Yhteenveto 2011


punatorvijkl

’Vuosi on lopuillaan – on yhteenvedon aika!

Kun profiilissani kerron harrastavani luonnon ihmeiden taltiointia sanoin kuvin ja näyttein, niin sitä on tänä vuonna tullut tehtyä aivan loputtomiin. Kausi alkoi jo maaliskuun lopulla heti lumien annettua periksi ja viimeiset näytteet keräsin vielä joulun jälkeen, kun maa oli edelleen paljas. Niinpä kaikkea on ylen määrin. Talvi menee löytöjen sulattelussa ja paikalleen asettelussa, jos sitten riittääkään, sillä uusi tarkkailukausi alkaa oikeastaan jo tammikuun ensimmäisenä päivänä, varsinkin jos lumi pysyttelee poissa ihmeitä peittämästä.’

Yläkuva esittää punatorvijäkälää (Cladonia coccifera), joka ei sinällään ole mikään harvinaisuus, mutta kuvaa ehkä vuotta kokonaisuutena. Maaliskuussa ilmestyi Tieto-Finlandian voittanut teos Suomen jäkäläopas. Se innotti paneutumaan kesän aikana tähän ryhmään ja etsimään lajeja, joihin ei aikaisemmin ole kiinnittänyt juurikaan huomiota. Niinpä digikuvasin kesän aikana 150 jäkälälajia ja kirjoitin niistä myös omat sivunsa, jotka ehkä aikanaan liitän Luopioisten kasvisto-sivuille. Tästä huomaa, kuinka kunnon määritysopas antaa aivan oman panoksensa harrastamiselle. Jäkälänäytteitä en ole vielä ehtinyt lajilleen määrittää, sillä niitä tuli kerättyä pitkälle toista sataa kappaletta.

itujyväsiä

Viime vuoden sammalprojekti sai tänä vuonna vauhtia vasta loppukesästä, kun kosteat kelit saivat sammalet näyttämään omiltaan. Viimevuotisten lajien lisäksi löytyi tänä vuonna Luopioisiin 61 uutta sammallajia. Tai eiväthän ne mitään uusia ole, mutta ensi kerran täältä kuitenkin rekisteröityjä. Monet niistä olivat pieniä maksasammalia, joiden määritys tapahtui mikroskoopin avulla. Kuvassa on vielä määrittämättömän kinnassammalen (Scapania sp.) gemmoja eli itujyväsiä. Sammalia keräsin yli kolmesataa, joista osa on vielä käsittelemättä näytteeksi. Sammalten maailma on uskomattoman rikas niin erilaisten muotojen kuin värienkin osalta. Minulle läheinen on aarnisamma (Schistostega pennata). Se on paitsi harvinainen niin myös vaikeasti löydettävä sammal. Niinpä sen huomaaminen on aina iloinen asia.

aarnisammalPutkilokasveja en kesän aikana kerännyt enkä kuvannutkaan kovin paljon, mutta siitä huolimatta uusia lajeja Luopioisiin tuli varmaan enemmän kuin moneen vuoteen. Varsinkin heinät olivat vauhdissa. Varmuudella uusia lajeja löytyi yhdeksän kappaletta: litulaukka (Alliaaria petiolata), pehmytmesiheinä (Holcus mollis), heinäkaura (Arrhenatherum elatius), nurmimailanen (Medicago lupulina), ukonpalko (Bunias orientalis), mongolianmaksaruoho (Sedum hybridum), hirvenkello (Campanula cervicaria), idänkeulankärki (Oxytropis campestris) ja keltanokitkerö (Picris hieracioides). Pari yllätystä saattaa vielä lymytä kasviprässissä, kunhan ehdin purkaa sen annin papereille.

Elokuu on parasta kasvikartoitusaikaa. Silloin tein parikymmentä uutta kasviruutua Luopioisten alueelta. Näin koko entisen pitäjän kasvimaailman kartoitus astui taas askelen koti päätöstä. Vielä taitaa olla viitisenkymmentä ruutua käymättä läpi. Monen ruudun kohdalla tapasin taas mukavia ihmisiä ja sain heiltä paljon hyviä neuvoja etsintöihin. Heille kaikille nimeltä mainitsematta kiitos avunannosta. Erityisen hienoja ja monilajisia ruutuja löytyi Haltialta ja Käenniemestä. Viimeksimainittu ruutu taisi nousta alueen toiseksi runsaimmaksi ruuduksi, josta eri kasvilajeja löytyi peräti 349 kpl.

