Kylmä lähestyy

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Eilen satoi muutaman hiutaleen lunta, kun raivasin metsää. Ensi viikoksi on luvattu lisää. Niinköhän se tuo talven ja kylmän. Putkilokasvipuolella viimeiset kukat kukkivat ja lasken ne ensi viikolla saadakseni lokakuun lopun tilastotiedon. Sammalpuolella sesonki jatkuu lumentuloon saakka. Oikeastaan nyt on paras aika etsiä pieniä pioneerisammalia pellonreunoista, rannoilta ja ojanvarsista. Tätä olenkin tehnyt aina, kun aikaa on riittänyt.

Päätin kasvikartoituksen loputtua tehdä jonkinmoisen kartoituksen myös Luopioisten sammalista. Jaoin alueen vain suurempiin (25 km2) ruutuihin ja kerään niiltä lajiston taulukkoon. Ruutu on iso, mutta tätä työtä on mahdoton tehdä neliökilometriruudulla, koska lähes jokainen sammal on varmennettava lupilla tai mikroskoopilla. Kun olen nyt syksyn aikana kiertänyt maastossa, olen aina koonnut pussillisen sammalia mukaani. Näin olen saanut jonkinmoisen kuvan alueen sammalten yleisyydestä. Lopputulos voi olla, että joka ruudussa on pääasiassa samat sammalet ja vain muutamat harvinaisuudet erottuvat massasta. Aika näyttää.

Tällainen menettely on kuitenkin tuottanut jo muutaman yllätyksen eli uuden lajin Luopioisiin. Tosin määrityksen varmennus on vielä kesken. Olen verrannut tätä prosessia oikeuslaitokseen. Itse annan sammalelle määrityksen eli käräjäoikeuden tuomion, sitten lähetän sen ystävälleni Orivedelle, joka antaa hovioikeuden tuomion. Usein sammal matkaa tämän jälkeen Ouluun korkeimpaan oikeuteen, josta tulee päätös aikanaan. Onpa käynyt niinkin, että Oulusta sammal lähtee Turkuun päätuomarin katsottavaksi, olkoon tämä aste sitten vaikka itse Jumala. Niinpä jokin sammal saattaa saada neljä eri tarkastusta ja neljä eri nimeä, ennen kuin se on saanut lopullisen nimensä. Tämä vie aikaa ja osoittaa sen, etteivät nämä sammalet ihan helppoja ole asiantuntijoillekaan.

Viikolla löysin lahokannolta oudon kynsisammalen. Määrityskirjat johtivat minut haprakynsisammalen (Dicranun fragilifolium) kohtaan. Se on kuitenkin täällä suuri harvinaisuus, joten sammal lähtee kierrokselle. Toinen pussinpohjan sammal oli sitten helpompi, itupyörösammal (Odontoschisma denudatum). Ei tämäkään mikään yleinen ole, vaan aika voimakkaasti taantunut laji, mutta se on helppo tunnistaa itumaisista rakennelmista verson päässä. Sekin lähtee kuitenkin tarkistukseen. Näin sammaltietous alueelta lisääntyy. Netistä näitä löytöjä voi sitten käydä tarkastelemassa, kunhan ne sinne kierroksensa jälkeen päätyvät.

Joskus sivuilleni tulee siirrettyä sammallaji liian aikaisin ja sen joutuu sitten sieltä poistamaan. Näin kävi rutakaulasammalelle (Trematodon ambiguus), josta ehdin jo iloita. Oikeus tuomitsi sen yksiselitteisesti nuppisammaleksi (Discelium nudum). Myös muut erehtyvät ja niinpä joudun poistamaan sivuilta kaksi muutakin lajia (Thuidium tamariscinum ja Hygroamblystegium varium), sillä omien että muidenkin kanssa tehtyjen etsintöjen seurauksena näitä lajeja ei ole uudelleen löydetty eikä kerätyt näytteetkään ole oikein määritetty. Näin Luopioisten sammalfrora on sekä lisääntynyt että vähentynyt. Saldo saattaa olla tällä hetkellä pari lajia plussalla tämän vuoden osalta, mutta vielähän on vuotta jäljellä.’

