Muotoja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin juhannuksena koivu on tärkeä koriste-elementti juhlistamaan keskikesää, sen valoa ja vihreyttä. Tuomme tuoreita koivunoksia sisälle niin saunaan kuin pirttiinkin. Ne antavat hyvän tuoksun, puhtaan ja raikkaan. Vanha perinne on myös pystyttää limot eli nuoret koivut portaiden pieleen kertomaan suuresta juhlasta. Näinhän tehtiin ennen maalla myös kesähäissä ja seuroissa. Keveydessään ja herkkyydessään koivu antoi juhlallekin keveän tunnun toisin kuin vuoden pimeimmän ajan juhlapuu, kuusi.

Itsekin olen hakenut joka vuosi koivut portaiden pieleen. Vesurin kanssa lähdin rantametsään pienet pojat mukanani. Tuosta otamme komean limon, sanoin ja kumarruin iskemään rungon poikki. Vesuri jäi koholle ja katse kiersi puun lehvistöä. Tätä puuta ei kyllä kaadetakaan, sanoin ja menin seuraavan luo. Kaatamatta jääneen puun lehdet olivat pienet, voimakkaan sahalaitaiset ja tyviliuskat olivat kiertyneet sirppimäisesti ylöspäin. Jossakin mielen sopukoissa oli näkymä kirjan kuvasta, jossa kerrottiin koivun erilaisista muodoista. Niinpä, kun limot oli pystytetty, oli hetki aikaa syventyä verrattomaan kirjaan Suomen puu- ja pensaskasvio. Sieltähän se kuva löytyi. Rannassamme kasvoi loimaankoivu (Betula pendula f. crispa), tai ainakin minä niin päättelin tuntomerkkien täsmätessä. Pirkkalankoivun B. p. f. bircalensis) liuskat olisivat ehytlaitaiset ja taalainmaankoivun (B. p. ’Dalecarlica’) paljon pidemmät ja epämääräisemmät.

Loimaankoivu sai nimensä puun löytöpaikan mukaan. Sitä on sen jälkeen jalostettu koristepuuksi, koska sen oksat riippuvat hauskasti ja lehdet ovat liuskaisuudessaan hienot. Loimaankoivu kasvaa harvinaisena Etelä-Suomessa, nyt siis myös Luopioisissa. Hienoa!

Pikkupojat eivät taineet inoani ymmärtää, katsoivat vain pitkään, taas se ukki höpsöttää!’

45: tammi

Niittysaari

’Kiertelin menneellä viikolla Luopioisten kirkonkylän alueella, kun odottelin autoa huollosta. Nyt kun lehdet ovat varisseet lehtipuista, näkyivät havupuut paremmin mutta myös tammet, jotka eivät pudota lehtiään syksyllä vaan yleensä vasta keväällä. Hämmästyin taas kerran. En ollut katsellut maisemia tällä silmällä kymmeneen vuoteen ja muistikuva siltä ajalta oli ihan erilainen. Monella paikalla, missä kasvoi istutettuna kookas tammi, oli metsä kertavanaan tammentaimia, suuria ja pieniä, arvioituna alle kymmenvuotiaita. Niinpä valitsin viikon kasviksi tammen.’

Metsätammi (Quercus robur) on yleinen puu lehtometsissä Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Puistopuuna sitä viljellään Etelä- ja Keski-Suomessa, harvemmin pohjoisempana. Yleisesti on tunnettua, että oravat ja närhet kuljettavat sen terhoja ympäristöön. Terhoista kasvavat taimet päätyvät tavallisesti jänisten tai kauriiden ruoaksi jo nuorina ja pienikokoisina, joten tammentaimia ei juurikaan pääse näkemään. Näin oli vielä 1900-luvulla, mutta sen jälkeen yhä useammin tammentaimia näkee luonnossa kaukanakin emopuista. Joskus taimet selviävät syöjistä ja saavat rauhassa kasvaa. Suurimmat näin kasvaneet taimet ovat viime kesänä Luopioisista löytämäni yli nelimetriset nuoret puut. Kuinka laajalle tammi on nykyään maassamme levinnyt, sitä en tiedä? Pohjoisin tammentaimi on tullut vastaani Jyväskylän alueelta, eikä sielläkään vain yksi taimi, vaan useita, jopa puolimetrisiä.