Uhanalaisselvitykset ovat vielä tekemättä, joten niihinkin on varattava muutama talvi-ilta. Uhanalaisista löytyi vain vaarantuneita lajeja niin putkilokasvien kuin sammaltenkin joukosta. Kalliokeuhkojäkälä (Pulmonaria scrobiculata) lienee ainoa jäkälälaji ja lehmuspikari (Holwaya mucida) ainoa löytämäni sienilaji, jotka kuuluvat tähän ryhmään. Silmälläpidettäviä lajeja onkin sitten huomattavasti enemmän kaikissa ryhmissä. Niiden kanssa menee aikaa aivan eri tavalla, kun etsii kaikkien merkinnät muistivihosta. Vuosi sitten uusittu uhanalaisselvitys teettää töitä.

Vuosi oli antoisa kasvien maailmassa monella tavalla. Ninpä kirjojen lukeminen jäi vähemmälle. Kirjapäiväkirjassani on merkintä ainoastaan neljästäkymmenestä luetusta kirjasta. Oikein hämmästyin, kun ne laskin. Yleensä lukumäärä on lähennellyt sataa. Kuitenkin olen tunnollisesti merkinnyt kaikki lukemani kirjat muistiin pienen arvioinnin myötä. Toisaalta olen itselleni aina tähdentänyt, ettei asiaa ratkaise kirjojen määrä vaan laatu; ei ihmisellä ole aikaa lukea hyvää kirjallisuutta, ainoastaan parasta. Tuskin tuo kuitenkaan toteutuu, kun katsoo viittä Agatha Christie-kirjaa, joita ahmin välipalana kesällä, kun oli oikein kuuma eikä jaksanut muuta tehdä.

Uusi vuosi tuo uudet haasteet. Mitä ne luonnontarkkailun osalta ovat, en vielä tiedä? Paljon on ruutuja tekemattä, paljon sammalia löytämättä, jäkälät odottavat vuoroaan, niin ja onhan niitä muitakin ryhmiä. Joko olisi lapsuuteni kiinnostuksen kohde, kovakuoriaiset, vuorossa? Vuoden päästä ollaan tässäkin asiassa tietäväisempiä.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille!

Vastakkaisvärit

sieni

’Viikonvaihteessa olin sammalretkellä Lohjan seudulla. Kalkkipitoisuus näkyi lajistossa ja niinpä eliksiä ropisi tukuittain. Pistelen niitä aikoinaan, kunhan ehdin, myös kasvisivuille ja ehkä tänne blogiinkin. Nyt kuitenkin syksyn kiireet vievät mennessään. Sipulit on saatava maasta ja peruna odottaa sekin jo vuoroaan. Kurpitsat työntävät viimeisiä pallukoitaan ja kurkut muodostuvat jättisuuriksi keltaisiksi pötköiksi syksyn sateissa. Puolukkaakin on kivasti, joten sekin on syytä korjata talteen ja pitää samalla silmät tarkkoina sarjatalvikkien (Chimaphila umbellata) kanssa. Ne kun ovat niin samannäköisiä tähän aikaan. Kuvan sieni on jokin maljakas, lajia en tiedä enkä siitä paljon muutakaan. Se kasvoi Lohjalla röyhelösammalen (Blasia pusilla) keskellä savensekaisella  joutomaalla. Kooltaan sieni on noin sentin, mutta en huomannut katsoa, oliko sillä jalkaa vai ei. Tunnistaja voisi kommentoida.’

