Tähtiin kirjoitettu virhe

tähtiin... ’Harry Potter aikoinaan räjäytti nuortenkirjallisuuden ja vei markkinat. Kaikkien piti lukea velhopojasta, jolle mikään ei näyttänyt olevan mahdotonta. Lähes samanlaisen hypetyksen on saanut John Greenin kirja syöpää sairastavista nuorista. Se on valittu vuoden kirjaksi Amerikassa, luettu yhä uudelleen ja uudelleen, itketty ja ylistetty niin arvosteluissa kuin blogiessakin. Pakkohan siihen oli tutustua, vaikka ennakkoluulojakin oli matkassa. Tässä muutama huomio.’

Maailmanmenestys, sensaatio, palkintoryöppy, mitä vielä? Greenin kirja on saanut nuortenkirjaksi uskomattoman maineen heti ilmestyttyään. Kirja on hyvä, se on kauniisti kirjoitettu, se on koskettava rakkaustarina, nykyajan Love Story, kuten sitä on arvioitu. Se on myös sensaatiohakuinen, perin amerikkalainen ja uskomattoman epäuskottava. Ehkä juuri näistä aineksista syntyy menestystarina vailla vertaa.

Hazel on parantumatonta kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias, joka joutuu kulkemaan kaikkialle happipullojen kanssa. Augustus on jalkansa luusyövälle menettänyt entinen koripallotähti. Tarina alkaa syöpäsairaiden terapiaistunnossa kirkon alakerrassa. Parantumattomasti sairaana rakastuminen on ongelmallista. Niinpä kirja luotaakin pitkään tätä teemaa. Hazel hakee lohtua elämäänsä kirjasta, joka kertoo syöpään kuolevasta tytöstä, mutta kirja jää ikävällä tavalla kesken. Augustus etsii itseään tappopeleistä ja scifiromaaneista. Heidän suhteensa alkaa hitaasti hapuillen, mutta pääsee lopulta vauhtiin, kun he matkaavat Hollantiin tapaamaan Hazelin suosikkikirjan kirjoittajaa van Houtenia. Hazel haluaa tietää, kuinka kirja loppuu, mutta kirjailijasta ei ole sen asian ratkaisijaksi. Hän on joutunut sivuraiteille omassa elämässään. Häntä koipien välissä nuoret palaavat kotiin tietoa vailla mutta tietoisina rakkaudestaan. Kirjan loppukohtaus lähestyy, ei ehkä niin kuin alussa ajatteli, mutta se tulee vääjäämättä ja se on lukijan kestettävä. Vaikeintahan se on kirjan kuvitteellisten henkilöiden kohdalla, niin jälkeen jääneen puoliskon kuin vanhempien ja muidenkin läheisten. Kuoleman kuvaaminen on vaikeaa ja menee helposti tunteiluksi, kliseiksi ja nyyhkytarinaksi. Kirjailija välttää tällaiset kompastuskivet joten kuten.

Paitsi, että kirja on tarina kahdesta rakastavaisesta, se on myös pohdiskeleva filosofinen teos, jossa yllättävän kypsät teinit ratkovat ikuisuuden kysymyksiä, lainailevat kirjallisuutta kuin sen alan tutkijat ja ovat harvinaisen kypsiä kohtaamaan tulevaisuuden. Ehkä sellaiseksi kasvaa, kun on tietoinen oman elämänsä lyhyydestä, sen päättymisestä. Silloin ei ole varaa tuhlata aikaansa eikä kokemuksiaan turhaan, on tehtävä selväksi, että tämä on tämä elämä ja sen asiat on selvitettävä ennen kuin se loppuu. Varsinkin Augustus on kovin filosofinen ja pohdiskeleva luodatessaan uskoa ja tuonpuoleista elämää. Toisaalta Hazel on ikäisekseen tytöksi hyvin ripeä ja sanavalmis. Hän toimii loogisesti mm. juoppon kirjailijan kohdalla aivan kuin olisi terapeutti. Samoin syövän humoristinen käsittely, vitsailu silmänsä menettäneen Isaacin kanssa tai urheat retket happipullojen kanssa, tuntuvat sadulta.

Kaikesta kliseisyydestään huolimatta kirja on koukuttanut puoli maailmaa. Miksi? Kirjan teksti ei ole sen kummempaa kuin muissakaan hyvissä kirjoissa, kaunista ja eteenpäinvievää, dialogi toimii nautittavasti. Juoni on sensaatiohakuinen ja ihmiset tuntuvat tänä päivänä haluavat sitä, siinä yksi syy. Kirja ei ole varsinainen nuortenkirja eli sen voi lukea kuka tahansa (Ehkä tässä on juuri sellainen kirja, jota ei voi luokitella tällä asteikolla). Ehkä se on markkinoitu oikein. Mahdollisesti se vain on niin hyvä, etten sitä edes tällainen tavallinen tajua. Kannattaa lukea ja muodostaa oma mielipiteensä. Ei sen lukeminen ainakaan huonommaksi tee.

