueelle sopeutuneita ja kehittyneitä lajeja jopa kasviheimoja. Heidän kansalliskukkansa on kuningasprotea, jota näkyy julkisissa kuvissa ja jopa kukkakauppojen hyllyillä. Toista sataa protea-lajia muodostaa oman heimonsa ja 90% niistä kasvaa Etelä-Afrikassa. Muitakin vastaavia ryhmiä löytyy. Matkan aikana savannilla näkyi vain paria lajia: P. caffra ja P. roupelliae. Kaikille kasveille ei ole luotu suomalaisia nimiä kuten on lintujen kohdalla, niinpä koko ryhmää meilläkin kutsutaan tieteellisen nimen mukaan proteoiksi.

protera-laji – ei kuitenkaan kansalliskukka

Savannit jaetaan ainakin kolmeen ryhmään: puu-, pensas- ja ruohosavanneihin. Varmaan tapasimme täällä kaikkia kolmea. Jokaisen kasvillisuus kyllä näytti hyvin samankaltaiselta. Puusavanneilla sateenvarjoakaasiat ja sen sukulaiset matalat puut ilmensivät maisemaa, pensassavanneilta löytyi monenlaista nahkealehtistä alle metristä pusikkoa, jonka lajimäärä on ilmeisen suuri. Näyttävin oli juuri protea, joka lopetteli kukintaansa. Ruohosavannit nimensä mukaan muodostuivat erilaisista heinäkasveista, jotka taitavat kukkia hyvinkin eriaikaisesti, koska siitepölyn aiheuttamaa heinäpölyä ei tuntunut eikä myöskään kovin paljon näkynyt simenvaiheessa olevia lajeja. Lähes kaikki lajit olivat outoja, hirssejä, pantaheiniä ym. Meillä joskus samanlaisia näkee kaatopaikoilla tai lintujen ruokintapaikoilla satunnaisina.

savannin kaunotar, kuka kukka

taitaa kuulua liljoihin tämä kaunotar

Kukkakasvit olivat yllättävän vähän kukassa ja nekin melko vaatimattomia. Olin yllättynyt, sillä olihan siellä paraikaa kukkimiselle otollisin aika eli sadekauden loppu. Etsimällä etsin kukkia kuvattavaksi ja alla on saalista. Mitä ne sitten ovat lajilleen, en osaa sanoa varmuudella edes heimolleen. Tiettävästi alueella kasvaa 24 000 kasvilajia, joista yli 6 000 on endeemisiä. Ei ole yhtään ihme, että ne näyttävät vierailta ja viikon matkalla niistä selvän ottaminen on utopistista. Niinpä en kaikkiin kuviin laitakaan mitään selviä nimiä, koska se on mahdotonta.

tämä erikoinen kukkamuoto kuuluu Commelina-sukuun

toinen keltainen ilmestys

Erikoisuutena voisi vielä mainita, että aika monet tutut huonekasvimme ovat Etelä-Afrikasta. Yritin löytää pelakuita, sillä kurjenpolvikasveihin kuuluva pelargonia monine lajeineen on kotoisin täältä. Ne kuitenkin kasvavat pääasiassa Kapin alueella. Myös kliivia on löydetty täältä, samoin amaryllikset, soilikit ja monet mehikasvit. Pelakuu ja amaryllis ovat meillä vanhoja perinteisiä huonekasveja. Niinköhän ne ovat päätyneet tänne Pohjolaan lähetyssaarnaajien matkassa, onhan Ambomaa, Suomen ensimmäinen lähetyskenttä, täällä, vaikkakin Namibian alueella. Toisaalta 1700-1800- luvuilla perustettiin Eurooppaan lukuisia kasvipuutarhoja, joihin kiikutettiin eksoottisia kasveja siirtomaista. Näin saapui ainakin kliivia, josta Britanniassa pian jalostettiin lukuisia lajikkeita huonekasveiksi.

puutarhasta kuvattu –lamppuharja

Bauhinia, jota paikallisesti kutsutaan orkideapuuksi

Kotimaisia luonnonkasveja en tavannut. Joitain yleimaailmallisia rikkoja sen sijaan näkyi pientareilla ja joutomailla. Meillekin hiljattain levinnyt asterikasvi kanadankoiransilmä oli ainoita selvästi tunnistettavia tulokkaita. Jättikaisla rehotti paikoin kookkaana puron varressa, mutta muuten majoituspuiston kasvillisuus lienee lähes kokonaan alkupertäistä tai lähistöltä siirrettyä.

mielenkiintoinen hedelmä – ei pidä maistaa

myös siemenkodat voivat olla värikkäitä

Kasvillisuus oli mielenkiintoista, mutta kun katselin paikallista kasvikirjaa, totesin, ettei tänne olisi kannattanut tulla erikoisia kasveja katselemaan. Valtaosa Etelä-Afrikan eksotiikasta kasvimaailmassa on eteläosissa Kapmaassa ja merien rannikkotasanteilla. Ehkäpä seuraavaksi sinne!’

Kasvien elämästä

196473’En juurikaan lue vieraskielisiä kirjoja, koska siitä jää niin epävarma olo: olenko ymmärtänyt asiat oikein, onko jotain jäänyt pahasti huomiotta? Tänä kesänä olen kuitenkin kahlannut läpi israelilaisen biologin Daniel Chamovitzin kirjaa What a Plant Knows. Aihe oli tarpeeksi suuri yllyke. Vaikeaa se oli ja otti kohtuuttoman paljon aikaa enkä loppujen lopuksi tiedä, jäikö tästä sittenkin se epävarma olo päällimmäiseksi. Tässä muutama hajanainen kommentti kirjasta ajatuksia askarruttamaan tai keskustelun pohjaksi.’

