14. viikko: Metsäkulosammal

’Nyt on päästy sammaleen, jota voidaan sanoa jokapaikansammaleksi niin meillä kuin muuallakin. Kun matkaa autolla näin keväällä pitkin Suomea, ei voi olla törmäämättä kulosammaleen. Se värjää asfaltin ja pientareen välisen sorareunan punaiseksi nauhaksi. Itiöpesäkkeiden punaiset varret ovat niin tiheässä, että koko kasvusto värittyy punaan. Myöhemmin onkin sitten ihan eri asia tunnistaa tämä sammal. Monesti olen kantanut kotiin oudon sammalen ja miettinyt, mikä ihme tämäkin on ja lopulta se on ollut kulosammal. Samannäköisiä on niin monta. Mutta nyt sen erottaa ja sen tuntee, kun vähän katselee ympärilleen.’

Metsäkulosammal on muutaman sentin korkuinen pioneerisammal eli se kasvaa rikotulla maaperällä, avoimilla paikoilla, missä se monesti on ensimmäisenä jo heti lumien sulettua. Paras tuntomerkki on punaperäiset pesäkkeet, joita on runsaasti. Lehti on suikea, teräväkärkinen ja pienihampainen, solut neliömäiset.

Sammal on hyvin yleinen monenlaisilla kasvupaikoilla koko maassa. Se on kosmopoliitti eli kasvaa kaikkialla maapallolla.

Kaviosammal

’Kuvassa on kalliokaviosammal (Buxbaumia aphylla). Sen levinneisyyttä Suomessa on kuvattu sanalla paikoittainen ja kasvupaikkoina mainitaan kalliot, tienreunat ja mäntykankaat, yleensä ohuthiekkaiset alueet. Sammal on siis tyypillinen pioneerilaji, koska juuri tuollaiset tienreunat ovat suurimmassa vaarassa tulla tuhotuiksi liikenteen ja teiden kunnostuksen yhteydessä ja silloin sammalen on löydettävä uusi kasvupaikka.

Luopioisista olen sammalen tavannut varmuudella ennen tätä vuotta vain kerran, juuri metsäautotien hiekkaiselta pientareelta mäntymetsästä. Tänä keväänä olen katsellut muitakin samanlaisia paikkoja ja löytänyt kolme uutta esiintymää hyvin pienellä vaivalla ja juuri samanlaisilta paikoilta.

Sammal on äärimmäisen vaikea huomata, koska siitä näkee vain pesäkkeen. Itse sammal on olemattoman pieni. Eihän tuo pesäkekään suuren suuri ole, nousee ehkä sentin puolitoista maanpinnan yläpuolelle. Onneksi se on sen verran erikoisen näköinen, että siihen kontatessaan kiinnittää huomiota. Pesäke kuivuu nopeasti ja sen jälkeen yleensä tallautuu ja häviää. Niinpä tämän sammalen etsintäaika on juuri nyt, kun pesäkkeet ovat hyvässä vauhdissa.

Sitten tuohon nimeen. Miksi se on kalliokaviosammal? Ainakaan minä en ole sitä kalliolta löytänyt kuin muutaman kerran. Silloinkin esiintymä on ollut hyvin pieni ja epämääräinen. Tällaisilla hiekkaisilla metsäteillä, muulta kasvillisuudelta paljaaksi jääneiltä paikoilta, sen sijaan sammalen löytää melko helposti ja sitä voi olla enemmänkin. Parempi  nimi olisi vaikka törmäkaviosammal. Mikähän tilanne on valtakunnallisesti? Ehkäpä tämä sammal ei olekaan niin kovin harvinainen, kun vain etsitään oikeilta paikoilta.’

Kylmä lähestyy

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Eilen satoi muutaman hiutaleen lunta, kun raivasin metsää. Ensi viikoksi on luvattu lisää. Niinköhän se tuo talven ja kylmän. Putkilokasvipuolella viimeiset kukat kukkivat ja lasken ne ensi viikolla saadakseni lokakuun lopun tilastotiedon. Sammalpuolella sesonki jatkuu lumentuloon saakka. Oikeastaan nyt on paras aika etsiä pieniä pioneerisammalia pellonreunoista, rannoilta ja ojanvarsista. Tätä olenkin tehnyt aina, kun aikaa on riittänyt.