Mielle

hamahakki3

’Yleensä kuulee ensimmäisen kerran puhuttavan joulusta heti juhannuksen jälkeen. Nyt ollaan kohta jo puolivälissä, vaikka ei sitä mielellään ajattele, koska siihen liittyy aina sellaista stressiä ja pimeyttä, joka tuntuu ahdistavalta. Kuitenkaan en voi olla löytämättä kuvasta mielleyhtymää jouluun: pallo roikkuu kuin kuusen oksalla jouluaattona. Kun näin tämän noin puolen sentin suuruisen sammalesta riippuvan pallon hämäläisessä lehdossa, ajatus joulusta tuli elävästi mieleen, oli hämärää, hiljaista ja salaperäistä. Todellisuudessa tässä on hämähäkin koti. Siitä, minkä hämähäkin se on, en tiedä mitään, ellei joku valista minua asiassa. Hämähäkki kutoo riippuvan pallonsa munien suojaksi ja tuolla joulupallon sisällä saattaa olla satoja munia ja myöhemmin saman verran pikkuisia hämähäkkejä, ellei jokin suurempi otus pistä koko komistusta ennen sitä poskeensa. Tällä paikalla kasvoi muuten upeita sammalia: ripsikellosammal, suikalesammal ja karvahiirensammal. Kaikki ovat jonkinmoisia harvinaisuuksia täälläpäin.’

Rahkasammalvuosi

rahka1

’Vaikka pakkanen paukkuu edelleen ainakin öisin, alkavat sammalet jo heräillä. Katselin hiihtolenkillä kallionkylkeä, josta nousi lumen sulaessa höyryä ja samalla paljastui kalliohyllyltä ensimmäiset sammalet ihailtavaksi. Kuvan kangasrahka aloittaa yhteyttämisen heti, kun sää sen sallii ja sen vesisäiliöinä toimivat rahkasolut pystyvät pidättämään vettä. Kevät tulee!’

Luonnonsuojeluliitossa valittiin vuoden 2011 lajiryhmäksi rahkasammalten suku. Tämähän on maamme suomaisemassa oleellinen kasviryhmä, sillä suuri osa soiden pintakasvillisuudesta ja turpeesta muodostuu juuri rahkasammalista. Meistä tavallisista tallaajista näyttää siltä, että kyseessä on vain yksi laji, ehkä ainoastaan muutamalla värimuodolla elävöitettynä, mutta todellisuudessa Suomestakin löytyy peräti 40 erilaista rahkasammalta. Itse olen nähnyt niistä ehkä kolmisenkymmentä. Monet ovat lajilleen vaikeasti määritettävissä, mutta on joukossa aivan selviäkin, omannäköisiään lajeja.

Kun viime kesänä kokosin sammalsivuja kasvisivujeni jatkoksi, menin kesäkuun puolivälissä Luopioisten Kurkisuon laitaan tutustuakseni rahkasammalten maailmaan. Kävin hakemassa suota kourallisen rahkasammalia ja toin sen ’rantaan’ tutkittavaksi. Näin etsin ja kuvasin yhden aamupäivän aikana suolta toistakymmentä lajia. Monet lajit ovat tunnistettavissa ulkonäkönsä avulla, mutta muutamia piti katsella joko suurennuslasin tai mikroskoopin läpi ennen kuin lajimääritys varmistui.

Rahkasammalissa ei ole montaakaan uhanalaista lajia, mutta jos suot hupenevat entiseen tahtiin, saattaa tilanne muuttua. Nyt kun puhutaan paljon hiilijalanjäljistä ja hiilivarastoista, tuntuu käsittämättömältä, että meillä edelleen tuhotaan näitä hiilen pidättämiseen erikoistuneita yhteisöjä. Rahkasammal varastoi paitsi itseensä vettä, myös hiiltä turpeeseen suuria määriä. Jääkaudesta lähtien hiili on ollut kiinni yhä paksunevassa turvepatjassa ja niinpä suot pidättävätkin sitä esimerkiksi metsien maaperään verrattuna yli nelinkertaisen määrän (5700 miljoonaa tonnia / 1300 miljoonaa tonnia). Suon ojitus hävittää tämän varaston ja turpeen poltto päästää sen ilmakehään.

