Kalmantanssi

kalmantanssi’Luin pari viikkoa sitten Milja Kauniston esikoiskirjan Synnintekijä ja koska tarina jäi pahasti kesken, oli tartuttava myös tähän toiseen osaan. Yllättävän taitavasti kirjailija vie tarinaa eteenpäin ja on nähnyt paljon vaivaa saadakseen 1400-luvun ihmiset elämään kirjoissaan. Synnintekijä luotaa nuoren Olavi Maununpojan opiskelua Pariisin yliopistossa ja hänen suhdettaan opiskelutoveriinsa Miracle de Servièresiin. Salaisuudet avautuvat kirjan lopulla ja saavat uutta puhtia tässä toisessa osassa. Tässä muutama hajanainen kommentti kirjasta.’

Synnintekijä-kirjan jatko-osassa Olavi Maununpoika saa isältään Maunu Tavastilta kirkkoherran paikan Kirkkonummelta, mutta joutuu pian naisen viettelemäksi ja pakenee takaisin Pariisiin Sorbonnen yliopistoon. Seurakseen hän saa toisen kotimaassaan ryvettyneen, priori Johanneksen. Pariisi ei ole kuitenkaan mitään, kun siellä ei ole Miraclea. Niinpä Olavin opiskeluista ei tahdo tulla mitään. Myöskään Pariisin ilmapiiri ei ole entisensä. Opikelijat ja opettejatkin ovat kaikonneet pahan paisetaudin, mustan surman, tieltä. Tauti tappaa kaikki ikään, sukupuoleen tai asemaan katsomatta.

Yliopiston johdossa on edelleen piispa Cauchon. Tämä on pääsyyttäjänä, kun tuomitaan Jeanne D’arcia, Orleansin neitsyttä. Niinpä hän lähettää Olaus Magnin englantilaisten ylläpitämään vankilaan vakoilemaan ja ottamaan selvää tytön toimista. Syynä lienee se, että Olaus osaa erottaa naisen miehestä. Tämä piikki viittaa suoraan Miracleen, jonka oikeudenkäynti odottaa Jeannen jälkeen. Olaus tapaa neitsyen eikä löydä tästä mitään syytä mihinkään. Samalla hän kuulee niin paljon valtion salaisuuksia, että voisi niillä hajottaa koko Euroopan sen hetkisen järjestelmän.

Olaus keskittyy kuitenkin tuhoamaan ainoastaan piispa Cauchonin. Jeanne tuomitaan tunnetusti roviolle ja sen jälkeen kutsutaan Miracle yliopiston kurinpitoryhmän eteen vastaamaan kysymykseen sukupuolestaan. Kreivi on kuitenkin sairastunut ruttoon ja selviää siitä vain vaivoin eikä pysty matkustamaan Pariisiin vastaamaan syytöksiin. Olaus puolustaa ystäväänsä ja saa yllättävää tukea. Hän myös pääsee päämääräänsä, tapaa Miraclen ja jättää piispalle ajattelemisen aihetta.

Toinen osa on pitkästyttävämpi kuin ensimmäinen. Pitkään vatkataan Orleansin neitsyen oikeudenkäyntiä ja Ranskan valtion politiikkaa. Kun ihmisten määrä on suuri ja kiemurat juonitteluineen hallitsemattomat, tahtoo lukija mennä sekaisin.

Jotenkin kavahdin tätä aihetta, koska päähenkilöt ovat todellisia ja tarina kuitenkin ainakin puoliksi fiktiivinen. Tässä esimerkiksi piispa saatetaan aika kummalliseen valoon sodomian, murhien ja lahjusten muodossa. Toki hän varmaankin on ollut paha, sitä todistavat myöhemmät sukupolvet, jotka syyttivät häntä Jeanne D’arcin polttamisesta. Kirjailija Bernard Shaw muistaaksen näytelmässään Pyhä Johanna kaivattaa piispan haudastaan ja heittää viemäriin. Kuitenkaan hän ei enää pysty puolustautumaan tämän kirjan syytöksiä vastaan.

Lisäksi kirja tuo esiin suuren joukon vehkeilyjä ja salaliittoja Ranskan kuninkaiden, piispojen ja inkvisiittoreiden tekemiksi, joissa Jeanne väitetään mieheksi ja kuninkaaksi ja vallanperijäksi ja milloin miksikin. Historia ei näistä puhu mitään. Myös päähenkilön toimiin on kirjoitettu sellaisia asioita, jotka eivät tee hänelle kunniaa. Näistäkään ei historian kirjoissa mainita sanan sanaa. Olaus Magni oli oppinein maamme keskiaikaisista piispoista ja hoiti virkaansa huolella, eli Paavali Justenin sanoin: ’erittäin oppinut kaikissa tieteissä ja erittäin harkitsevainen käytännön toimissa’. Kirja ei anna tätä loppuosan kuvaa hänestä.

Sinällään molemmat kirjat ovat hyvää viihdettä, eihän niitä pidä ottaa totena vai pitääkö? Odotan jo seuraavaa osaa, sillä tokihan Olavin harharetket Ranskanmaalla on saatava päätökseen.

Kaunisto, Milja: Kalmantanssi. Gummerus, 2014. 399 s.