Joulukuun sammal

rahka1

’Näin enimmäisenä talvikuukautena luulisi kaikkien sammalten olevan joko lumen alla tai uinumassa talviunta. Ehkä näin onkin osan sammalten kanssa, jotka ovat lyhytikäisiä ns. pioneerisammalia. Ne ovat verrattavissa yksivuotisiin siemenkasveihin, jotka talvetivat siemenen avulla, sammalet itiöidensä tai alkeisvarsikoiden avulla. Yksi suuri sammalryhmä on jäänyt esittelemättä (toki paljon muutakin) näissä kuukauden sammalissa – rahkat eli rahkasammalet. Siis aivan oikein, sana on monikossa, sillä rahkasammalia on paljon eikä vain määrällisesti vaan myös lajillisesti. Tässä joulukuun sammalena yksi yleisimmistä.’

Korpirahka (Sphagnum girgensohnii) olkoon esimerkkinä rahkasammalista, joita Suomesta on tavattu 40 lajia ja maailmanlaajuisesti jopa 279 lajia. Luopioisista olen tähän mennessä löytänyt 25 lajia, mutta etsintä on vielä pahasti kesken. Nopeasti katsottuna kaikki rahkat näyttävät samanlaisilta. Helppoja määritettäviä ne eivät ole, mutta eivät myöskään aivan mahdottomia. Siihen tarvitaan hyvä luppi tai preparointimikroskooppi ja paljon näytteitä sekä kärsivällisyyttä. Kasvupaikka antaa hyvän viitteen lajin löytymiselle, mutta siihen ei voi aina luottaa, siksi on katseltava muutakin. Itse olen kiinnittänyt huomiota maastossa kasvupaikan lisäksi seuraaviin seikkoihin: Kasvin väri, kasvin latvan muoto ja mahdollinen silmu, verson varren väri ja kovuus, haarojen määrä varrella. Kuitenkin, jotta laji tulisi varmuudella määritettyä, on syytä tarkastella myös varrella olevien pienten varsilehtien kokoa, muotoa ja kärjen rakennetta. Siihen usein tarvitaan mikroskooppia. Solutason määritys tuo sitten varmimmin oikean lajin, mutta se ei ole ihan helppoa, kun kyseessä on näin suuri ryhmä hyvinkin samanlaisia sammalia.

En ryhdy tässä luettelemaan kaikkia löytämiäni rahkasammalia. Jos haluaa tutustua niihin ja niiden ominaisuuksiin, voi katsoa sivultani kutakin lajia erikseen tai taulukkoa löytämieni rahkojen tuntomerkeistä. Taulukko ei ole ihan ajan tasalla, koska tämän vuoden päivitys on vielä tekemättä.

Korpirahka on hyvin yleinen rahkasammal soiden laitakorvissa, soistuvissa metsissä ja tuoreissa kangasmetsissä. Helpoiten sen erottaa jo maastossa tummanvihreästä väristä ja tähtimäisestä verson latvasta. Ne näkyvät tämän sivun kuvissakin selvästi. Oikeastaan mikään muu maassamme kasvava rahkasammal ei omaa noita kahta tuntomerkkiä. Muutamia muitakin tähtipäisiä rahkoja on, mutta ne eivät ole tasaisesti vihreitä.

Koko ryhmälle on tyypillistä ns. rahkasolut lehdissä. Niihin sammal pystyy keräämään uskomattoman määrän vettä (jopa 20 kertaa painonsa verran) ja sillä tavalla se turvaa suon vesitasapainoa. Kun turvevoimalat polttavat soita taivaan tuuliin, ne polttavat juuri rahkasammalia lajiin katsomatta. Sammal maatuu alaosastaan turpeeksi ja kasvaa noin sentin vuodessa yläpäästään. Se on siksi aikalailla ikuinen, jos suota ei kuivata ja kuljeteta pois. Nyt kun soidensuojelun täydennysohjelma pistettiin jäihin epämääräiseksi ajaksi, ovat etelän rahasammaletkin taas vaarassa. Harvinaisemmat lajit kasvavat nimittäin juuri näillä nyt suojeltaviksi kaavailluilla suorippeillä.

