Sinisiiven lentoa

’Kevät on edennyt täällä Hämeen sydänmailla aikataulussaan. Omenapuut alkavat kukkia ja tuomet ovat parhaassa loistossaan. Samaa ei ole kaikkialla maassamme. Rannikolla kasvu saattaa olla useamman viikon myöhässä ja Lapissa on edelleen monin paikoin runsaasti lunta. Tulvat ovat alkamassa ja niistä pelätään tulevan massiiviset.

Perhoset ovat myös heränneet ja olen ihaillut koiralenkeillä kangasperhosten tanssia metsäteiden päällä. Nykyäänhän tuo perhonen on vihernopsasiipi, mutta minusta vanha nimi on paljon parempi. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi tutut nimet pitää jonkin taksonomisen seikan vuoksi muuttaa. Tutkija tietää, että maamyyrä ei ole myyrä tai valkohäntäpeura ei ole peura, mutta meille tavallisille ihmisille se on aika pieni asia. Siksi kutsun perhosta kangasperhoseksi ja savikkolapiosammalta toukosammaleksi. Minusta on jopa haitallista sotkea ihmisten jo vaivoin oppimaa lajituntemusta.

Nyt lentää myös vuoden ensimmäinen sinisiipi. Maamme kansallisperhoseksi valittiin juhlavuoden kunniaksi paatsamasinisiipi pari vuotta sitten. Monelle se oli yllätys, koska se ei ole kovinkaan näyttävä, kookas tai helposti tunnistettava laji. Valinnassa, jonka yleisö suoritti, päähuomio taisikin kiinnittyä perhosen sinivalkoiseen väritykseen. Paljon nämä värit muistuttavatkin lippumme värejä. Siiven alapinta on vaalean sinertävä ja yläpinta taivaan sininen. Siipien alapinnassa on pieniä mustia pisteitä ja yläpinnan tumma reunus on kapea, lähes olematon. Nämä ovatkin tämän laji hyviä tuntomerkkejä. Muuten se muistuttaa kovin paljon muita maamme kuuttatoista sinisiipiperhosta.

Paras tuntomerkki näin keväällä onkin sen lentoaika. Nyt on lennossa vain paatsamasinisiipi, muut tulevat vasta kesällä. Tosin tämä laji lentää myös kesällä, jolloin sen erottaminen muista vaatii lähempää tarkastelua eli kiinniottamista. Nyt jos näkee sinisiiven, voi sanoa sen lajin suoraan lennosta. Myöhemmin sillä on parikin sukupolvea kesän aikana, joten sitä voi tavata koko kesän ajan. Nyt siis kannattaa bongata kansallisperhosemme. Se lentelee monenlaisilla paikoilla, pihoilla, pientareilla, metsissä ja peltojen reunoilla. Onnea etsintään!’

Leppäkertut

’Näin keväällä lämmön lisääntyessä horroksessa olevat eläimet heräävät liikkeelle. Erityisesti sen huomaa aikuisina talvehtivista perhosista. Tänä keväänä on ollut erityisen paljon nokkosperhosia liikkeellä. Muutama vuosi sitten ne katosivat lähes kokonaan, mutta nyt näyttää kanta taas voimistuneen. Paljon on ollut myös tienvarsilla keltaisia sitruunaperhosia. Sen sijään nämä myöhäisemmät tulokkaat neitoperhoset ja amiraalit loistavast poissaolollaan. Vielä en ole nähnyt ainuttakaan.

Myös kovapuoriaiset ovat heränneet. Kun tei viikolla puutöitä, niin yhden tuulenkaadon kannosta oikein pöllähti muurahaiskuoriaisia, jotka nopeasti karsottuna erehdyttävästi muistuttavat hevosmuurahaisia. kanto olikin kokonaan muutahaisten lokeroima. Samalta rungolta heilutteli tuntosarviaan myös sarvijaakko. Pieniä vikkeli lyhytsiipisiä vilahteli hakkuualueella yhtenään. Näkyipä muutama leppäkerttukin.

Talvella ilmestyi hieno kirja Leppäkertuista. odotan oikein ilmojen lämpenemistä, että pääsen testaamaan kirjan antia. Suomen leppäkertut-kirja esittelee kaikki maamme 64 lajia ja kuvien avulla selventää myös niiden muuntelua, joka tuntuu hämmästyttävältä. Tavallisesta ruutupirkostakin löytyy erilaisia variaatioita kymmenkunta. Minä kun aina olen luullut, että se jo mikä on lajina selvä.

