Juhannus – juhlaa!

kurjenmiekka1

’Kerran vuodessa, ainakin, mieli herkistyy ja kohtaa elämän positiivisena ilman ainaista tuskaa sen puolesta, ilman stressiä. Juhannus on vanhastaan ollut suven kohokohta ja on sitä edelleen. Taiat, tuntemukset, ennusteet kuuluvat siihen, niin myös yhdessäolo, leikki ja laulu. Tänä päivänä siihen on tullut myös muunlainen hauskanpito, sana jonka joskus haluaisi pistää lainausmerkkeihin. Tänä vuonna juhannusaatto ja kesäpäivän seisaus sattuvat samaksi päiväksi. Elämme pysähtyneellä hetkellä, nautitaan siitä. Haluan toivottaa kaikille lukijoille kaunista ja aurinkoista juhannusta Eino Leinon ja Kukkian kurjenmiekkojen välityksellä.’ 

Mä metsän polkua kuljen
kesä-illalla aatteissain
ja riemusta rintani paisuu
ja mä laulelen, laulelen vain.

Tuoll´ lehdossa vaaran alla
oli kummia äskettäin,
niin vienoa, ihmeellistä
all´ lehvien vehreäin.

Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.

Eino Leino

Suven juhlaa

vanamo

’Tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen. Keskikesän juhla kaikessa kauneudessaan löytyy hienolla tavalla juuri Eino Leinon runosta Nocturne. Tuttu ja monen rakastama runo on minullekin mieluisa, vaikka runot usein jäävätkin proosan jalkoihin. Tässä runossa, jolla on ikää toista sataa vuotta (kirjoitettu Kangasniemellä 1903), tulee esiin monia mielen syvimpiä ajatuksia ja vaikka biologisesti se onkin päin mäntyä, niin se ei haittaa. Runon kauneus yhdistettynä musiikkiin ja oivalliseen esittäjään tekee siitä vieläkin nautittavamman.’

Eino Leino: Nocturne. Vesa-Matti Loiri.

’Niin ja tietenkin itse runo vielä. Se kannattaa lukea aina uudelleen, muulloinkin kuin juhannuksena.

Kaunista juhannusta kaikille lukijoille!’


Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino: Nocturne (Talviyö, 1905)

Mansikoita marraskuussa

mansikka

’ Pari päivää sitten oli aamun lehdessä kuva ja teksti ihmeestä, joka oli ilmaantunut syksyn pimeään. Itse löysin myös tuon ihmeen omasta puutarhasta eilen (9.11.). Suojaisassa paikassa pensaan alla kiven kupeessa kukki ja marjoi kesäinen mansikka. Kovin ovat vielä kalpeat nuo hedelmät, mutta jahka saavat runsaasti tätä syksyistä auringonpaistetta, niin eiköhän ne vielä punastu pelkästä mielihyvästä, kun pääsivät julkisuuteen. Itsekin punastuin, kun omani kiikutti eteeni muutaman vuoden takaisen runonsa; oli omistanut sen minulle.’

KESÄ TALVELLA

Mansikoita marraskuussa
juolukoita joulukuussa.

Tammikuussa sinitaivas
poutapilven kuljettaa.
Helmikuussa heinän helpi
lempeästi keinahtaa.

Kun vain olet lähelläni,
kesä viipyy vierelläni.