Päätin kasvikartoituksen loputtua tehdä jonkinmoisen kartoituksen myös Luopioisten sammalista. Jaoin alueen vain suurempiin (25 km2) ruutuihin ja kerään niiltä lajiston taulukkoon. Ruutu on iso, mutta tätä työtä on mahdoton tehdä neliökilometriruudulla, koska lähes jokainen sammal on varmennettava lupilla tai mikroskoopilla. Kun olen nyt syksyn aikana kiertänyt maastossa, olen aina koonnut pussillisen sammalia mukaani. Näin olen saanut jonkinmoisen kuvan alueen sammalten yleisyydestä. Lopputulos voi olla, että joka ruudussa on pääasiassa samat sammalet ja vain muutamat harvinaisuudet erottuvat massasta. Aika näyttää.

Tällainen menettely on kuitenkin tuottanut jo muutaman yllätyksen eli uuden lajin Luopioisiin. Tosin määrityksen varmennus on vielä kesken. Olen verrannut tätä prosessia oikeuslaitokseen. Itse annan sammalelle määrityksen eli käräjäoikeuden tuomion, sitten lähetän sen ystävälleni Orivedelle, joka antaa hovioikeuden tuomion. Usein sammal matkaa tämän jälkeen Ouluun korkeimpaan oikeuteen, josta tulee päätös aikanaan. Onpa käynyt niinkin, että Oulusta sammal lähtee Turkuun päätuomarin katsottavaksi, olkoon tämä aste sitten vaikka itse Jumala. Niinpä jokin sammal saattaa saada neljä eri tarkastusta ja neljä eri nimeä, ennen kuin se on saanut lopullisen nimensä. Tämä vie aikaa ja osoittaa sen, etteivät nämä sammalet ihan helppoja ole asiantuntijoillekaan.

Viikolla löysin lahokannolta oudon kynsisammalen. Määrityskirjat johtivat minut haprakynsisammalen (Dicranun fragilifolium) kohtaan. Se on kuitenkin täällä suuri harvinaisuus, joten sammal lähtee kierrokselle. Toinen pussinpohjan sammal oli sitten helpompi, itupyörösammal (Odontoschisma denudatum). Ei tämäkään mikään yleinen ole, vaan aika voimakkaasti taantunut laji, mutta se on helppo tunnistaa itumaisista rakennelmista verson päässä. Sekin lähtee kuitenkin tarkistukseen. Näin sammaltietous alueelta lisääntyy. Netistä näitä löytöjä voi sitten käydä tarkastelemassa, kunhan ne sinne kierroksensa jälkeen päätyvät.

Joskus sivuilleni tulee siirrettyä sammallaji liian aikaisin ja sen joutuu sitten sieltä poistamaan. Näin kävi rutakaulasammalelle (Trematodon ambiguus), josta ehdin jo iloita. Oikeus tuomitsi sen yksiselitteisesti nuppisammaleksi (Discelium nudum). Myös muut erehtyvät ja niinpä joudun poistamaan sivuilta kaksi muutakin lajia (Thuidium tamariscinum ja Hygroamblystegium varium), sillä omien että muidenkin kanssa tehtyjen etsintöjen seurauksena näitä lajeja ei ole uudelleen löydetty eikä kerätyt näytteetkään ole oikein määritetty. Näin Luopioisten sammalfrora on sekä lisääntynyt että vähentynyt. Saldo saattaa olla tällä hetkellä pari lajia plussalla tämän vuoden osalta, mutta vielähän on vuotta jäljellä.’

Marjoja savella

nuppisammal’Viereinen kuva tuli otettua viikonvaihteessa savipellolta, kun olin taas katselemassa niitä pieniä, joista jo kirjoitinkin aikaisemmin. Jotenkin ne viehättävät, koska ne ovat niin omalaatuisia ja tavallaan myös erikoisia. Kirjojen mukaan näitä sammalia olisi löydettävissä paljon enemmänkin, mutta täällä meillä ne ovat kovin eteläisiä tai eivät ole vielä tänne saakka edes ehtineet. Niinpä hetken mietin kuvan saalista: Mitä ihmettä nuo ovat? Liekö kasvikuntaan kuuluvia ollenkaan. Nopeasti katsottuna voisi luulla vihreällä sametilla olevan jonkin ruostesienen. Vaan eipäs ollutkaan. Nyt on heti kerrottava, että nuo ryppäät ovat millimetrin halkaisijaltaan eikä niitä savipellolta huomaa, ellei keskity ja katso suoraan jalkoihinsa. Sittenkin olin kulkenut jo pellon puoliväliin ennen kuin ne huomasin ja kuitenkin niitä oli ollut jo pitkällä matkalla. Kuvassa vihreä on levää ja punainen siis sammalta.