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (The Foult in Our Stars). Suom. Helene Bützow. WSOY, 2013. 340 s.

Aleksandra Suuri

alexandra’Taitaa olla tämän blogin ensimmäinen nuortenkirja-arviointi. Ei siksi, etten olisi niitä lukenut, vaan siksi etten juurikaan tee eroa nuorten tai aikuisten kirjoille. Minulle kirja on lukemista varten, oli se sitten osoitettu mille ryhmälle tahansa. Nyt kun Junior-Finlandiat lähestyvät, lienee paikallaan korjata tämäkin arviointipuute. Tässä on ainesta!’

Aleksandra on perheen ainoa lapsi, 17-vuotias lukiolainen. Vanhemmat ovat eronneet, Alex asuu isän ja isän uuden naisystävän Marjukan luona. Äiti asuu Lontoossa. Aleksandra on suosittu ystäväpiirissä, saa haluamansa, menestyy ja elää sen mukaisesti. Sitten perheeseen tulee vuodeksi hollantilainen vaihto-oppilas Tim. Aleksanda on haltioissaan: tästä tulee mahtava vuosi, mitä kaikkea hän pystyykään tekemään uuden ’veljen’ kanssa. Aluksi kaikki meneekin hienosti, ystävät ottavat Timin mukaan innokkaina, kaikki on uutta ja salaperäistä. Vähitellen Alexille alkaa kuitenkin valjeta, ettei kaikki olekaan niin ruusuista kuin miltä ensin alkuun näyttää. Tim ei ole kiinnostunut muusta kuin itsestään, juhlimisesta, tytöistä ja ruoasta. Alexille tärkeät asiat jäävät sivuraiteelle. Vähitellen ystävät alkavat kulkea Timin mukana ja lopulta Alex huomaa jääneensä varjoksi Timin taakse, hän pääsee mukaan vain kun Timkin tulee. Tim vie häneltä kaiken: kodin, vanhemmat, ystävät ja lopulta myös rakkaimman harrastuksen, draaman. Alex yrittää kaikkensa, jotta poika viihtyisi ja jotta tämä pärjäisi sekä koulussa että kotona, mutta kun toinen ei huomio asiaa millään lailla, niin seurauksena on väistämätön törmäys. Viimeinen niitti on, kun Tim valloittaa Alexin parhaan ystävän Darjan tyttöystäväkseen. Edellisten valloitusten viivat sängyntolpassa kertovat parin viikon suhteista eikä Alex haluaisi ystävänsä joutuvan haavoitetuksi. Hän antaa kuulua, mitä mieltä pojasta on. Tim ei tunnu tajuavan asiaa, menee hämilleen, muttei muuta tapojaan.

Vaihto-oppilasta ja hänen elämäänsä oudolla paikkakunnalla ei yleensä kuvata tältä kannalta. Useinhan koko prosessi saadaan näyttämään hienolta ja upealta. Vaihto-oppilasaika on kaikin puolin mahtavaa aikaa, jolloin ihmiset kasvavat sosiaalisesti ja jokainen oppii paljon toisistaan ja uusista kulttuureista. Ehkä näin on tässäkin, mutta vaikeimman kautta. Onko Alex syyllinen, onko hän kauhea? Helposti voisi lähteä mukaan ja sanoa, ettei hän tehnyt Timin oloa helpoksi, mutta itse en olisi tyttönä kestänyt moista ilkimystä paria päivää kauemmin, vaan antanut kuulua jo silloin. Alex yritti pitkään ja hartaasti lähes jouluun saakka eikä hän syyllistynyt mihinkään, paitsi ehkä pitkään pinnaan. Toisaalta se, että hän otti koko jutussa vastuunkantajan roolin, mikä ei hänelle kuulunut, se vei homman pieleen. Hänen olisi ehkä pitänyt antaa pojan kantaa seuraukset tavoistaan ja töppäilyistään itse. Ehkä Tim olisi sitä kautta oppinut enemmän kuin nyt, vaikka epäilenkin asiaa. Tim oli sosiaalinen, suosittu, valloittava, hurmaava, mutta täysin piittaamaton ja vastuuntunnoton.

Kirja on loistava kuvaus nuoren ihmisen muuttumisesta ja vastuun ottamisesta. Se, että Aleksandra koki kaiken menneen pieleen ei tarkoita sitä, että kaikki olisi mennyt pieleen. Jokaiselle jää tällaisista tapahtumista sekä haavoja että arpia, joiden kanssa sitten eletään. Pääasia taitaa olla, ettei niitä jää yksin prosessoimaan. Valitettavasti Alex jäi. Hän ei saanut apua keneltäkään ja oli itse liian vahva ja liian vastuullinen, hän yritti liikaa. Tämä prosessi on kehitelty taiten ja saatu tuntumaan hyvin todentuntuiselta.