NiittysaariTunnettua on, että lämpöjaksoina tammentaimia löytyy enemmän kuin viileinä vuosina. Kylminä ja kosteina kesinä tammi ei pysty kypsyttämään terhojaan ajoissa. Lisäksi tammi on myös hallanarka, joten taimet voivat paleltua kylminä keväinä. Yleensä lehdet kuitenkin puhkeavat vasta kesäkuulla ja säästyvät pakkasilta. Voimakkaasti leviävä tammenhärmä (Erysiphe alphitoides) hidastaa puun kasvua näivettämällä nuoret lehdet ja silmut. Kaikki tämä viittaa siihen, että tammi saattaisi hyötyä ilmastonmuutoksesta ja levittää kasvualuettaan. Tämä on jo nähtävissä metsissämme.

Historiasta tiedämme, että tammi on ollut kautta aikojen hyödyllinen puu. Nykyään, kun enää ei tammesta valmisteta laivoja, käytetään sitä huonekalu- ja parkettiteollisuudessa. Kun Ruotsin kruunu anasti tammet omaksi omaisuudekseen 1700-luvun puolivälissä, alkoi tavallinen kansa hyljeksiä puuta ja jopa hävittää nuoria tammimetsiä. Liekö tällä merkitystä sille, että vielä 1980-luvulla tapasin maaseudulla hävitettyjä jalopuulehtoja. Tammet, lehmukset ja vaahterat luokiteltiin roskapuiksi taloudellisesti kannattavampien kuusten ja mäntyjen saadessa kasvutilaa. Nykyään niitä on rauhoitettu.

tammi1Keski-Euroopassa kasvaa useita tammilajeja, joista vain metsätammi ja talvitammi (Q. petraea) löytyvät Pohjolan kasviosta. Punatammea (Q. rubra) näkee usein istutettuna puistoissa Etelä-Suomessa. Meidän tammemme on monimuotoinen. Sen perimässä lienee mukana jonkin verran talvitammea. Osa puista kasvaa suoriksi ja tukevarunkoisiksi. Ne ovat hyviä rakennuspuiksi. Osa taimista kasvaa käkkyröiksi, paksuoksaisiksi ja leveälasvustoisiksi. Nämä ovat koristeellisia, mutta melko hyödyttömiä. Muotorunsaus johtuu osittain perimästä, mutta myös kasvupaikasta. Varjossa valokasvikin kurkottaa kohti taivasta ja saa runkomaisen muodon.

Nyt on hyvä aika katsella, kuinka laajalle tammi on tämän lämpökauden aikana levinnyt. Muutama tuhat vuotta sitten lämpökausi siirsi jalojen lehtipuiden kasvun aina napapiirille saakka. Tämä ihmisen aiheuttama saattaa tehdä saman, jos se pysyy aisoissa. Käsistä ryöstäytynyt ilmaston lämpeneminen ei hyödytä enää ketään, ei edes tammea.

Yllätystä lehdosta

pyökki1

’Tämän vuoden kasviyllätykset eivät ole vielä ohi! Luulin kylmien tultua, että voisi jo asettua odottamaan hiihtokelejä ja käsittelemään kesän saalista, mutta toisin on. Puhelin pirahti ja tuttu ääni ’langalla’ kertoi oudosta kasvista heidän metsässään. Muutama vuosi sitten olin ihaillut pihapiirin perinnekukkia ja laajalle levinneitä saarnentaimia. Nyt kyseessä oli ihan eri luokan kasvi. Eläkkeellä olevana biologian opettajana soittaja osasi katsoa kasvia oikeasta kulmasta ja hänellä olikin oma käsityksensä siitä: Voisiko se olla? Eihän sitä pitäisi? En tiedä, mistä se on tullut? En ole ennen huomannut? Siihenhän ei voinut muuta sanoa kuin, minä tulen, haluan tämän ihmeen nähdä. Niinpä menin heti kun pääsin, ja katsoin. Soittaja oli oikeassa, mutta kumpikaan meistä ei asiaa ymmärtänyt. Metsässä kasvoi – pyökki.’

