Uusia sammalia

’Kesän mittaan olen koonnut tietoja Luopioisten sammalista kiertämällä sopivilla paikoilla keräämässä pussiin näytetupsuja. Niitä olen sitten määrittänyt iltaan pimeään ja pistänyt koteloihin sellaisia, joille ei ole nimeä löytynyt tai se on jäänyt epävarmaksi. Tämä on vaatinut paitsi ahkeraa maastossa liikkumista, niin myös ahkeraa skooppiin tuijottelua. Positiivisena antina on ollut oppiminen ja sammallajien levinnäisyyden havainnointi. Monen lajin kohdalla olen huomannut, ettei se olekaan niin harvinainen kuin olen luullut tai että sitä onkin useita kasvustoja yhden harvinaisen lisäksi.

Tämä tarkastelu on myös vienyt aikaa niin blogin kirjoittelulta kuin muiltakin harrastuksilta. Se on myös kartuttanut Luopioisten sammalflooraa usealla uudella lajilla. Jotkin näistä ovat edelleen epävarmoja (lähinnä Bryum-suvun lajit) ja muutamat ovat edelleen määritettävinä asiantuntijoilla ja saattavat aikoinaan lisätä uusien lajien määrää. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus muutamaan pidempään retkeen lähinnä Kaukkalan erämaihin ja Laipanmaalle. Molemmilta alueilta löytyi uusi sammallaji: Kaukkalan Isomaan alueelta pari lajia on jatkotarkastelussa, Laipasta löytyi rutakaulasammal. Kun vielä kotonurkistakin löytyi vihdoinkin törmävarstasammal, niin viikko oli varsin antoisa.

Rutakaulasammal

Rutakaulasammal (Trematodon ambiguus) on etelässä harvinainen eikä se muuallakaan niitä yleisimpiä ole. Sammal on häviävän pieni, mutta onneksi sillä lähes aina on kolmesenttinen pesäkeperä ja sen päässä luonteenomainen venynyt pesäke. Jo viime vuonna luulin sammalen löytyneen, mutta silloin se osoittautui nuppisammaleksi, joka alussa muistuttaa kovin rutakaulasammalta. Hassusta nimestään johtuen tämä sammal on aina minua viehättänyt ja nyt se kuuluu myös Luopioisten sammalflooraan 381. lajina. Sammalta kasvoi märässä metsäautotien ojassa hiekalla monien pioneerisammalten joukossa harvakseltaan.

Törmävarstasammal (Pohlia proligera) on etsityttänyt itseään vuosikausia ja nytkin se löytyi vahingossa. Kartotin ihan tuttua gabrokalliota Padankoskella ja niinpä sammal löytyi kallionaluslehdosta puron partaalta kerätystä paakusta. Sitä oli paikalla vain muutama verso, ei edes näytteeksi asti, mutta pitkät suikeat itusilmut lehtihangoissa olivat selvä tunnistusmerkki tälle lajille. Löytö helpotti mutta myös haikeutti, taas yksi varma laji on löytynyt ja aina vain vaikeampaa on löytää uusia. Lajiluku on siis nyt 382 ja se tietää, että ennusteeni neljänsadan sammallajin löytymisestä Luopioisista lähenee.

Rakkosammal

Muita kartoituksessa löytyneitä toisen paikan sammalia ovat rakkosammal (Nowellia curvifolia) Sarkasen lehdosta, luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum) Kyynäröltä ja Padankoskelta, suokinnassammal (Scapania paludicola) Laipasta, metsälovisammal (Lophozia longiflora) Korppivuorelta (oikeastaan uusi, kun edellinen löytö osoittautui vääräksi määritykseksi), kuovinrahkasammal (Sphagnum ontusum) Kurkisuolta, paakkurahkasammal (Sphagnum compactum) Korppikalliolta jne. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Kartoitus on siis ollut ansiokasta. Sen lopputuloksen näkee oikeastaan vasta sitten, kun talvella päivitän levinneisyyskartat näiden löytöjen osalta.’

Uusi hiirensammal

’Hiirensammalet (Bryum) on yksi vaikeimpia lehtisammalsukuja. Sukuun kuuluu Pohjoismaissa 49 lajia, joista 34 on tavattu Suomesta. Valinnanvaraa siis on. Luopioisista olen tähän mennessä löytänyt kymmenen suvun lajia. Monet muut ovat hyvin harvinaisia ja tavataan vain tietyllä alueella esim. rannikolla tai Lapin tuntureilla.

Kun aloin systemaattisesti merkitä muistiin Luopioisten sammalia levinneisyyskarttoja varten, osasin odottaa, että törmään myös tähän sukuun ja sen lajien tunnistamisen vaikeuteen. Kun sitten olin kerännyt joukon sopivia lajeja, niin vaikeudet alkoivat. Ensinnäkin sammal tuli osoittaa varmuudella kuuluvan juuri tähän sukuun eikä esim. Pohlia-sukuun, jonka versot ja pesäkkeet kovin muistuttavat hiirensammalia. Eroavaisuus löytyy lehdistä, varstasammalilla ei ole lehdissä reunusta eli kapeiden solujen muodostamaa nauhaa aivan lehden reunassa niin kuin hiirensammalialla on. Tarvitaan siis mikroskooppista määritystä. Skooppiin tähystäessään voi sitten samalla katsoa myös lehden keskisuonen pituuden, solujen muodon ja lehden muodon ja värin. Näillä konsteilla pääsee jo huomattavasti pidemmällä, mutta ei aivan loppuun saakka. Joskus pitää mitata solujen leveyksiä ja silloin liikutaan mikrometrin tarkkuudessa. Tarvitaan mikrometriasteikolla varustettu okulaari.

