Avainsana-arkisto: metsänhoito

Metsänhoitoa 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

haapa2

’Näin keväällä taitaa olla erityisen herkkä huomaamaan metsässä tapahtuneet muutokset: teiden varteen on kertynyt hakattua puuta, uusia metsäautoteita on rakennettu, aukkoja on syntynyt. Vieläkö maamme elää metsästä, niin kuin menneinä vuosina sanottiin? Tarvitsemmeko uusia aukkoja, uusia teitä, entä uusia pinoja?’

Kuva voisi olla mistä vain näin keväällä. Ensi kuljin sen ohi ja menin katselemään sen takana olevaa suopainannetta siinä toivossa, että löytäisin jonkin mielenkiitoisen sammalen. Sitten pysähdyin ja tuijotin hetken pinoa. Ei voi olla totta: haapaa, koko pino haapaa! Luulin tämän jo jääneen taakse, kun niin paljon on puhuttu haavan arvosta metsässä. Yhä edelleen se näyttää olevan roskapuuta, arvotonta kasvattaa.

Haapa on arvotonta, kun se on kasassa ja odottaa jatkokäsittelyä. Nykymetsäteollisuus ei sitä enää tarvitse eikä siitä juuri mitään maksetakaan, jos huolitaan ollenkaan. Yleensä yhtiön hakkuun jäljiltä haavat jäävät metsänomistajan kasaan, polttopuuksi. Siksi onkin niin kummallista, miksi niitä vihataan ja edelleen tuhotaan. Haapahan on pinossa arvoton, mutta metsässä pystyssä sen arvokkain puu. Jos ei oteta huomioon sen kauneutta tai lehtien havinaa, niin sen seuralaiset ainakin pitää ottaa huomioon. Linnuista tikat, pöllöt, tiaiset, siepot ja muut kolopesijät saavat siitä suojan, liito-orava pesii sen uumeniin, samoin monet hyönteiset, jalokuoriaiset, jäärät, perhostoukat. Mikään muu puu metsässä ei pidä yllä sellaista biodiversiteettiä kuin haapa.

Kokonaan toinen luku haavan arvosta on sen epifyyttisammalet ja -jäkälät. Itse olen viime vuosina usein todennut, kuinka rikas on haavan emäksinen runko ja kuinka kaunis. Sen peittävät erilaiset jäkälät miltei kokonaan ja myös sammalet viihtyvät mielellään sen pinnalla varsinkin puun tyvellä. Uhanalaisluokitusten mukaisia lajeja elää juuri haavalla paljon suurempi osa kuin muilla puulajeilla. Tänäkin keväänä olen löytänyt haavalta useita uhis-luokan jäkäliä, mm. raidankeuhkojäkälä, karstajäkälä, samettikesijäkälä, tyviruskeinen ja muutamat munuaisjäkälät. Sammalista juuri äsken löysin haavalta riippusammalen ja sekin luetaan vaarantuneiden sammalien joukkoon maassamme. Ilman haapaa maastamme hävinneiden lajien lista olisi paljon nykyistä pidempi.

haapa

Tässä kuvassa haavat on jätetty kasvamaan. Tuuli on niitä runnellut hakkuuaukon laidassa, mutta pystyynjääneillä on edessään vielä monta vuotta rikasta yhteisöelämää seuratessaan uuden metsän kasvua. Näkyypä lähihaavan rungolla komeilevan vielä raidankeuhkojäkäläkin. Se saattaa säilyä aukkovaiheen yli ja kun kuuset taas alkavat varjostaa haavanrunkoa, voi jäkälä hyvin.

Siinäkään mielessä en ymmärrä haapojen kaatoa, sillä niillä on tapana kasvattaa armoton juurivesaikko kantonsa ympärille. Kanto pitää myrkyttää täsmälleen oikeaan aikaan keväällä, ettei vesaikko valloita taimikkoa ja se vaatii tarkkuutta. Muuten saa raivata kuusitaimikon päältä jatkuvasti vesaikkoa pois, jotta kuusentaimet voisivat varttua rahalliseksi arvometsäksi.

Näin on – haapa on arvopuu, josta ei enää tehdä tulitikkuja eikä saunanlauteita. Lämpökäsitelty haapa ei sekään ole saanut kovin suurta suosiota, tervaleppä on sen ohittanut. Siksipä haavan ainoa oikea paikka onkin olla rikastuttamassa metsiämme ja silloinkin elävänä, elävän eliöyhteisön osana.