Pyökki (Fagus sylvatica) ei kasva Suomessa. Se on tosiasia, joka on otettava huomioon, vai kasvaako? Pyökki on Keski-Euroopan komein lehtipuu ja muodostaa esimerkiksi Saksassa komeita metsiä. Ruotsista sitä tavataan, mutta vain aivan eteläisimmästä osasta maata. Meillä se viihtyy vain etelärannikolla koristepuuna ja hoidettuna puistoissa ja arborettumeissa. Kun puun nimi selvisi, kävin läpi Kastikka-tietokannan kaikki pyökkihavainnot maastamme. Niitä ei ollut kovin montaa ja lähes kaikkien perässä oli C-kirjain, mikä tarkoittaa viljeltyä kasvia. Vain yhdessä kohtaa Inkoossa oli merkintä levinneestä kasvustosta (TNV=tulokas-uusi-vakiintunut). Otin yhteyttä sähköpostitse havainnon tekijään Pentti Alankoon ja sain kuulla, että siellä tosiaan puistoon istutettu puu oli tehnyt siementaimia. Hän kertoi löytäneensä niitä muualtakin lähinnä kartanoiden puutarhasta eteläisimmästä Suomesta. Pentti on yksi parhaita asiantuntioita tällä saralla, joten hänen sanomisiinsa on syytä uskoa. Hän kuitenkin suuresti ihmetteli Luopioisista löydettyä puuta. Niin minäkin.

pyökki3Mistä se sitten Evinsaloon on päätynyt? Pyökki kasvoi lähellä Kukkian rantaa lehdossa noin parinkymmenen metrin päässä rantasaunalle vievästä tiestä. Talon asukkaat eivät ole sitä sinne istuttaneet eivätkä ole myöskään saaneet selville, että kukaan heidän sukulaisistaan tai tuttavistaan, jotka ovat tilalla vierailleet, olisi sitä sinne tuonut. Kasvi on noin metrin korkuinen hyvinvoivan oloinen ja rehevä puun alku. Sen iäksi arvelisin noin kymmenen vuotta. Ensin vierastin hieman lievästi sahalaitaisia lehtiä ja korvakkeellisia latvaversoja, koska määrityksen mukaan tällaisia pyökillä ei pitäisi olla, mutta kun se ei sopinut mihinkään muuhunkaan puuhun Puu- ja pensaskasvion mukaan, niin oli hyväksyttävä tällaiset pienet poikkeamat. Pyökki mikä pyökki!

Koska talon pihapiirissä on villiytynyttä saarnea ja vaahteraa, maaperä on lehtomainen ja ilmasto suotuisa, niin epäilykset heräävät siementaimen mahdollisuuteen. Mistä sitten siemen on tuonne lehtoon joutunut. Talonväen mukaan sinne ei ole mitään kylvetty eikä heidän tietonsa mukaan lähitienoollakaan ole pyökkiä koristepuuna. Voisiko siemen tulla veden mukana järveltä? Voisivatko linnut levittää sen siemeniä? Onko jossain Kukkian rannalla sittenkin istutettuna pyökki, jonka siemenestä se olisi voinut tänne kasvaa? Pari vuotta sitten löysin Padankoskelta autiotalon pihasta noin kolmemetrisen pyökin, joka oli sinne selvästi istutettu. Senkin alkuperä on hämärän peitossa, sillä näillä korkeuksilla ei pyökin pitäisi kovin hyvin menestyä. Tämä oli kuitenkin rehevä ja hyvinvoiva. Kirjoitin siitä blogikirjoituksen silloin ja ihmettelin kovasti kasvin esiintymistä sisämaassa. Tämän toisen löydön tiimoilta huuli on entistä pyöreämpi. Onko kyseessä sittenkin kaukoleviäminen ja luontaisesti paikalle ilmaantunut laji? Johtuuko pyökin ilmaantuminen etelähämäläiseen lehtoon mahdollisesti ilmastonmuutoksesta? Onhan tammikin nykyään lähes joka neliökilometriruudun kasvi ja vaahtera on ryöpsähtänyt vallan mahdottomasti valloilleen. Eipä voi muuta sanoa kuin, että kannattaa kulkiessaan seurata ja katsoa erityisen tarkkaan jokainen vähänkin epäilyttävä puu ja pensas – miksei muukin kasvi.

pyökki2

7: hallavan halavan havinaa

halava’Sen verran on lunta, etteivät pienemmät kasvit enää yllä sen yläpuolelle. Viikon kasvina jatkan siis puilla. Ylläoleva kuva on otettu joulukuussa, mutta edelleen puu näyttää samalta. Sen oksat ovat kuin puuvillan peitossa ja haitulat heiluvat vähäisessäkin tuulessa. Puu on halava, ainoa eteläsuomalainen paju, jonka siemenkodat säilyvät ja repeävät talvella. Siemenet varisevat sitten keväthankien aikaan levittäytyen sopiville kasvupaikoille. Halavan voi tunnistaa helposti juuri nyt, kun puissa ei ole lehtiä.’

