Lähteitä etsimään

Metsälähde Luopioisista

’Kiertelin viime viikolla Parikkalassa LK-eliömaakunnan alueella etsimässä sammalia. Maakunta on suurimmalta osalta naapurin puolella ja niinpä monet museonäytteet ovat epämääräisiä sotia edeltäneeltä ajalta. Ei aina voida varmuudella sanoa, onko laji löydetty nykyisten rajojen mukaan vai entisten. Niinpä maakunnasta puuttuu edelleen monia melko tavallisiakin lajeja tai niitä ei ole sieltä kerätty.

Olen usean vuoden ajan täydentänyt tietämystä kiertämällä sopivia alueita ja kerännyt puuttuvia näytteitä. Aikaisemmin olen kiertänyt kallioesiintymiä, soita ja puroja, tänä kesänä keskityin lähteisiin ja tihkupintoihin. Maastokartoissa on ilahduttavan hyvin merkittynä lähteiden paikkoja. Monesti kuitenkin koki pettymyksen, kun seisoi joko metsäkoneen tuhoaman kosteikon reunalla tai löysi lähteestä betorirenkaat ja sementtisen kannen. Lähdesammalia oli turha etsiä tuollaisesta ympäristöstä, jotain muuta niistä saattoi löytää. Onneksi löysin myös ehjiä, luonnontilaisia lähteikköjä.

Ruosteperäinen lähde Aitoon Häyläsuolla

Majapaikkani Oronmyllyn kurssikeskus on upean lähdealueen keskellä. Herajärvi lienee yksi maamme suurimmista lähteistä. Sen ympäristön suot ovat lisäksi lähteensilmiä täynnä. Onneksi täällä on huomioitu alueen ainutlaatuisuus ja lähteiköt kuuluvat luonnonsuojelualueeseen. Aikaisemmin sieltä on löytynyt jo muutama maakunnalle uusi laji, nyt ehkä lisää. Vielä en ole ehtinyt kaikkia näytteitä tutkia, mutta ainakin yksi lähdesammal on joukossa ja muutama kuirisammal sekä monia lettoisuutta ilmentäviä sammalia.

Korkealla mäenrinteessä lähellä Kiteen rajaa oli karttaan merkitty lähde ja sinne piti kavuta. Lähde oli luonnontilassa ja sen ympärillä levisi laaja saniaiskenttä useine silmäkkeineen. Pienen kaivomaisen vesikolon reunalla kasvoi tupsuina minulle outoa sammalta, joka pöydän ääressä osoittautui huurresammaleksi. Tämähän olisi ollut jo upea löytö muuallakin. Epäilin sirppihuurresammalta, joka kuitenkin täytyisi mikroskoopilla varmistaa. Sitten tapahtui kummia. Juuri tätä arvokkainta löytöäni sadan muun näytteen joukosta en enää löydä mistään. Olen etsinyt kaikki mukana olleet kirjat, kuivauslehdet, pussit ja muistikirjat, mutta näyte on hukassa. Soitin kurssikeskukseen, jospa se olisi jäänyt huoneeseen, ei ollut. Niinpä tämä jäi nyt arvoitukseksi ja jossain välissä on käytävä paikalla etsimässä se uudelleen. Onneksi koordinaatit ovat muistissa.

Yksi Lapin komeista lähteistä Lemmenjoelta

Lähteitä siis kannattaa koluta, muuallakin kuin Salpausselän alueella. Metsälähteet ovat tänä kesänä Luopioisissakin antaneet mielenkiintoisia lajeja, kuten pikkuliuskasammal, haaraliuskasammal, harsosammal ja isonauhasammal. Kun tässä syksyä kohti mennään ja kiertelen vielä lisää karttaan merkittyjä lähteitä, niin jotain erilaista ja kivaa saattaa vieläkin löytyä, vaikka alue onkin jo melko tarkkaan tutkittu. Suosittelen muillekin!’

Vuoden ensimmäinen uusi sammal

Hetevarstasammal

’Aikoinaan ajattelin, että Luopiosista voisi löytyä 400 sammallajia. Se tuntui aika mahdottomalta, kun sammalten tuntemukseni oli heikkoa ja aika ei tahtonut riittää monien vaikeiden sukujen penkomiseen. Kun viime kesän jälkeen laskin löydetyt lajit ja tulos oli 385 kpl, niin tavoite alkoi tuntua jo realistiselta.

Monia pohjoisen sammalia on viime vuosina löydetty etelämpääkin. Esimerkiksi naalinsammal (Oligotrichum hercynicum) on sellainen. Kun sen ensi kerran näin Kuusamossa joskus 2000-luvun alkuvuosina, en osannut kuvitallakaan sen vielä löytyvän Luopioisistakin. Kuitenkin löysin sen metsäautotieltä pari vuotta sitten. Samanlaisilta paikoilta sitä on löydetty muualtakin Pirkanmaalta. Ilmeisesti se ei enää ole edes kovin harvinainen.

