20: sormisara

sormisara1

’Nyt alkaa jo olla useita vaihtoehtoja viikon kasviksi. Vaikka kevät täällä Hämeessä onkin ollut kuiva ja sen eteneminenkin viime viikkoina pysähtynyt, on kukkarintamalla kuitenkin uusia kukkijoita ilmaantunut tasaiseen tahtiin. Kaikkiahan ei voi esitellä, joten on tehtävä valintaa. Tämän viikon kasvi on monelle varmaankin tuntematon suuruus niin kuin kevätpiippokin viime viikolla. Kuitenkin tähän kasviin törmää Etelä-Suomessa jokainen, joka metsässä tähyää jalkoihinsa. Se vain pitää tunnistaa ja erottaa muista samanlaisista lajeista. Siispä jotain tuntomerkkejä siitä on syytä kertoa.’

Sormisara (Carex digitata) on hyvin yleinen kasvi lehdoissa sekä lehtomaisissa ja tuoreissa kangasmetsissä Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoista kohti se harvinaistuu ja puuttuu kokonaan pohjoisimmasta Lapista. Luopioisten metsissä siihen ei voi olla törmäämättä, mikä näkyy kasvisivulla olevasta levinneisyyskartastakin. Se kasvaa todennäköisesti jokaisella neliökilometriruudulla.sormisara2

Sarakasvit mielletään yleensä vaikeiksi ja kyllä se täytyy näin harrastajanakin myöntää. Suomesta tavataan toistasataa saralajia ja monet ovat hyvinkin toistensa näköisiä. Luopioisista on löydetty 36 erilaista saralajia. Näistä sormisaran erottaa helposti. Ensinnäkin se kukkii näin keväällä, mitä useimmat muut eivät tee. Toiseksi se on kuivan maan kasvi, kun monet sarat yleensä mielletään kosteiden paikkojen lajeiksi. Lisäksi sen kukinnot ovat sille tyypilliset, hedetähkä jää emitähkien sisään, jotka ovat nuokkuvia, perällisiä ja harsuja. Tähkissä olevia pallomaisia osasia kutsutaan saroilla pullakoiksi. Ne ovat sormisaralla päärynänmuotoisia ja lyhytkarvaisia. Tämän saran voi sotkea vain jalka- ja harjusormisaraan, jotka molemmat ovat harvinaisia.Ahvenismaa

Sormisara on monivuotinen kasvi, joten se viihtyy vuodesta toiseen samoilla paikoilla. Maanmuokkauksesta se kärsii eikä yleensä selviä avohakkuusta. Auringon paahde kuivattaa kasvin ja liiallinen heinittyminen tukahduttaa sen nopeasti. Onneksi kasvi tuottaa pullakoissaan runsaasti siemeniä ja metsän kasvaessa takaisin myös sormisara palaa kasvupaikalleen. Siemenet leviävät myös liikenteen mukana. Rehevillä mailla se pystyy kasvamaan myös kalliohyllyillä ja muissa metsänhoidon tavoittamattomissa paikoissa säilyen siellä murrosvaiheen yli.

Sormisara on nyt Etelä-Suomessa parhaassa vedossa ja helposti löydettävissä. Kuvan mukaisia 10-30 cm korkeita mätästäviä kasvustoja on helppo löytää, koska sen lehdet talvehtivat vihreinä ja muu ruohokasvillisuus ei vielä ole noussut. Kevätpiipon ruusukkeet ovat samanlaisia, mutta pehmeämpiä ja leveämpilehtisiä. Saran lehdet ovat lisäksi tyypillisesti poikkileikkaukseltaan kolmiomaisia. Eipä muuta kuin etsimään ja ihastelemaan.

 

19: kevätpiippo

kevätpiippo2

’Tämän viikon kasvi lienee usealle outo tuttavuus ja kuitenkin se on kevään kukkijoista yleisimpiä koko maassa. Sen voi löytää niin metsästä kuin pientareeltakin, niityltä ja tunturikankaalta. Kevätpiippo oli vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta selvä valinta, kun etsin toukokuun ensiviikolle mannekiinia.’

