Vieraslajit

palsami

’Näin syksyllä herätään useinkin liian myöhään torjumaan ns. vieraslajeja luonnostamme. Niistä puhutaan silloin, kun ne jo kukkivat ja kun niiden kitkeminen on työn ja tuskan takana, usein toivottoman suuri urakka. Kuvan jättipalsamikasvusto (Impatiens grandulifera) on tähän aikaan hyvin yleinen näky maaseudullakin.’

Vieraslajiksi luokitellaan laji, joka on levinnyt ihmisen mukana tahallisesti tai tahattomasti uudelle alueelle luontaiselta levinneisyysalueeltaan. Siis ihmisvaikutus on keskeistä viraslajien leviämiselle ja ne saattavat alkuperältään tulla hyvinkin kaukaa, jopa maapallon toiselta puolelta. Yleensä ne tuhoutuvat epäsopivassa ilmastossa nopeasti, mutta jotkut muodostavat lisääntyvän kannan ja vakiintuvat uuteen ympäristöönsä. Tällöin ne saattavat aiheuttaa vahinkoa alkuperäiselle eliöstölle jopa ihmiselle. Ne voivat aiheuttaa myös vahinkoa maa- ja metsätaloudelle, ihmisten ja eläinten terveydelle, kiinteistöille tai ihmisten sosiaaliselle elämälle. Niistä siis voi olla paljon enemmänkin haittaa kuin yleisesti luullaan.

Viime maaliskuun lopulla luovutettiin silloiselle maa- ja metsätalousministerille ehdotus kansalliseksi vieraslajistrategiaksi. Tällä pyritään saamaan asia tulevaisuudessa lainsäädännöllisesti hoidetuksi ja viraslajit kuriin maassamme. Samaan pyritään monessa muussakin maassa.

Työryhmä käsitteli asiaa pari vuotta ja löysi yli 150 haitallista vieraslajia maastamme, joista yli sadalla on vaikutusta nimenomaan maa- ja metsätaloudelle. Näistä nimettiin nelisenkymmentä karanteenilajeiksi, koska ne ovat vaarallisia kasvintuhoojia. Strategian mukainen järjestelmä viraslajien torjumiseksi ja tuhoamiseksi pitäisi olla käytössä vuoden 2016 loppuun mennessä.

Näin siis on suunniteltu. Me maastossa kulkijat näemme näiden lajien jatkuvan etenemisen ja silloin vuosi 2016 tuntuu olevan toivottoman kaukana. Kuvassa jättipalsami etenee Kuohijoen lehdossa maantien varressa vuosi vuodelta pidemmälle lähteiseen kosteikkoon, joka on ennen ollut karjanlaidunta. Näin se etenee muuallakin ja näyttää siltä, ettei sille pystytä tekemään yhtään mitään. Tämän kuvan osoittamassa tapauksessa se on lisäksi erittäin valitettavaa, koska juuri tuolla paikalla sijaitsee Luopioisten ainoa tunnettu tesmayrttin (Adoxa moschatellina) kasvupaikka. Kasvi on pieni kevätkukkija ja saattaa olla jäänyt kartoituksissa sen vuoksi liian vähälle huomiolle, mutta missään tapauksessa se ei ole yleinen kasvi alueella. Vuosi vuodelta sen kasvusto on pienentynyt ja nyt sen tulevaisuus on uhattuna myös tämän vieraslajin vuoksi. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä ne aiheuttavat meidän omille kasveillemme.

Luopioisista on tavattu seuraavat vieraslajit (tässä vain putkilokasvit): isotuomipihlaja, pajuasteri, hukkakaura, karhunköynnös, kanadanvesirutto, amerikanhorsmat (2), japanintatar, jättitatar, paimenmatara, isosorsimo, jättiputket (2), jättipalsami, rikkapalsami, komealupiini, etelänruttojuuri, rikkanenätti, kurtturuusu, terttuselja sekä koristepiiskut (3). Tässä ovat lähes kaikki maassamme tavattavat putkilokasvivieraat. Jokaisesta voisi kirjoittaa oman juttunsa, mutta en siihen nyt ainakaan vielä ryhdy. Kasvisivuilta voi käydä katsomassa, millaisesta kasvista on kyse. Kaikki eivät ole yhtä pahoja, mutta kaikkiin on suhtauduttava viraslajistatuksen antamalla tarkkuudella. Pahimmat ovat lupiini, jättipalsami ja karhunköynnös, maatalouden puolesta varmaankin hukkakaura, joka kuitenkin on aika hyvin pysynyt hallinnassa.