Yllättävän helppo määrittää oli luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum), jonka löysin yllättäen Kortteenpohjalta rantapenkasta kaiken muun sammalmassan keskeltä. Sen lehdet poikkeavat selvästi monen yleisen hiirensammalen lehdistä, sillä ne ovat tylppäkärkiset eikä keskisuonikaan ylety aivan lehden kärkeen. Pesäkkeet tällä sammalella ovat hyvin harvinaisia, joten se on määritettävä lehdistä, jos niitä vain löytää, sillä sammal jää usein vain sentin korkuiseksi. Lehtien pituus ei sekään päätä huimaa, yleensä alle puoli senttiä. Niinpä tässä esiintyvät kuvatkin oli otettava mikroskoopin läpi. Sammal on kuitenkin oma hieno lajinsa ja uusin lisä Luopioisten sammalkasvistoon. Tällä hetkellä lajeja on kasassa 377 kpl.’

Sammalnäyttely

’Kesäkausi on alkanut, vaikka ulkona onkin hyytävän kylmä. Tänään 2. 6. olin Luopioisten vanhassa kunnantalossa Pytingissä rakentamassa kesän valokuvanäyttelyäni. Tällä kertaa aiheena ovat sammalet, kuinkas muuten.

Uusi tekniikka ja uudenlainen pohjustus mahdollistavat uudenlaisen ilmeen näyttelylle. Kuvat on otettu valkoisen paperin päällä luonnonvalossa. Näin olen saanut niihin sopivia pehmeitä varjoja. Kamerana käytin Olympus E-M1 ja sen erinomaista haarukointitekniikkaa. Sammalkuvauksessa ongelmana on usein saada laji erottumaan ympäristöstään. Siksi valitsin tämän tekniikan. Haarukoinnissa kamera ottaa kohteesta kahdeksan kuvaa ja muuttaa joka kerralla tarkennuspistettä. Lopuksi automatiikka tekee näistä kuvista vielä yhden kuvan, jossa mukana ovat kuvien tarkat kohdat. Näin lopullisesta kuvasta tulee syväterävä.

Kuvien painatukseen valitsin teräslevyn. Se korostaa vielä kohteen terävyyttä. Näin tehtynä kuva näyttää jonkin verran kolmiulotteiselta ja nousee alustastaan hyvin esiin. Omasta mielestäni lopputulos on onnistunut. Kyseessä on kuitenkin kokeilu ja luulen, että tulevaisuudessa tämänkaltaiset tekniikat luovat vielä parempia mahdollisuuksia kuvan laadun suhteen. Kuvat sopivat sisustustauluiksi.

Näyttely on avoinna Pytingin kahviossa koko kesän ajan kahvilan aukioloaikoina (Kahvila Pytinki on avoinna 6.6. alkaen tiistaista lauantaihin klo 10–15 osoitteessa Keskitie 5, Luopioinen).’

Tervetuloa tutustumaan!

Tarkkuutta tarvitaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Syksy on kääntynyt talveksi. Aste asteelta lämpö karkaa ja ohut lumipeite kattaa sammalikot. Viimeisellä keruuretkelläkin löytyi vielä jotain uutta, mutta otsikon mukaan saa kaikessa olla tarkkana. Kiersin Kuohijoella laajaa hakkuuaukeaa ja katselin hiippasammalia pystyyn (hienoa!) jätetyistä haavoista. Kummempia ei löytynyt, mutta aukean laidassa kuution kokoisen kiven päällä kasvoi tupas mielenkiintoista tierasammalta. Pidin sitä maastossa kalliotierasammalena (Racomitrion lanuginosum), mutta työpöydän ääressä se muuttui hietikkotierasammaleksi (R. canescens) (Kuva 2). Hietikko ja kivi eivät oikein sovi yhteen ja sitten hälytyskellot soivat. Mikroskooppi osoitti, että olin löytänyt Luopioisiin uuden sammallajin, rannikkotierasammalen (R. elongatum) (Kuva 1).

LintukangasNämä canescens-ryhmän sammalet erotetaan mikroskoopilla lehden ns. tyvinurkkasoluista. Ilmeisesti niitä ei ole tuijoteltu tarpeeksi, koska rannikkotierasammal on jäänyt kovin harvinaiseksi sisämaassa. Nimikin sanoo sen rannikkolajiksi, mutta näin ei ole. Keräsin samanlaisen näytteen heinäkuussa Parikkalasta, kaukaa merenrannasta ja mikroskooppi osoitti senkin rannikkotierasammaleksi. Uusi laji LK-maakuntaan. Nyt tulisikin kaikki sisämaan canescens-ryhmän näytteet käydä läpi.

Mistä ryhmän lajit sitten erottaa? Tyvinurkkasoluista lähtee ylöspäin lehden reunaa pitkin jonona erikoistuneita soluja, jotka skoopissa näkyvät vaaleina. Tavallisella hietikkotierasammalella näitä soluja on useana (2-4) rivinä lyhyelti, rannikkotierasammalella vain yksi pitkä helminauhamainen jono. Kolmannelta ryhmän lajilta (somertierasammal (R. ericoides)) (Kuva 3) nämä ylöspäiset jonot puuttuvat kokonaan. Tämä kasvaa merenrantakivikoissa, mutta siitäkin on löytöjä myös sisämaasta.

somertierasammalNiinpä jatkossa on pidettävä silmällä näiden kolmen sammalen esiintymistä ja oltava tarkkana kasvupaikan ja solujonojen kanssa. Tosin se taitaa jäädä ensi kesään. Toistaiseksi hietikkotierasammal on Luopioisissa yleinen vanhoissa hiekkakuopissa ja teiden hiekkaisilla luiskarinteillä, rannikkotierasammalesta on vain yksi löytö ja somertierasammal odottaa vielä löytymistään esim. Kukkian rantakivikosta.’