Kirjassa on runsas kuvitus, jonka ottamista varten tekijä on kehitellyt ihan oman tekniikan. Kuvat on otettu studio-olosuhteissa, jotta lajien tuntomerkit on saatu esille. Luonnossa otetuissa kuvissa usein hyönteinen on vaikea saada kuvattavaan asentoon. Kuvien lisäksi selventävät tekstit kertovat lajin levinneisyydestä ja yleisyydestä sekä täsmentävät tuntomerkkejä. Tarkkaan myös kuvataan, mistä hyönteisen voi löytää.

Kirjaa lukiessa ei voi kuin hämmästellä luonnon rikkautta. Toivottavaa olisi, että monesta muustakin hyönteisryhmästä saataisiin vastaava teos aikaan. Itse harrastin nuorena koppisten keräilyä, mutta harrastus hiipui, kun kirjallisuus oli vaikeasti saatavaa ja vieraskielistä. Nyt voisi uudelleen herätellä harrastusta, jos se vielä mahtuu kaiken muun harrastamisen oheen.

Suosittelen kirjaa hyönteisistä kiinnostuneille ja muillekin, onhan seitsenpistepirkko maamme kansallishyönteinen ja monet tarinat sekä uskomukset liittyvät leppäkerttuihin. Verenväriset peitinsiivet kertovat oman tarinansa, lentokyky omansa. Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen… tai nimitykset onnentuoja, avaimenvartija, Neitsyt Maarian ilo ja suru, Jumalan sanansaattaja jne. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuleehan kuoriaisen nimikin Pyhästä Birgitasta, jonka kuollessa 1300-luvulla lähetettiin leppäpirkko ison kivikirkon juureen.’

Karjalainen, Sami: Suomen leppäkertut. Docendo, 2020. 256 s.

Kesää odotellessa

’Paluu talvettoman talven jälkeen kesäkotiin näin korona-aikaan ei ollut ihan kivuton. Ajatuksissa viipyi miete, kuinka luonto on selviytynyt talvesta ja kuinka me täällä pärjäämme. Ihminen tulee araksi, kun se joutuu koko ajan pohtimaan tekemisiään ja olemistaan. Kaupungissa viruksen vaarat ja eläminen sen kanssa tuntuivat paljon suuremmilta asioilta kuin täällä maalla. Täällä on tilaa, ilmaa hengittää ja voi luonnostaan pitää etäisyyttä. Kukaan ei tule liki, kun kuljen metsässä, kun ketään ei ole. Satunnainen metsänistuttaja on ollut ainoa, jonka olen tavannut. Siis voi olla turvassa.

Toinen asia on se, kuinka luonto on talvesta täällä selvinnyt. Kun tammikuussa mustikka työnsi lehtiä esiin ja helmikuussa ne paleltuivat, pisti ajattelemaan, tuleeko mustikkasatoa ollenkaan. Luonto on ihmeellinen. Samat varvut työntävät nyt uusia lehtiä ja kukkanuput odottavat lämpimiä kelejä. Aurinkoisilla rinteillä kevään paahde on kuivattanut varpuja, mutta varjossa ne voivat hyvin. 

Kevät on täällä Hämeessä hieman edellä normaalia. Pellot ovat kuivuneet ja viljelijät ovat saaneet kylvöt pääasiassa tehtyä. Puissa on lehdenalkuja ja jotkin pensaat ovat jo aivan vihreitä. Kukat ovat puhjenneet kukkaan ajallaan ja kukkia on riittänyt. Nyt kun on hieman viileämpää, niin kukinta on kestänyt kauemmin ennen lakastumista. Leskenlehden kukat ovat jo menneet, voikukka aloittelee, vuokot ja imikät ovat parhaassa vedossa.