Joskus miettii koko käsitettä vieraslaji. Eikö kaikki lajit ole jossain vaiheessa historiaansa olleet vieraslajeja. Vain muutama kasvilaji on syntynyt tällä alueella, muut ovat tänne tuleet muualta. Nyt kuitenkaan ei ole kyse kasvien luontaisesta siirtymisestä, vaan ihmisen toiminnasta. Tässä on ero. Jokainen voi vaikuttaa tähän omalla toiminnallaan. Puutarharoskien vieminen metsään levittää paitsi koristekarkulaisia niin myös vieraslajeja, tahallinen lupiinin kylväminen pientareille ei ole kasvin kauneudesta huolimatta sopivaa. Myös kitkemällä palsamintaimet alkukesästä omalta maaltaan edesauttaa sen leviämisen pysäyttämistä. Tämä kuitenkin pitää tehdä ennen kasvin kukkimista, vaikka silloin kasvin huomaaminen onkin vaikeaa. Loppukesästä palsami on jo turvannut jälkeläistensä menestymisen ampumalla siemenensä metrien päähän kasvupaikaltaan.

Yritetään kuitenkin.

Uusia lajeja

kitkerö

’Kuluvan kesän kartoituskausi alkoi vihdoinkin. Nyt optimaalisin määrä kasveja on tunnistettavassa muodossa ja niin saan ruudut kartoitettua lähes kerralla, vain kevätkasvit on tarkistettava myöhemmin. Ensimmäinen ruutu on aina haastavin. Se vaatii erikoista keskittymistä, että silmä sopeutuu taas katsomaan oikein, näkemään eri lajit ja löytämään ne vielä papereistakin. Samalla kun merkitsen muistiin Niittylahden kasvimaailmaa, voin iloita siitä, että Luopioisiin on tänä kesänä löytynyt monta uutta lajia.’

Alkukesästä löytyi keulankärki (Oxytropis campestris), josta jo aikaisemmin kerroinkin. Se oli ensimmäinen.

Juhannuksen aikoihin Lauri Oesch sitten kierteli tienvierustoita Rautajärven ja Kirkonkylän välillä ja niinpä löytyi peräti kaksi uutta lajia: heinäkaura (Arrhenatherum elatius) ja pehmytmesiheinä (Holcus mollis). Molemmat heinät kasvoivat tien penkereissä ja kasvustot näyttivät vanhoilta. Ne vain olivat jääneet huomaamatta, kun autolla ajetaan ohi. Kuka sitä nyt kaikkia heiniä huomioisi. Mesiheinää kasvoi useammallakin kasvupaikalla. Jotkut paikat saattoivat jäädä huomiotta, koska pientareet niitettiin juuri siihen aikaan. Heinäkauraa kasvoi Kirkonkylän Pälkäneen puoleisen liittymän kohdalla maantienojan molemmilla luiskilla ja metsänpuolelta se jäi niittämättä. Toisen kasvuston löysin sitten itse ensimmäisen kartoituksen yhteydessä Niittylahdesta samanlaiselta paikalta. Molemmat heinät ovat satunnaisia ja niiden luontainen kasvupaikka on jossain muualla, lähempänä rannikkoa tai peräti maamme rajojen ulkopuolella. Heinät lienevät sitä perua, kun tietä parannettiin 80-luvulla ja tien luiskat nurmetettiin ulkomaisella siemenellä.

Jo keväällä Lauri Oesch kertoi nähneensä Rankkimäen jäteaseman aumassa oudon ristikukkaisen kasvin. Pari päivää sitten Hannu Alen ilmoitti löytäneensä St1-huoltamon läheltä kalustokentältä ukonpalkoa (Bunias orientalis). Jäteaseman kasvikin osoittautui lopulta ukonpaloksi. Kasvin on aikaisemmin Luopioisista löytänyt Irja Ahonen 1928, mutta tarkkaa kasvupaikkaa ei silloin kasvinäytteeseen merkitty, joten sitä ei pystytty enää myöhemmin paikallistamaan. Nyt löydetyt kasvustot olivat pieniä. Ne saattavat kyllä levitä, sillä kasvi tekee runsaasti siemeniä. Ukonpalkoa on paljon mm. Hämeenlinnassa ja Pälkäneen kirkonkylästäkin sitä on kohtuudella löydetty. Sitä pidetään rikkakasvina, joka levisi maahamme venäläisen sotaväen mukana 1800-luvulla.

Samalla ensimmäisen päivän kartoitusretkellä löysin Niittylahdesta myös uuden koristekarkulaisen. Tällaiset kasvit ovat alunperin koristekasveja, mutta voivat suotuisissa olosuhteissa levitä laajallekin ympäristöön. Maksaruohot ovat juuri tällaisia. Nyt löydetty mongolianmaksaruohon (Sedum hybridum) kasvusto oli ensimmäinen karkulaisena löydetty. Se oli siirtynyt pihakiveltä metsäkivelle mahdollisesti puutarhan siivouksen yhteydessä, kun roskia viedään piiloon. Itse maksaruoho on melko yleinen koristekasvi alueella.

