Kasveja Saapasmaasta

jouluruusu

’Palasin vappuna kevätretkeltä Italiasta. Kaiken kulttuurin ja historian ohella yritin saada otetta myös kasvimaailmasta. Siellä kevät oli tietenkin paljon pidemmällä kuin täällä, oikeastaan jo lopuillaan. Kuitenkin monet kevätkasvit kukkivat edelleen. Otin joistakin kuvia, muutaman näytteenkin, lähinnä sammalista. Tähän kokosin joitain mukavimpia yllätyksiä. Kaikkien nimeä en ole vielä saanut selville, mutta ehkäpä ne joskus ehtii valokuvista määrittää.

kilkkaruohoYllä komeilee jouluruusu (Helleborus sp.) luonnonympäristössä. Meillähän tämä leinikkikasveihin kuuluva komistus on puutarhakasvi. Vieressä rönsyilee Suomen eteläosissa harvinaisena viihtyvä kilkkaruoho (Cymbalaria muralis). Se täytti muurienraot ja kukki näyttävästi. Toinen muureilla viihtyvä kasvi oli nimeltäänkin muuriyrtti (Parietaria judaica), jonka olen tavannut lähes jokaisella etelänmatkallani, niin Espanjassa, kuin Israelissa tai Kreikassakin. Se on nokkoskasveihin kuuluva hyvin yleinen rikkakasvi Välimerenmaissa.

nokkonen1

Kun kerran kevättä otetaan vastaan, ei voi välttyä kirsikoilta. Niiden kukinta oli oikeastaan vasta aluillaan, mutta sitä komeammin. Muiden hedelmäpuiden kukintaa en huomannut. Oliivipuut kasvattivat vasta lehtiään, kukinta tulee myöhemmin ja viiniköynnökset näyttivä kuin ristisaattueelta kynittyinä ja karsittuina.

kirsikka

Kun kerran sammaletkin ovat kasveja ja niistä on kiinnostunut, piti niitäkin kuvata, vaikka määritys jääkin skooppauksen varaan niiden vähäisten näytteiden avulla, jotka kiikutin lompakossani kotomaahan. oravisammalPari mielenkiintoista tavallisten tuttujen ohella tuli bongattua. Viereinen oravisammal (Leucodon squiroides) oli hyvin yleinen lehtipuiden rungoilla. Meillähän tämän sammalen tapaa lähinnä ravinteisilta kalloilta. Hauskasti sen versot kaartuvat kuin oravanhännät konsanaan. Toinen kuvattu odottaa määritystä, mutta epäilen sen olevan muurilapiosammal (Tortula muralis), jota en kotomaassa ole koskaan nähnyt, mutta jonka ensi kerran kohtasin Krakovan vanhan geton muurista. Täälläkin se kasvoi betonilla Assisin kaupunginmuurin alaosissa. Näyttävä, kun  sitä on paljon.

sammal1Muitakin mielenkiintoisia kasveja näin, mutta kaikista ei tullut otettua kuvaa. Mukavannäköinen oli esim. tunturinurmikan itusilmuinen muoto (Poa alpina var. vivipara), jonka edellisen kerran olen nähnyt Haltin hartioilla. Kovin oli nyt erilaisessä ympäristössä Montepulccianon kaupungissa Apenniineilla. Siinä vieressä kasvoi myös kuuruoho (Lunaria annua) ja kun kerran kirkon kupeessa kasvoi, niin ihan oikealla paikalla, koska sitä myös Paavinkolikoiksi kutsutaan. Meillähän tämä yksivuotinen ristikukkainen on koristekasvi ja taitaa olla kovin harvoin viljelty, koska olen sen vain muutaman kerran kukkapenkistä äkännyt. Kauniina kasvina se voisi olla yleisempikin.’