Kevätpiippo (Luzula pilosa) kukkii nimensä mukaisesti aikaisin keväällä. Tänä vuonna näin ensimmäisen kukan jo pääsiäisen aikaan, mutta silloin kukka ei ollut vielä auennut ja koko kukinto odotteli vielä varren kasvua lehtien suojassa. Auringon lämmössä se sitten nopeasti kasvoikin reilut kymmenen senttiä ja kukat auvautuivat. Heinämäinen ulkonäkö viittaa tuulipölytykseen. Niinpä vihviläkasvit, joihin piipotkin kuuluvat, ovatkin kaikki tuulipölytteisiä.kevätpiippo3

Lajitovereistaan, nurmipiippo ja kalvaspiippo, kevätpiippo on helppo tunnistaa. Sen kukat ovat yksittäin lyhyen varren päässä muodostaen sarjamaisen kukinnon, kuten vieressä olevasta kuvasta näkyy. Samalla tavalla kukkivat vain Lapin harvinaiset piipot. Heinistä piipon lehdet erottaa pitkistä vaaleista karvoista lehden reunoissa. Lähisukuisia ovat lisäksi sarakasvit, jotka yleensä ovat kookkaampia ja lehtirakenteeltaan erilaisia. Oikeastaan tätä kasvia ei voi sotkea mihinkään muuhun yleiseen kasviin.

Kevätpiippo on monivuotinen kasvi, joten sen löytää usein samoilta paikoilta vuodesta toiseen. Kukittuaan se säilyttää saman muodon loppukesään saakka, jolloin siemenet varisevat. Niiden levittäjinä toimivat usein muurahaiset, jotka saavat siemenen päässä olevan herkullisen ulokkeen palkaksi vaivoistaan. Tällä kevätkasvilla on siis samanlainen leviämistapa kuin sinivuokollakin. Maailmanlaajuisesti kevätpiippoa tavataan lähes koko Euroopasta ja aina kaukaa Siperiasta saakka.kevätpiippo1

Tämä viikko on nyt aikaa etsiä viereisen kuvan kasvi. Strategiset mitat ovat: 10-30 cm korkea, mätästävä, usein runsaasti kukkiva ja rehevästi kukoistava.

Veikkaan, ettei sen löytäminen ole vaikeaa, siksi yleinen ja runsas se on metsissämme.

18: käenrieska

käenrieska1

’Tämän viikon kasvi valikoitui kuin luonnostaan, kun katsoin aamulla ulos ikkunasta. Koko piharinne oli keltaisenaan pientä liljamaista kukkaa. Ensimmäiset käenrieskat tänä keväänä tapasin hiljaisen viikon lauantaina, mutta silloin niitä oli vain yksittäin ja enemmänkin nupulla. Nyt parin viime päivän aurinko on avannut kukkia massoittain. Ensi viikolla saattaa olla jo liian myöhäistä hehkuttaa tämän kukan kauneutta.’

Pikkukäenrieska (Gagea minima) kuuluu liljakasveihin. Meille tuttuja vanhan jaon mukaisia liljakasveja ovat sudenmarjakielo ja kalliokielo sekä oravanmarja. Puutarhakasveista mieleen tulevat keisarinkruunu, tiikerililja ja varjolilja, joita voi tavata paitsi kukkapenkistä myös autiotalon pihasta koristejäänteenä tai metsästä koristekarkulaisena. Pikkukäenrieska on siis arvoisessaan seurassa, vaikka nykyään liljakasvien heimo onkin pilkottu pienemmiksi kokonaisuuksiksi.

Viikon kasvilla on myös sukulainen, isokäenrieska (Gagea maxima), joka kuitenkin on huomattavasti harvinaisempi enkä ole sitä etsiskelyistä huolimatta Luopioisista löytänyt. Käenrieskat ovat aikaisia kevätkukkijoita. Viime viikolla niitä en vielä ollut huomata, tällä viikolla ne ovat parhaassa vedossa ja mahdollisesti ensi viikolla niitä on turha enää etsiä. Kartoituksessa tämä on ongelmallinen kasvi, sillä kukittuaan se kätkeytyy vihreään massaan eikä loppukesästä siitä ole jäljellä kuin pienet sipulit maan alla näkymättömissä. Niihin se on kerännyt heinämäisillä lehdillään vararavintoa seuraavaa kevättä varten kukkiakseen taas lyhyen ajan.