Aika kauan sain tehdä töitä asian eteen ja lopulta arvoitus ratkesi aivan toista kautta. Samalla paikalla oli pienen seittimäisen nuppisammalen (Discelium nudum) syyskasvustoa, jota keräilin mukaan varmentaakseni määrityksen. Tutkiessani ruotsalaisesta sammalkirjaa tämän lajin kohdalta löysin lähes identtisen kuvan noista punaisista pallosista. Ne siis kuuluvat nuppisammalelle, mutta miten? Kirja kertoo niiden olevan kasvin koirasversoja, jotka joskus syksyllä ilmaantuvat nuppisammalen kasvupaikalle. Erikoista on, että vaikka nämä naaras- ja koirasversot voivat kasvaa aivan erillään toisistaan, niin silti sanotaan, että sammal on yksikotinen.

Niin se ratkesi tämä marja-arvoituskin. Toivottavasti oikein. Tämä nuppisammal on muutenkin aika erikoinen sammal. Se aloittelee kasvunsa vasta näin myöhään syksyllä ja saa pesäkkeensä valmiiksi vasta keväällä. Se onkin sukunsa ainoa laji koko maailmassa, toista samanlaista ei ole. Täältä Luopioisista löytyy sille joka vuosi uusia kasvupaikkoja, vaikka se onkin edelleen harvinaisten ryhmässä.’

Pientä savelta

sykerösammal

’Nyt on taas se aika vuodesta, kun löytää kaikkea pientä kivaa vastapuiduilta pelloilta. Tällöin tarkoitan sammalia. Meillä on melkoinen joukko pienen pieniä pioneerisammalia, jotka ovat löytäneet kasvupaikkansa viljapeltojen savipaakuilta. Kun nostaa maasta kokkareen katsottavakseen, ei heti huomaa siinä mitään, sitten vähitellen jotain vihreää rähmää ja kun tirkistää lupilla paakkua avautuu kokonainen armeija muutaman millin mittaisia sammalia. Nyt on otollinen aika lähteä niitä metsästämään. Mukaan tarvitaan jokin pussi ja hyvä luppi. Helppoa niiden määrittäminen ei ole, mutta ei kai se pääasia olekaan.

Tässä muutamia lajeja:

Lehtisammalia:
savikkolapiosammal (Tortula truncata), hyvin yleinen
savikkosiipisammal (Fissidens viridulus), yleinen
kääpiösiipisammal (Fissidens, exilis), harvinainen
ojasykerösammal (Weissia controversa), harvinainen, kuvassa yllä
peltonukkasammal (Dicranella staphylina), harvinainen
hopeahiirensammal (Bryum argenteum), hyvin yleinen
rusohiirensammal (Bryum pallens), yleinen
sinipunahiirensammal (Bryum violaceum), harvinainen
rusovarstasammal (Pohlia melanodon), harvinainen

Maksasammalia:
etelänresusammal (Fossombronia wondraczekii), harvinainen
röyhelösammal (Blasia pusilla), yleinen
ojahankasammal (Riccia glauca), yleinen
ruusukehankasammal (Riccia sorocarpa), harvinainen

Sarvisammalia:
sarvisammal (Anthoceros agrestis), harvinainen

Vaikka monen perään olen kirjoittanut harvinainen, niin viime vuosina nämä sammalet ovat tulleet yhä useammin vastaan juuri sänkipelloilta Etelä-Suomesta. Pohjoisesta ne todennäköisesti edelleen puuttuvat, mutta ilmastonmuutoksen seurauksena on syytä tarkkailla näitä sielläkin. Ainakin Keski-Suomesta on löydetty viime vuosina sellaisia sammalia, joita parikymmentä vuotta sitten ei tavattu kuin etelärannikolta. Siis silmät auki ja kumartelemaan. Sammalet on yllä linkitetty sivuilleni, joten sieltä voi nähdä, miltä nämä pienet näyttävät.’