Halava (Salix pentandra) on raidan (S. caprea) ohella ainoa luonnonvarainen pajulajimme, jota voidaan kutsua puuksi, muut ovat pensaita. Meillä viljellään jonkun verran koristepajuja, jotka saavuttavat puun koon, mutta ne villiytyvät harvoin luontoon. Halava on helppo tunnistaa talviaikaan villavista hedelmänorkoistaan ja kesäaikaan pitkistä suikeista ja nystylaitaisista lehdistään.

Halava on melko yleinen puu aina Etelä-Lappia myöten. Siitä pohjoiseen se nopeasti  harvinaistuu. Puun voi löytää rannoilta, pellonojista ja teiden varsilta. Metsässä se harvoin kasvaa, koska tarvitsee valoa ja paljon ravinteita. Joskus sen löytää korvista tai ravinteisilta soilta. halava2Helposti se jää huomaamatta kesäaikaan, vaikka sitä ei voikaan sekoittaa muihin pajuihin. Pajuksi se on siitä erikoinen, ettei se risteydy muiden pajujen kanssa kovinkaan helposti. Joitakin risteymäpohjaisia koristepajuja meilläkin viljellään, mutten ole niitä koskaan nähnyt.

Pajut ovat vanhastaan olleet rohdoskasveja. Niiden  tieteellinen nimikin (Salix) viittaa salisyylihappoon. Asperiini on nykyään seuralaisineen korvannut pajunkuoren särkylääkkeenä, mutta edelleenkin sen kuorta voidaan käyttää teeaineena ja rohtona vilustumisiin. Koska sen siemenkotien villa muistittaa puuvillaa, luultiin ennen, että halavasta saataisiin tällainen pohjoisen puuvilla, mutta käyttö jäi vähäiseksi lähinnä vain lankojen ja vanun valmistukseen. Parkkiaineena nahkojen parkitsemiseen käytettiin pajujen kuorta, myös halavan, mutta nykyään siihenkin on olemassa omat tehokkaammat aineensa. Myös tarve-esineitä sen sitkeästä rungosta ja oksista on valmistettu, mm. hevosten luokkeja.

’Kovin hyödyllinen on siis ollut tämän viikon kasvi esi-isillemme. Kun kesällä hakkasin halavanrunkoja polttopuuksi, en tullut ajatelleeksikaan sen monipuolisuutta entisaikaan. Jotenkin tuntuu, että ihmiset ennen osasivat hyödyntää kaikkea enemmän ja paremmin. Kun tähän tietoon lisättiin vielä aimo annos uskoa, saatiin konstit toimimaan. Olisiko meillä jotain opittavaa tästä? Taidanpa hakea halavanoksan keskiviikon kasvikerhoon, jossa aiheena ovat talviset lehtipuut. Kerho kokoontuu Jyväskylän Vesilinnan alakerrassa klo 18.00. Kaikki halukkaat voivat tulla mukaan.’

6: metsämänty

mänty1’Helmikuussa hanget peittävät maisemaa ja kasvillisuutta. Vain suurimmat näkyvät. Oma suosikkipuuni on mänty enkä varmaan ole ainoa. Siksi se sopii viikon kasviksi juuri tähän aikaan. Hiihtelin viime viikolla vähäisen lumen vuoksi järvenjäätä pitkin ja katselin koukeroisia kalliomäntyjä. Piipahdin suolla ja rämeen ikivanhat tarrit tervehtivät koukeroisina. Kävelin koiran kanssa harjun mäntyholvistossa ja kuuntelin tuulen suhinaa. Sama puu – erilainen ympäristö, viikon kasvi taipuu moneksi.’

Metsämänty (Pinus sylvestris) on maamme harvoja havupuita ja levinnyt koko maahan hyvinkin erilaisille kasvupaikoille. Parittaiset neulaset erottavat sen koristemännyistä, siperiansembrasta ja makedonianmännystä, neulasten pituus kuusista. Eihän tuota voi sekottaa mihinkään toiseen maamme kasviin ja pikkulapsetkin sen tuntevat, vaikka kuulemma metsähallituksen pääjohtajan kirjoitusalustan alla onkin lunttilappu: mänty, pitkät neulaset, kuusi, lyhyet neulaset.