itunurmikkaristikukkainen

Uutta kasvua

taskuruoho3

’Yksi kevään merkeistä minulle on kevättaskuruohon (Thlaspi caerulescens) ilmaantuminen pihapiiriin. Vanhojen lehtien ja ruohonkorsien seasta sen sinertävänvihreät, ehytlaitaiset lehdet työntyvät esiin ja kukkatupsut avaavat teriöitään heti kun pääsevät valoon. Niinpä se onkin näitä kevään ensimmäisiä kukkijoita. Ristikukkaisiin kuuluva kasvi on täällä Hämeessä ottanut saman elinpaikan, mikä kevätkynsimöllä (Erophila verna), josta kirjoitin vähän aikaa sitten, on etelämpänä.


taskuruoho1Kevättaskuruoho on minusta entisestään yleistynyt viime aikoina. Lapsuudesta en muista sitä ollenkaan ja kun ryhdyin keräämään aktiivisesti kasveja 80-luvulla ilostuin sen löytymisestä, varsinkin kun en sitä ensin tuntenut. Luulin löytäneeni harvinaisuuden. Niillä kasvupaikoilla, joilla ennen oli vain pari kukkivaa ruusuketta, on nykyään kasvia mattonaan. Parhaitenhan sen nykyään löytää pihojen reunoilta, tienvarsilta ja vanhoilta laidunmailta. Alkujaan se on kotoisin Keski-Euroopasta ja levisi maahamme 1900-luvun alussa saksalaisen heinänsiemenen mukana. Nykyään sitä tavataan melko yleisenä Etelä- ja Keski-Suomesta ja harvinaisena Oulun korkeudelle saakka.

Jottei asia olisi liian helppo, löytyy tälle lajille toinenkin alalaji toukotaskuruoho (T. c. ssp. brachypetalum). Tätä en vielä ole löytänyt Luopioisista enkä varmuudella koskaan nähnytkään. Se on harvinainen ja selvin ero nimirotuun on vaaleat lähes keltaiset heteet. Sitä kannattaa pitää silmällä, vaikka se lieneekin enemmän satunnaiskasvi ja saattaa vakiintua meille vasta tulevaisuudessa. Tosin suuri osa löydöistä on vuosien takaa. Toukotaskuruoho kukkii vähän myöhemmin, joten vielä ehtii mukaan sen bongaamiseen.’

Etsintäkuulutus

kynsimö1

’Uusi kasvukausi alkaa ja uusien havaintojen aika on käsillä. Kaikkihan me tunnemme leskenlehden. Etelähämäläisille sinivuokon ilmaantuminen on selvä kevään merkki. Mutta kuka tuntee kuvan kasvin? Sille pitäisi julistaa etsintäkuulutus. Se on kevätkynsimö (Erophila verna), ja se on juuri tämän ajan kukkija, ensimmäisiä ensimmäisten joukossa. Miksi sitten tämä kuulutus? Siksi, että se on Luopioisista löydetty vain kaksi kertaa: Rautajärveltä ja Puutikkalasta. Se ei ole enää EH:n alueella tavattoman yleinen ja kulttuurinsuosijana sen löytyminen metsäalueilta on vaikeaa, mutta luulisi sen kuitenkin olevan nyt löydettyjä esiintymiä yleisempi. Rautajärvellä kasvi kasvaa perinnehaassa ja sielläkin vain yhden mättään syrjässä. Puutikkalasta on löydetty yksi jo kukkinut verso uimarannan läheltä.

kynsimö2Tätä kasvia ei voi sekoittaa mihinkään muuhun, koska tähän aikaan ei muita valkoisia ristikukkaisia kuki. Sitten kun lituruoho (Arabidopsis thaliana) aloittaa kukintansa toukokuussa, kevätkynsimö on jo lopettanut ja näyttelee komeita soikeita litujaan. Kasvi on kukkiessaan vain parin sentin korkuinen ja kukat puhkeavat suoraan lehtiruusukkeesta. Vasta lituvaiheessa se nousee tulitikun mittaiseksi. Siksi sen etsiminen vaatii huolellisuutta ja tarkkuutta. Monesti löytyy vain muutama lehtiruusuke paikaltaan. Nimensä mukaan kasvi kukkii keväällä ja juhannuksen jälkeen siitä ei tahdo enää löytää yhtään mitään. Yksivuotias kasvi on tehnyt tehtävänsä ja varistanut siemenensä seuraavaa kevättä varten. Sen jälkeen se kuolee.

