Uhanalaiset Luopioisissa (Putkilokasvit)

Uusi valtakunnallinen uhanalaispäivitys, Punainen kirja 2019, julkaistiin 8.3. Siinä päivitettiin maamme kaikki eliöryhmät ja niissä esiintyvät uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien luokitus. Esittelin viime viikolla Luopioisten osalta sammalten uhanalaisuuden muutokset. Nyt on vuorossa ns. putkilokasvit, joihin kuuluvat siemenkasvien lisäksi myös sanikkaiset itiökasveista.

Tässä ryhmässä muutokset eivät olleet aivan niin suuria kuin sammalten ryhmässä. Tämä ehkä johtuu siitä, että kasveista juuri putkilokasvit ovat kauemmin ja paremmin kiinnostaneet tutkijoita ja harrastajia. Niinpä näistä on enemmän tietoa ja pidemmältä ajalta. Muutoksia toki on tässäkin ryhmässä tapahtunut edelliseen vuoden 2010 versioon.

Ensin taas myönteiset asiat eli seuraavat lajit ovat parantaneet statustaan (suluissa on vuoden 2010 luokitus):

Sitten luettelo niistä lajeista, jotka ovat pysyneet ennallaan tai joiden luokitus on huonontunut. EN-lajeja on kolme:

Vaarantuneita eli VU-lajeja on uudessa selvityksessä seitsemän (ennen yhdeksän):

Silmälläpidettävien lista on pidentynyt selvästi, ennen 18, nyt 29 lajia:

Laskospoimulehti (Alchemilla plicata) H, Tylppähammaspoimulehti (Alchemilla samuelssonii) H, Peltosauramo (Anthemis arvensis) H, Punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata), Pussikämmekkä (Coeloglossum viride), Kielikämmekkä (Dactylorhiza maculata ssp. fuchsii)Pesäjuuri (Neottia nidus-avis), Ahokissankäpälä (Antennaria dioica), Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria), Ahonoidanlukko (Botrychium multifidum), Hentosara (Carex disperma), Kaislasara (Carex rhynchophysa), Vankkasara (Carex riparia), Sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), Hajuheinä (Cinna latifolia), Huhtakurjenpolvi (Geranium bohemicum), Hullukaali (Hyoscyamus niger), Suovalkku (Hammarbya paludosa), Korpinurmikka (Poa remota), Lehtosaarni (Fraxinus exelsior) K, Kalliomaksaruoho (Sedum rupestre) K, Kelta-apila (Trifolium aureum), Musta-apila (Trifolium spadiceum), Pehmytpillike (Galeopsis ladanum) H, Pohjanmasmalo (Anthyllis vulneraria ssp. lapponica)Rautanokkonen (Urtica urens), Hietaorvokki (Viola rupestris), Kesämaitiainen (Leontodon hispidus), Ketoneilikka (Dianthus deltoides)

Edellä olevissa luetteloissa H-kirjain lajin perässä tarkoittaa, että se on hävinnyt Luopioisissa eli sitä ei ole tavattu enää 2000-luvulla. Kirjain K tarkoittaa, että laji ei ole ollut täällä koskaan alkuperäinen, vaan on koriste- tai satunnaiskasvi, joka on karannut luontoon.

Erityisen huolestuttava meidän kannaltamme on ormion luokituksen huononeminen EN-ryhmään. Tämä Luopioisten nimikkokasvi on tutkijoiden mielestä todellisessa vaarassa hävitä maastamme kokonaan. Ormio kasvaa vain Kukkia-järvessä ja vaikka sitä lähes aina retkeillessään tapaakin, niin sen pieni levinneisyysalue saattaa sen esiintymisen uhanalaiseksi. Ranta-asukkaiden tulisi huomioida tämä pieni kasvi ja antaa sen olla rauhassa. Myös kämmeköiden lisääntyminen listalla on huolestuttavaa. Vaikka punakämmekkä onkin nostanut statustaan niin pussikämmekän joutuminen listalle on ainakin Luopioisissa ymmärrettävää. En ole nähnyt kasvia moneen vuoteen täällä.

Linkkien kautta voit tutustua näihin lajeihin lähemmin kasvisivuilla.

Takaisin tilastoihin

kurkisuo1

’Helteinen päivä suolla lienee jokaisen suomalaisen toivelistalla, vai mitä? Eilen totesin tämän tarpoessani tuhannen paarman ja kärpäsen kanssa kuumuuttaan hohkaavaa Kurkisuota. Olin laskemassa suon punakämmeköiden määrää taas kerran. Uhanalaisten kasvien seuranta kuluttaa kuitenkin voimia, enkä kovin pitkää lenkkiä jaksanutkaan suolla taapertaa, kilometrikin upottavalla nevalla on paljon.

