Huhtahanhikki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Jo vuosia olen odottanut, koska Luopioisten kasvistoon voin lisätä huhtahanhikin (Potentilla intermedia). Nyt juhannuksen aikaan tämä odotus palkittiin. Olin käyttämässä vieraitani Pytingin kaviossa olevassa valokuvanäyttelyssäni ja siinä jutellessa parkkipaikan vieressä katse kiinnittyi portin pielessä olevaan kookkaaseen hanhikkiin. Kumarruin katsomaan tarkemmin ja totesin kauan etsityn löytyneen. Kuvaaminen ei oikein onnistunut, mutta sen voi uusia myöhemmin, jos eivät liian innokkaat siistijät vain ehdi ensin.’

Huhtahanhikki on maassamme itäinen laji, jonka levinnäisyysalue pääasiassa rajautuu Päijänteen itäpuolelle. Niinpä olen sen tavannut Jyväskylästä monelta paikalta, samoin Itä-Suomen kaupungeista, mutta tältä puolen en ollenkaan. Ystäväni kertoi, että kasvia on löytynyt Orivedeltä muutamalta paikalta ja Tapereella sitä tiettävästi myös on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKasvin tunnistaa alalehdistä. Ne ovat sormiliuskaiset ja sormia on viidestä seitsemään. Lehdet ovat vaaleanvihreitä, myös alta. Kasvi on pystykasvuinen ja sen kukan terälehdet ovat verholehtiä lyhyemmät. Sen voi sekoittaa yleiseen peltohanhikkiin, jolla kuitenkin on kolmilehdykkäiset alalehdet tai harvinaiseen saksanhanhikkiin, jonka kukka on verhiötä pidempi ja kasvi on ’pensasmaisempi’. Hopeahanhikilla lehdet ovat alta hopeanväriset ja muutenkin pienemmät.

Huhtahanhikki kasvaa satunnaisen luonteisesti pientareilla, joutomailla, ratapihoilla ja lastauspaikoilla, mutta saattaa jäädä kasvupaikalleen pysyväksi, jos olosuhteet säilyvät suotuisina. Luopioisiin se on tullut varmaankin liikenteen mukana ja säilyy, jos saa rauhassa kasvaa. Paikka on tosin äärimmäisen uhanalainen, kun pihoista halutaan tehdä steriilejä viherkenttiä. Toivotaan kuitenkin uudelle tulokkaalle parasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesän myöhäiskukkijoita

syys1

’Vierailin pari päivää sitten Jyväskylän Halssilassa lumenkaatopaikalla. Sinne oli koko talven kipattu autokuorma toisensa jälkeen lunta, jota oli kerätty kaupungin katujen varsilta. Nyt lumi oli jo sulanut lämpimän kesän ansiosta, mutta koska sen sulamiseen oli mennyt lähes koko kesä, niin monet kasvit olivat tuolla kentällä vielä hyvässä vedossa, kukkivat ja kasvoivat myöhäisestä ajankohdasta huolimatta.

Kuvastakin näkyy ja voi erottaa muutaman lajin: leskenlehti kukki heinäkuussa ja työnsi nyt lehtiään kohti syksyn valoa, lupiinin sinisiä kukintoja löytyi runsaana, samoin saunakukkaa. Valvatit olivat saaneet pakkasta, mutta tuhoutuneista versoistakin näki, että ne olivat paleltuessaan olleet täydessä kukassa. Monet ristikukkaiset, kuten kanankaali, ukonnauris, lutukka ja nenätit näyttivät lopettelevan kukintaansa ja kypsyttelivät siemeniään.

Tällaiselta paikalta voi löytää erikoisiakin kasvilajeja. Niinpä löysin siellä joitakin Keski-Suomessa jo harvinaisia kasveja mm. ketohanhikin, punasolmukin, punasänkiön ja kanadankoiransilmän. Alakuvassa on ketohanhikin ruskanvärisiä lehtiä mattomaisena kasvustona, kukkia siinä ei enää kuitenkaan ollut. Kun lumi tuodaan pihoilta ja tienvarsilta, voi mukaan päätyä myös lintulaudalle tarkoitettuja siemeniä. Niinpä kentällä kasvoi myös auringonkukkaa, mesiköitä ja jopa marunatuoksukki, jota aina silloin tällöin löytää kaatopaikoilta tai nykyäänhän niitä kutsutaan jätteenkäsittelylaitoksiksi.