Kevätkynsimöä tulisi etsiä vanhoilta pihoilta tai pihakallioiden reunoilta. Hyvin usein etelämpänä se kasvaa hautausmaiden kiviaidoilla. Siksipä olenkin kirkonkylällä tarkistanut useaan kertaan kirkon ja vanhan hautausmaan välissä olevan kiviaidan. Vielä ei ole tärpännyt. Koska itse harvemmin liikun ihmisten pihoilla ainakaan keväällä, niin asukkaat itse voisivat auttaa tässä asiassa. Varsinkin lapset ovat herkkiä huomaamaan pieniä asioita, jos heille näyttää kuvaa ja pistää pystyyn pienen kilpailun suklaapatukka palkintona. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että kasvi on harvinainen eikä se todennäköisesti joka pihalla kasva, mutta  kannattaa yrittää ja tätä nykyistä tilannetta yleisempi se joka tapauksessa on. Onnea metsästykselle! Tuloksen voisi ilmoitella sitten minulle blogin kommenttina tai kasvisivuilla olevan sähköpostiosoitteen avulla. Kiitokset jo etukäteen!’

kynsimö3

Ne tulevat taas …

naurulokki

’Kevät on edennyt viime päivinä harppauksin tuoden tullessaan paitsi lämmintä ilmaa myös kesän airuita. On taas aika kiivetä lintutorniin kaukoputken kanssa. Joka kevät se toistuu, joka kevät toivoo ne taas näkevänsä, joka kevät kerää muistivihkoon lajeja, jotka ovat tuiki tavallisia, mutta jotka kuitenkin sykäyttävät, kun ne ensi kerran keväällä kohtaa. Lokkeja vihataan kesällä, kun ne rääkyvät ja häiritsevät kunnon terassielämää, mutta näin keväällä niitä ihaillaan. Ne tuovat tullessaan uutta ilmettä talven lintutyhjyyteen. Ainainen tiaisten tirskutus ja punatulkun huilu korvaantuvat lintujärvien kakofonisella melskeellä.

Kyllä ihmisluonto on kummallinen: odottava, ihaileva, haaveileva ja toisaalta kyllästyvä, harmitteleva, kiusaantuva. Nyt on syytä nauttia lokkien puhtaudesta ja äänten sykähdyttävästä sävystä. Muutaman viikon kuluttua niihin kyllästyy ja toivoo taas uutta.’

kalalokki

Puron katteet

puro1

’Viime päivät ovat olleet ihanteellisia jääkuvaukseen. Pienet purot ovat saaneet uudelleen jääkatteen, lätäköt ovat kuivuneet jättäen koristeellisen kannen jäljelle ja vesistöjen jäät ovat vahvistuneet. Niinpä ikuistin pienen metsäojan jäätaidetta aamutuimaan ennen kuin aurinko ehti tehdä niille tuhojaan.

puro2

Kuvista voi etsiä hahmoja ja tunnistettavia esineitä. Vaaniiko tuossa kettu kanapaistia, onko metsän urut viritetty oikein, saako linnunpoika ruokaa? puro4Etsikää omat tulkintanne. Oma suosikkini on tuossa vieressä juttelevat peikot. Mitä lienee hemmoilla asiaa, kun yhden suu on mutrullaan, toisen leveässä virneessä ja komas lienee nukahtanut. Siinäpä tarinan alku ja juoni, lopun keksiköön jokainen itse.

