Maantieteen vangit

’Tämän vuoden ehkä mielenkiintoisin kirja ei kauan vanhene käsissä. Sen ahmii ja sitten sen lukee uudelleen huolella. Tim Marshall osaa vangita lukijansa, hän tekee vaikeastakin asiasta helpontuntuisen. Kuitenkin tämänkin kirjan jälkeen pohdittavia asioita maailmanpolitiikkaan jää. Maapallolla monet maat ovat kautta historiansa olleet maantieteensä vankeja. Suomestakin sanotaan, ettemme voi maantieteellemme mitään, naapurimme ovat ne, jotka ovat. Myös vuoret, joet, tasangot, autiomaat, meret luovat rajoja ja aitoja valtioiden välille. Ne vangitsevat taakseen, mutta myös suojaavat valloittajilta, estävät aatteita, luovat uusia kulttuureja. Maantiede on mielenkiintoista.’

Kirjan alaotsikko on Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta. Voisi ajatella, että maailmanpolitiikasta on jo kaikki oleellinen kerrottu, mennyt on mennyttä, nyt on nyt ja tulevaa voimme vain aavistella. Tämä kirja kääntää kaiken ymmärrettäväksi ja lukija alkaa oivaltaa, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Harvoin tietokirja roikkuu myydyimpien listan kärkipaikoilla, varsinkaan tästä aiheesta kirjoitettu, mutta tämä tekee sen. Puoli miljoonaa myytyä kirjaa briteissä ja käännösoikeudet yli kahteenkymmeneen maahan kertovat, että kirja on jotain muuta kuin tavallista. 

Kirjan luvut käsittelevät vuorotellen kymmentä maapallon aluetta menneisyydestä nykyisyyteen ja kauas tulevaisuuteen. Saamme tietää, miksi jokin alue on ollut helppo asuttaa ja miksi jotain aluetta ei saa alistettua millään, vaikka monet ovat yrittäneet. Geopolitiikka vaikuttaa. Edelleen vuoret, suuret autiomaat, meret ja luonnonolosuhteet määrittelevät valtioiden alueita ja turvallisuutta. Napoleon, Kaarle XII ja Hitler eivät tunteneet tätä kirjaa ja he löivät päänsä Venäjän puolustukseen, geopolitiikkaan. Kun huoltoreitit venyvät satojen jopa tuhansien kilometrien pituisiksi, alkaa isokin armeija nikotella. Eurooppa kuljetti tavaraa ja sivistystä hyviä jokia pitkin sisämaahan, kun taas Afrikan mutaiset joet jättivät asutuksen rannikolle. Amerikka on suojassa joka taholta, Kiina vartioi tarkasti ulospääsyreittejään. Venäjälle Krim on tärkeämpi kuin luullaankaan. Monet tämän hetken pulmakysymykset saavat uutta ajateltavaa tämän kirjan kautta. 

Kirjoittaja käsittelee aihettaan leppoisasti ja siksi kirjaa on miellyttävää lukea. Monet vaikeatkin aiheet tulevat helppotajuisiksi ja ajatus alkaa luistaa. Muistettava on kuitenkin, että ei tämäkään ole sellaisenaan nieltävissä, itsekin pitää ajatella. Kuitenkin on muistettava, että englantilainen kirjoittaja on kansainvälisen politiikan asiantuntija ja toimittaja, joka on työskennellyt mm. BBC:ssä ja kirjoittanut aiheesta artikkeleita The Timesiin ja Guardianiin. Maailmalla kirja on saanut hyvän vastaanoton.

Helposti ajattelee, että geopolitiikka on menneen talven lumia. Nythän voidaan vuoret ylittää lentokoneilla, mantereet saavuttaa ohjuksin ja raketein tai sotkea jonkin maan preisdentinvaalit tietoliikennekeinoin. Näin on, mutta niillä ei valloiteta maailmaa, tarvitaan edelleen massoja ja nämä liikkuvat edelleen maita myöten. Silloin geologia astuu kuvaan. Kiina ja Intia ovat toistensa kovia kilpailijoita ja luulisi heillä olevan tai olleen rajujakin yhteenottoja kilpailussaan, mutta geopolitiikka tulee rajusti väliin kilometrien korkuisen Himalajan muodossa. Luulisi Venäjän olevan turvassa suuruudessaan, mutta alanko, joka jatkuu Länsi-Euroovasta Saksan ja Puolan kautta tasaisena aina Moskovaan asti luo väylän, jota sotilaiden on helppo kulkea. Se on uhka. Tosin juuri tämä väylä koitui niin Napoleonin kuin Hitlerinkin kohtaloksi. Huolto ei toiminut, kun matkat ovat pitkät. 

Tulevaisuuden taistelukenttä ainakin vertauskuvallisesti on Arktinen alue. Ilmastonmuutos sulattaa jäitä ja kilpailu alueen luonnonvaroista on alkanut. Kenen mannerjalustaan mikin alue kuuluu, kuka pääsee rikkauksia hyödyntämään ja suojaamaan tulevaisuuttaan? Geopolitiikan tarkkailu auttaa tässäkin.

Harvoin tavallisen tuntuinen kirja on pistänyt niin paljon ajattelemaan kuin tämä ja harvoin on saanut niin järkeviä vastauksia kuin tästä.

Suosittelen lämpimästi!

Marshall, Tim: Maantieteen vangit, suom. Jaana Iso-Markku. Atena, 2018. 335 s.