Mikä sitten huolettaa? Pölyttäjät ja linnut. Kovin vähän kuulee kimalaisen surinaa, kovin vähän on pihassa lennellyt perhosia ja kovin äänetöntä tämä kuulakas kevätsää on ollut. Yleismaailmallisesti ollaan huolissaan pölyttäjähyönteisten vähenemisestä. Puhutaan myrkkyjen vaikutuksesta. Roundup on saanut syyn päälleen. Kilvan yritetään todistaa, ettei tuosta glyfosaatti-valmisteesta ole haittaa luonnolle. Toiset tutkijat saavat sen hyvinkin myrkylliseksi. Mikä on totuus? Taitaa olla niin kuin Korona-viruksessakin, emme tiedä. Ehkä kuitenkin pitäisi välttää sen käyttöä puutarhassa. Maataloudessa sen käytön yhtäkkinen lopettaminen ei varmaankaan onnistu. Jokin muu aine pitäisi saada torjunta-aineeksi tai sitten on siirryttävä luonnonmukaiseen viljelyyn ja hyväksyttävä se, että sadot ovat pienempiä.

Miksi sitten lintuja tuntuu olevan vähemmän? Viimeisimmän uhanalaisarvion mukaan lintujen ryhmästä löytyy prosentuaalisesti suurin määrä uhanalaisia lajeja. Peltolinnut ovat vähentyneet, vesilinnut samoin, kanalinnut ovat kärsineet jo kauan. Nyt myös metsälintuja alkaa olla vähemmän. Suora yhteys voisi olla hyönteisiin, lintujen ravintoon, mutta kun kato ei koske pelkästään hyönteissyöjiä. Katselen ikkunasta ulos pellolle, jossa kulkee yksinäinen kurki ja nokkii peitattua siementä kylvökseltä. Aikaisemmin siinä oli parvi naakkoja samassa puuhassa. Onko se niille terveellistä? Kurjen puoliso on jäänyt matkalle, naakat ovat lisääntyneet. Sieltä kuitenkin puuttuvat muutaman kymmenen vuoden takaiset kuovit, hyypät, kiurut ja peltosirkut. Kivitaskuakaan ei ole näkynyt enää vuosiin. Onko kyseessä vain normaali kannanvaihtelu? 

Kesä tulee ja varmaankin tämä kevätahdistus laimenee. Kesällä on surinaa ja laulua, on vilinää ja vilskettä. Pihapiirissä vilistää milloin kärppä, milloin supikoira. Pellolla saalistaa kettu, metsässä jaloista pyrähtää kurppa tai kanalintu. Majava rakentaa patoa puroon ja minä toppuuttelen sitä. Ainakin näin toivon. Kesä näyttää toteutuuko tämä, vai onko kesäkin hiljainen ja elämän vilske vähäistä.’

Joko sää muuttuu – vai ilmasto?

’Talvi oli vähäluminen tai lähes lumeton. Kevät oli vileä, kylmä, luminen, rakeinen ja joskus tuntui, että lunta oli enemmän kuin talvella. Tänään on helpottanut, on helle. Eli taas on menty ääripäästä toiseen. Tämä onkin ollut viime vuosien trendi, vaihtelut säässä ovat suuria. Tätä on myös sanottu yhdeksi ilmastonmuutoksen merkiksi. Saa sitten nähdä, jatkuuko sama meininki jatkossakin.

Kuvasin yllä olevat sinivuokot viime lauantaina eli toukikuun puolivälissä. Vuosien saatossa olen huomannut, että sinivuokkojen kukinta on siirtynyt vuosi vuodelta aikaisemmaksi. Lapsuudessa vuokot poimittiin äidille juhlapäivän kunniaksi ja veikkailtiin, joko ne kukkivat vai joutuuko ojentamaan pelkkiä nuppuja ja lehtiä. Sitten tälle vuosituhannelle tultaessa vuokot aikaistivat kukintaansa ja joutui veikkaamaan, löytyykö juhlapäivään kukkivia vuokkoja enää ollenkaan. Tänä keväänä on palattu vanhaan. Tosin vuokot aloittivat kukintansa jo pääsiäisen aikaan ja jos olisi lämmintä ollut, niin äitienpäivänä ei enää vuokkoja olisi ollut. Kylmä ilma on pidätellyt kukintaa harvinaisen kauan ja metsäretkillä olen saanut ihailla sinivuokkojen värejä pitkään monen viikon ajan kierttäessäni tuttua polkua koiran kanssa aamusella.