Vanhassa vitsissä lasta pyydettiin kokeessa kirjoittamaan kolme puulajia. Niinpä poika kirjoitti mänty, honka, petäjä ja jäi ihmettelemään, kun opettaja ei hyväksynyt hänen vastaustaan. IrjanneMännylle onkin siunaantunut paljon nimiä, virallisestihan se on metsämänty. Nimen alkuperä lienee Balttiassa, jossa männyn latvasta tehtiin talousväline, jolla sekoitettiin maitoa tai puuroa ja sillä oli nimenään mäntä. Sana siirtyi sitten tarkoittamaan puuta, josta esine valmistettiin. Meillä Suomessahan tämä talousesine on nimeltään härkin, vaikka taitaa sekin olla aika harvinainen niin sanana kuin esineenäkin nykyään.

Mänty on ollut ja on edelleen tärkeä puu. Siitä saadaan lautatavaraa, seluloosaa, polttopuuta ja monia erilaisia tarveaineita, kuten tärpättiä ja tervaa. Lääkkeeksi on pihkaa käytetty alkuajoista saakka ja sanotaan sen aineosien edelleenkin tuhoavat sieniä, homeita ja taudinaiheuttajia paremmin kuin monet nykyaikaiset lääkkeet. Jopa sairaalabakteerit voidaan torjua pihkasta saatavilla aineilla. Energiayhtiöt paraikaa suunnittelevat biopolttoaineita, joissa tärkeänä osana on mäntyöljy.

Vaikka meillä nyt on asiat hyvin ja saamme jokapäiväisen leipämme tuoreena kaupasta, niin ei ole kuin vajaat 150 vuotta, kun leipä kiskottiin männynkaarnan alta nilasta ja syötiin leivän korvikkeena. Viime kesänä sain maistaa pettuleipää. Nykysuuhun se maistui kirpeältä, kovalta ja puisevalta, mutta aikoinaan se on pelastanut paljon ihmisiä varmalta kuolemalta.

Niinpä viikon kasvi ansaitsee kunnioituksemme, varsinkin kun se on kaiken edellemainitun lisäksi hyvin kaunis kasvi kaikkina vuodenaikoina.

mänty3

3: metsäkuusi

Ahvenismaa

’Kannoin muutama päivä sitten kuusen ulos huoneesta. Se varisti kulkureitille tuhansia neulasia ja piha oli niitä myös kertavanaan. Olisi varmaankin pitänyt lisätä vettä kuusenjalkaan. Kuusi oli kaunis ja juhlava seistessään olohuoneessa kaikki koristeet oksillaan ja tähti latvassa. Kynttilät valaisivat pari viikkoa yötä päivää juhlatilaa. Juhlava se on metsässäkin, ei ihme, että se on valittu joulun juhlapuuksi. Meille suomalaisille se on tärkeä kasvi monella tavalla.’

Metsäkuusi (Picea abies) sopii hyvin kolmannen viikon kasviksi juuri joulun jälkeiseen aikaan. Vaikka se ei olekaan maamme yleisin puu, niin se on ainakin Etelä-Hämeessä metsien valtapuu. Kuusi levisi maahamme ajanlaskun alun aikaan, eli se on melko nuori kasvi maassamme. Sen leviäminen jatkuu edelleen kohti Norjan rannikkoa. Mantereisena puuna se tuskin koskaan täyttää vuononpohjukoita samalla tavalla kuin meillä laaksoja ja mäenrinteitä.

Kuusi on meille suomalaisille tärkeä puu myös taloudellisesti. Paperiteollisuuden raaka-aineena se on ollut keskeinen, samoin sahateollisuuden. Nykyään, kun paperin tarve vähenee, kuusen käyttöönkin tulee uusia tapoja. Sitä hyödynnetään yhä enemmän myös energiateollisuudessa. Joskus miettii, että polttamiseen kuusi on liian arvokas puu ja että sen hyödyntämiseen tarvittaisiin uusia keksintöjä. RihkajärviTähän ei ole ollut aikaisemmin tarvetta, koska paperinvalmistus on kuluttanut kaiken tarjolla olevan raaka-aineen. Tulevaisuudessa onkin tarkkaan pohdittava, mikä olisi kuusen tarkoituksenmukaisin käyttötarkoitus. Ehkä emme ole sitä vielä tarpeeksi miettineet. Kuusta on paljon ja siksi tuotteenkin pitäisi olla runsas, mitään hammastikkuja siitä ei kannata ryhtyä valmistamaan. Puutaloteollisuus on yksi tällainen ala, meidän vain pitäisi uudelleen alkaa arvostaa sitä. Biopolttoaineet on toinen tutkittava alue. Mitä muuta? Mietittävää riittää.