Joskus miettii, ettei näin talvella ole mitään kuvattavaa, mutta se on aivan väärä käsitys. Oikeastaan kuvattavaa on kaikkina aikoina ja varsinkin talvella. Se on aika, jolloin luonto antaa mitä ihmeellisimpiä näkymiä, jos vain malttaa pysähtyä katsomaan tai tarkenee pysähtyä. Kiersin pitkään ojan vartta ja etsin sattuvia muotoja, ehkä niistä joskus vielä saa aikaan jonkin mehevän tarinan.

Yritin myös kuvata lumihiutaleita, mutta ne sulivat kameran lämmöstä liian nopeasti ja niin makro kuvasi vain lässähtänyttä mössöä ja vesitippoja, kauniita nekin. Ehkä tarvittaisiin vähän kylmempää ja paljon harjoitusta.

puro3

Tässä vielä pari tarinanjuurta ojan reunasta. Liekö keijukainen menettänyt siipensä tai hämähäkki kutonut liian kylmän seitin vai olisiko lohikäärme kylpemässä, kuka senkin tietää. Olisi mukava kuulla lukijoiden omia tulkintoja joko kommentteina tänne blogiin tai kasvisivujen sähköpostin kautta.’

puro5

Pöllöretki

pöllö1

’Näillä keleillä on melkein pakko päästä pöllöretkelle. Viikonvaihteessa sain seurakseni tyttärentyttären. Pöllökiinnostus lienee Potter-seurausta. Niinpä matkaan, pois kaupungin valosaasteesta, ulos maaseudun pienille pimeille teille. Lintuverkosta katsoin sopivia alueita, jotta säilyisi edes jonkinmoinen mahdollisuus onnistumiseen.

Kolmen tunnin retkellä kuulimme kaksi viirupöllöä ja varpuspöllön kimakan vihellyksen. Se on ihan hienosti, sillä monet ovat saaneet tehdä retkensä ilman ainoatakaan äännähdystä. Korvat pitkinä kuuntelimme hiljaisuutta. Koiran haukku kuuluu yllättävän kauas ja pihavalojen kajo loistaa satojen metrien päähän. Kymmenes pysähdys toi tuloksen. Ensin epäillen, sitten hämmästyen ja lopulta varmistuen, edessä olevan pellon takaa kuului pöllön huhuilu. Kuuntelimme yhdessä ja nautimme onnistumisesta. Kuin bonuksena alkoi taivaanrannasta nousta valojen kajo, revontulet. Niinpä kuuntelimme viirupöllön huhuilua revontulten loisteessa nauttien hetken ainutlaatuisuudesta. Luulen, että tapahtuma jää meidän kummankin mieliin pitkäksi aikaa.’

JyskäPöllökuva on otettu hiiripöllöstä Luopioisissa kesällä 2012. Revontulet loimusivat pari vuotta sitten komeasti täällä Jyväskylässä. Nytkin täksi yöksi on ilmoitettu tulia melkoisella varmuudella.

Paakkuja ja uurnia

paakku-uurna1

’Pari päivää sitten tehdyllä hiihtoretkellä pikkulampien jäälle löytyi sitten oikein mukava sammalkin, paakku-uurnasammal (Amphidium mougeotii). Eihän tämä sammal mikään suuri harvinaisuus ole, mutta jostain syystä se Luopioisissa on harvinainen. Ennestään on tiedossa vain yksi varma paikka Holjasta ja toinen epävarmempi Padankoskelta.

Tämä sammal on vaikea erottaa rinnakkaislajistaan tummauurnasammalesta (A. lapponicum). Oikeastaan varma ero on lehden solukossa ja silloin löytö pitäisi aina toimittaa mikroskoopin alle tunnistukseen eikä se sittenkään ole helppoa. Kuitenkin näillä sammalilla on selviä kasvullisia eroja, joista voi jo päätellä lajin, vaikka varmistuksen tekeekin sitten skoopilla. Nimensä mukaan paakku-uurnasammal muodostaa paksuja paakkumaisia kasvustoja, jotka voivat olla hyvinkin laajoja. Lisäksi siltä puuttuvat lähes aina itiöpesäkkeet. Tummauurnasammal on matalakasvuisempi ja pienenpiä kasvustoja muodostava ja usein täynnä pesäkkeitä.