Lumenkaatopaikalla vallitsee erikoinen pienilmasto ja se mahdollistaa syksyisen kukinnan. Paikan ulkopuolella pientareet ammottivat jo tyhjyyttään ja luonto valmistautui kiireellä talvilepoon. Lumihan voi tulla maahan koska tahansa.’

syys2

Uusia lajeja

kitkerö

’Kuluvan kesän kartoituskausi alkoi vihdoinkin. Nyt optimaalisin määrä kasveja on tunnistettavassa muodossa ja niin saan ruudut kartoitettua lähes kerralla, vain kevätkasvit on tarkistettava myöhemmin. Ensimmäinen ruutu on aina haastavin. Se vaatii erikoista keskittymistä, että silmä sopeutuu taas katsomaan oikein, näkemään eri lajit ja löytämään ne vielä papereistakin. Samalla kun merkitsen muistiin Niittylahden kasvimaailmaa, voin iloita siitä, että Luopioisiin on tänä kesänä löytynyt monta uutta lajia.’

Alkukesästä löytyi keulankärki (Oxytropis campestris), josta jo aikaisemmin kerroinkin. Se oli ensimmäinen.

Juhannuksen aikoihin Lauri Oesch sitten kierteli tienvierustoita Rautajärven ja Kirkonkylän välillä ja niinpä löytyi peräti kaksi uutta lajia: heinäkaura (Arrhenatherum elatius) ja pehmytmesiheinä (Holcus mollis). Molemmat heinät kasvoivat tien penkereissä ja kasvustot näyttivät vanhoilta. Ne vain olivat jääneet huomaamatta, kun autolla ajetaan ohi. Kuka sitä nyt kaikkia heiniä huomioisi. Mesiheinää kasvoi useammallakin kasvupaikalla. Jotkut paikat saattoivat jäädä huomiotta, koska pientareet niitettiin juuri siihen aikaan. Heinäkauraa kasvoi Kirkonkylän Pälkäneen puoleisen liittymän kohdalla maantienojan molemmilla luiskilla ja metsänpuolelta se jäi niittämättä. Toisen kasvuston löysin sitten itse ensimmäisen kartoituksen yhteydessä Niittylahdesta samanlaiselta paikalta. Molemmat heinät ovat satunnaisia ja niiden luontainen kasvupaikka on jossain muualla, lähempänä rannikkoa tai peräti maamme rajojen ulkopuolella. Heinät lienevät sitä perua, kun tietä parannettiin 80-luvulla ja tien luiskat nurmetettiin ulkomaisella siemenellä.

Jo keväällä Lauri Oesch kertoi nähneensä Rankkimäen jäteaseman aumassa oudon ristikukkaisen kasvin. Pari päivää sitten Hannu Alen ilmoitti löytäneensä St1-huoltamon läheltä kalustokentältä ukonpalkoa (Bunias orientalis). Jäteaseman kasvikin osoittautui lopulta ukonpaloksi. Kasvin on aikaisemmin Luopioisista löytänyt Irja Ahonen 1928, mutta tarkkaa kasvupaikkaa ei silloin kasvinäytteeseen merkitty, joten sitä ei pystytty enää myöhemmin paikallistamaan. Nyt löydetyt kasvustot olivat pieniä. Ne saattavat kyllä levitä, sillä kasvi tekee runsaasti siemeniä. Ukonpalkoa on paljon mm. Hämeenlinnassa ja Pälkäneen kirkonkylästäkin sitä on kohtuudella löydetty. Sitä pidetään rikkakasvina, joka levisi maahamme venäläisen sotaväen mukana 1800-luvulla.

Samalla ensimmäisen päivän kartoitusretkellä löysin Niittylahdesta myös uuden koristekarkulaisen. Tällaiset kasvit ovat alunperin koristekasveja, mutta voivat suotuisissa olosuhteissa levitä laajallekin ympäristöön. Maksaruohot ovat juuri tällaisia. Nyt löydetty mongolianmaksaruohon (Sedum hybridum) kasvusto oli ensimmäinen karkulaisena löydetty. Se oli siirtynyt pihakiveltä metsäkivelle mahdollisesti puutarhan siivouksen yhteydessä, kun roskia viedään piiloon. Itse maksaruoho on melko yleinen koristekasvi alueella.

