Ensimmäinen

’Kun säät ovat mitä ovat, niin sammalhavaintojen teon voi aloitta jo tammikuussa. Kiertelin aamulla Päijänteen rantoja ja katselin kuvattavaa. Puiden runkojen jäkälät olivat kuuran peitossa, mutta rantatörmän alla sammal loisti vihreänä. Lumi ei estänyt kuvaamista eikä keruuta, sillä sitä oli vain penkereen päällä muutaman sentin kerros. Sammal oli toki jäässä, mutta kun sitä hetken puristi kädessään, se suli ja asettui omaan tuttuun muotoonsa.

Mutta mikä sammal se sitten oli? Keräsin näytteeksi muutaman tupsun ja paluumatkalla veikkailin, mikä laji siitä oikein ilmaantuu. Luppi ei kertonut vielä totuutta, eikä ensin mikroskooppikaan ja olin jo taas miettimässä jotain hienoa ja ainutlaatuista. Sielläkö rantapenkan alla, tuikitavallisessa paikassa. Liekö ihan uusi maakuntaan tai peräti koko maahan. Kaikkihan on mahdollista, kun on enempi innokas kuin …

Tavallinenhan se oli, aivan tavallinen, vaan miksi se ei voinut olla kasvupaikallaan itsensä näköinen? Olisinhan sen heti tunnistanut. Mutta niin se on, tavallinenkin on outo, kun se kasvaa oudossa paikassa, oudolla tavalla pää alaspäin. Olen ennenkin ihmetellyt palmusammalen monimuotoisuutta. Joskus se on kuin pieni metsä, joskus yksittäinen palmu kiven päällä, joskus suikertaa koskessa kuin paraskin sukeltaja, joskus leviää mattomaisena lahopuulle. Taas se yllätti. Tapaus osoittaa, että kaikkea kannattaa kurkistaa ja kaikkea kannattaa ajatella ja ajatella vielä toisenkin kerran, ennen kuin tekee siitä itseään suuremman harvinaisuuden.’

Muotoja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin juhannuksena koivu on tärkeä koriste-elementti juhlistamaan keskikesää, sen valoa ja vihreyttä. Tuomme tuoreita koivunoksia sisälle niin saunaan kuin pirttiinkin. Ne antavat hyvän tuoksun, puhtaan ja raikkaan. Vanha perinne on myös pystyttää limot eli nuoret koivut portaiden pieleen kertomaan suuresta juhlasta. Näinhän tehtiin ennen maalla myös kesähäissä ja seuroissa. Keveydessään ja herkkyydessään koivu antoi juhlallekin keveän tunnun toisin kuin vuoden pimeimmän ajan juhlapuu, kuusi.

Itsekin olen hakenut joka vuosi koivut portaiden pieleen. Vesurin kanssa lähdin rantametsään pienet pojat mukanani. Tuosta otamme komean limon, sanoin ja kumarruin iskemään rungon poikki. Vesuri jäi koholle ja katse kiersi puun lehvistöä. Tätä puuta ei kyllä kaadetakaan, sanoin ja menin seuraavan luo. Kaatamatta jääneen puun lehdet olivat pienet, voimakkaan sahalaitaiset ja tyviliuskat olivat kiertyneet sirppimäisesti ylöspäin. Jossakin mielen sopukoissa oli näkymä kirjan kuvasta, jossa kerrottiin koivun erilaisista muodoista. Niinpä, kun limot oli pystytetty, oli hetki aikaa syventyä verrattomaan kirjaan Suomen puu- ja pensaskasvio. Sieltähän se kuva löytyi. Rannassamme kasvoi loimaankoivu (Betula pendula f. crispa), tai ainakin minä niin päättelin tuntomerkkien täsmätessä. Pirkkalankoivun B. p. f. bircalensis) liuskat olisivat ehytlaitaiset ja taalainmaankoivun (B. p. ’Dalecarlica’) paljon pidemmät ja epämääräisemmät.