Kuten sanotaan, vuodet eivät ole veljeksiä. Toisaalta se on hyväkin asia. Vaihtelu tekee hyvää ja huomaa itsekin, että odottaminenkin tekee pelkästään hyvää. Kaiken ei aina tarvitse tapahtua samalla tavalla eikä samalla kellonlyömällä. Vuokkojen aika vaihtelee, lintujen muutto vaihtelee, koivun hiirenkorvat ilmestyvät vaihtelevasti. Toisaalta nyt, kun ilma näyttää lämpenevän, ei tarvita kuin pieni sadekuuro, niin luonta räjähtää kasvuun, kukat ottavat kiinni menetetyn ajan, lehdet kasvavat silmissä ja linnut saapuvat suurina joukkoina. Lintusivuilta saikin jo lukea, että Arctica on lähtenyt vinhaan vauhtiin kaakkoisessa Suomessa. Saman päivän aikana sadat tuhannet hanhet ja kymmenentuhannet allit, mustalinnut ja pilkkasiivet ylittivät havaintopaikat Vironlahdella. Näin se tapahtuu nopeasti, kun olosuhteet loksahtavat kohdalleen.’

Nopeus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kevään eteneminen ja kesän tulo ovat tänä vuonna olleet huippunopeaa. Vasta äsken leskenlehdet vielä kukkivat, nyt ne ovat jo höydyllä, kuten eilen ottamastani kuvasta näkyy. Tämä kevään ensiairut täällä sisämaassa on tehtävänsä tältä vuodelta jo suurelta osin suorittanut eli jälkeläistuotannon. Nyt sitten vain kasvatetaan yhteyttäviä ’leskenlehtiä’ ja kerätään ravintoa seuraavaa vuotta varten. Kokonaan ovat hävinneet näkyvistä jo kevätkynsimöt ja käenrieskat. Pienet sipulikasvit katoavat nurmikon vehreyteen oikeastaan heti, kun kukinta on ohi tai leikkuri ajaa niiden yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puissa huomaa saman. Tuomet olivat vasta huppusenaan kukkia, nyt terälehdet varisevat ja maa peittyy valkoiseen, kuten yläkuvassa omenapuunkin alla. Toivottavasti pörriäiset ehtivät suorittaa tehtävänsä, muuten saamme turhaan odottaa loppukesästä satoa. Puiden kohdalla hedelmän kasvattaminen kestää koko kesän ja se on valmis vasta syyskuulla toisin kuin ruohokasveilla. taskuruohoKevätaskuruoho varistaa jo siemeniään, leskenlehden höyty ei lennä, mutta ensimmäiset voikukan laskuvarjot liitävät jo uusille kasvupaikoille.voikukka (1) Niidenkin aika on lyhyt ja siemen pääsee maahan itämään jo ennen oikean kesän alkua. Tosin voikukka taitaa aika huonosti levitä siemenistä, enemmänkin kasvullisesti.

Kukkaankin monet kasvit ovat entineet tavallista aikaisemmin: kurjenpolvi jo pari viikkoa sitten, vaikka sitä juhannuskukaksi tituleerataan, leinikit tapasin viikon alussa ja olipa tiellä jo valkoapilakin täydessä loistossaan. Puutarhan polun laidassa päivänkakkaran nupusta loistavat jo valkoisten terälehtien alut, ehtiiköhän toukokuun puolella kukkaan.

Nopeus on siis trendi tänä vuonna. Kylminä keväinä ja alkukesinä kukat jurovat pitkään nuppunsa suojassa ja kukoistavatkin pitkään, kun pölyttäjät eivät liiku. Saamme nauttia kukkaloistosta kauan. Kuinkahan nyt käy, onko juhannuksena enää ollenkaan kukkia kukoistamassa vai saako tyynyn alle noukkia jo horsmia, loppukesän kukkia?’

Äitienpäivänä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Jos voikukka olisi harvinainen, sitä tultaisiin kaukaa katsomaan ja ihailemaan, kuvia räpsittäisiin tiuhaan ja sen elämää tutkittaisiin innolla, mutta kun… Näinhän se on, me helposti ohitamme yleiset kasvit ja keskitymme uhanalaisiin ja harvinaisuuksiin. Itsekin tähän syyllistyn. Voikukka lienee, tutkimattakin, pihojen yleisin kukkakasvi, vaikka kaikki kunnon hortonomit yrittävätkin nyhtää sitä juurineen maasta. Onhan sen hävittämiseen Fiskars kehittänyt oman työkalunsakin. Mutta mikä on sen kauniimpi kuin laaja kukkiva voikukkapelto täydessä kukassaan?  