Orvonsammal

orvonsammal

’Kesä on ollut niin kiireinen, että suuri osa talvella suunnitelluista pikkuretkistä on edelleen tekemättä. Luopioisten kasvikartoituksen ajattelin saada valmiiksi tänä kesänä ruutujen osalta, mutta edelleen on kymmenkunta neliökilometriä tekemättä ja kesä alkaa auttamatta kääntyä lopuilleen. Myöskään lajilistat eivät ole karttuneet toivotulla tavalla. Putkilokasveja ei ole löytynyt tänä vuonna yhtään uutta, mikä on kait ensimmäinen kerta kartoitusaikana, sammalia on tullut muutamia, samoin jäkäliä ja mikrosieniä.

Niinpä orvonsammalen (Pseudephemerum nitidum) löytyminen viikon alkupuolen kartoitusretkellä Aitoossa oli oikein miellyttävä tapahtuma. Sammal on äärimmäisen pieni, vain muutaman millin korkuinen. Sen itiöpesäke jää lehtien suojaan piiloon, mutta se on juuri se, minkä huomasin. Sammal kasvoi keskellä hakkuuaukeaa savipaakussa kosteassa painanteessa. Luulin löytäneeni taas jonkin nukkasammalen tai karvasammalen, joita tällaisilta paikoilta tavallisesti olen löytänyt. Vasta kotona mikroskoopin ääressä huomasin, ettei tässä ollut kyseessä kumpikaan näistä suvuista, vaan laji on aivan oman sukunsa edustaja.

Orvonsammalta tavataan vain eteläisimmästä osasta maatamme eikä se sielläkään ole mikään kovin yleinen. Se on tyypillinen pioneerilaji, joka ilmaantuu rikotulle maaperälle ja häviää taas, kun paikka kasvaa umpeen. Niinpä vähän ihmetyttää, ettei se katoa kokonaan lajistostamme. Onkohan hakkuuaukeiden aurauksesta sille hyötyä? Saattaa olla, sillä pellonpientareet ainakin ovat niin tukossa, ettei se siellä enää viihdy. Hakkuuaukea säilyy ainakin vuoden avoimena ja hyvänä kasvupaikkana muillekin lyhytikäisille sammalille. Pitääpä muistaa jatkossa tutkia tarkemmin näitä aukkoja.

Nyt lähden pariksi viikoksi sammaljahtiin Lappiin, joten blogi jää tauolle siksi aikaa. Sieltä saan varmaankin uutta aineistoa – toivottavasti.’

Pääsiäinen

Utö

’Pääsiäisen väri on kananpojan keltainen. Se voisi olla myös narsissinkeltainen tai munankeltainen. Itse näen vielä yhden keltaisen: kulosammalen keltainen. Näihin aikoihin tienreunat värjääntyvät nauhamaisesti oransseiksi juuri tämän sammalen lehtien ja itiöpesäkeperien mukaan. Sammal on yksi yleisimmistä maailmassa, täysin kosmopoliitti eli sen löytää kaikkialta. Se valtaa pioneerikasvin lailla muokattuja alueita eikä siedä toisten kasvien kilpailua. Niinpä sen löytää juuri tien reunapalteista, avoimilta kalloilta, kivien päältä, pihan kiveyksien raoista ja kaikkialta sieltä, missä on avointa kasupaikkaa ja vähän multaa juurille. Sammal sopii hyvin pääsiäiseen paitsi värinsä niin myös kasvunsa vuoksi. Näin pääsiäisen aikaan se tuntuu olevan ainoita kasveja, joka on jo selkeästi aloittanut kasvunsa talven jälkeen. Niinpä tämän pääsiäissammalen myötä toivotan kaikille lukijoille

levollista ja siunattua pääsiäisen aikaa!’