Kirjassa on paljon loistavia aineksia: kieli, sanat, rakenteet, tuoreet vertaukset ja kuvaukset. Loistavaa oli myös kirjan loppu. Kun kaikki on valmista Lontoota varten ja sitten näyttää siltä kuin rakennelmat romahtaisivat, aukeaakin uusi portti ja siinä se on: nyt saa Aleksandra vuoronsa!

Laura Lähteenmäki: Aleksandra Suuri (2010) WSOY 180 s.

Kaakkurin huuto

kaakkurin huuto

Kaakkurin huuto on hiljaisen 12-vuotiaan pojan hätähuuto kiusaamista vastaan. Mika pakenee kiusaajiaan metsäpoluille ja kohtaa siellä erakon, joka opastaa häntä luonnonmukaiseen elämään ja luonnon seuraamiseen. Etenkin kaakkuri tulee Mikalle tutuksi kesän aikana. Samalla erakko ja poika pohtivat yhdessä metsästystä, eläinten käyttäytymistä ja ystävyyttä. Mika uskaltautuu kertomaan erakolle jopa salaisista haaveistaan, jotka kohdistuvat Meriin. Heidän keskusteluistaan Mika oppii tuntemaan paitsi luonnon salaisuuksia, niin myös erakon elämää ja omaa itseään. Hän saa rohkeutta puolustaa sitä, mikä hänelle on elämässä tärkeää jopa oman turvallisuutensa uhalla. Kun kaakkuri huutaa, Mika tuntee sen hädän itsessään ja hakee linnulle oikeutta. Samalla hän löytää oikeuden myös itselleen.

Kirja on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat lukea tarinan luonnosta, linnuista ja selviytymisestä. Me kaikki olemme olleet jossain vaiheessa kiusattuja. Jos nostamme päämme pystyyn ja puolustamme itseämme, voimme voittaa, mutta se ei ole helppoa, ei kenellekään, ei edes Mikalle.

Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto. 247 sivua. WSOY 2009. Kansi Mika Tuominen, luontokuva Markku Könkkölä.

Arvostelut: http://lastenkirjahylly.blogspot.com/2009/12/kiusatun-hatahuuto.html

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Metsästä++löytyy+ystävä/HS20100107SI1KU03n7n

Kaivoksen kummitus

kaivoksenkummitusNuorten seikkailuromaani, jossa Vaarallisen vaelluksen nuoret Pena, Jose, Joona ja Niina joutuvat uusiin seikkailuihin. He tunkeutuvat Rautuvaaran kaivoksen sokkeloihin etsimään salaperäisen äänen ja pullantuoksun aiheuttajaa. Matkasta tulee kuitenkin pidempi kuin he olivat osanneet aavistaakaan, toisilla syvälle kaivoksen sokkeloihin ja toisilla kauas rajojemme taakse. Rikollinen toiminta keskittyy tällä kertaa autoihin ja huumeisiin.

Kirjassa tärkeää on nuorten oma selviytyminen, ongelmien ratkaiseminen ja toinen toisensa auttaminen. Ystävyys lujittuu vaikeuksissa eivätkä Penan aavistukset ole turhia. Lopulta ollaan taas takaisin talvisessa Lapissa ja arvoitukset saavat ratkaisunsa. Sen jälkeen nuoret voivat keskittyä tavallisempiin asioihin, kuten lasketteluun ja yhdessäoloon.

Tuomo Kuitunen: Kaivoksen kummitus. 247 s.  WSOY, 2005. Kansi Mika Tuominen.

Arvioita kirjasta:

Vaarallinen vaellus

vaarallinen vaellusSeikkailukertomus Lapista. Jose, Pena ja Joona joutuvat kalastusretkellään Korvatunturin maastossa kokemaan outoja asioita: salakuljettajat kantavat repuissa jotain painavaa Suomen puolelle. Kun he sitten törmäävät samoihin tyyppeihin Rovaniemellä, he päättävät ottaa asioista selvää. Seikkailu huipentuu Sodankylässä Revontuliasemalla ja Orajoen rannassa olevalla vanhalla hirsikämpällä eikä kukaan heistä osannut aavistaakaan, mitä rajan yli todella tuotiin. Se oli kuitenkin sekä vaarallista että huippusalaista, eikä seikkailusta olisi selvitty ilman Josen serkun Niinan venäjänkielen taitoa eikä räväkkää toimintaa.

Kirjassa nuoret selvittävät arvoituksen itse. He haluavat jännitystä elämäänsä, mutta sitä saatuaan, eivät jää sormi suussa vierestä katsomaan, vaan toimivat. Samalla heidän ystävyytensä lujittuu. Kirja pohtii myös nuorten ja aikuisten välisiä suhteita, katkeroitumista ja elämisen vaikeutta.

Tuomo Kuitunen: Vaarallinen vaellus. 246 s. WSOY 2004. Kansi Mika Tuominen.

Arvioita kirjasta:

http://alastaikavirtaa.files.wordpress.com/2008/10/tuomo-kuitunen-vaarallinen-vaellus.pdf http://www.sivupiiri.fi/kirjavinkit/vaarallinen-vaellus-105