rahka2

Oma suosikkini rahkasammalisssa on korpirahka. Sen viisisakaraista tähteä muistuttavat latvatupsut saattavat rehevässä korvessa peittää alleen laajoja aloja. Tällainen vihreä tasainen matto houkuttaa istahtamaan, mutta sitä ei pidä tehdä. Matto pettää ja alla on silkkaa vettä, joskus hyvinkin syvää. Usein olen saanut kaataa vettä saappaasta pettävän korpirahkamättään jälkeen.

rahka3

Toinen suosikkini on viitarahka. Sen yhtenäiset pehmeät kasvustopeitteet löytyvät usein lampien soistuneista reunametsistä. Kuvassa kasvi on ’kukalla’. Rahkasammalten itiöpesäkkeet ovat pallonmuotoisia ja joillakin lajeilla, kuten viitarahkalla, niitä kehittyy keskikesällä runsaasti. Viitarahkamättäälle saa rauhassa astua, sillä sen pehmeän kasvuston alta löytyy usein kovaa maata.

Kun kerran tämä vuosi on arvovaltaisella taholla valittu rahkasammalten teemavuodeksi, voisi niitä yrittää etsiä lisää. Luopioisten kartoituksessa löydettyjä rahkoja on nyt kaksikymmentä lajia ja kun katsoin toiset kaksikymmentä kirjallisuudesta, löysin kuusi sellaista, jotka varmuudella siellä kasvavat, mutta joita en ole vielä löytänyt. Eipä siis muuta kuin ensi kesänä etsimään, jotta syksyllä voin palata asiaan hyvin uutisin.

Sammalsivut

ketoparta

’Uusi vuosi ja uudet sivut!’

Kasvistosivuille olen avannut näin vuoden aluksi tutkittavaksi yli kaksisataa sivua sammalmaailmaa. Tiedän varsin hyvin, ettei se todellakaan kiinnosta kaikkia, mutta eihän se olekaan tarkoitus. Sammalet on itsestäni kiehtova kasviryhmä ja siksi haluan tuoda sen muidenkin kiinnostuneiden nähtäville. Kun aikoinaan kerroin urakastani, sain paitsi säälitteleviä katseita, myös ihmetyksen, että onko niitä niin paljon. Kun kerron sammalia Suomessa olevan liki 900 lajia, leviää kysyjän kasvoille usein epäuskoinen ilme. No, tässä on nyt vain pieni osa niistä ja jatkossa seuraa lisää, kun löydän uusia.

Kuvassa oleva ketopartasammal (Syntrichia ruralis) on oma suosikkini. Tuo pieni sammal on kuivana ihan eri näköinen kuin kosteana, joten se luo haasteita. Lisäksi sen lehdessä oleva pitkä karvakärki tekee siitä kuin taistelijan. Kaiken muun hyvän lisäksi se ei ole kovin yleinen, joten aina kun sen löytää, nousevat suupielet lievään hymyyn kuin ystävän tavatessaan. Se kasvaa pihoilla, sementtirakenteilla ja lehtokallioilla.

Sammalsivut ovat siis kaikkien kommentoitavissa ja pengottavissa. Olkaa hyvä, pistäkää sammalet pöllyämään!

Päivä suolla

kurkisuo1

’Voiko suolla olosta nauttia? Jos asiaa kysyy satunnaiselta ohikulkijalta, saa melko varmasti kielteisen vastauksen, varsinkin jos taivaalta tulee tihkua, pilvet roikkuvat puidenlatvojen tasalla ja hirvikärpäset pörräävät korvissa. Tänään kuitenkin vietin useita tunteja Kurkisuolla ja nautin – nautin todella.’