Loimaankoivu sai nimensä puun löytöpaikan mukaan. Sitä on sen jälkeen jalostettu koristepuuksi, koska sen oksat riippuvat hauskasti ja lehdet ovat liuskaisuudessaan hienot. Loimaankoivu kasvaa harvinaisena Etelä-Suomessa, nyt siis myös Luopioisissa. Hienoa!

Pikkupojat eivät taineet inoani ymmärtää, katsoivat vain pitkään, taas se ukki höpsöttää!’

Matkalla

CR 4

’Kun ylläolevaa kuvaa katselee räntäsateen täplittämää suomalaista säätä vasten, on kontrasti melko suuri. Ehkä yhteistä on kosteus. Kuva on Costa Ricasta, jossa sain viettää pari viikkoa tämän kuun alussa. Tutustumiskohteena olivat ennen kaikkea Keski-Amerikan sademetsät, niiden linnusto ja kasvillisuus. Vierailin La Selvan biologisella asemalla, Cano Negron suoalueilla, pääkaupunki San Josessa, Tyynenmeren kansallispuistossa Cararassa ja turistialueella Arenal-järven ympäristössä.

Kun ollaan toisella puolella maapalloa, ovat eliötkin täysin erilaisia. Kasvillisuudessa en tavannut kovinkaan montaa tuttua kasvia eikä linnustokaan montaa täkäläistä lajia tuonut vastaan. Kanadankoiransilmä ja ripsisaurikki muistuttivat  täällä näkemiäni, mutta saattoivat myös olla läheisiä rinnakkaislajeja. Pulu ja varpunen ovat levinneet kaikkialle, mutta yllättäen myös haarapääsky pyydysti hyönteisiä mangroverämeen yläpuolella. Kalasääski oli myös ennestään tuttu, mutta kaikki muut enemmän tai vähemmän outoja. Kaikkiaan kohtasin tunnistetusti n. 160 lintulajia. Kasveja en ryhtynyt määrittämään vajavaisilla lähdeteoksillani.

CR 1

Yllä on kuva Arenalin tulivuoresta, jonka juurella viivyin muutaman päivän. Vuori on yksi aktiivisimmista tulivuorista maailmassa. Se purkautuu joka toinen tunti. Onneksi se päästää samalla paineita pois eikä ole siksi kovin vaarallinen. Vuoden 1962 suuren purkauksen jäljet kuitenkin näkyivät edelleen maisemassa.

CR 2

Sademetsässä kun oltiin, satoi myös päivittäin. Se näkyi veden määrässä. Joka puolella lirisi ja lorisi, purot paisuivat joiksi ja kosteus kasteli kaikki vaatteet. Onneksi oli lämmin. Oppaiden mukaan tuolla hämärässä kasvillisuuden seassa piilee myös paitsi vaarallisia petoja myös joukko myrkyllisiä käärmeitä, skorpioneja ja hämähäkkejä. Suojelualueilla, joissa liikuin, kiellettiin astuminen polkujen ulkopuolelle, kulkeminen avojaloin tai yöaikaan, turvallisuussyistä. Myrkkysammakoita kummempia vaarallisia eläimiä en kuitenkaan nähnyt.

CR 3

Elokuvissa on usein kauniita kohtauksia paratiisimaisten vesiputousten ääreltä. Totuus on toisenlainen. Tämän pienen putouksen pauhu ja ilmaan heittämä kosteus karkoitti hyvin nopeasti kauemmaksi. Ei tehnyt yhtään mieli uimaan laguuniin tai sukeltelemaan putouksen alle, vaikka ei olisikaan nähnyt niitä krokotiileja, joita joissa lymysi.

Matkasta voisi kerttoa enemmänkin, mutta olkoon tämä alkupalana. Joulunpyhinä yritän laittaa vielä  joitakin lintu- ja kasvikuvia malliksi siitä mielettömästä väriloistosta ja lajirikkaudesta, mikä sademetsistä löytyy.’