Syksyn viime lehti

paatsama’Tunnetusti puiden lehdet putoavat eri aikaan. Syksyinen puhuri saattaa riisua puun kerralla paljaaksi, mutta jos näin ei käy, voi jokin lehti viivytellä hyvinkin sitkeästi puussa kiinni. Tällainen takertuja on usein paatsamanlehti. Metsässä näkee tähän aikaan  paljaita puita runsaasti ja sitten keskellä synkkää korpea sinnitteleekin kaunis kuultava vihertävänkeltainen lehti siippamaisen pensaan latvassa väristen ilmavirtausten mukana.

Paatsama on siisti ja hauska pensas. Se viihtyy ravinteisissa metsissä ja rannoilla. Sen kukat ovat mitättömän kokoiset eikä sitä juurikaan sen kukkiessa edes huomaa. Kesällä sen sileät lehdet kyllä kiinnittävät huomiota, mutta sekottuvat helposti tuomen, raidan tai jonkin muun pajun lehtiin.

Kun olen raivannut metsää, huomaan paatsaman yleensä liian myöhään. Haluaisin säästää tuon kauniin pensaan, mutta siinä se menee nurin muiden lehtipuiden kanssa ja vasta kannon keltaisesta väristä tunnistaa ystävänsä. Paatsama on nimittäin ennen ollut säästettävä hyötykasvi. Sen kuoresta ja marjoista on eritetty ulostuslääkettä ja lehdistä uutettu keltaista väriainetta. Onpa sen vartta hiillettykin ja saatu hienojakoista hiiltä ruudin valmistamiseen. Muistan joskus myös keränneeni sen varsia käyttöpuuksi, mutta keltainen väri puussa ei säily kuivana eikä puuaineskaan ole kovin vahvaa.

Paatsaman mustat marjat ovat lievästi myrkyllisiä niin kuin koko kasvikin, mutta metsän eläimille se kyllä kelpaa. Jostain syystä pensaaseen tulee yleensä kovin vähän marjoja kukintaan nähden. Siinä suhteessa se painii tuomen kanssa samassa sarjassa.

Nyt on metsässä viimeisten paatsamanlehtien aika. Bongataan ne!’

Madoille ruokaa

kasvimaa

’Muutama päivä sitten arvuuttelin syksyisten kuuralehtien alkuperää. Lupasin palata myöhemmin kommenteissa asiaan, mutta teenkin siitä ihan oman jutun.

Kun näkee päivänkakkaran, sen yleensä tuntee ja ilahtuu sen näkemisestä. Mutta kun katsoo päivänkakkaraa, jossa ei ole kukkaa, ohittaa sen helposti rikkaruohona, tavallisena lehtenä tai ei yksinkertaisesti edes huomaa sitä. Sama juttu on hyvin monen muun kasvin kohdalla. Tunnemme siitä yleensä vain yhden piirteen ja määritämme koko kasvin sen pohjalta. Yleensä tämä piirre on kukka. Jotkut kasviotkin perustavat määrityksensä vain kukkaan, usein jopa vain sen väriin. Hyvä näin, mutta rikas luontomme tulee vielä rikkaammaksi, kun yrittää löytää muitakin piirteitä. Joskus kuljen metsässä ja yritän määrittää kasveja lehtien perusteella, en edes vilkaise niiden kukkaa. Näin syksyllä, kun kukkaa ei enää näy, se käy hyvin päinsä, ja koko ajan oppii lisää.

No, sitten niihin lehtiin nurmikolla. Kuvissa olleet kasvit voi määrittää ja oikeastaan on pakkokin määrittää lehdistä. Ylemmän kuvan lehdet muistuttavat raidan tai lepän lehtiä, mutta kun katsoo kuinka vino on lehden kanta eli kiinnittymiskohta ruotiin, pääsee oikeaan ryhmään. Kyseessä on jalava. Kerroin lehtien olevan pihasta, joten oikea laji on vuorijalava. Toisen kuvan lehdet ovat kerrottuja, mutta kun katsoo tarkasti, niin lehdykät eivät ole irrallaan lehden loppuun saakka kuten kotipihlajalla tai saarnella. Ylimmät lehdykät kasvavat kiinni toisissaan ja päättölehdykässä. Kyseessä on aika harvinainen pihapuu, mutta Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta luonnonvaraisenakin löydettävä suomenpihlaja. Kun katselee kasvinosia pitkään ja yrittää etsiä niistä sopivia tuntomerkkejä uudelleentunnistusta varten, ovat juuri lehden muoto, hampaisuus, väri ja suonten määrä hyviä muistitukia.

Tämän kirjoituksen yläosassa olevassa kuvassa nuo samat lehdet ovat päätyneet viimeiselle sijoituspaikalleen. Vetelin lehdet pressun avulla kasvimaalle ja aion vielä ennen talvea levitellä ne tasaiseksi kerrokseksi ja ajaa jyrsimellä maan sisään. Siinä on sitten madoille ruokaa talven ajaksi ja samalla tulee kasvimaa lannoitettua luonnonmukaisesti. Eipä ole tarvinnut juurikaan lannoitteita kaupasta ostaa.’

Huurretta vai kuuraa

kuuralehtia1

’Mietin, kahlatessani kuvan lehtikasoissa pakkasyön jälkeen, onko lehtiä peittävä ohut jääkiteiden kerros huurretta vai kuuraa. Härmää se ei ole, sen tiedän piensieniä etsineenä. Ei myöskään hurmetta, joka lienee runollisesti kerrottua verta. Eipä auttanut muu kuin kaivaa tietoa netin uumenista. Wikipedia tiesi kertoa, että huurre on pohjoisessa yleisempää kuin kuura ja että sitä muodostuu alijäähtyneen sumumaisen veden osuessa kiinteään pintaan. Kuura taas syntyy härmistymisen kautta suoraan kaasusta kiinteäksi aineeksi. Liekö tavallisen tallaajan tarpeen moista tietää, mutta mukavahan niitä on opetella vielä vanhalla iälläkin. Pysyykö tämä sitten mielessä, se on ihan eri asia.

Lapissa huurteen huomaa lopputalvesta vaarojen lakiosissa, kun matalalla pyyhkivät pilvet törmäävät puustoon tai rakenteisiin ja muodostavat niihin hurjannäköistä tykkylunta. Kuuraa taas muodostuu helpoimmin autojen tuulilasiin, puiden oksille tai jäätyneille pinnoille. Siispä kuvien lehtien vaalea pintakerros lienee kuuraa. Jos tämä nyt näin tuli ratkaistua, niin annetaanpa pieni arvoitus. Mitä lehtiä siellä kuuran alla sitten on? Nopeasti katsottuna ehkä ihan tuttujakin, mutta sen voin kertoa, että niitä kannattaa katsoa vähän terkemmin. Tuloksen kerron kommenttina parin päivän päästä.’

kuuralehtia2