Sammalia on hauska etsiä, kun ne ovat tunnistettavissa ympäri vuoden. Kun siemenkasvit vasta harkitsevat kasvun aloittamista lumen alla, ovat sammalet ja jäkälätkin jo täydessä vauhdissa. Nyt niitä on hauska etsiskellä ja bongailla. Nämä kaksi uurnasammalta kielivät hieman paremmasta kalliosta, joten niiden koloista voi löytää muutakin mukavaa.’

Kevään aurinko

aurinko1

’Tein tänään kevään ensimmäisen sammalretken. Kävelin Laipanmaalla pienten järvien jäällä ja katselin veteen päättyvien kalliojyrkanteiden lajistoa. Näitähän ei kesällä näe kuin veneestä tai uimalla. Jään päältä ne on helppo katsastaa, kunhan varoo putoamasta jäihin. Vielä en tiedä, mitä löysin, mutta ei ainakaan silmämääräisesti pusseihin kertynyt mitään järisyttävää.

Päivä oli huikaisevan kaunis: aurinkoa, syviä sinisiä varjoja, metsän tummaa vihreää ja lumikiteiden tuiketta. Sykähdyttävin oli kuitenkin kallionkolosta säteilevä keltainen aurinko, jonka säteet sojottivat kalliohalkeamien juovittamana. Värin kallioon saa aikaan varjorikkijäkälä (Chrysothrix chlorina), pienijyväsinen rupijäkälä, joka etsiytyy juuri kaikkein varjoisimpiin onkaloihin ja ylikaltevien kalliolippojen alle. Laji ei ole mikään harvinaisuus, mutta aina se ilahduttaa kirkkaalla värillään, kun sen löytää. Kallioilla on muitakin keltaisia jäkäliä, mutta tämä on tasaisen keltainen ja muodostaa usein laajoja kasvustoja.

Kannattaa siis kurkistella koloihin, yllätykset odottavat!’

Mustarastaan laulu

kevät1

’Terminen kevät alkaa siitä, kun vuorokauden keskilämpötila on nollan yläpuolella. Kuluneella viikolla tämä määrite on täyttynyt monella paikkakunnalla, jopa Jyväskylän korkeudellakin. Kalenteri kertoo tänään olevan kevään ensimmäisen päivän. Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet ja talvehtineet heränneet laulamaan. Kaikki tämä kertoo kevään alkamisesta. Tosin saamme varmaankin varautua vielä takatalviinkin, mutta kuitenkin, nautitaan keväästä.

Itse havahduin kevääseen, kun eilen illansuussa palatessani hiihtolenkiltä kuulin mustarastaan laulavan. Vuodesta toiseen yhä useampi rastas jää talveksi lintulautojen ja pihlajanmarjasadon turviin talvehtimaan. Tänä talvena laskin mustarastaita lähipiiristä puolen tusinaa ja räkättirastaita useita kymmeniä. Lintutiedotuksen mukaan laulurastaskin selviytyi Jyväskylässä ainakin tähän saakka. Mustarastaan laulu on kuitenkin se odotetuin muuttolinnun laulu, varsinkin kun se kuuluu kuulaassa kevätillassa muuten täysin hiljaisessa metsässä. Se on jotenkin niin eksoottinen, ettei voi olla pysähtymättä sitä kuuntelemaan.

Vuosi vuodelta olen kuullut laulun aina vain aikaisemmin kuin ennen. Nyt siis jo helmikuun puolella. Viime vuotinen ennätys oli maaliskuun yhdeksäntenä. Onko tässä taas yksi esimerkki ilmaston lämpenemisestä? Kulunut helmikuu oli monessa suhteessa erikoinen. Vaikka talvi on ollut luminen, niin läpötila ei suinkaan ole ollut talvinen. Kulunut viikkokin, keskisuomalaisten hiihtoloman aika, oli ennätyslämmin ja loskainen. Kaukana olivat helmikuun kirpeät pakkaset. 