Pientä tumpuraa pientareella

Vesterbacka

’Näin syksyllä lumen ja sulanmaan vuorotellessa on retkikohteet valittava läheltä, että ehtii ennen pimeää ja seuraavaa pakkasta kotilämpimään. Kiertelin pari viikkoa sitten Luopioisten vanhalla kaatopaikalla, jota nykyään kutsutaan komeasti Jäteasemaksi ja etsin – mitäs muuta kuin sammalia. Tällaisilla tampatuilla kentillä sammalet eivät voi olla kovin kookkaita, jotta ne kestäisivät tallaamista ja toisaalta saisivat tarvittavan ravinnon ehkä hyvinkin köyhästä ja karkeasta maaperästä. Nämä kentät ovat yleensä joko hiekalla tai sitten vihreän sammalen peitossa. Suuntasin askeleeni sammalpatjoille. Kulosammal (Ceratodon purpurens), maailman ehkä yleisin sammal, oli yleinen täälläkin. Toinen samanveroinen on nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans), joka paikassa mattomaisena kasvustona, mutta …

tumpurasammal2

Ainahan sitä odottaa löytävänsä jotain mielekästäkin ja uutta. Aidan vieressä ei enää ollutkaan tavallisia lajeja. Pienen pienet suikeat tylppäkärkiset lehdet ruusukkeena: tumpurasammal. Sehän se siellä lymysi ja vielä molemmat lajit pikku– (Barbula convoluta) ja kesantotumpurasammal (B. unguiculata), olipa vieressä muutama toukosammalkin (Tortula truncata), laji, joka oli lokakuun sammalena täällä blogissa. Mutta mikäs tuo hieman isompi on? Kääntelin kädessäni paakkua, jossa oli samanlaista sammalta kuin edellisetkin, itiöpesäkekin pitkänokkainen, mutta lehdet olivat teräväkärkiset ja lupilla katsottuna hieman taaksekäänteiset. Tumpurasammalia tämäkin on, mutta mikä laji?

tumpurasammal3

Otin löydön mukaani ja tutkin sitä pöydän ääressä mikroskoopilla. Voisiko se olle isotumpurasammal (Didymodon fallax)? Olen sitä nähnyt vain kerran aikaisemmin toissa kesänä kalkkilouhoksella Pohjanmaalla. Kirjallisuus kertoo, ettei sitä ole Pirkanmaalla ja että se on sitoutunut kalkkiin. Taitavat nämä Jäteaseman kentät olla ravinteisempia kuin luulinkaan. Olisiko hiekan mukana kentälle tullut sementtiä, kalkkia, lannoiteita? Tällä hetkellä sammalnäyte on matkoilla varmennettavana, mutta ainakin kahden henkilön määrityksen mukaan se on isotumpurasammal, uusi laji sekä Luopioisiin että Pirkanmaalle. Aika näyttää, onko määritys oikein. Kannattaa siis katsella jalkoihinsa tavallisilla hiekkakentilläkin.

Yläkuvassa iso-, keskellä kesanto- ja alhaalla pikkutumpurasammal.’

Pellon sarvekas

sarvisammal1

’Kylmä hiipii vääjämättä etelään koillistuulen myötä. Taitaa puolessa Suomea olla sammalet jo valkean vaipan alla. Täällä Hämeessä lumi on vasta pelotellut rännän muodossa. Kylmää silti on ollut. Tein kuitenkin vielä pienen retken kyntämättömille pelloille, jospa jotain pussiin päätyisi. Turhaan ei tarvinnut retkeltä palata. Sen löysin, jota kauan olen kaivannut – sarvisammalen.’

Sarvisammal (Anthoceros agrestis) on hämmästyttävä ja hämmentävä näky. Ensinnäkin se poikkeaa tyystin kaikesta mitä aikaisemmin olen nähnyt, toiseksi sen luulisi kuuluvan ihan muihin eliöryhmiin kuin sammaliin ja kolmanneksi se(kin) on häviävän pieni ja helposti ohikäveltävä. Jotta tämä kummajainen on saatu luokiteltua taksonomeja tyydyttävällä tavalla, on se pitänyt sijoittaa aivan omaan ryhmäänsä eli vaikka se on sammal, niin se ei ole lehti- eikä maksasammal, vaan se omistaa ihan oman kaarensa (Anthocerophyta), sarvisammalet.