Kuva voikukan kukasta on tällä kertaa äitienpäiväkukkana, juuri edellä mainituista syistä. Kauneus löytyy usein vasta, kun katsomme läheltä. Tämän kuvan myötä toivotan kaikille äideille

Kaunista ja aurinkoista äitienpäivää!’

Uutta tuotantoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Metsälenkillä tänä aamuna polulla lojui munan kuori. En kovin hyvin tunne erilaisia munia, mutta epäilen sen kuuluneen sepelkyyhkylle.

Kirjatiedon mukaan kyyhkyt aloittavat pesinnän jo huhtikuun puolivälissä ja pesässä saattaa olla kaksi munaa hyvinkin pian pesinnän jälkeen. Haudonta kestää kaksi ja puoli viikkoa ja sitten pesässä alkaa vilske emojen ruokkiessa poikasiaan eli aikaisintaan toukokuun toisella viikolla.

Risupesä on hatara ja onnettomuuksia saattaa sattua eli munat vierähtää pois pesästä. Toisaalta tähän aikaan on liikkeellä myös monenlaisia munarosvoja. Kylien lähellä naakat ovat rajusti lisääntyneet ja metsissä liikkuu variksia ja korppejakin enemmän kuin ennen.

Kaikella tällä yritän miettiä kahta asiaa: ensinnäkin, voiko sepelkyyhkyllä olla poikaset pesässä vappuna eli silloin tapaus on täysin luonnollinen vai toiseksi, onko pesään iskenyt munarosvo, onnettomuuteen en kokeneen pesijän kohdalla usko? Kuoressa oli ehjemmässä päässä reikä. Se voisi olla nokalla tehty, mutta kenen tekemä. Kuori oli kuvan mukaisesti kahdessa osassa ja tuo pienempi osa isomman sisällä, kuin sinne asetettuna. Muilta osin muna oli ehjä. Luulisi munarosvon hajottavan koko rakennelman herkkua popsiessaan, toisaalta luulisi munan menevän rikki pudotessaan puusta hiekkatielle. Tyhjä kuori tietenkin on kevyempi ja säilyy helpommin ehjänä.

Löytöön liittyy monia mietittäviä asioita. Joka tapauksessa, oli asia kuinka tahansa, en ole koskaan löytänyt tyhjää munankuorta metsästä näin aikaisin keväällä.’

Keväinen sää

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Joskus on sanottu ihmisestä, että hän on vaihtelevainen kuin keväinen sää. Sään nopean vaihtelun huomasin viikonvaihteessa Vuokatissa ollessani siellä leirillä. Yläkuvassa aurinkoisen sään keskellä etenee lumi- ja raerintama, joka harsomaisena pyyhki pitkin järvenselkää. Pian se ropisi takkiin ja takanani olevan mökin seinään. Kun sitten katsoin taakseni, näin komean sateenkaaren kiertyvän Vuokatinvaaran ympärille.

Säätieteilijä osaisi varmaankin sanoa, mitä kaikkea tuossa tapahtui. Oliko siinä kyse kesken lämpimän auringonpaisteen pyyhkivistä kylmästä virtauksesta? Oliko ilmakerroksissa erilämpöisiä alueita? Toisaalta, voiko lumisade aiheuttaa sateenkaaren, vai oliko jossain välissä ihan silkkaa vesisadettakin? Itse en muista usein nähneeni näin huhtikuun alkupuolella sateenkaarta ja vielä noin voimakasta. Ehkä sekin on harvinaista. Sen muistan vanhastaan, että huhtikuussa sää voi vaihdella nopeasti laidasta laitaan. Ehkä tässä tuli vain tarkkailtua juuri tällaista ilmiötä. Erikoista oli myös se, ettei tuolloin ainakaan mökin pihassa tuullut ollenkaan. Hieno kokemus!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitos ja uusi pyyntö!

kiurunkannus5

’Viikko sitten peräänkuulutin pystykiurunkannusta (Corydalis solida) Luopioisista. Tässä se nyt on kuvattuna koko komeudessaan. Kiitos sen löytymisestä kuuluu aktiivisille asukkaille, jotka löysivät ja ilmoittivat kasvupaikan minulle. Heille lämmin kiitos tästä.

