Kalamiehet

kalamiehet’Viime aikoina on Afrikasta tullut mielenkiintoisia kirjoja, joita ovat kirjoittaneet mustat ihmiset. Yleensä meillä tunnettu afrikkalainen kirjallisuus on ollut valkoisten tuottamaa (esim. André Brink, J.M. Coetzee). Maanosan syvä tarinaperintö taitaa tulla esiin kuitenkin aidoimmillaan alkuperäisväestön kautta. Tästä esimerkkinä ovat etenkin nigerialaiset kertojat: Chimamanda Ngnozi Adichie, Chinua Achebea, Wole Soyinka. Monet kirjoittavat englanniksi, mutta kerronnassa on syvää taustaa Afrikan maaperästä. Tällainen on myös Obioman Kalamiehet. Kannattaa tutustua!’

Ikenna, Boja, Obembe ja Benjamin ovat kalamiehiä Nigeriassa Akuren kaupungissa. Heidän isänsä komennetaan töihin toiselle paikkakunnalle ja äiti ei ehdi vahtia poikiaan yrittäessään saada perheen pysymään ruoassa. Niinpä pojat saavat rauhassa kalastaa kuusi viikkoa vaarallisella Omi-Alan joella, kunnes naapuri heidät ilmiantaa. Siitä seuraa rangaistuksia ja nuhteita, kostoa ja tuhoa.

Kaupungilla liikkuu Abulu, jota pidetään hulluna, mutta hän osaa ennustaa ja taikauskoiset kaupunkilaiset uskovat häntä. Hänen ennustuksestaan lähtee liikkeelle perheen tragedia. Abulun ennustus koskee poikia. Kun elämä alkaa mennä pieleen, se myös menee. Ikenna vanhimpana kokee sen ensin ja syytösten ja pelon vuoksi myös Boja kärsii sen seuraukset. Nuoremmat tekevät kaikkensa pelastaakseen perheen kunnian, mutta tulos on yhtä huono: Obembe pakenee ja Ben, joka on tarinan kertoja, joutuu vankilaan yhdeksäksi vuodeksi. Vain perheen kaksi nuorinta vasta vauvaikäiset pelastuvat.

Isällä oli suuret suunnitelmat poikien suhteen: lakimies, lääkäri, professori jne., mutta kaikki suunnitelmat kaatuvat. Pojat olivat kalamiehiä ja tarina alkaa siitä. Sen loppu on erilainen kuin he silloin ajattelivat ja mitä isä suunnitteli, mutta kuitenkin he olivat kalamiehiä.

Tarina on vahva, pelottava, koskettava, kauhistuttava. En mielelläni lue kirjoja, joissa lapset joutuvat kärsimään. Nykyään sellainen kirjallisuus on vallalla, varsinkin dekkareissa. Niinpä tartuin tähän kirjaan epäröiden. Tuttavani kehuivat sitä, arvostelut ylistivät kirjan takaliepeessä, mielenkiinto heräsi takakannen tekstistä.

Obioman teksti on upea, kerronta joustavaa ja helpon tuntuista, tarinan rakenne koukuttava. Kirjassa ei ole oikeastaan mitään vikaa, ei mitään tuomittavaa – paitsi lapset, jotka joutuvat kärsimään. Kylähullun ennustus poikien väkivallasta toisiaan kohtaan rikkoo veljesten välisen harmonian ja valtasuhteet. He alkavat kyräillä, käyttäytyä oudolla tavalla, muuttua väkivaltaisiksi. Heidän elämästään tulee vaarallista ja vaikka kertoja Ben on vasta pieni poika, hän aistii sen vaaran, joka Ikennasta henkii.

Kun sitten isommat veljet ovat poissa, vallan ottaa seuraava Obembe ja taas Ben on toisen käskyvallan alla, vaikka ei haulaisi. Alkaa kostonkierre, jossa tarkoitus on tappaa Abulu. Tuntui vastenmieliseltä lukea pienten poikien suunnitelmia niin rotanmyrkystä, kuristamisesta kuin veitsistäkin. Kaikesta tästä joutuu eniten kärsimään Ben, jonka niskaan kaikki lopulta kaatuu.

Mikä on afrikkalaisen taustan osuus väkivallassa, mikä kaikenlaisten kansan keskuudessa leviävien taikauskoisten käsitysten osuus, entä katolisen kirkon osuus? Sinällään kirjailija kertoo tarinan kaunistelematta sitä, mutta ei hän myöskään paljon pohdi sen sanomaa, ehkä sitä ei pohtinut kirjan kertojaminäkään. Sinällään kelpo kirja luettavaksi, mutta ei liian syvällisesti ajateltavaksi.

Chigozie Obioma: Kalamiehet. Atena, 2016, suom. Heli Naski. 336 s.