Toinen samanlainen sammal on hetevarstasammal (Pohlia wahlenbergii), jonka muistan Lapin lähteiköistä ja puroista jo 90-luvulta. Kauniin hopeanvihreät mättäät purovedessä pistivät kulkijan kumartumaan ja katsomaan tuota kaunista sammalta. Tätä lajia on tavattu Etelä-Suomestakin, mutta hyvin harvinaisena. Lähteikköjen katoaminen ja metsien vesitasapainon järkkyminen ovat hävittäneet sen kasvupaikkoja tehokkaasti. Niinpä hetevarstasammalen löytyminen Padankoskelta oli minulle pienoinen yllätys. Sammal muistutti hohtovarstasammalta (Pohlia cruda), mutta mitä se olisi tehnyt lähteikössä, puhdas kallioiden kasvi.

Sammal löytyi keskeltä nurmipeltoa, johon purkautuu lähdevesiä. Tihkupintainen kosteikko antoi hetevarstasammalelle sopivan kasvualustan. Kovin paljon sitä ei ollut, ei ollenkaan sellaisia kasvistoja kuin Lapissa, mutta pari tupasta kuitenkin. Ystäväni Orivedeltä hyväntahtoisesti varmensi määrityksen ja niin Luopioinen sai 386 sammallajinsa. Taas ollaan yhtä lähempänä tavoitetta.’

Lapin lähteestä kuvattuna

Tihkupinnalla

hetehiirensammal2

’Lähteiköt ja tihkupinnat ovat sammalten aarreaitta. Monet pienet ja keskikokoiset lajit viihtyvät kylmässä ja puhtaassa kosteudessa. Etelä-Suomessa vain alkaa olla harvinaista, että löytää luonnontilaisen lähteikön tai tihkupinnan. Usein lähde on otettu käyttöön: sen sisään on upotettu sementtirengas ja vesi johdetaan muoviputkea pitkin lähitalon tai -mökin käyttövedeksi. Hyvä hyödyntämiselle mutta huono lähteen eliöstölle. Monet pienet lajit menettävät silloin kosketuksen veteen ja häviävät. Kokonaan eri juttu on, kun lähde joutuu selkeän tuhoamisen uhriksi. Lähde merkitään karttoihin, se on metsäammattilaisten tiedossa ja sillä pitäisi olla sen kautta suoja, mutta siitä huolimatta usein kartoitusretkillä törmää metsäkoneen tuhoamaan lähteeseen tai runneltuun tihkupintaiseen ojapainateeseen. Kun raskas kone ajaa päältä, ei vesi enää kulje luontaisella tavalla. Se jää painanteisiin seisomaan, muuttuu usein haisevaksi kuravelliksi  ja niin lähde on tuhoutunut. Tällaisia paikkoja on pyritty kunnostamaan ihan onnistuneestikin, mutta miksi se piti alunperinkään tuhota.

Kulkeuduin kartoittaessani pari päivää sitten tihkupintaiseen pellonreunaan. Lehdosta valui vettä savimaalle ja muodosti siihen hyllyvän pinnan, jonka oli kauttaaltaan erilaisten sammalten peitossa. Pääasiassa ne olivat pieniä maksasammalia. Mieleen jäi etenkin röyhelösammal (Blasia pusilla), jota kasvoi tuolla pinnalla röykkiöittäin. Sitä näkyy ylläolevassa kuvassakin hieman. Tosiasiassa kuva on kuitenkin otettu tuon pienen punaisen sammalen vuoksi, sillä se on uusi laji Luopioisiin. Sammal on hetehiirensammal (Bryum weigelii).

hetehiirensammal1Hiirensammalet ovat vaikeasti tunnistettavia sammalia ja lisäksi niitä on maastamme tavattu yli 40 lajia. Hetehiirensammal on ehkä helpoimmasta päästä. Sen latvaosat ovat kauniin punaiset ja se pistää kokemattomankin sammaltajan silmään tihkupinnalta melko nopeasti. Väri johtuu solunesteessä olevasta punaisesta väriaineesta. Niinpä sammalen kuivuessa sen värikin muuttuu eikä se ole enää ollenkaan punainen. Sammal ei ole kovin yleinen Etelä-Suomessa, sen sijaan Lapissa monet tunturipurojen reunat ovat sitä täynnä. Tosin siellä on muitakin punaisia sammalia, joten aina ei voi luottaa pelkkään väriin.

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsee Aitoossa vanhan savipellon pientareella. Pelto on edelleen käytössä ja varmaankin taas syksyllä kynnetään ja maasto muuttuu aivan toisenlaiseksi. Rinnettä pitkin pellolle valuu kuitenkin uutta vettä ja luultavasti taas ensi syksynä siinä on uusi kasvusto nopeasti kasvavia kosteikkosammalia. Yleensähän sammalet kasvavat hitaasti, mutta näillä on kiire ja niiden on päästävä nopeasti vauhtiin lyhyen kesän aikana. Tämän kasvuston tuhoksi voi tulla ojan kaivaminen metsän ja pellon väliin. Toivottavasti sitä ei koskaan tehdä.’