Kuvan harmaalokki istuskeli rantakivellä lepuuttamassa siipiään. Se on tämän kevään ensimmäinen näkemäni todellinen muuttolintu Jyväskylässä. Tourujoen suussa niitä olikin sitten jo kasapäin. Mukava taas tavata, vaikka edelliset näinkin vasta joulun aikaan samalla paikalla. Kovin on lyhyt nykyinen talvi.’

22: kevätleinikki

kevätleinikki1’Tälle viikolle olisin voinut valita jonkin juhlavan kukan monien juhlien kunniaksi. Valitsin kuitenkin vaatimattoman leinikin, kasvin, joka jää hyvin usein huomiotta, kun keväällä on niin paljon muuta kaunista katsottavaa. Etsikääpä tämä pihapiiristänne. Se saattaa siellä kasvaakin, sillä se on yleinen koko maassa.’

Kevätleinikki (Ranunculus auricomus coll.) on vaikea kuvattava, koska se on niin hoikka, heinämäinen ja kasvaa yleensä muiden kasvien keskellä huppeluksissa. Parhaiten sen löytää pientareelta tai istutusten reunasta, jossa se pääsee kasvamaan vapaammin. Myös vanhoilla pelloilla ja lehdoissa se kasvaa. Muut leinikit ovat vielä tulollaan, joten jos näkee leinikinnäköisen kasvin, voi epäillä löytäneensä kevätleinikin. Leinikiksi sen tunnistaa keltaisista kukista, vaikka ne usein ovatkin vajavaisia. Lehdet varressa ovat nauhamaisia säteettäin ja varren tyvellä pyöreitä epämääräisesti liuskoittuneita. Koko kasvi on hauras, hieman sinertävän vihreä ja jo juhannuksen jälkeen lakastuva.kevätleinikki2

Miksi sitten näin vaatimaton kasvi kiikon kasviksi. Kevätleinikistä on moneksi. Tieteellisen nimen perässä on lyhenne coll. Se yleensä tarkoittaa, että laji ei ole vakiintunut, vaan siihen on luettu joukko lajeja. Kevätleinikki on apomiktinen laji, mikä taas tarkoittaa sitä, että sen siemenet muodostuvat ilman hedelmöitystä. Näin niistä kehittyvät kasvit ovat tavallaan klooneja keskenään. Tämä taas johtaa siihen, että kloonit ovat itsenäisiä pikkulajeja eivätkä risteydy, koska eivät hedelmöitykään. Niinpä Suomestakin on määritetty yli 400 erilaista kevätleinikin pikkulajia. Lajierot voi nähdä alalehtien muodossa, ylälehtien määrässä ja leveydessä jne. Myös kukkien terälehtien vaillinaisuus johtuu tästä. kevätleinikki3

Jos kevätleinikki on ryhmä lajeja, on sitä lähellä vielä kevätlehtoleinikki (R. fallax coll.) ja lehtoleinikki (R. cassubicus coll.). Edellisellä pikkulajeja on kymmeniä, jälkimmäisellä vain muutamia. Nekin erotellaan lehtituntomerkkien perusteella. Nyt ylälehdissä on erikokoisia hampaita ja alalehdet ovat vähemmän liuskaisia tai liuskattomia.

Kevätleinikki kukkii paraikaa, tekee siemeniä ja varistaa ne lähialueelle. Kloonin elämän jatko tulee turvatuksi. Samalla tavalla toinen pikkulaji varistaa siemeniään toisella paikkakunnalla. Tällaista lisääntymistä on myös voikukilla, silmäruohoilla ja keltanoilla. Niiltäkin löytyy usein satoja lähes samannäköisiä kasvustoja, muttei kuitenkaan ihan.