Kasvin alkuperä jäi vielä hämärän peittoon, sillä asukkaiden mukaan se ilmaantui maalaistalon pihanurmikolle muutama vuosi sitten ja on levinnyt sen jälkeen pihaan ja sen reunoille. Onko kasvi tulkittava satunnaiskasviksi, joka on vakiintunut kasvupaikalleen vai puutarhakasvien mukana tulleeksi siirrännäiseksi? Olkoon miten vain, hyväksyn sen kuitenkin Luopioisten kasvistoon. 

kaihonkukka1

Ruokahalu kasvaa syödessä. Tässä ylläolevassa kuvassa on lemmikkikasveihin kuuluva kevätkaihonkukka (Omphalodes verna). Se on vanha perenna ja monen pihan kaunistus näin keväällä. Uskon sen viihtyvän myös Luopioisissa. Kasvi saattaa levitä kukkapenkistä pensasaitojen alle, pellon pientareelle jopa rannoille ja metsänreunoihin. En ole sitä kuitenkaan täältä mistään löytänyt. Syy tähänkin saattaa olla siinä, että liikun yleensä maastossa kasveja tähyämässä vasta heinäkuulta alkaen. Silloin tämäkin kaunis kukka on jo kukkinut. Siis taas silmät auki ja etsimään. Nyt kannattaa huomata, että hyvin samannäköisen puistolemmikin (Myosotis sylvatica) lehdet ovat kapeat, mutta kaihonkukan leveän herttamaiset. Siitä ne erottaa toisistaan.’

Löytyykö tätä?

kiurunkannus3

’Olen turhaan etsinyt Luopioisista kuvan kasvia. Kaiken todennäköisyyden mukaan sen pitäisi täällä kasvaa. Pystykiurunkannus (Corydalis solida) kasvaa Etelä-Suomen lehtomailla ja on monin paikoin yleinen ja runsas. Sen kukintakausi on juuri nyt menossa ja siksi se on helppo huomata. Myöhemmin, kun kukat ovat lakastuneet, tunnistaminen on huomattavasti vaikeampaa. Luopioisissa on runsaasti lehtoja ja kasville sopivia kasvupaikkoja, mutta jostain syystä siitä ei kuitenkaan ole tullut täältä yhtään havaintoa Helsingin kasvimuseon kasvirekisteriin.

kiurunkannus1Kiurunkannukset kuuluvat nykyään unikkokasveihin ja ovat läheistä sukua peltoemäkille (Fumaria officinalis), joka on yleinen rikkakasvi puutarhoissa ja pelloilla. Kasvi on unikoiden tapaan lievästi myrkyllinen ja sitä onkin käytetty sen vuoksi kansanlääketieteessä hyödyksi kipulääkkeenä. Kaunista kasvia on myös siirretty lehdoista puutarhoihin etenkin kartanoissa ja niinpä nykyään se voi löytää myös puistonurmikoilla.

Kiurunkannus kukkii huhti-toukokuussa sinisin kukin, mutta lakastuu jo ennen kesän puhkeamista. Lehdet jäävät muun kasvillisuuden joukkoon ja häviävät nekin kesän mittaan. Ravinnon ja uuden alun kasvi säilöö sipulimaiseen juurakkoon. Sieltä se ponnistaa esiin taas seuraavana keväänä. Samalla tavallahan toimivat monet liljakasvit, kuten käenrieskat (Gagea minima).

kiurunkannus2Suomessa tavataan myös hyvin samannäköinen harvinainen hentokiurunkannus (Corydalis intermedia), jota olen tavannut lähinnä Lammilla, Padasjoella ja Sysmässä. Koristeena kukkapenkeissä varsinkin vanhoissa puutarhoissa kasvatetaan keltakukkaista jalokiurunkannusta (Corydalis nobilis), joka jää helposti koristejäänteeksi tai leviää lähialueille koristekarkulaiseksi. Tällaisena olen sen tavannut kahdelta paikalta myös Luopioisista.

Mutta tämä viereisen kuvan pystykiurunkannus on siis kadoksissa ja se tulisi löytää. Melko varmaa on, että se kasvaa jossain varjoisessa savipohjaisessa lehdossa myös Luopioisten alueella. Nyt on otollinen aika etsiä sitä ja ilmoitella minulle kasvisivuilla olevan sähköpostiosoitteen tai puhelinnumeron avulla.’