Kasvin löytää useimmiten asutuksen läheisyydestä, nurmikoilta, teiden tai ojien pientareilta tai pellonlaidoista muokatulta maalta. Itse en muista kovinkaan montaa löytöä, joissa voisin sanoa sen kasvaneen luonnomukaisella paikallaan lehdossa tai rantapensaikossa. Kasvin kokonaislevinneisyys on Etelä- ja Keski-Suomi.

käenrieska2

Muistoa kunnioittaen

kangasvuokko

’Kevät on uuden elämän aikaa. Maa työntää versoa ja kukkaa, vanha häviää. Ehkä kuvan vuokko ei vielä kuki, mutta ei siihen enää kauaa mene. Pääsiäinen on riemun juhla elämän voittaessa. Tänään saatamme läheisten kanssa isäni viimeiselle matkalleen. Uskonsa mukaan hän kohtaa äidin ja riemuitsee iankaikkisuudessa. Viimeisinä viikkoina hän nukkui, uneksi, pelkäsi, huusi painajaisia, sodan käynyt mies. 96 vuoden ikään mahtuu paljon iloa ja surua, lähes koko maamme itsenäisyys. Muistoissani isä oli ahkera ja tunnollinen, häneen saattoi luottaa. Toisaalta hän oli tiukka ja vaativa, mitä lapsena ei aina ymmärtänyt, mutta aikuisena kiitti. Nöyrällä ja kiitollisella mielellä saatan hänet matkalleen. Muistoksi monien hyvien ajatusten myötä annan hänelle lapsuutensa maisemien kangasvuokot, jotka edelleen kasvavat Tuuloksessa isän syntymäpitäjässä.’

Kaksi viikkoa

pikkujärvi1

’Ylläoleva kuva on otettu viime vuonna vapun aikaan. Lähijärvi loi silloin jääpeitettään. Helinä ja kilinä kuului pihaan saakka. Muutimme maalle viime tiistaina 15.4. Saman järven jäärippeet sulivat rantavedessä sohjona. Katsoin laiturilta ja ajattelin pistää tikkaat paikalleen, lämmittää saunan ja mennä uimaan. Jäi kuitenkin tekemättä. Sitä on tullut mukavuudenhaluiseksi.

Oudon talven jälkeen kevät on etuajassa ainakin kaksi viikkoa, jos jäihin on luottamista. Muuttolinnuilla laskien ei ero ole niin kovin suuri. Maaliskuussa Tiiran tietojen mukaan Keski-Suomessa tavattiin 40 uutta muuttajaa, joista 16 teki aikaisuusennätyksen. Itse olin viime vuonna tavannut tähän aikaan 75 lintulajia, nyt 85, joten yksi kunnon kevätretki lintujärvelle tai tässä tapauksessa Utön saarelle nosti luvun keskiverron yläpuolelle. Kasvimaailmassa eron huomaa taas paremmin. En muista, että sinivuokot tai näsiä olisivat kukkineet näin aikaisin näin runsaana. Kevättaskuruohokin sinnittelee kukkaan hetkellä milloin tahansa. Ennen koottiin sinivuokkokimppu äidille äitienpäivänä. Tänä vuonna silloin ei todennäköisesti ole enää mitään löydettävissä.

Kun maa pysyi lumettomana ja pinnaltaan sulana, alkoivat sammaletkin kasvaa jo kuun alkupuolella. Kulosammal värjää tällä hetkellä tienpientareet ja kivenpinnat metsissä ja valtateillä. Myös muita pioneerisammalia on ehtinyt jo pesäkevaiheeseen. Jos mennään kesää kohti tällaisella vauhdilla, kuten näyttää, tulee kiire pysyä tahdissa mukana.’

14: leskenlehti

leskenlehti

’Pari viikkoa sitten näin ensimmäiset kevään kukat Satakunnassa. Viime viikolla niitä oli jo Keski-Suomessakin. Tarkoitan leskenlehtiä. Sehän on kevään airut ja niitä aina etsitään ensimmäisinä. Niitä lapset kantavat sisään innoissaan ja niistä lasketaan kevään alkavan. Tällä hetkellä ulkona höytyilee lunta, kylmä viima käy ohuen kevättakin läpi ja muuttolinnut katselevat takaisin etelän suuntaan. Kevät ottaa takapakkia, mutta onhan se edelleen monta viikkoa etuajassa. Kuitenkin, tämä ensimmäinen kukkakasvi olkoon tämän viikon kasvi.’