Kun katselee viereisen kuvan jättisuurta kuusta, ei voi olla ihailematta sitä. Koira näyttää liki muurahaiselta sen rinnalla. Upea yksilö kasvaa suojeltuna Luopioisten Kirkonkylän lähellä. Muuramen jättikuusi, joka tiettävästi oli Suomen korkein, kaatui syksyn myrskyssä ja nyt haetaan uutta ennätyskuusta. Joulukuun Luonto-lehdessä oli hieno muistokirjoitus tästä metsänjalostukseenkin plus-puuksi (E1222) valitusta puusta. Kiitos tekijälle. Kuvan puun ympärysmitta on pitkälti kolmatta metriä, mutta ei se silti vielä yllä ennetyspuuksi, ehkä sitten, kun saa vielä kasvaa muutaman kymmenen vuotta rauhassa.

Edellisessä kirjoituksessa pohdin aarnimetsän puita, kuusia nekin. Olen myös miettinyt kuusen muotoja. Niissä voisi olla rikkaus. Surukuusi saa minut surulliseksi olemuksellaan enkä pidä sen muodosta, mutta käärmekuusi on veikeä, samoin tapionpöytäkuusi ja kultakuusi. Nykymetsänhoito raivaa nämä puut pois, vaikka ne pitäisi lailla suojata. Ne ovat kuusen antamaa rikkautta meille.

Näin tammikuussa voi ihalilla kuusen juhlavaa komeutta. Nyt se valmistelee siemeniään kävyn suojassa ja keväthankien aikaan se lähettää ne matkaan. Silloin lumen pinta on siemeniä kertavanaan niin kuin viime keväänä. Nyt kuusessa ovat alullaan myös niin hede- kuin emikukatkin kevään pölytystä varten. Kuusi on valmiina, vaikka luonto sen ympärillä tuntuu nukkuvan.

kuusi3

Punainen humaus

leppä

’Kahlasin tässä päivänä muutamana vanhan hiekkakuopan pohjalla kymmensenttisessä vedessä. Olikohan siellä kaivettu liian syvälle, pohjavesirajan alapuolelle? No, joka tapausessa hieraisin silmiäni, kun näin oheisen kuvan mukaisen näyn. Mitä tuolla on, mikä väri, mikä kontrasti? Eihän vielä ole ruska-aika eikä mikään muukaan keskikesällä tee tuollaista väriä. Lähempää tarkasteltuna punaiset nauhat osoittautuivat juuriksi, jotka olivat veden korkeuden vuoksi kasvaneet puun varresta ja levittäytyneet veteen. Kuvassa on erheellisesti kiiltopajun lehtiä, sillä puu oli kuin olikin ihan tavallinen harmaaleppä.’

Harmaaleppä (Alnus incana) on yleinen puu tai pensas koko maassa. Pohjoisimmassa osassa maatamme esiityy sen toinen alalaji kuolanharmaaleppä. Kun kasvien tuntomerkkejä luetellään, harvoin esitellään sen juuria. Niinpä etsiessäni harmaalepästä kertovia juttuja netistä, en mistään löytänyt tietoa sen juurista, juurinystyröitä lukuunottamatta. Kaikki muut tuntomerkit kyllä tuli mainittua erikoismuotoja myöten. Varmaankin tuo punainen väri ei ole tyypillinen harmaalepälle, sillä muuten se olisi jossain mainittu. Luulen sen johtuvan siitä, että juuret eivät ole maassa vaan vedessä. Olen nähnyt joidenkin muidenkin kasvien kasvattavan vesijuuria, mutta en koskaan tuon värisiä, vai olenko vain katsonut huolimattomasti. Lepällähän on punaista väriä muuallakin, ainakin kuoren alla ja kukissa, joten ei tuo väri aivan tuntematon sille ole. Lehdethän leppä pudottaa vihreinä, joten varsinaista syysväriä sillä ei ole. Tämä taas johtuu tämänhetkisen tiedon mukaan siitä, että sen ei tarvitse varastoida viherhiukkasia varren varastosoluihin, koska sillä on juurinystyröidensä puolesta omavaraisuus typen suhteen. Jotenkin vain tuntuu oudolta, kun luonnossa ei mitään heitetä hukkaan, niin miksi leppä tekisi tässä poikkeuksen. Niinpä se ei taida tällälailla toimiakaan.