Häyläsuon lähteikkö

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Aitoon Häyläsuo on ollut aikoinaan yksi eteläisen Suomen parhaista lähdesoista. Sitten se sodan jälkeen tuhottiin, niin kuin valitettavan moni muukin vastaava kohde. Suon arvokkaat kasvit, lettosarasta alkaen katosivat. Itselläni oli onni vielä 80-luvun alussa tavata suo edes jonkinlaisessa kunnossa ja nähdä siellä punakämmekkä ja hentosuolake kukassa. Myös monet ravinteisen suon sammalet ovat sittemmin hävinneet.

Niinpä olikin iloinen yllätys, kun löysin suon kulmauksesta aidon lähdeleton, jonka tihkupinnoilta saattaisi vielä löytää jo kadonneita aarteita. Pikainenkin silmäys tähän järviruo’on valtaamaan paikkaan antoi iloisen mielen. Lettolehväsammal löytyi välittömästi, nyt toiselta paikalta Luopioisista, nauhasammal kiemurteli rahkojen välissä ja teki jopa periantteja. Mutta mikäs se luikersi sammalen päällä, liekö vain jotain kasvunsa alussa olevaa tai levää. Työpöydän ääressä tämäkin pienen pieni eliö sai lopulta nimensä ja huomasin Luopioisten saaneen taas uuden sammalen, haaraliuskasammalen (Riccardia multifida). Tätä olin viimeksi nähnyt Etelä-Suomen parhailla lähteiköillä Lohjan seudulla.

liuskasammal2 Haaraliuskasammal on hyvin pieni maksasammal, millin levyinen ja reilun sentin pituinen, haaroittuva ja läpikuultava. Sen liuskat ovat tasaleveät ja mikroskooppituntomerkkinä voi yläkuvasta huomata, että tummia öljykappaleita ei ole ollenkaan liuskan reunasoluissa. Tämä seikka minut johdattikin oikeille jäljille. Sammal on silmälläpidettävä (NT) ja Pirkanmaalla alueellisesti uhanalainen (RT) laji. Uhanalaisuus johtuu lähteikköjen tuhoutumisesta ja kosteikkojen katoamisesta.

Näin Häyläsuo osoitti, että se sittenkin on edelleen varteenotettava retkikohde ja uusien löytöjen aarreaitta. Kukapa sen sanoisi, vaikka nuo jo kadonneiksi luokitellut lajitkin sieltä vielä löytyisivät. Tarkkana vaan saa olla, jos kaikki ovat haaraliuskasammalen kokoluokkaa.’

Kurkisuo yllättää

marrassammal

Kurkisoita Suomessa on monia, mutta minulle tärkein sijaitsee Padasjoen ja Pälkäneen (ent. Luopioisten) rajalla. Tämä Natura-alue on ollut tutkimusteni kohteena 80-luvulta lähtien. Silloin kartoitin sen kasvillisuuden ruutu kerrallaan Luonnovarainhoitotoimiston hankkeena. Suo oli juuri otettu mukaan valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja haluttiin tietää, mitä sieltä voi löytää. Sammalet jäivät silloin tutkimatta. Tätä puutetta olen paikkaillut aina kun olen suolla liikkunut.