Leskenlehti (Tussilago farfara) on loppujen lopuksi harvinainen luonnonkasvi Suomessa. Sen alkuperäiset kasvupaikat ovat käyneet vähiin eikä sitä aivan eteläisessä osassa maata ole alkuperäisenä nähtykään pitkiin aikoihin. Pohjoisempaa löytyvät sen luonnonkasvupaikat: rehevät kosteat lehdot ja lähteiköt. Olen kartoitusalueeltani löytänyt parilta paikalta kasvustoja, joita olen yrittänyt ajatuksissani pitää alkuperäisinä, mutta en ole  asiasta ollenkaan varma. Kasvi on kuitenkin hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Sen löytää tulokkaana rakennetusta ympäristöstä lähes kaikkialta: pelloilta, pientareilta, ojista, rannoilta, joutomailta. Sieltähän sen kukkia etsitäänkin aina keväällä. Voimakkaan juurakkonsa avulla se levittäytyy laajoiksi kasvustoiksi kaikille sopiville paikoille ja on lopulta paha rikkakasvi puutarhoissa ja viljelyksillä.

Kun näin keväällä ihailemme leskenlehden kukkia, saamme kesällä ihailla sen komeita lehtiä. Lehdet ilmestyvät vasta, kun kukka jo on kuihtunut. Lopulta jopa 20 cm leveä lehti on joskus vaikea yhdistää keltaiseen keväällä kukkivaan kukkaan. Lehdet ovat kuitenkin nuorena erinomaista salaattiainesta käytettynä pinaatin tapaan. Entisajan taitavat emännät käärivät leskenlehden sisään kääryleitä kaalin tapaan ja isännät täydensivät sillä kuivattuna niukkoja kessutarpeitaan. Koko kasvi on ollut rohdos parhaasta päästä. Rintateetä juotiin yskään ja köhään, lehtihauteita käytettiin kääreiksi tulehduksiin ja turvotuksiin.

Luonto-Liitto on jo liki 50 vuotta kerännyt kevätseurantatilastoja helpoista kevään lajeista. Leskenlehti on yksi näistä. Viimeisimmässä Luontolehdessä on tästä asiasta artikkeli ja ohjeet kevätseurannan tekemiseen. Kannattaa katsoa, jos vaikka aloittaisi tämänkaltaisen kevätseurannan. Siitä on hyötyä ja huvia niin itselle kuin muillekin. Suosittelen.

Äänetön kevät

Keskusta

’Lähdin tänä aamuna seitsemän jälkeen koiran kanssa aamulenkille lähimetsiin. Aurinko nousi ja alkoi lämmittää yönjälkeistä ilmaa. Tuuli heilutteli koivunosia, lepistä pöllähteli siitepölyä. Tunnelma oli kuin huhtikuun lopulta, kuulasta, raikasta, kirkasta. Vain yksi puuttui, linnunlaulu. Metsä oli äänetön, ranta oli äänetön, suo oli äänetön. Yksi joutsen lensi ylitsemme, pyyparvi pyrähti taimikosta, korppi raakkui kuusen latvassa ja palokärki huusi, mutta nehän ovat täällä talvilintuja. Missä olivat huhtikuun lopun peipot, punarinnat, rastaat. Kun palasin kotiin, lauloi mustarastas arasti puutarhan perällä, yksi sentään.’

Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät (Silent Spring) vavahdutti maailmaa 1960-luvun alussa. Nykyään katsotaan sen olleen lähtölaukaus nykyaikaiselle ympäristöliikkeelle. Yritin aikoinaan poikana lukea tätä kirjaa, mutta minua se ei sytyttänyt, oli ehkä liian aikuismainen tai vaikea, tieteellinenkin. Tämä takaisku ei kuitenkaan estänyt ajattelemasta ja toimimasta kirjan sanoman mukaan.

