’Komea’ lähde

’Kesällä kirjoitin lähteistä ja siitä, kuinka niitä kannattaa kierrellä ja katsastaa. Silloin löytyi muutama lähteensilmä, jotka oli syytä käydä uudelleen katsomassa syksymmällä. Äskettäin kävin näistä yhdellä. Otsikkoon kirjoitin sen komeuden lainausmerkkeihin, koska se oli komea oikeastaan vain sammalten osalta. Itse lähde oli vaatimaton kolo mäenrinteessä ja alapuolinen kosteikko oli muodostunut vain lähdepuron varteen kapeana juottina.

Käyntini tuolla paikalla Luopioisten kaakkoiskulmalla lähellä Hämeenlinnan (Lammin) rajaa tapahtui koleana pakkasaamuna eikä ajankohta ollut kaikkein paras mahdollinen sammalten tarkasteluun. Rahkat olivat jäässä ja lähdevesi kylmää. Tuota paikkaa ei olisi nopeasti katsottuna edes ajatellut lähteenä, ehkä jonkinmoisena kosteikkona kuitenkin. Metsä paikan ympärillä oli äskettäin harvennettu ja koneen jäljet näkyivät vielä ympäristössä. Onneksi metsäkone ei ollut mennyt lähteen yli eikä puron poikki. Näin tämä paikka oli säästynyt.

Keräsin alueelta kymmenkunta näytettä kädet kontassa ja ajatukset hajallaan, koska olin ottanut liian vähän vaatetta päälleni. Niinpä yllätys oli melkoinen, kun pussiin alkoi kertyä outoja lajeja tai ainakin sellaisia, joita piti tarkastella lähemmin. Skoopin ääressä lähteestä ja sen alapuoliselta kosteikolta löytyivät seuraavat lajit:

isonauhasammal (Aneura maxima)

Saattaa olla, että siellä olisi vielä näiden lisäksi isonauhasammal (Aneura maxima), sillä se usein löytyy harsosammalen seurasta ja nyt en viitsinyt kovin paljon turmella jäistä sammalmattoa sitä etsiäkseni. Tämä sammalhan kasvaa yleensä muiden sammalten alla näkymättömissä ja vaatii siksi penkomista.

Erityisen ilahtunut olin lehtohavusammalesta, koska siitä oli tiedossa Luopioiststa vain yksi epävarma havainto Kuohijoelta ja nyt sen esiintyminen Luopioisissa varmistui. Tämä hyvin metsäkerrossammalen (Hylocomium splendens) näköinen sammal oli nytkin jäädä huomaamatta, sillä se löytyi vain muiden näytteiden seasta. On siis vielä ainakin kerran käytävä tällä ’komealla’ lähteellä tarkastamassa, kuinka paljon lehtohavusammalta siellä kasvaa.

Kannattaa siis katsastaa sellaisetkin paikat, joihin ei ole karttaan merkitty lähteen paikkaa, mutta joissa on merkitty kosteikko korpimaisen metsän rinteeseen.

Muutama päivä kirjoituksen jälkeen kävin lähteellä uudelleen ja nyt sieltä löytyi myös jo kaipaamani isonauhasammal eli lähde sai lisäarvoa (24.10.)

Luonnonlähde

lahde1

’Minulle lähteet ovat muodostuneet kohteiksi, joita erityisesti etsin ja joille aina palaan. Ehkä siihen on syynä se löytämisen riemu, raikas vesi ja lähteen kasvillisuus. Yläkuvassa on luonnollinen runsasvetinen lähde, joka pulppuaa kirkasta ja kylmää vettä niin runsaasti, että sen alapuolelle on muodostunut pieni puro ja kosteikko. Kuten kuvan vasemmasta laidasta näkyy, johtaa lähteelle polku. Sitä onkin kuljettu vuosikymmenet vesipaikalle, mutta onneksi lähde on säilytetty luonnonmukaisena. Yhtä hyvin tähänkin olisi voitu upottaa pari sementtirengasta ja valaa kansi päälle. Sen jälkeen lähde olisi maisemallisesti ollut entinen. Nyt se palvelee käyttäjiään virkistavänä keitaana vielä pitkään keskellä hämyistä metsää.