Eilen kuljin suon läntistä mesotrofista laidetta katsellen paitsi punakämmeköiden kukkineita varsia niin myös rahkasammalia. Suojelualueen ulkopuolella jo osittain metsäksi muuntuneessa osassa oli tehty muutama vuosi sitten raivaus- ja harvennustöitä. Maassa oli runsaasti maatuvia koivunoksia ja isoja lehtipuiden kantoja. Niillä kasvoi tummaa sammalta, jota ensin pidin jonakin lehväsammallajina, mutta tarkempi tutkiminen osoittikin sen olevan aivan muuta. Mikroskoopin ääressä laji varmistui haisumarrassammaleksi (Tayloria tenuis). Aikaisemmin olen tätä löytänyt Luopioisista vain kaksi kertaa eikä se muuallakaan ole ollut kovin yleinen. Valtakunnallisesti se on silmälläpidettävä (NT) laji ja alueellisesti uhanalainen (RT). Sammalta kasvoi runsaasti kannoilla ja karikkeen päällä, oikeastaan mattomaisena kasvustona. Hieno löytö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMutta eivät hienoudet vielä siihen loppuneet. Kurkisuolta laskevan puron laidasta löytyi toinen yllätys. Katselin puron penkkoja puoli huolimattomasti, kun huomasin sen toisella puolella oudon vaalean läikän. Keplottelin kaatunutta puuta pitkin itseni toiselle rannalle ja kumarruin tutkimaan kellertävää, tiheää, patjamaista kasvustoa. Enpä tuntenut lajia. Pesäkkeet olivat vasta muotoutumassa ja lehtiä kummajaisella ei näyttänyt olevan ollenkaan. Tiheä levämatto peitti pesäkekasvuston tyveä. Lopulta löysin pari kehittynyttä pesäkettä ja sydämessä jysähti: ei kait vaan. Mikroskooppi osoitti epäilyn oikeaksi, olin löytänyt rutakaulasammalen (Trematodon ambiguus). Enpä ole sitä aikaisemmin missään tavannut eikä moni muukaan. Sammalta on koko maassa harvakseltaan. Yleisin se lienee Etelä-Lapissa, mutta esimerkiksi täältä Pirkanmaalta sitä on hyvin harvoin tavattu. Statukseltaan se on tavallinen (LC), mutta voisi ihan yhtä hyvin olla uhanalainen. Tämä johtunee siitä, että laji kuuluu ns. pioneerisammaliin, eli se ilmestyy sopiville paikoille hetkeksi ja häviää taas sen jälkeen. Kurkisuon laidalla metsäkone oli kuluttanut puronpenkan savimaalle sille sopivan kasvupaikan. Hieno löytö tämäkin ja uusi Luopioisiin! Lajeja on nyt 366 kpl.

Jäkäliä

Tarvaala

’Tammikuu meni kuin unessa. Blogiakin on tullut päivitettyä luvattoman heikosti. Olen muokannut kasvinäytteiden etikettitiedostoja ja se on vienyt ajan aika tarkkaan. On ajatus luopua näytekokoelmasta ja se on saatava ennen sitä ajan tasalle. Nyt kun lunta on viime vuotta enemmän, ei ole päässyt havaintojakaan tekemään, joten kerrottavaakin on kertynyt vähemmän. Jotain kuitenkin!

Päivitin kasvisivuille 15 jäkälälajia. Nämä ovat sellaisia lähinnä lehtijäkäliä, joita en vielä ole löytänyt tutkimusalueeltani Luopioisista. Muutamat kasvavat Lapin perukoilla, eikä niitä voi täältä löytääkään, mutta monet saattavat tulla vastaan EH-alueellakin, kun tarkkaan etsii. Ainakin niin toivon. Vieläkään en ole päässyt paneutumaan rupijäkälien maailmaan lähinnä määristysvaikeuksien vuoksi. Luvassa oleva rupijäkäläkirja ei ole vielä ilmestynyt. Sitä odotellessa kerätään kuvia ja tarkkoja paikkatietomerkintöjä, jotta sitten myöhemmin voi tutkia, mitä on tullut löydetyksi. Nytkin näitä tiedostoja taitaa olla jo useita kymmeniä.’

Yläkuvassa metsänahkajäkälä ja alhaalla kaarrekarve.

Lankamaa

Pientä tumpuraa pientareella

Vesterbacka

’Näin syksyllä lumen ja sulanmaan vuorotellessa on retkikohteet valittava läheltä, että ehtii ennen pimeää ja seuraavaa pakkasta kotilämpimään. Kiertelin pari viikkoa sitten Luopioisten vanhalla kaatopaikalla, jota nykyään kutsutaan komeasti Jäteasemaksi ja etsin – mitäs muuta kuin sammalia. Tällaisilla tampatuilla kentillä sammalet eivät voi olla kovin kookkaita, jotta ne kestäisivät tallaamista ja toisaalta saisivat tarvittavan ravinnon ehkä hyvinkin köyhästä ja karkeasta maaperästä. Nämä kentät ovat yleensä joko hiekalla tai sitten vihreän sammalen peitossa. Suuntasin askeleeni sammalpatjoille. Kulosammal (Ceratodon purpurens), maailman ehkä yleisin sammal, oli yleinen täälläkin. Toinen samanveroinen on nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans), joka paikassa mattomaisena kasvustona, mutta …