Lueskelin muutama päivä sitten kesän Suomen Luontoa ja siellä olevaa professori Rauno Ruuhijärven haastattelua. Hän on tehnyt pitkän elämäntyön suomalaisen suoluonnon tutkijana ja puolestapuhujana, onnea vain 80-vuotiaalle. Hänen ja muiden tutkijoiden peruja ovat soiden luokittaminen, suojelu ja rauhoitusohjelmat. Osaltaan saa häntä siis kiittää myös siitä, että saatoin tänäänkin edelleen kulkea vapaasti Kurkisuolla ja nauttia sen luonnontilasta. Lehdessä hän ilmoitti yhdeksi mielisuokseen Padasjoen Kurkisuon. Samasta suostahan tässä on kyse. Itse kutsun sitä Luopioisten Kurkisuoksi tai kai nykyään pitäisi kutsua Pälkäneen Kurkisuoksi, mutta yhtä kaikki samasta suosta on kysymys. Vaikka nimet vaihtelevat, niin suo pysyy. Itse en Kurkisuolla muista koskaan tavanneeni ketään, vaikka yhteen aikaan miltei asuin siellä, kun tein suon tyypitystä ja kasvikartoitusta. Ihme, ettemme ole koskaan tavanneet. Nytkin näin kyllä saappaanjälkiä, mutta kulkija oli jo muualla.

Syksyinen suo tarjoaa raitista ilmaa, hiljaisuutta ja karpaloita. Pienen patikoinin jälkeen totesin karpalot vielä raaoiksi. Kyllä ne vanhat ihmiset ovat tienneet, kun sanoivat, ettei suolle karpalojahtiin kannata mennä ennen kuin ensipakkasten jälkeen. Noukin litran verran näytille, myöhemmin lisää. Kiersin kuitenkin, kun aikaa oli, koko suon. Oikeastaan nyt, kun isommat kasvit käyvät jo talvilepoon, olen innostunut sammalista ja niitähän suolla riittää. Koko suon pintaa peittää lähes yhtenäinen sammalmatto, pääasiassa erilaisia rahkasammalia. Niinpä tein pikaisen inventaarion, mitä sammalia Kurkisuolta löytyy. Tässä työpöydän ääressä täydensin sitten listaa omista kokoelmistani ja sain seuraavanlaisen tuloksen:

* lehtisammalia: suonihuopasammal, isonäkinsammal, kalvaskuirisammal, hetesirppisammal, luhtakuirisammal, rämekarhunsammal, nuokkuvarstasammal, metsäkulosammal, kangaskynsisammal, pörrökynsisammal, kantokynsisammal, kiiltolehväsammal, lehtokarhunsammal, korpikarhunsammal, luhtakarhunsammal, lahosammal, kerkkäkynsisammal, seinäsammal, kerrossammal, kivikynsisammal

* rahkasammalia: 19 erilaista lajia

* maksasammalia: suokinnassammal, rahkanäivesammal, luhtaliuskasammal,
silmäkerihmasammal, nevaruoppasammal

Varmaan vielä muitakin löytyy, mutta nämä nyt alkuun. Rahkasammalet ovat minusta veikeitä otuksia. Ne köllöttelevät milloin kuivissa mättäissä, milloin rimpivesissä ja näyttävät aluksi kaikki ihan samanlaisilta. Mutta kun niitä katsoo tarkemmin, löytyvät erot ja nekin voi määrittää omiksi lajeikseen. Tottumusta se kyllä vaatii. Pistänpä tähän mukaan kauniin keräpäärahkasammalen kuvan, koska se oli uusi tuttavuus tällä retkellä.

kerapaarahka

Suo on syksyllä täynnä mielenkiintoista katsottavaa: korppi huuteli metsäsaarekkeiden päällä, niittykirviset olivat muutolla, tikan nakutus kuului lahopuun tyveltä, liekö ollut pohjantikka kun piilotteli. Niin ja tietysti ne hirvikärpäset, eihän niitä ilman enää pysty olemaan. Mieluummin olisin katsellut hirviä kuin noukkinut kärpäsiä niskastani, mutta eihän onni ja autuus tule pelkistä hyvistä asioista tarvitaan vähän pippuriakin joukkoon. Onneksi tällä kertaa näitä mönkijöitä oli niukanlaisesti, vain muutamia kymmeniä.

Karpalot kypsyvät vähitellen. Viikonvaihteeksi on luvattu pakkasta, joten ensi viikolla saattaa saada jo kypsää saalista ja sitä riittää. Tuntuu, että tänä vuonna karpaloita on ennätysmäärä ja isoa, niin isoa etten pitkään aikaan ole sellaisia nähnytkään.