Lähteiden ympäristön kasvillisuus on usein erilainen kuin ympäröivän metsän. Niinpä tämänkin lähteen reunamilla kasvoi tavallisten ketunleipien ja oravanmarjojen lisäksi kosteutta vaativaa lehtokasvillisuutta: imikkä, isoalvejuuri, hiirenporras, korpi-imarre ja suokeltto. Sammalmaailmakin oli erilainen, vaikka mitään hätkähdyttävää ei löytynytkään. Valtaosa sammalista oli pieniä maksasammalia pääasiassa seittisammalta ja saksipihtisammalta, mutta myös upeaa haarusammalta ja mitättömän kokoista metsärahtusammalta. Muita maksasammlia olivat kantolovisammal, suippukinnassammal ja purokinnassammal, jota joskus purokivet ovat täynnä. Lehtisammalista kilpilehväsammal täytti mättäät ja vesialueet, purosuikerosammal lähteen laskupuron reunamat ja monet metsän sammalet tunkeutuivat kiviä pitkin kaikkiin tyhjiin paikkoihin.

Vaikka mitään hätkähdyttävää ei tältä lähteeltä löytynytkään, oli se kokonaisuutena kuin pyhä paikka. Tarkkaan katsoin jalansijan lähdepuron kivikossa, etten rouhisi sammalmattoa rikki enkä aiheuttaisi pienmaisemalle vahinkoa. Näin näyttivät vedennoutajatkin toimineen.’

Paanusammal

paanusammal

’Syyskuu on lopuillaan ja blogia on tullut päivitettyä todella harvakseltaan. Näin syksyllä tahtoo kaikki kaatua päälle ja aika on kuitenkin rajattua. Tänä vuonna omenia tulee ennätysmäärä ja kun edellistäkin sosetta on vielä pakkasessa, tuntuu tyhmältä kerätä lisää, mutta keräilijäluonne ei anna periksi. Niinpä olen kuivannut omenansiivuja oikein urakalla. Puolukka on toinen hyväkäs. Onneksi se säilyy survottuna tiinussa. Puolukoita on tullut haettua sankokaupalla ja edelleen mättäät houkuttavat punaisuudellaan. Kasvistus ja luonnontarkkailu on jäänyt tällä kertaa sivuraiteille. Yksi löytö oli kuitenkin ylitse muiden: kantopaanusammal (Calypogeia suecica).’

Kantopaanusammal on Vu-laji eli valtakunnallisesti vaarantunut. Sen löytöpaikkoja on rajallinen määrä, alle sata, eikä se missään niistä ole ollut kovin runsas eikä ainakaan näyttävä. Sammal on ulkonäöltään mitättömistä mitättömin, tuskin sentinkään mittainen rihmamainen suikertaja. Se kasvaa vanhoissa korpimaisissa metsissä, joissa on paljon lahopuuta. Sammal tuskin tekee itiöitä Suomessa, joten sen elämä on lahopuujatkumon varassa eli se siirtyy kasvullisesti paikasta toiseen. Niinpä sammalen kasvupaikat ovatkin käyneet vähiin talousmetsävaltaisessa maassamme. Tätä sammalta tavataan pääasiassa Etelä-Suomesta, mutta joitakin löytöjä on tehty aina Perä-Pohjolaa myöten. Missään se ei siis ole ollut runsas, vaan esiintyy hyvin pieninä kasvustoina. Toisaalta sen havaitseminenkin on vaikeaa, samoin erottaminen monien muiden pienten maksasammalten seasta.

Paanusammalet on helppo tunnistaa ryhmänä limittäisestä paanumaisesta kasvutavastaan. Luopioisista on löydetty tähän mennessä neljä muutakin paanusammalta: korpip. (C. integristipula), loukkop. (C. mulleriana), kalvasp. (C. neesiana) ja rahkap. (C. sphagnicola). Kolmesta ensimmäisestä tämän lajin erottaa kokonsa puolesta ja rahkapaanusammalesta kasvupaikan avulla. Kaikilla on lisäksi kullekin lajille tyypilliset vatsalehdet, jotka tosin näkee vain hyvällä suurennuksella. Lajien kuviin voi tutustua sammalsivuiltani. Sieltä löytyy myös kantopaanusammalen tarkempi esittely, vaikka en vielä olekaan käynyt ottamassa kuvaa sammalen kasvupaikalta. Yllä oleva kuvahan on otettu mikroskoopin läpi näytteestä.