Äänetön kevät otti voimakkaasti kantaa kasvinsuojeluaineiden ja hyönteismyrkkyjen vaarallisuuteen eliöstölle ja myös ihmiselle. Siinä selvitettiin ensimmäisen kerran kansantajuisesti, kuinka DDT kulkeutuu ravintoketjuissa ja rikastuu aiheuttaen lopulta ravintoketjun päässä ongelmia. Kirja yritettiin tuoreeltaan tuomita ja jopa sen julkaiseminen estää, mutta se saavutti nopeasti maailmanlaajuisen maineen eikä sen ääntä voitu enää vaientaa. Rachel Carlson sairasti jo kirjan julkistamisen aikoihin rintasyöpää ja menehtyi siihen parin vuoden kuluttua. Hänelle myönnettiin kuitenkin korkea-arvoinen kunniamerkki vapauden puolesta vuonna 1980. Näin hän sai sen arvostuksen, joka hänelle kuluikin. Kirjasta otetaan jatkuvasti uusia painoksia eri puolilla maailmaa.

Carsonin kirja kuvaa tilannetta, jossa linnunlaulua ei enää keväällä kuulu. Tuhoaineet ovat hävittäneet laululintumme. Kirjan vaikutus luonnon- ja ympäristönsuojeluun on ollut valtava. DDT kiellettiin USA:ssa 1972 ja muu maailma seurasi perässä. Samalla alettiin suhtautua muihinkin kemiallisiin aineisiin kriittisesti. Myöhemmin kieltoon tai rajoituksiin ovat joutuneet niin freonit kuin PVC-muovitkin. Edelliset vaikuttavat ilman otsoonikerrokseen ja jälkimmäisten polttamisesta syntyy vaarallisia ympäristömyrkkyjä. Maailmamme on tullut puhtaammaksi ja linnunlaulu on säilynyt.

Viitaniemi

’Kevät on kuusi viikkoa ajastaan edellä, näin sanottiin säätiedotuksessa. Linnut vasta palailevat pesimäseuduilleen. Keski-Suomessa on nähty tai kuulut 25 muuttavaa lintulajia ja näitäkin vain yksittäisinä. Muuttolintujen massat saapuvat varmaankin oikeaan aikaan, kunhan kevät tulee huhtikuulla. Nyt viikonvaihteeksi on luvattu kylmenevää ja lumisateita. Iskeekö takatalvi vai oikea talvi, pääseekö taas hiihtämään, saadaanko vielä kunnolliset huhtikuun hankiaiset? Naakat täyttävät nyt puistot, mutta kunhan päästään kuusi viikkoa eteenpäin, voidaan taas kuulla railakas peipon laulu ja punarinnan pulina, kaikkialta, kiitos Rachel Carsonin.’

Ystävä työpöydällä

vihervarpumittari

’Kirjoittelin kaikessa rauhassa meiliä ystävälleni, kun pöydän alta vilahti jotain pientä ja vaaleaa lukulampun ohi. Voiko keskitalvella lennellä perhosia? välähti päässäni, sillä perhonen se oli. Vierailija istahti onnekseni kynäpurkin päälle ja näytti tyytyvän oloonsa. Kaivoin kameran esiin ja – onnistuin. Yleensä näissä tilanteissa onnistuminen on hyvin epävarmaa. Siinä se nyt istuu edelleen ja seuraa tekstin syntymistä.’

Perhonen on vihervarpumittari (Chloroclysta miata), joka on ainoita mittareistamme, joka talvehtii aikuisena. Perhonen on väritykseltään vihreänsävyinen ja juovallinen. Se on yksi yleisimmistä mittariperhosistamme ja elää normaalisti hyvin monenlaisissa ympäristöissä, enimmin kuitenkin pensaikoista ja lehtometsistä. Sen voi löytää Etelä-Lapista saakka. Tämän lajin erottaa toisesta yleisestä mittarista kaunovarpumittarista (Chloroclysta siterata) takasiivistä, jotka tällä perhosella ovat vaaleat.