Homo Deus

’Kun nykyihminen, Homo sapiens, katoaa neandertalilaisen serkkunsa tapaan, valtaa maan dataismiin uskova ihmislaji, Homo deus. Tämä on uusi ihminen, jonka elämää säätelevät algoritmit ja joka palvelee näiden luomaa maailmaa samalla tavalla kuin ennen vanhaan ihmiset palvelivat Jumalan tai jumalien luomaa maailmaa. Israelilainen historioitsija ja filosofi Yuval Noah Harari jatkaa kirjassaan ihmiskunnan kehityksen seuraamista nykyhetkestä eteenpäin. Mikä meitä odottaa? Onko ihmisellä enää tulevaisuutta, vai katoammeko esi-ihmisten tapaan evoluution edetessä menneisyyteen. Mielenkiintoinen pohdinta, joka kannattaa lukea, muttei kaikkea sokeasti uskoa.

Tietokirja on Sapiens-kirjan jatko-osa ja käsittelee ihmisen mahdollisuuksia nyt ja tulevaisuudessa. Samalla luodataan oikeastaan koko ihmiskulttuurin historia pohjana tulevaisuuspohdinnalle. Kirjassa on kolme osaa:

– Homo sapiens valloittaa maailman
– Homo sapiens antaa maailmalle merkityksen
– Homo sapiene menettää kontrollin

Kirja pohtii syvällisesti uskontojen ja tieteen suhdetta. Aluksi ihminen vähitellen ottaa haltuunsa maapallon. Hän luo kulttuurin kirjoituksen ja rahan kautta, mutta samalla riitaantuu, sairastuu ja on vaarassa tuhoutua kokonaan. Lopulta hän voittaa vastoinkäymiset: sodan, nälän ja kulkutaudit, niin että tällä hetkellä eletään parhaassa mahdollisessa ympäristössä näiden suhteen. Jokaista on edelleen, mutta vähenevässä määrin, ne ovat hallinnassa. Kun näistä ei enää tarvitse välittää Homo sapiens ottaa tavoitteekseen kuolemattomuuden, onnen ja lopuksi jumaluuden. Kun enää ei tarvitse parantaa, päästään tieteen keinoin muokkaamaan ihmistä paremmaksi, siirretään kuoleman rajaa etäämmälle, voidaan elää onnellisempaa elämää ja päädytään lähemmäksi jumalia.

Kirjoittaja pohtii laajalti ihmisen hermotoimintaa ja käyttäytymistä. Hän toteaa, ettei ihmisellä ole sielua, koska tiede ei ole sitä löytänyt, mutta ei myöskään tietoisuutta, koska sen mekanismia ei ole pystytty vielä selvittämään. Lopuksi hän heittää romukoppaan myös ihmisen vapaan tahdon, koska se ei toimi. Hän päätyy orgaanisiin algoritmeihin, joiden kautta elämä maailmassa toimii. Nyt voidaan siis hylätä vanha teistinen uskonnollisuus ja myös uudempi valistuksen aikana syntynyt humanistinen näkemys ja tällä hetkellä vallitseva liberalismi, koska algoritmit hallitsevat maailmaa ja tiede pystyy luomaan niitä kaiken aikaa lisää. Päädytään dataismiin. Kun se viedään pidemmälle, sisäiset ja ulkoiset algoritmit hallitsevat kaikkea, myös ihmistä ja lopulta ihmistä ei enää tarvita. Se on Homo sapiensin loppu lajina.

Hyvin mielenkiintoinen ja taitavasti kirjoitettu kirja. Tietenkään ei kaikkeen pidä sokeasti uskoa, mutta jäljet osoittavat jo nyt kirjoittajan pohtimaan suuntaan. Kirja on kirjoitettu muutama vuosi sitten, jolloin Obama vielä istui läntisen mahdin puheenjohtajana eikä Trumpin ajasta tietdetty mitään. Silloin ei puhuttu Facebookin vuotamista henkilötiedoista eikä maailman suurten datahirmujen haavoittuvuudesta eikä uhasta. Niinpä oli mielenkiintoista lukea, kuinka näiden muutaman vuoden aikana Hararin luomat visiot ovat alkaneet toteutua. Algoritmit luovat meille mielikuvia, vaikuttavat mielipiteisiimme, keräävät tietoa eli dataa suuriin yksiköihin ja ajavat sieltä sopivia toimintamalleja meidän ihmisparkojen pään menoksi ja toiminnan yllykkeeksi. Vielä toivottavasti kuitenkin ihmisohjauksessa. Jos loppukin kirjoittajan visioista etenee samalla vauhdilla, lyö dataismi itsensä läpi ihan lähiaikoina. Se on meidän uusi uskontomme, joka oikeastaan näkyy jo nyt ihmisten käyttäytymisessä. Ei olla entiseen tapaan riippuvaisia alkoholista, tupakasta ja huumeista, vaan datasta. Kännykkä tai tietokone on koko ajan oltava saatavilla, ollaan online-tilassa ympäri vuorokauden, koko ajan algoritmien vallassa. Monet tekniset uudistukset johtavat vähitellen siihen, että yhä useammin algoritmit ohjaavat toisiaan ja robotteja, jotka valtaavat maailman.

Kirjan teksti on joustavaa ja mielenkiintoista. Vaikka kaikkea ei ymmärräkään, pysyy kuitenkin hyvin vauhdissa mukana. Kirjoittaja suhtautuu kunnioittavasti vanhoihin käsityksiin, uskomuksiin ja ihmisten ajatuksiin. Hän tuo oman näkemyksensä esiin selkeästi, mutta ei hylkää mahdollisuutta olla väärässä. Aika näyttää, kuka jää jäljelle ja kuka hallitsee maailmankaikkeutta, jos ihmisen evoluutio päättyy tänään, huomenna, sadan vuoden päästä.

 Harari, Yuval Noah: Homo Deus, huomisen lyhyt historia. Bazar, 2017, suom. Jaana Iso-Markku. 445 s.