’Tänään oli taas sellainen päivä, jolloin kannatti lähteä retkelle. Sain sähköpostia pari päivää sitten ja houkuttelevan kutsun tulla tutustumaan erään talon kasvimaailmaan. Kunpa tällaisia kutsuja tulisi enemmän!’

Vieressä on kuva kasvista, joka on taas uusi laji jo muutenkin uskomattomaan kesään. Litulaukka (Alliaria petiolata) on sellainen kasvi, jota en osannut ollenkaan odottaa löytyvän Luopioisista, onhan se oikeastaan aivan rannikkoseutujen kevätkukkija. Niinpä sen kotiutuminen hämäläiskylään Nokelan talon pihapiiriin Käenniemellä onkin hämmästyttävää. Talonväen mukaan se on kasvanut siellä jo kymmenkunta vuotta leviten vähitellen aina uusille kasvupaikoille. Kuva on jo syksyisestä versosta, jossa kukkien paikalla kohoavat pitkät harmaat lidut. Mutta minulle tämä kasvi on kuitenkin tuttu pääkaupunkiseudulta, missä sitä kasvaa pensasaidoissa ja puistoissa suurin määrin. On varmaankin syytä mennä kuvaamaan kasvi uudelleen ensi keväänä, kun se on vihreä ja kauniisti kukkiva. Hieno uusi kasvi jälleen kerran Luopioisten kasvistoon.

Mutta litulaukka ei ollutkaan se kasvi, miksi minut taloon kutsuttiin. Tien pientareella kasvoi nimittäin yksi jo loppuunkukkinut ja siemenvaiheessa oleva hirvenkello (Campanula cervicaria).

Tästä kookkaasta kellokasvista on vanhoja suusanallisia tietoja entuudestaan samalta alueelta, mutta tarkempi paikka ja määrä on ollut tähän asti piilossa. Nyt se sitten löytyi, tosin vain yksi kappale, mutta uusi laji silti. Hirvenkello kuuluu maamme vaarantuneisiin lajeihin ja ei ole missään kovin yleinen. Lisäksi sen kasvu on kovin oikullista, tänä vuonna sitä on mutta ensi vuonna ei, tai se kasvaa ihan eri paikassa. Niinpä nyt löytynyt kasvi saattaa kuulua siihen jo aikaisemmin löydettyyn kasvustoon, mutta on noussut vasta nyt esiin. Kuva on todellakin jo ohikukkineesta versosta eikä siitä näe se heleän vaaleansinistä väriä. Kuva ei kerro myöskään, että kasvin varsi on karvainen, paksu ja liki metrin korkuinen. Kyllä sen yleensä huomaa, jos se jossain kasvaa eikä sitä voi sekoittaa kuin vaaleakukkaiseen peurankelloon. Suikeat lehdet varressa kuitenkin erottavat sen peurankellosta, jolla on ruodilliset alalehdet.

Eivätkä yllätykset loppuneet vielä tähänkään. Koska talon emäntä on kasveista kiinnostunut, hän saattoi esitellä minulle monia harvinaisuuksia kotinsa läheisyydestä, niitä joita hän on hoitanut ja suojellut. Niinpä kävimme kauniilla kedolla, jossa kissankellot ja ketoneilikat värjäsivät ruohostoa. Keväällä siellä kukkivat keväthanhikit (Potentilla cranzii). Tämä kasvi on löydetty Luopioisista vain kahdesta paikasta aikaisemmin: Vanhalta hautausmaalta ja Rautajärven kartanon perinneniityltä, joten hieno kasvi tämäkin. Hanhikin kasvupaikka on vanha. Se on jo iät ja ajat siellä kasvanut ja tämä paikka on varmasti Luopioisten näyttävin ja suurin esiintymä. Laskimme pihasta puolen tusinaa ruusuketta ja kedolta toista kymmentä. Lisää hienouksia löytyi sitten Isännänsaaresta, josta laskimme kymmeniä lehtoneidonvaippoja (Epipactis helleborine). Tämä orkidea on viime vuosina yleistynyt ilahduttavasti ja jos pusikoituminen saadaan pysymään aisoissa peltojen ja lehtojen laidoilla, kasvi lisää edelleen kasvualuettaan.

Vaikka ehdin kiertää vasta osan Käenniemen neliökilometriruutua, löytyi sieltä kolmisen sataa kasvilajia, mikä on selvästi keskivertoruutua suurempi määrä. Kaunis kiitos Nokelan talon asukkaille ystävällisestä kutsusta ja vieraanvaraisuudesta. Ilman heitä nämäkin kasvit olisivat todennäköisesti jääneet muistiinmerkitsemättä.