Metsänhoitoa 1

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


kuusi1’Kevät on metsänistutuksen aikaa. Viimepäivät ovat menneet tässä työskentelyssä. Uusi metsä alkaa nousta vanhan tilalle, mutta ei ilman vaivaa.’

Metsälaki velvoittaa maanomistajan istuttamaan, kylvämään tai muulla tavalla uudistamaan aiheuttamansa metsän häviämisen. Kun nykyään lähes valtaosaltaan metsä kaadetaan aukoksi, niin sitä ei saa jättää sen jälkeen oman onnensa nojaan, vaan se on uudistettava. Kuusen paakkutaimet ovat helpoin tapa suoriutua velvoitteesta. Kuvassa on kaksivuotiaita paakkutaimia valmiina laatikossa odottamassa pudottamista putken läpi maahan. Olen usein ihmetellyt sitä shokkia, mikä taimille tulee, kun ne joutuvat usein hyvinkin kuivaan ja paahteiseen maahan turvallisen ja suotuisan taimitarhakasvatuksen jälkeen.

Istutuksen jälkeen taimi joutuu taistelemaan olemassaolostaan. Ensin sen juuret saavat kosteutta istutuksen mukana tulleesta juuripaakusta, mutta kun se loppuu, on taimen löydettävä vettä itse tai se kuivuu. Hakkuuaukolla on paahteista ja kuivaa. Taimi nököttää ilman suojaa ja varjostusta usein hyvinkin monta viikkoa. Vasta aivan loppukesästä se voi saada jonkin verran suoja ympärillä kasvavista heinistä. Sen jälkeen alkaakin taistelu juuri heiniä vastaan.

kuusi2Kun olen kierrellyt kasviretkilläni metsissä, olen nähnyt paljon puutteellisesti hoidettuja taimikoita. Monesti me olemme valmiit ottamaan metsästä sen hyödyn, minkä sieltä saamme hakkaamalla aukkoja, mutta emme ole valmiita maksamaan sitä vaivaa, jonka taimikonhoito tuo. Tuo pieni kaksivuotinen taimi ei pärjää aukolla ilman hoitoa. Sen pahimpia uhkia ovat muut kasvit, jotka kasvavat sitä nopeammin. Kuusen taimi kasvaa aluksi vain muutaman sentin vuodessa, se juroo ja ottaa vauhtia. Myöhemmin vuosikasvain voi olla useita kymmeniä senttejä. Kuusi on varjokasvi ja sietää varjostusta hyvinkin paljon, mutta jos koivunoksat hakkaavat tuulessa sen latvaa tai heinät ja lumi kaatavat sen talvella maahan, sen kasvu kärsii ja se saattaa tukehtua. Niinpä taimikko on käytävä läpi parikin kertaa joka vuosi, syksyin keväin. Silloin on poistettava häiritsevät lehtipuut ja tallottava liian liki tuppaavat heinät. Tämä usein unohtuu ja sen jälkeen taimikko onkin surkeaa katsottavaa.

Pienen taimen uhkana ovat myös jyrsijät. Viime talvi oli jo lievä myyrätalvi, mutta tulevasta on odotettavissa pahempi. Lumen sulettua kiersin muutamia taimikoita ja peltomyyrän paljaaksi kaluamia kuusentaimia löytyi kasapäin. Nämä eivät enää toivu, vaan paikalle on istutettava uusia taimia. Toisaalla näkyi metsämyyrän katkomia latvuksia ja oksia. Näitä tuhoja ei ensin huomaakaan, mutta kun kumartuu tarkastamaan taimen pihkaista latvaa, huomaa, ettei siinä ole silmua enää ollekaan. Taimi toipuu ottamalla uuden latvan, mutta kasvu hidastuu. Onneksi hirvet eivät koske kuusentaimiin. Metsäkauris lienee uusi tuholainen kuusitaimikoille, mutta ainakin toistaiseksi se on vielä harvinainen Etelä-Suomen asukas.

Puu on ystävämme ja ystävästä on pidettävä huolta. Työstä tämä ystävyys saattaa käydä silloin, kun näitä istutettuja on tuhansia. Hehtaarin aukolle istutetaan n. 2000 tainta ja jokaisesta olisi pidettävä huoli. Kun kerran ottaa hyödyn, on syytä ottaa haittakin. On ilo silmälle katsella hyvin hoidettua taimikkoa.

Jos pitää metsänhoitoa vaivana, niin ainahan voi ajatella, että niin istutus kuin taimikonhoitokin käyvät hyvästä kuntolenkistä. Tällöin huvi ja hyöty tulevat samalla kertaa!