Sammal on eksoottisen näköinen sentin pituisine sarvineen. Ne ovat sammalen itiöpesäkkeitä. Itse sammal on levymäinen ruusuke, jonka läpimitta asettuu sentin molemmin puolin. Väriltään se on vaaleanvihreä. Ruusukkeen reunat ovat mutkaiset, hieman liuskoittuneet. Muna- ja siittiöpesäkkeet ovat uppoutuneet sekovarteen. Lisäksi siinä erottuu tummia pisteitä, joissa sisällä on Nostoc-sinilevää.

Sarvisammal on lyhytikäinen pioneerikasvi, joka saattaa ilmaantua näin syksyllä pelloille, ojiin, puutarhoihin syystöissä paljastuneelle maalle. Sen etsimisessä pitää olla tarkkana, sillä sammal saattaa tänään olla parhaassa vedossa mutta huomenna jo hävinnyt. Sammalta tavataan pohjoiselta pallonpuoliskolta lauhkeasta vyöhykkeestä. Meillä sen levinneisyys ulottuu hajanaisena Etelä-Suomeen. Missään se ei ole yleinen eikä siitä ole esim. Pirkanmaalta montaakaan löytöä ennen tätä. Luultavasti se kuitenkin on yleisempi, mutta jää huomaamatta ajankohdan, pienen koon ja harrastajien vähyyden vuoksi. Vielä sen ehtii bongata, jos vaan lumi ei peitä maata tai viljelijä ehdi kynsiä peltoaan. Kannattaa kierrellä kosteita savipeltoja, sieltä voi löytää muutakin mukavaa, kuten vaikkapa kuukauden sammalen, savikkolapiosammalen, jota ennen kutsuttiin kuvaavammalla nimellä toukosammaleksi.

Lokakuun sammal

lapiosammal1

’Lokakuussa pellot on yleensä puitu muttei vielä kynnetty. Silloin on löydettävissä suuri joukko mielenkiintoisia mutta valitettavan pieniä sammalia, jotka kasvavat sänkipellon uumenissa savipaakuilla. Niiden löytäminen tämän jälkeen on paljon hankalampaa. Niinpä olen viime päivinä kulkenut avoimia peltoja kumarassa kuin vanha ukko tähyten jalkoihini ja koukkien savipaakkuja tiirattavaksi. Helpoin näistä pienistä on valittu lokakuun sammaleksi.’

Savikkolapiosammal (Tortula truncata) on kooltaan vaivaisen sentin jos sitäkään. Sen lehdet ovat ruusukkeella maata vasten ja itiöpesäke nousee niiden keskeltä. Pesäke on lähes pallonmuotoinen, kypsänä ruskean musta ja alkuvaiheessa kauniin vihreä. Sammal tekee lähes aina pesäkkeitä ja siksi se onkin niin helppo tuntea, joskin vaikea huomata, ellei katsele tarkkaan jalkoihinsa.

lapiosammal3Sammal on pioneerilaji, eli ilmaantuu sinne, missä maata käsitellään ja sille siten vapautuu kasvutilaa. Sitä voi etsiä savipelloilta, kaatopaikoilta, tien pientareilta, rannoilta. Komeimmillaan se on näin syksyllä, mutta vanhoja pesäkkeellisiä versoja voi löytyä aikaisemminkin. Usen se peittää koko savipaakun alleen, mutta paljon sillä on myös seuralaisia. Yllä olevassa mosaiikkikuvassa on useita pieniä sammallajeja, joista nyt voisi mainita ainakin hopeahiirensammalen, pikkitumpurasammalen, törrökarvasammalen, ojahankasammalen, miksei myös tavalliset nuokkuvarstasammal ja kulosammalkin menesty sen läheisyydessä. Savikkolapiosammalta voi löytää Etelä- ja Keski-Suomesta aina Oulun korkeudelle saakka. Pohjoisessa se toki on jo paljon harvinaisempi kuin täällä Hämeessä.

lapiosammal2Nyt on otollinen aika metsästää tämä lokakuun sammal. Peltojen savipaakut kannattaa tutkia tarkaan, niissä voi olla myös siipisammalia. Ainakin itse löysin savikkosiipisammalta ja kääpiösiipisammalta, joka sitten onkin nimensä mukaisesti todellinen kääpiö. Ensi tuttavuuteni sen kanssa tapahtui mikroskoopin välityksellä, koska sammalen verso oli alle millin mittainen. Onnea etsintöihin.