Mutta ei päivä ollut vielä lopussa, illalla kävin pyydettynä Leppäjärven talossa aivan Luopioisten ja Padasjoen rajalla. Siinä talon väen kanssa ihailimme kaunista asuinpaikkaa ja sen kaunista puutarhaa. Täältä löytyi näitä istutuksista karanneita koristekasveja lukuisia. Laskin kotona saaneeni papereihin peräti 35 uutta merkintää siihen ruutuun. Se on paljon. Sokerina pohjalla oli sitten kokonaan uusi laji, keltanokitkerö (Picris hieracioides). Tämän kuvan laitoin kirjoituksen alkuun. Ehkä se oli näistä uusista lajeista helpoin kuvattava. Kitkerö ei ole yleinen Pirkanmaalla. Sen sotkee helposti muihin keltakukkaisiin pystyihin sikurikasveihin, kuten valvatteihin, keltanoihin tai kelttoihin. Tällä on kuitenkin ankkurikarvoja varressaan. Ne pitää kyllä katsoa lupilla, sillä niin kovin pieniä ne muuten ovat. Kitkeröä kasvoi pihan niittymäisellä osalla harvakseltaan kaunokkien, kohokkien ja neilikoiden seassa.

Kiitos vain talonväelle kutsusta tulla katsomaan pihakasveja. En olisi uskonut etukäteen tällaiseen tulokseen.

Tänä kesänä on siis kasvisivuille päivitetty jo kuusi uutta lajia. Niiden kuvat ja selosteet löytyvät lajisivuilta. Kirjoitin linkkisivujen luetteloihin sanan UUSI!, että ne paremmin erottuisivat muusta laistosta. Käykääpä katsomassa!

Juhannus

kasvit

’Kesä etenee pitkin harppauksin eikä aina tahdo pysyä siinä mukana. Pari päivää sitten tasattiin päivää ja yötä ja nyt mennään kohti pimeämpää aikaa. Onneksi se on vielä kaukana. Juhannus on valon juhla ja hämärän yön tunnelmaa. Täällä Hämeessä siihen liittyvät myös kullerot, niin kuin Lapissakin. Tämä Lapin maakuntakukka on yllättävän yleinen myös Luopioisten itäosissa.’

Parikymmentä vuotta sitten tein tarkkoja kartoituksia kulleron esiintymisestä lomaseudullani ja pidin sitä aivan tavallisena kasvina, kunnes joku valisti minua, ettei se ihan näin olekaan. Vaikka se täällä on yleinen ja runsaskin, niin muualla Etelä-Suomessa se on huomattavasti harvinaisempi ja puuttu laajoilta alueilta kokonaan. Niinpä mielenkiintoni juhannuksenajan kukkijaa kohtaa lisääntyi entisestään.

Pitkään mietin löytämieni kulleroesiintymien alkuperää ja tein jopa mittauksia karttojen ja perimätiedon avulla lähimpiin taloihin ja autioksi jääneisiin rakennuksiin. Suuri osa löydetyistä esiintymistä sijoittui siten, että niiden olisi hyvällä syyllä voinut sanoa levinneen talojen kukkapenkeistä ensin pientareelle ja sitten pihan ulkopuolelle lehtoon. Mutta paljon löytyi myös sellaisia kasvustoja, joita ei voinut selittää näin yksinkertaisesti. Niiden täytyi siis olla luonnollisia ja kasvaa aivan itsenäisesti kasville sopivalla kasvupaikalla. Ehkä juuri tällaisista paikoista sitä onkin siirretty puutarhoihin kaunistukseksi, onhan sitä ollut omassakin puutarhassani. Ihmiset ovat siirtäneet kauniita kukkia kautta aikojen puutarhoihinsa vaihtelevalla menestyksellä. Kullero on ollut niitä helpoimpia. Ninpä tällä hetkellä talojen jäätyä autioiksi ei aina voida sanoa, ovatko kasvustot luonnonmukaisia vai pihoista takaisin luontoon karanneita.

Sen olen huomannut myös vuosien kuluessa, että maaseudun autioituminen, pientareiden pusikoituminen ja voimakkaat metsätyöt hävittävät kasvustoja eikä kullero enää kuki samalla tavalla kuin ennen. Kasvustot pienenevät tai jopa häviävät.

Hämeessä kulleroa on kutsuttu myös juhannuskukaksi, siksi siitä kannataa kirjoitella juuri nyt. Toisten mielestä juhannuskukka on kurjenpolvi, jopa talvikki. Nettipalstoilla asiasta on tänäkin juhannuksena väännetty kättä, liekö päästy yhteisymmärrykseen. Mauno J. Kotilainen, suuri kasviasiantuntijamme menneiltä vuosikymmeniltä, yritti aikoinaan hänkin nimetä jonkin kukan juuri juhannuskukaksi, mutta epäselvyys jatkuu silti. Minusta juhannuskukka on kullero, vaikka se monessa osin maatamme onkin harvinainen. Mielipiteitä voi toki lausua tämänkin palstan kautta.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!