Orkideojen saari 2


pahtaomena

’Olin taas kanootilla Kukkialla. Kaunis ja aurinkoinen päivä muuttui vieläkin aurinkoisemmaksi, kun sai taas löytää jotain uutta. Kuvan pahtaomenasammal on Luopioisissa suuri harvinaisuus eikä sitä muuallakaan Pirkanmaalla joka päivä vastaan tule. Luopioisista tätä sammalta on löydetty vain Iso-Vekunan saaresta ja Ämmätsän Kulovuoresta.’

Aikaisemmin nimesin Kukkian suurimman saaren Iso-Vekunan Orkideojen saareksi ja sitä samaa siitä voi sanoa edelleenkin. Viime torstaina lähdin etsimään metsänemää saaren sopukoista, mutta valitettavasti retki ei tuottanut toivottua tulosta. Tämä orkidea on löydetty saaresta vuosikymmeniä sitten ja sen jälkeen sitä on etsitty sieltä useita kertoja kasvia kuitenkaan löytämättä. Metsänemä on oikukas kukkija, toisina vuosina se nousee pintaan ja avaa upeat kukkansa, toisina vuosina se piilottelee maan alla ja sitä saa turhaan etsiä. Näin kävi minulle nyt, mutta olin siihen kyllä henkisesti varautunut.

Sen sijaan löysin toisen kasvuston pesäjuurta! Tällä kertaa kasvia löytyi liki kaksikymmentä jo kuivunutta vartta muutaman neliömetrin alueelta saaren pohjoisosista. Orkidea kasvoi avoimessa koivikossa etelään viettävällä rinteellä. Osa versoista oli aivan pieniä alle kymmenen sentin korkuisia, mutta joukossa oli myös yli kaksikymmensenttisiä ja runsaskukkaisia kasveja. Seuralaisina tällä paikalla oli samoja lehtokasveja kuin edelliselläkin, mm. sinivuokko, lehto-orvokki, ketunleipä, ahomansikka, taikinamarja ja lehtokuusama.

Olen samalla, kun kiertelen tavallisten kasvien perässä, tarkannut myös tutkimusalueen sammallajistoa. En vielä tunne sammalia kovinkaan hyvin, mutta erikoisemmat pistävät kyllä silmään. Niinpä nytkin katselin saaren sammalia sillä silmällä, että voisin löytää jotain mielenkiintoista. Kuukausi sitten kävin saaressa Ari Parnelan ja Harri Arkkion kanssa ja he näyttivät silloin monta minulle uutta sammalta saaren jyrkänteistä. Silloin löytyivät mm. pahtaomenasammal ja isoruostesammal, viuhkasammal ja aarnisammal. Nyt tarkastelin vähän toisenlaista kalliota ja sieltäkin löytyi hienoja lajeja, mm. taljaruostesammal ja hiirenhäntäsammal. Nämä eivät näyttävyydessään ole orkideojen luokkaa, mutta kuitenkin omassa pienuudessaan kauniita.

Molemmat pesäjuurikasvustot ovat luonnonsuojelualueen rajauksen ulkopuolella, mutta ne säilynevät paikalla, jos maata ei käsitellä voimaperäisesti. Yleensä saarissa harvinaiset kasvit saavat olla rauhassa. Metsäkoneet on vietävä sinne talvella kovien jäiden aikaan eikä saarista useinkaan saada niin suuria puumääriä, että kustannukset peittyisivät. Toivottavasti tässäkin tapauksessa käy näin.

Kalliojyrkänne harvinaisine sammalineen on luonnonsuojelualueen sisäpuolella ja saanee siksi olla rauhassa. Samoin lehtoneidonvaipat kasvavat suojelualueen sisäpuolella. Näitä löysin tällä retkelläni taas lisää ja laajemmalta alueelta kuin edellisellä kerralla,. Nousipa saaren orkideojen lukumääräkin taas yhdellä, kun äkkäsin Pirkanmaan yleisimmän kämmekän yövilkan kuusten alta lehdosta.

Vaikka retkellä ei metsänemä löytynytkään, niin upea sää ja Kukkian saariston komeus korvasivat olemattoman pettymyksen. Ainahan sitä toivoo, jospa… jospa sittenkin, mutta tässä tapauksessa se olisi ollut lottovoiton luokkaa.