Vihervarpumittarin tapaa parhaiten keväällä pajun kukinnoista. Joidenkin havaintojen perusteella on päätelty, että vain naaraat talvehtivat ja jatkavat lentoaan keväällä. Perhosten lentokausi alkaa elokuulla ja jatkuu siitä kylmiin ilmoihin saakka. Uroot kuolevat ja naaraat talvehtivat. Mitenkähän se suvunjatkaminen sitten onnistuu?paju1

’Tällaista voi löytyä työpöydältä kesken työntouhun. Hassuinta jutussa on, että näin tänään koiraa ulkoiluttaessani myös ensimmäiset pajunkissat. Olisikohan perhonen lähtenyt sieltä mukaani? Tuskin kuitenkaan, sillä täällä Keski-Suomessa oli vaihteestaan pakkaspäivä. Ylläoleva kuva on otettu viime keväänä. Vielä ei sentään ollut pajuissa aivan noin paljon kissoja.’

Huh hellettä – kaunista kesää!

kesä

’ Muistan aina työaikaan, kuinka tärkeä oli ensimmäinen kesäpäivä: aurinko, maalle muuton touhu ja työn muistelu loivat siihen tunnelman. Mieleen laskeutui syvä rauha ja hiljaisuus, kun pääsi tänne maalle, seisoi keskellä pihaa ja kuunteli lintujen konserttia niin että korvia pisteli. Muistan kuinka peruna ja siemenet piti saada heti maahan, katiska järveen ja elämä asettumaan kesäloma-asentoon. Siitä se sitten solui eteenpäin, viimeiset työt käytiin tekemässä, kesätyöt suunniteltiin, aloiteltiin ja lopeteltiin. Syksy tuli aina liian nopeasti.

Tänään on se päivä, paitsi että ei ole ollut työtä, josta tänne on paennut. Edellisen postauksen kuvassa onnea toivotteli keväinen kangasvuokon ja kylmänkukan risteymä, jota oli tullut sitruunaperhonen tervehtimään. Tässä mannekiinina on sama vuokko, mutta kangasperhosen kanssa. Jotenkin molemmat perhoset kuuluvat minulla kevääseen, sen viimeisiin päiviin ja kesän odotteluun, myöhemmin niitä ei enää huomaa. Näin tänään pihalla ensimmäisen auroraperhosen. Se on jo puhtaasti kesän eläjä, yleensä juhannusvieras. Kangasperhonen on kesän airut lentäessään kangasmetsässä teiden yläpuolella pienenä ja huomaamattomana. Sen vihreään välkkyvät siivet vain vilahtavat, kun se siirtyy varvulta toiselle. Harvoin sitä pääsee näin läheltä katselemaan.

Mittari näytti äsken 26,3° varjossa. Kävin uimassa, vesi oli kuin samettia, kesäistä, lapsuuden tuntuista. Keväällä maaliskuussa oltiin myöhässä pari viikkoa, sitten satoi yhden vuorokauden ja oltiin tasoissa, nyt idän korkeapaineen myötä ollaan ainakin pari viikkoa edellä aikatauluja. Varmaan aika eksoottinen kokemus olla Lapissa yli 30° helteessä pilkillä, kun alla on metrinen jää ja tunturit hohtavat valkoisina. Sen voisi myydä erikoisuutena niitä haluaville ulkomaalaisille. Voisi olla menekkiä. Taitaa vain olla perin harvinainen tapahtuma. Mutta nyt on kesä ja nautitaan siitä, helteestäkin.’

Onnea!

onnea

’ Kevät on lopuillaan, kesä tulossa. On arvion ja juhlan aika. Omalta työuraltani muistan kevään loputtoman kiireen, tuskastumiset ja onnen tunteet. Muistan ne hymyilevät kasvot hyvin menneen vuoden jälkeen, muistan myös ne pälyilevät katseet, huomaako joku, etten onnistunut. Erilaisuutta, mutta toivottavasti yritystä eteenpäin. Nyt eläkkeellä katselee asiaa kauempaa, kun työ on takana ja sen muistot vain muistoja. 

Ylläolevan kuvan avulla haluan onnitella kaikkia huomenna lukukautensa päättäviä, koulunsa lopettavia ja työvuotensa kunnialla loppuun saattavia. Erityiset onnittelut haluan antaa niille parille kymmenelle nuorelle työurani viimeiseltä luokalta, jotka huomenna painavat ylioppilaina päähänsä valkolakin. Se on edelleen kunnianarvoisa suoritus.’

Onnea!