Vanhaa – kadonnutta

aurankukka’Kun viljanviljely tuli Suomeen, tuli sen mukana paljon muutakin. Viljansiementä ei millään konstein käsitelty, sitä ei peitattu, ei ruokottu rikkakasvin siemenistä, ei edes aina osattu sanoa pystyikö se itämään vai oliko jokin kasvitauti jo tuhonnut siemenen alkion. Niinpä viljapellot rehottivat muitakin kasveja kuin vain paljon toivottua viljaa. Vasta nykymaatalous on viimeisten vuosikymmenten aikana kemiallisesti tai erilaisin viljelytekniikoin mahdollistanut puhtaan viljan ja puhtaan siemenen. Näistä viljan mukana tulleista rikkakasveista osa on jäänyt pysyviksi, osa on kadonnut satunnaiskasveiksi tai kokonaan.’

Moni viljatulokas on nykyään muinaistulokkaana, arkeofyyttinä, kasvistossamme. Niitä tavataan edelleen viljapelloista ja niiden pientareilta. Ne joko pystyvät kasvamaan myrkytyksistä huolimatta tai ovat löytäneet kasvuympäristönsä sieltä, mihin myrkkyjä ei kylvetä. Muinaistulokkaaksi sanotaan kasvia, joka on saapunut tänne ihmisen mukana ja löytänyt täältä itselleen sopivan kasvuympäristön. Tällaisia on tietenkin valtavasti ja suuri osa on hävinnyt joko luonnonolosuhteiden tai ihmistoiminnan seurauksena. Suomessa arkeofyyttien ja alkuperäisten välinen rajanveto on ollut helppoa eteläisimpiin maihin verrattuna, mutta edelleen pohditaan ´joidenkin lajien kohdalla niiden statusta maamme kasvistossa.

ruiskukkaKun aloitin haasteellisen kasviharrastuksen, yritin tietenkin kasvikirjan mukaan löytää siellä esiteltyjä kasveja. Viljan seuralaiset olivat yksi mielenkiintoinen ryhmä. Pettymys oli suuri, kun ruiskattara, pellavatankio, litutilli tai peltosänkiö eivät heti löytyneetkään. Vanhemmat kasviot kertoivat niiden olevan viljan rikkakasveja, mutta uudemmat eivät selittäneet tarpeeksi tarkkaan, että ne ovat jo siirtyneet joko kokonaan kadonneiksi tai vain kaatopaikoilla viihtyviksi harvinaisuuksiksi. Onhan niitä sitten myölhemmin satunnaisena löytynyt, mutta joka pellon kasveja ne eivät ole olleet enää aikoihin.

ruiskattaraSiksi joskus kun tällaisen kasvin tapaa, se ilahduttaa erityisesti. Viikko sitten bongasin yläkuvassa olevan komean aurankukan (Agrostemma githago) lähitalon kukkapenkistä. Se oli tietenkin koristekasvina viljelty, mutta kertoi kuitenkin siitä ajasta, jolloin sitä vielä tavattiin rikkana ruispelloista. Viime vuosisadalla sitä tavattiin lähestulkoon koko vilajanviljelyalueelta, koska Venäjältä tuleva tuontisiemen sisälsi sen siemeniä. 1960-luvulta alkaen se on hävinnyt sitten lopullisesti maastamme.

Toinen vastaava laji on ruiskukka (Centaurea cyanus). Olen nähnyt sen viimeksi viljapellossa 1990-luvulla. Nykyään senkin saattaa helpoimmin bongata kukkapenkistä. Se on kuitenkin silloin jalostettua kerrottuteriöistä muotoa, jonka värikin vaihtelee valkoisesta sinisen kautta purppuranpunaiseen eli ei siis sitä alkuperäista ruiskaunokkia joka edelleen komeilee erään puolueenkin tunnuksena.