Kasvien elämä on kiehtova salaperäisyydessään ja loppujen lopuksi, kuinka paljon me siitä edes tiedämme. Tämä kirja on tieteen popularisointia juuri tästä aiheesta. Kirja käsittelee sellaisia kasvien rakenteita, joita voisi verrata eläinten aisteihin tai peräti ihmisen muistiin. Koska kasveilla ei ole hermojärjestelmiä, joihin aistien toiminta eläimillä pohjaa, ei voida oikeastaan puhua aistimisesta eikä informaation siirtymisestä yksilön sisällä, puhumattakaan aistitoiminnoista, joilla lähetetään informaatiota yksilöltä toiselle. Kuitenkin kirjan mukaan kasveilla on vastaavanlaisia toimintoja, joita eläimillä kutsutaan näkemiseksi, kuulemiseksi, haistamiseksi tai tuntemiseksi. Kasvi pystyy valitsemaan ja suuntaamaan kasvunsa valon mukaan, vaikka sillä ei ole silmiä. Verson kärki aistii valon suunnan. Kasvi pystyy haistamaan toisen kasvin ympärilleen levittämän hajun ja suojautumaan sen jälkeen vihollisiltaan, esim. hyönteisiltä. Kasvi pystyy tuntemaan kosketuksen ja toimimaan sen suhteen tietyllä tavalla (esim. kärpäsloukku tai mimoosa). Ihmisellä on tasapainoaisti ja tietoisuus kehonsa eri kohtien olemassaolosta, toiminnasta ja sijainnista. Myös kasveilla on vastaavia toimintoja: juuri kasvaa alaspäin, varsi ylöspäin. Pienet mutta painavat molekyylit kasvusoluissa asettuvat painovoiman mukaan solun alaosaan juuri samalla tavalla kuin tasapainoaistissa. Näin todellisuudessa painovoima saa juuren kasvamaan alaspäin. Myös eräänlaisia muistiin liittyviä rakenteita on löydetty. Muisti liikkuu solutasolla aivan kuin eläimillä esim. immunologinen järjestelmä. Kasveilla vain näyttää muisti menevän pidemmälle ja siirtyvän jopa geeneihin, jolloin muisti välittyy sukupolvelta toiselle. Kasvien elämä on siis huomattavasti moni-ilmeisempää kuin yleensä on luultu.

Kun aikoinaan 1970-luvulla ilmestyi Peter Tompkinsin ja Cristopher Birdin kirja Kasvien salattu elämä, herätti se silloin paljon huomiota ja lukijan huomaamaan, ettei kasvi olekaan mitä tahansa massaa. Muistan itsekin ihmetelleeni tapaa, miten kasvi paljasti murhaajan. Evoluution isä Charles Darwin jo aikoinaan tutki kasvien aistitoimintoja ja edelleen monet hänen huomionsa ovat pohjana nykyisille tutkimuksille. Tämä kirja herätti minussa halun löytää lisää tietoa kasvimaailmasta. Enkä pettynyt. Tietenkin monesta kirjassa esitetystä jutusta on tullut ehkä sensaatiomaistakin tietoa julkisuuteen, mutta tässä ne on lyhyesti ja kansantajuisesti kuvattu. Kirja ei kuitenkaan sorru kertomaan vain sensaatioita, vaan antaa lukijalle mahdollisuuden tarkistaa tiedot laajan kirjallisuus- ja lähdeluettelon avulla. Kirja pohjaa tieteellisiin tutkimuksiin ja havaintoihin ja on siksi luotettavan tuntuinen.

Kirja on englanninkielinen, mutta sen tekstistä saa melko helposti pääpiirteet selviksi, vaikka monet yksityiskohtaiset esimerkit ja tieteelliset kuvaukset menivät ainakin minulta ohi. Kirjan kieli on populistista ja se hieman häiritsi, mutta toisaalta helpotti sen lukemista. Saattaa olla, että olen jotkin asiat ymmärtänyt väärin, mutta niihinhän voi aina palata myöhemmin ja tarkistaa.

Jossakin vaiheessa lukiessa tuli sellainen tunne, että pelakuu ikkunalla tarkkailee minua ja kärsii, koska olen unohtanut kastella sen. Onneksi kirja kertoo, ettei kasvi näe, vaikka se toimiikin valon mukaan aivan kuin näkisi. Kasvi ei myöskään tunne samalla tavalla kuin me, eli se ei tunne kipua, kun sen oksa katkaistaan tai se leikataan ruohonleikkurilla poikki. Kasvi tietää, että siihen kosketaan ja toimii sen mukaan, mutta koska sillä ei ole hermostoa, niin tieto ei siirry hermoratoja pitkin mihinkään kipukeskukseen. Sitähän ei sitten tiedä, voiko kasvi kantaa muistissaan myös tuhonsa aiheuttajan muiston ja esim. paljastaa murhaajan. Tutkimukset ovat vaikeita, koska koko järjestelmä on perin toisenlainen kuin eläimillä ja vaatii ihmistä ajattelemaan asioita aivan toisin kuin aikaisemmin. Missään tapauksessa kasvit eivät aistitoiminnoiltaa näytä olevan eläinten luokkaa, mutta eivät eläimetkään pääse kasvien tasolle niiden ehdoilla.

Hieno kirja ja toivoa vain sopii, että joku kustantaja innostuu kääntämään sen suomeksi.

Chamovitz, Daniel: What a Plant Knows. Oneworld Publications, London, 2012. 213 p.