Kantopaanusammal löytyi oikeastaan vahingossa, niin kuin niin moni muukin pieni sammal on löytynyt. Tein kasvikartoitusta Laipanmaan eteläosissa Nuorioisvuoren läheisyydessä ja osuin lähteiseen korpeen, joka kuin ihmeen kaupalla oli säästynyt lähes luonnontilaisena. Merkitessäni muistiin siemenkasveja koukin myös mukaani joitain sammalia. Pienen kannon pinnalla näkyi ohutta harsomaista kasvustoa, jota pidin saksipihtisammalena (Cephalozia bicuspidata). Sitähän se suurelta osin olikin, mutta Ari-ystäväni löysi näytteestä myös kantopaanusammalta, tosin vain muutaman verson. Näin Laipanmaa antoi taas uuden hienouden rakkosammalen (Nowellia curvifolia) lisäksi.

Luopioisissa on vähän luonnontilaisia korpilähteiköitä ja siksikin Laipanmaan arvo on alueen lajistolle suuri. Toivoa vain sopii, että tällaiset luonnontilaiset alueet säilyisivät jatkossakin luonnontilaisina. Hakkuu ja suuret koneet tuhoaisivat tämänkin sammalen kasvupaikan hyvin nopeasti.

Suomen suurin

Sulavesi1

’Olen paraikaa pohjoisessa kiertelemässä lintuvuoria ja luonnonnähtävyyksiä. Parissa viimeisimmässä Luonto-lehdessä on kirjattuna kymmeniä hienoja retkipaikkoja eri puolilta Suomea. Niinpä poikkesin tutulle polulle ja löysin yhden Suomen suurimman.’

Kuva ei oikein anna selvää käsitystä siitä, mikä siinä on suurinta maassamme, mutta kun kerron, että seison Suomen suurimman ja virtaamaltaan vuolaimman lähteen rannalla, niin tilannetta voi jotenkin kuvitella oikeassa mittasuhteessa. Lähde sijaitsee Utsjoen kunnassa Kevon vaellusreitin alussa, kun lähdetään etelän suunnalta Karigasniemen tien varresta. Nopeasti katsottuna polun varressa olevassa lammessa ei näyttänyt olevan mitään erikoista, tällaisia sillä seudulla on kymmeniä, mutta kun katsoi siitä lähtevää jokea, niin saattoi aavistella asiassa olevan jotain kummallista.

Sulavesi3

Lähteeseen vesi tulee maakerroksia pitkin läheisistä Luomusjärvistä laskevasta joesta ja pulppuaa esiin rantapenkereistä ja lähteen pohjasta. Kun vettä maistaa tai upottaa siihen jalkansa, saattaa todeta veden kylmyyden ja raikkauden. Tuollaisen kun saisi etelään, niin ei tarvitsisi ostovettä hankkia. Lähteessä virtaavassa joessa vettä ryöppysi eteenpäin kymmeniä kuutiometrejä minuutissa (32 000 m3/vrk). Siinä on sitä Suomen suurinta.

Sulavesi2

Tämä rauhallinen kuva esittää yhtä rantalähteistä, josta vesi pulppuaa altaaseen. Väinönputki koristaa sen rantoja ja pohjaa peittävät monet lähdesammalet. Oikeastaan kuvatessani tätä ainutlaatuista luonnon kohdetta ajattelin samalla etelän tuhottuja lähteitä. Niin monella olen viime vuosina käynyt ja todennut sen tuhoutuneen, kuivuneen, jääneen metsätöiden jalkoihin, tulleen ojitetuksi tai yksinkertaisesti vain kadonneen. Miten me voisimme suojella viimeiset lähteikkömme? Metsänhakkuissa tällaiset alueet erotetaan leimikoista ja jätetään luonnontilaan, mutta kun se ei riitä. Niin monta kertaa huomaa itse lähteen jääneen hakkuun ulkopuolelle, mutta kun ympäristö muuttuu, niin lähdekin muuttuu eikä yleensä enää palaa entiseen uskoonsa. Valitettavasti!

Itse olen aina iloinen, kun kohtaan luonnotilaisen lähteen. Joskus mietin, että ne monet muutetut ja sementtirenkailla tuhotut lähteet voitaisiin ennallistaa, jos halua riittäisi. Näin monet lähdelajitkin saattaisivat palata enitsille asuinsijoilleen. Tehkäämme niin!