Mutta ei päivä ollut vielä lopussa, illalla kävin pyydettynä Leppäjärven talossa aivan Luopioisten ja Padasjoen rajalla. Siinä talon väen kanssa ihailimme kaunista asuinpaikkaa ja sen kaunista puutarhaa. Täältä löytyi näitä istutuksista karanneita koristekasveja lukuisia. Laskin kotona saaneeni papereihin peräti 35 uutta merkintää siihen ruutuun. Se on paljon. Sokerina pohjalla oli sitten kokonaan uusi laji, keltanokitkerö (Picris hieracioides). Tämän kuvan laitoin kirjoituksen alkuun. Ehkä se oli näistä uusista lajeista helpoin kuvattava. Kitkerö ei ole yleinen Pirkanmaalla. Sen sotkee helposti muihin keltakukkaisiin pystyihin sikurikasveihin, kuten valvatteihin, keltanoihin tai kelttoihin. Tällä on kuitenkin ankkurikarvoja varressaan. Ne pitää kyllä katsoa lupilla, sillä niin kovin pieniä ne muuten ovat. Kitkeröä kasvoi pihan niittymäisellä osalla harvakseltaan kaunokkien, kohokkien ja neilikoiden seassa.

Kiitos vain talonväelle kutsusta tulla katsomaan pihakasveja. En olisi uskonut etukäteen tällaiseen tulokseen.

Tänä kesänä on siis kasvisivuille päivitetty jo kuusi uutta lajia. Niiden kuvat ja selosteet löytyvät lajisivuilta. Kirjoitin linkkisivujen luetteloihin sanan UUSI!, että ne paremmin erottuisivat muusta laistosta. Käykääpä katsomassa!

Ajuruoho

ajuruoho

’Kesä on löytöjä täynnä ja yllätyksiä! Tämän sain kokea tänään, kun olin tekemässä ruutua Lauri Oeschin kanssa Luopioisten Haltian kylällä. Hän oli nähnyt siellä tien varrella kasvia, joka ei ollut ihan tavallinen. Eikähän se sitä ollutkaan.’

Kuva ei ole kaksinen eikä siitä varmaan selviä laji ellei osaa katsoa tarkkaan kasvin kukkia ja vartta. Kukat ovat ajuruohon kukat, siniset ja liuskateriöiset, mutta varsi kertoo, ettei kyseessä olekaan tavallinen kangasajuruoho (Thymus serpyllum), vaan sen lähisukulainen nurmiajuruoho (Thymus pulegioides). Kasvin varsi on karvainen vain särmiään pitkin. Lisäksi sen lehdet ovat ruodilliset ja öljytäplät lehdillä ovat punertavia. Itse pidin kasvia maastossa kangasajuruohona ja olin iloinen, kun sekin vihdoin löytyi Luopioisten kasvistoon, se kun on viime vuosina voimakkaasti taantunut ja hävinnytkin useilta vanhoilta kasvupaikoiltaan eteläisessä Suomessa. Lähimmät nykyiset kangasajuruohon kasvupaikat taitavat olla vanhan Pälkäneen puolella.

Nurmiajuruoho on kotoisin Etelä- ja Keski-Euroopasta ja on meillä heinänsiementulokas, joka on kotiutunut tienpientareille, puistonurmikoille ja satamiin. Missään se ei ole yleinen, mutta on kuitenkin tavattu paikoitellen Etelä- ja Keski-Suomesta. Itse en ole sitä aikaisemmin tavannut, joten ei yhtään ihme, ettei heti tullut mieleen kasvin nimi. Seuraavalla kerralla osaan kiinnittää huomion oikeisiin tuntomerkkeihin.

Ajuruoho on aromaattinen kasvi. Niinpä sen toista sukulaista timjamia (Thymus vulgaris) käytetään mausteena eikä meirami (Origanum  vulgaris) ole sekään kaukana tästä kasvista. Menneinä aikoina ajuruohoa onkin käytetty mausteena. Nykyään se on siihen aivan liian harvinainen ja on siksi paras jättää rauhassa kasvamaan harjukankaille.