Kolmas esimerkki olkoon myös ruispeltojen erikoisuus ruiskattara (Bromus secalinus). Tämä ikivanha rikkakasvi ei kasva enää missään luontaisesti. Meillä se on ollut niin yleinen rukiin rikka, että sitä alettiin jopa vihata. Siitä kun ei ollut leivän jatkeeksi ja kuitenkin se vei pellosta oman osansa. 1900-luvulla se ensin taantui ja sitten katosi pelloilta kokonaan. Nykyään pelätään sen puolesta tosissaan, sillä sen kasvupaikat ovat yksi toisensa jälkeen hävinneet niin myllykentiltä kuin kaatopaikoiltakin ja tuho on yleimaailmallinen.

24: koiranputki

koiranputki2

’Ylläoleva kuva on otettu keskiyön lähestyessä. Aurinko painuu juuri mailleen ja luo viimeiset säteensä valkoisena pursuavaan kukkamattoon. Alkukesän viileä raikkaus henkii, hyttyset surraavat, yölinnut laulavat, on suvi kauneimmillaan. Tähän aikaan ei malttaisi nukkua ollenkaan, kai se on sitä suomalaisten valon tuomaa kesähulluutta. Tämän viikon kasvi antaa siihen oman lisänsä.’

Koiranputki (Anthriscus sylvestris) on alkukesän kukkiva putkikasvi. Sitä ei aina ole helppo erottaa muista putkikasveista silloin, kun se ei kuki, mutta kesäkuun alkupuolella siitä ei voi erehtyä. Vuohenputki kukkii vasta juhannuksen aikaan ja karhunputki heinäkuussa. Muut putket ovatkin sitten selvästi näitä kolmea harvinaisempia. Koiranputkea kasvaa koko maassa, mutta alkuperäiskasvi se on vain Ahvenanmaalla ja Pohjois-Lapissa. Muualla se on muinainen tulokaskasvi ja vallannut tehokkaasti pientareet, hylätyt pellot ja niityt.

Koiranputken tuntomerkkejä kukinta-ajankohdan lisäksi ovat porkkanamainen lehti ja pitkulaiset parittain olevat mustat siemenet. Samanlaisia siemeniä ei ole muilla putkikasveilla, joista monet määritetäänkin juuri siementen mallin mukaan. Koiranputken sukulaisia on otettu aikoinaan viljelyynkin, vaikka itse koiranputkesta ei ravintokasviksi olekaan. Vanha yrttikasvi on maustekirveli (A. cerefolium) ja sen voi löytää jäänteenä puutarhasta tai kaatopaikalta. Aikoinaan viljeltiin myös saksankirveliä (Myrrhis odorata), jota on löytynyt jäänteenä ja karkulaisena Luopioisistakin. Vähän kaukaisempia putkikasvisukulaisia ovat sitten juurikasveina viljellyt porkkana (Daucus carota) ja palsternakka (Pastinaca sativa) sekä maustekasvit tilli (Anethum graveolen), persilja (Petroselinum crispum), kumina (Carum carvi) ja selleri (Apium graveolens), joita niitäkin voi löytää luonnosta. Villivihanneksi kerätessään on muistettava, että myös myrkyllisiä putkikasveja on olemassa. Myrkkykeiso (Cicuta virosa) ja myrkkykatko (Conium maculatum) voivat aiheuttaa pahojakin myrkytyksiä, joten ne on tunnettava ennen kuin ryhtyy syömään putkikasvien lehtiä.

Joskus olen miettinyt, löytyisikö koiranputkelle jotain hyötykäyttöä, mutta tullut lopulta siihen tulokseen, että sen hyöty on alussa kuvaamani kesäöinen kauneus. Monet hyönteiset viihtyvät sen kukilla lepäillen sen kätköissä, saavat siitä mettä ja pölyttävät kasvin siinä sivussa. Itse olen pyydystänyt koiranputken kukinnoista monia mielenkiintoisia kovakuoriaisia, kaksisiipisiä ja luteita. Kannattaa siis katsoa tarkemminkin tätä vaatimatonta mutta merkityksellista kukkijaa, ei sekään ole luonnossa turhanpäiten.

koiranputki1