Jos lunta ei ennen joulua tule, niin rahkasammalia voi vielä käydä keräilemässä ja yrittää päästä perille niiden lajeista. Löytyisikö joulukuusta sellaista aikaa? Sadinlampi

Rahkaa

rahka2 (1)

Rahkasta tulee helposti mieleen maitotuote, mutta on se muutakin. En tiedä kuitenkaan, mitä yhteistä rahkalla ja rahkasammalella on. Tällä kertaa kyse on kuitenkin sammalesta. Muutama päivä sitten yllä oleva laji löytyi ja sain siitä kuvia. Monien mielestä kaikki rahkat ovat samannäköisiä ja nopeasti katsottuna niin onkin. Kuitenkin tämä laji, pallopäärahkasammal, on Luopioisten 25. rahkasammallaji. Itse en ole sitä täällä nähnyt, sillä kuvatkin on Salamanperän luonnonpuistosta otettu, mutta vanhoissa selostuksissa alueen sammalista se mainitaan. Silloin löytöpaikkana on ollut Hirvijärven maasto Laipassa. Kun katselin karttaa, saatoin sen jo lähes paikallistaakin. Nyt vain on mentävä katsomaan, vieläkö se siellä kasvaa.’

Suot ovat rahkasammalten valtakuntaa ja siksi erilaisilla soilla on myös erilaiset sammallajit. Korpisoilla kasvavat muut lajit kuin nevoilla tai rämeillä. Soistuvilta kankailta löytyvät omat lajinsa, lähteiden ympäristöstä omansa. Rahkasammalet viihtyvät happamessa maassa ja niinpä niiden muodostama turvekin on hapanta. Muista sammalista nämä eroavat solujensa puolesta. Sammal koostuu rahkasoluista, jotka pystyvät imemään jopa 20 kertaa solujensa painon verran vettä. Niinpä rahkasuot ovatkin erinomaisia vesivarastoja. Kun aikoinaan suuret määrät soita kuivattiin Sisä-Suomesta, saatiin aikaan tulvavaara alaville maille kuten Pohjanmaalle. Suo varastoi valtavasti vettä ja estää täten tehokkaasti tulvien muodostumisen jokien alajuoksulle.

Suomessa tavataan 39 rahkasammallajia. Niitä esiintyy koko maassa, mutta ne ovat erikoistuneet kasvamaan erilaisissa paikoissa. Pallopäärahkasammal (Sphagnum wulfianum) ei ole kaikkein yleisimpiä lajeja, mutta ei harvinaisimpiakaan. Sitä tavataan harvakseltaan koko maasta lähinnä keskiravinteisista korvista ja soistuvien kangasmetsien mätäspinnoilta. Se on nimensä mukaisesti paksupäinen, sillä sillä on varrella kimpussa runsaasti (6 – 12 kpl) haaroja. Näin se muistuttaa jäykkää pötkylää, jolla on apilankukkaa muistuttava pää. Sammal on helppo tunnistaa maastossa, jos on vähänkin tottunut vertailemaan rahkasammalia toisiinsa. Yläkuvassa näkyy sen rakenne ja kun sen ottaa käteensä, se tuntuu kovalta ja jäykältä, eri yksilöt ovat irrallisia ja koko tupas hajoaa yksittäisiksi pötköiksi. Alakuva on yhden sammalen yläosa. Siitä näkee, että sammal on itse asiassa melko kaunis väreiltään. Rahkasammalista onkin löydettävissä monia hienoja sävyjä. Niitä kannattaa tutkailla tuoreina, sillä kuivina ne näyttävät kaikki vähän kulahtaneilta ja monet kauniit värit ovat silloin kadonneet.

rahka1 (1) Rahkasammalia on joskus käytetty imemässä vettä ikkunanväleistä, mutta se ei ole suositeltavaa kuten ei myöskään niiden käyttäminen seinän tilkitsemiseen, sillä ne pysyvät pitkään kosteina tai märkinä. Tällöin ne mädättävät puupintoja ja aiheuttavat täten vahinkoa. Vanhastaan rahkaa on käytetty maanparannusaineena, kuivikkeena eläimille ja jopa lasten vaipoissa, lisäksi niillä on antiseptisiä vaikutuksia esimerkiksi haavojen hoidossa. Tänä päivänä rahkasammalesta muodostunutta turvetta poltetaan surutta lämmöksi. Tämä uusiutumaton luonnovara olisi toki paljon hyödyllisempi muussa käytössä. Suot ovat esimerkiksi maamme ylivoimaisesti suurin hiilivarasto ja sitä varastoa voitaisiin mieluummin lisätä kuin tuprutella taivaalle.

Pari vuotta sitten kirjoitin edellisen kerran rahkasammalista. Silloin Luopioisista oli löytynyt 20 lajia. Uusia on siis tullut viisi, hitaasti mutta varmasti. Vieläkin on muutama melko todennäköinen löytymättä. Taitaa olla tältä vuodelta vähän myöhäistä, mutta ehkäpä ensi vuonna taas löytyy.