Suolle kannatti kuitenkin mennä. Punakämmeköitä (Dacrylorhiza incarnata) laskin vanhalta alueelta kukkivina tai jo kukkineina yli kaksisataa vartta. Ne jäivät kuitenkin pahasti maariankämmeköiden (D. maculata) varjoon, joita suolla oli tuhansia täydessä kukassa. Tämä kasvi osaa aina yllättää. Korvessa se on punainen ja roteva, lehdiltään runsaspilkkuinen, suolla väriskaalaa riittää puhtaan valkoisesta purppuraan. Kukan rakennekin vaihtelee tyypillisestä maariankämmekkämäisestä selvään punakämmekkään. Ota sitten siitä selvä. Ääripäät on helppo erottaa toisistaan ja nimetä omiksi lajeikseen, mutta mitä ovat ne kaikki välimuodot: risteymiä, muuntelua, omia lajejaan, kalkkimaariankämmekkää (D. fuchsii) vai kaitakämmeköitä (D. traunsteineri). Viimemainittuja olen suolta aina nimennyt muutaman, mutta eilen mieltin asiaa taas uudemman kerran, enkä enää ole ollenkaan varma. Mitä enemmän sitä pohtii, sitä epävarmemmaksi tulee!

kurkisuo2Suurin yllätys kuitenkin odotti yläkuvassa olevan suoallikon reunalla. 1980-luvulla olin löytänyt suolta harvinaista ja uhanalaista rimpivihvilää (Juncus stygius), mutta vuosien saatossa paikka oli unohtunut eikä kasvia ollut löytynyt pitkänkään hakemisen tuloksena. Olin jo mielessäni luokitellut sen hävinneeksi Luopioisista. Niinpä se tulikin eilen vastaan aivan kuin vahingossa ja pääsi näin takaisin tilastoihin. Vihvillää kasvoi sarojen seassa parin aarin alueella kymmenkunta tupasta. Hennon heinämäsen kasvin kuvaaminen kaiken muun kasvillisuuden seasta tuhannen paarman pörrätessä ympärillä on lievästi sanottuna haasteellista ja kuva on sen mukainen.

Kiersin suolta pois sen keskiosan poikki. Märkinä kesinä siitä ei ole mitään mahdollisuutta kulkea kastumatta eikä nytkään pitkästä sapasvarresta paljon jäänyt vedenpinnan yläpuolelle. Katselin taas pikkukihokkeja (Drosera intermedia), joista on paikallislehdessä ollut aikoinaan juttua. En ole itse kuitenkaan sitä suolta koskaan löytänyt ja löytymättä se jäi nytkin, ainoastaan tavallisia kihokkeja (D. rotundifolia, D. longifolia) ja niiden välistä risteymää oli runsaasti. Luikat sen sijaan olivat hyvässä vedossa. Villapääluikka (Trichophorum alpinum) kertoo suon ravintopitoisuudesta ja etelässä harvinainen tupasluikka (T. cespitosum) suon ainutlaatuisuudesta. Molemmille löytyi nyt uusia kasvupaikkoja suon keskiosasta.

Näin tämä suomalaisten toiveretki kannatti helteisestä päivästä huolimatta tehdä!’

Tämän vuoden ensimmäinen uusi kasvilaji

oxytropis_campestris

’ Näin se on saatu alku tällekin vuodelle uusien kasvien osalta, jos sammalia ei lasketa mukaan. Kävin nimittäin tänään kuvaamassa idänkeulankärjen (Oxytropis campestris) tienpenkalla Aitoossa.’

Eilen minulle soitti Tampereen kasvitieteellisen yhtdistyksen puheenjohtaja Matti Kääntönen ja kertoi nähneensä yhdessä Yrjö Rannan kanssa Aitoossa tienpenkalla mahdollisesti uuden lajin Luopioisiin. Hän kuvaili lajia monin sanoin ja kehoitti lopuksi käymään katsomassa. Niinpä tänään ajoin paikalle.

Idänkeulankärki oli odotettu tulokas. Kun viime vuonna löysin uutena Luopioisiin masmalon samalla tavalla tien varresta Aitoosta, ennustin keulankärjen olevan seuraavan lajin. Kun aikoinaan Kollolan harjusta alettiin kuljettaa hiekkaa ympäri Pälkänettä ja laajemmallekin, oli odotettua, että alueen harvinaisuudet (tunturikurjenherne, keltamaite, masmalo ja idänkeulankärki) leviävät tienvarsiin. Näin on käynyt ennenkin. Muistan kuinka ihmettelin koululaisena Hauholla tunturikurjenhernettä mökkitien laidassa, kunnes joku kertoi sen alkuperan olevan hiekkakuopassa Ruskeanmullanmäessä. Tämä tapahtui 60-luvulla. Näin kasvit leviävät edelleen.

Mikään kovin turvallinen paikka ei tien piennar ole kasvin kasvaa. Niinpä viime vuonna löytämäni masmalo oli, kun tänään poikkesin sitä katsomaan, kuivunut ja kuollut. Se kuitenkin siemensi hyvin helteisenä kesänä, joten loppukesästä kannattaa katsastaa paikka uudelleen. Ehkäpä se vielä nousee tai tulee uuden hiekkakuorman mukana toiselle paikalle.