Kummallista kuinka paljon luonnossa on ihmeteltävää ja kuinka vähän sitä todellisuudessa tietää ja ymmärtää. Pitäisi aina Steve Jobsin lailla osata ajatella toisin. Uudet keksinnöt ja uudet oivallukset syntyvät usein poikkeuksellisesta ajattelusta. Ei myöskään saisi hyväksyä ensimmäistä vaihtoehtoa, vaan miettiä muitakin. Lopulta jostain saattaa putkahtaa esiin se aivan uusi innovaatio.

Sitkeyttä

sitkeytta’Olen aina ihmetellyt männyn elämää. Puu on varsinainen selviytyjä, sitkeä sissi. Kun metsässä näkee pienen siementaimen, ei osaa edes kuvitella, mitä kaikkea se saa kokea elämänsä aikana, jos saa mahdollisuuden selviytyä vanhuuteen saakka. Se loppuhan voi olla vasta monen sadan vuoden kuluttua, silloin kun nyt tainta katsova on lykännyt horsmaa jo iät ja ajat. Jos lasketaan männyn elämänkaarta, niin se on ensin taimi, sitten puu, sen jälkeen mahdollisesti kelo ja lopuksi liekopuu. Tosin kahdessa viime vaiheessa se ei enää liene elävä, mutta on olemassa kuitenkin. Työstin juuri äsken laavupuita vanhoista kuorituista tukeista. Jos laavussa katto pysyy ehjänä ja olosuhteet vakaina, saattaa hirsi säilyä sielläkin satoja vuosia. Onhan oma asuntonikin näin kesäaikaan tehty mäntyhirsistä joskus 1800-luvun puolivälissä.

Kuva on otettu viime viikonvaihteen kasviseminaarin aikaan Tampereella Kalevankankaan hautausmaan nurkalta. Harju viettää jyrkästi etelään ja eroosio syö jatkuvasti maata männyn juurakon alta. Puut sinnittelevät siitä huolimatta paikoillaan ja näyttävät jopa kasvavan. Noista puista ei varmaankaan tukkeja tule. Tiheäsyinen puuaines saattaa kuitenkin kelvata vaikka rakennusteollisuudelle. Monesti kaupassa tarjotaan mäntylautaa, jonka vuosilustot ovat liki sentin levyiset ja koko lauta hapero kuin paperi. Ennen vanhaan puusepät ja talonrakentajat osasivat katsoa mistä ja milloin puunsa kaatoivat. Huonoa he eivät huolineet. Huonoa en minäkään halunnut, kun poikana valitsin itselleni suolta männynkäkkyrän tehdäkseni siitä itselleni sauvan. Käkkyrässä oli sopiva koukku alaosasssa ja niin siitä tuli kävelykeppi. Kotona vasta huomasin vuosilustoja suurennuslasin avulla laskemalla, että minä kymmenvuotias natiainen olinkin kaatanut liki satavuotiaan vanhuksen. Suolla puu kasvaa hitaasti. 

Mänty on levittäytymisen mestari: se kasvaa koko maassa, sen voi löytää kuivasta tai märästä paikasta, aurinkoiselta rinteeltä tai varjoisasta notkelmasta. Mikä muu puu toimii samalla tavalla? Kalliomännyt ja suomännyt ovat hyvin samanlaisia: käkkyräisiä, hidaskasvuisia. Peltomännyt tunnetusti kasvavat pensasmaisiksi eikä mäntyä sen vuoksi peltoon kannatakaan istuttaa. Nytkyään on epäilty, että tulevaisuudessa ei suoraa ja solakkaa mäntyä enää kasvakaan, sillä kuusi on vallannut jo kuivat kankaatkin ja kun teollisuus vaatii yhä nopeammin materiaalia, ei puu ehdi koskaan täyteen kukoistukseensa. Onko mänty tulevaisuudessa uhanalainen?