Hoitohakkuu

kalkkialue

’Kuohijoen kalkkilehtoa ja kalliolouhosta muutama viikko sitten otetussa kuvassa. Silloin valo pääsi vapaasti aina pohjakerrokseen asti, tällä hetkellä puiden lehdet estävät valon pääsyn maahan, vai estävätkö?’

Olin kuvaamassa kalliosammalia Kuohijoen Natura-alueella, kun törmäsin Metsähallituksen metsureihin. He olivat tekemässä alueella hoitohakkuita. Paljon puita ja pensaita oli nurin sikin sokin louhoksen pohjalla. Kohtaamishetkellä he tekivät aitaa jyrkänteiden laidoille, ettei kukaan alueella liikkuva suistuisi alas kivikkoon. Pian paikalle saapui myös heidän työnjohtajansa. Keskustelu vei hoitohakkuiden laatuun ja tarpeeseen. Olimme niistä paljolti yhtä mieltä: varjostavia puita tulee poistaa, että pohja- ja kenttäkerros saavat valoa. Muistan itsekin joskus raporttia alueesta tehdessäni ehdottaneeni vastaavia hoitotöitä. Niinpä nyt alueelta poistettiin pienet puumaiset kuuset sekä suuri osa lehtopensaista. Kuuset on ihan hyvä juttu, mutta lehtokuusaman, humalan, taikinanmarjan, tuomen ja pihlajan täydellinen poisto ihmetyttää. Tosin ne kasvavat kyllä muutamassa vuodessa uudelleen ja valtaavat takaisin kasvualueensa. Syy näiden pensaiden näin laajamittaiseen poistoon oli Museovirasto. Jäin huuli pyöreänä kuuntelemaan, kuinka Museoviraston mielestä louhokset on saatava paremmin näkyviin ja niitä haittaava pusikko on sen tähden raivattava pois. Ihmettelin asia työnjohtajalle, kun sentään ollaan Natura-alueella. Tällöin kuulin, että Museoviraston päätökset menevät luonnonsuojelu- ja Natura-päätösten edelle. Samalla tavallahan myös kaivoslaki ohittaa luonnonsuojelulain eli räikeimmillään kansallispuistoon voidaan perustaa kaivos, jos sieltä vain löydetään tarpeeksi rikas esiintymä.

Katselin ammattimiesten työn jälkeä, eikä minulla ollut siitä mitään huomautettavaa. Katselin omilla silmilläni työn jälkeä ja ajattelin, etten olisi toiminut ihan noin. Risujen poltto oli tuhonnut osan kallioseinän kasvillisuudesta, onneksi ei juuri siitä kohdin, missä kaikkein uhanalaisimmat sammalet kasvavat. Osa suurista haavoista oli kaulattu lahopuun lisäämiseksi. Kauhulla etsin niiden emäksisiltä pinnoilta harvinaisia lajeja. Onneksi, kuin vahingossa, viuhkasammalet olivat säästyneet, samoin hyytelöjäkälät ja löysinpä lukinsammalenkin vielä voimissaan. Aika näyttää, syntyykö uutta lahopuuta, tikoille koputeltavaksi, sammalille kasvualustaksi. Nyt puukiipijä pesi harmaalepän irronneen kuoren alla ja liito-oravan papanat täplittivät useammankin haavan tyveä.

Kuitenkin jäin mielessäni pohtimaan marssijärjestystä. Museovirasto vai luonnonsuojelu, ihmisen tekoset vai luonnon koskemattomuus. Kun metsuri osaa ammattinsa, puu kaatuu oikeaan suuntaan, tuli polttaa oikeat risut ja kirveellä kolotaan oikeat puut, mutta lajien asiantuntija osaisi sanoa, missä pitää varoa ja mitä ei saa missään nimessä tehdä. Näin olisi ehkä säästytty kalliosammalten tuholta, raidankeuhkojäkälän ainoan puun kaatamiselta ja ehkä muiltakin arvaamattomilta seuraamuksilta.

Aika näyttää, toivotaan parasta!