Idänkeulankärki on harvinainen kasvi. Sitä tavataan parhailta soraharjuilta sisämaasta lähinnä itäosista maatamme. Joitakin kasvupaikkoja sillä on myös Lapissa, mutta sen pääalue on ehdottomasti etelämpänä. Miten tällaiseen tulokkaaseen sitten pitää suhtautua? Vaikka se on luokiteltava tällä hetkellä satunnaiskasviksi eikä sen status uhanalaisissakaan ole kovin korkealla, niin katsoisin ehdottomasti sen olevan kauniimpi tienpientareella kuin maljakossa tai jonkun yksityisessä puutarhassa. Siis annetaan sen kasvaa paikallaan, lisääntyä ja peittää tienpiennar kasvustojensa alle. Näin saamme kaikki nauttia siitä, jos nyt sitten satumme sen kovassa kiireessä tienpenkalta huomaamaan.

Kesän jälkeen

kesän jälkeen

’Se tuli taas – yllättäen! Eilisen lumipyryn jäljet ovat viipyneet tähän päivään saakka. Syksyinen lehtimatto on peittynyt loskan alle, vain taikinamarjan jo haalistuneet lehdet muistuttavat kesästä.’

Syksy on ollut kiireistä aikaa, sammalrintamallakin. Monet lajit olen käynyt etsimässä niin kauan kun vielä ehtii. Tein toissapäivänä pitkän retken Salminkalliolle Evinsalon porstuaan ja etsin kallion kiinnostavia sammalia. Useat tutut sivuutin jo helppoina tapauksina, mutta moni kummallisuus pisti edelleen kunnolla miettimään. Alla on kuva runkokarvesammalesta, pienestä maksasammalesta, jonka luulin löytäneeni jo keväällä Kuohijoen kalkkialueelta, mutta joka vasta nyt esitteli itsensä ja kokonsa kameralleni. Miksei kukaan sanonut minulle, että sen verso on alle millin levyinen?

karvesammal

Ehkä on syytä tehdä myös kesän kasveista jotain yhteenvetoa. Heinä-syyskuun aikana ehdin kiertää kuumuudesta huolimatta 26 kokonaista neliökilometriruutua ja muutamien osia sen päälle. Ruudut ovat pääasiassa Puutikkalan kylän ja Koivulahden väliseltä metsäalueelta. Sieltä ei löytynyt juurikaan kummoista kerrottavaa, melko karua seutua. Sen sijaan lehtoneidonvaipan yleisyys hämmästytti. Vielä viime viikolla merkitsin muistiin Jylhänniemestä kymmenien neidonvaippojen kasvustoja. Onko se yleistynyt vuosien saatossa vai eikö sitä vain ole aikaisemmin näiltä alueilta huomattu. Hienoa oli löytää myös kovaa kyytiä uhanalaistuvalle laskospoimulehdelle uusi kasvupaikka. Nyt sitä kasvoi muutaman neliön alueella Puutikkalan jätepisteen läheisyydessä.

Kesän aikana Luopioinen sai neljä uutta kasvilajia: masmalo Aitoosta, lännenisosorsimo Vahdermetsästä, nurmiajuruoho Haltialta ja kierumatara Rautajärveltä. Pitkään etsin Puutikkalasta sykeröpiippoa, joka on siellä suullisen tiedon mukaan kasvanut 90-luvulla, mutta en onnistunut kasvia tänä kesänä paikallistamaan. Pari muutakin tarkastettavaa lajia on ollut pakko jättää seuraaviin vuosiin.

Uhanalaiskartoituksiakin tuli tehtyä muutamien kasvien osalta. Hajuheinäkasvusto Ämmätsässä voi edelleen hyvin, vaikka onkin hieman supistunut viime tarkastuksen jälkeen. Kurkisuon harvinaisuudet löytyivät vain osittain: Punakämmekkä on laajentanut kasvualuettaan, kaitakämmekkä sinnittelee puolen tusinan entisen verson avulla, vaaleasara on vahvoilla ja levittäytynyt edelleen, suovalkkua en löytänyt ollenkaan, mutta se saattaa hyvinkin piilotella joinakin vuosina. Sen sijaan rimpivihvilästä olen huolissani. Sitä ei löytynyt ja entiset kasvupaikatkin näyttivät näin kuivana kesänä peräti huonoilta. Häyläsuon punakämmekkää ei myöskään havaittu, mutta se saattaa olla myöhäisen etsintäajankohdankin syytä.

Komea kesä antoi myös muhkean kuvasaaliin, josta aikoinaan talvella päivitysten yhteydessä siirrän satoa myös kasvisivuille.

neidonvaippa

’Lehtoneidonvaipan lumoa Suomen suvessa.’