tumpurasammal2

Ainahan sitä odottaa löytävänsä jotain mielekästäkin ja uutta. Aidan vieressä ei enää ollutkaan tavallisia lajeja. Pienen pienet suikeat tylppäkärkiset lehdet ruusukkeena: tumpurasammal. Sehän se siellä lymysi ja vielä molemmat lajit pikku– (Barbula convoluta) ja kesantotumpurasammal (B. unguiculata), olipa vieressä muutama toukosammalkin (Tortula truncata), laji, joka oli lokakuun sammalena täällä blogissa. Mutta mikäs tuo hieman isompi on? Kääntelin kädessäni paakkua, jossa oli samanlaista sammalta kuin edellisetkin, itiöpesäkekin pitkänokkainen, mutta lehdet olivat teräväkärkiset ja lupilla katsottuna hieman taaksekäänteiset. Tumpurasammalia tämäkin on, mutta mikä laji?

tumpurasammal3

Otin löydön mukaani ja tutkin sitä pöydän ääressä mikroskoopilla. Voisiko se olle isotumpurasammal (Didymodon fallax)? Olen sitä nähnyt vain kerran aikaisemmin toissa kesänä kalkkilouhoksella Pohjanmaalla. Kirjallisuus kertoo, ettei sitä ole Pirkanmaalla ja että se on sitoutunut kalkkiin. Taitavat nämä Jäteaseman kentät olla ravinteisempia kuin luulinkaan. Olisiko hiekan mukana kentälle tullut sementtiä, kalkkia, lannoiteita? Tällä hetkellä sammalnäyte on matkoilla varmennettavana, mutta ainakin kahden henkilön määrityksen mukaan se on isotumpurasammal, uusi laji sekä Luopioisiin että Pirkanmaalle. Aika näyttää, onko määritys oikein. Kannattaa siis katsella jalkoihinsa tavallisilla hiekkakentilläkin.

Yläkuvassa iso-, keskellä kesanto- ja alhaalla pikkutumpurasammal.’

Pellon sarvekas

sarvisammal1

’Kylmä hiipii vääjämättä etelään koillistuulen myötä. Taitaa puolessa Suomea olla sammalet jo valkean vaipan alla. Täällä Hämeessä lumi on vasta pelotellut rännän muodossa. Kylmää silti on ollut. Tein kuitenkin vielä pienen retken kyntämättömille pelloille, jospa jotain pussiin päätyisi. Turhaan ei tarvinnut retkeltä palata. Sen löysin, jota kauan olen kaivannut – sarvisammalen.’

Sarvisammal (Anthoceros agrestis) on hämmästyttävä ja hämmentävä näky. Ensinnäkin se poikkeaa tyystin kaikesta mitä aikaisemmin olen nähnyt, toiseksi sen luulisi kuuluvan ihan muihin eliöryhmiin kuin sammaliin ja kolmanneksi se(kin) on häviävän pieni ja helposti ohikäveltävä. Jotta tämä kummajainen on saatu luokiteltua taksonomeja tyydyttävällä tavalla, on se pitänyt sijoittaa aivan omaan ryhmäänsä eli vaikka se on sammal, niin se ei ole lehti- eikä maksasammal, vaan se omistaa ihan oman kaarensa (Anthocerophyta), sarvisammalet.

Sammal on eksoottisen näköinen sentin pituisine sarvineen. Ne ovat sammalen itiöpesäkkeitä. Itse sammal on levymäinen ruusuke, jonka läpimitta asettuu sentin molemmin puolin. Väriltään se on vaaleanvihreä. Ruusukkeen reunat ovat mutkaiset, hieman liuskoittuneet. Muna- ja siittiöpesäkkeet ovat uppoutuneet sekovarteen. Lisäksi siinä erottuu tummia pisteitä, joissa sisällä on Nostoc-sinilevää.

Sarvisammal on lyhytikäinen pioneerikasvi, joka saattaa ilmaantua näin syksyllä pelloille, ojiin, puutarhoihin syystöissä paljastuneelle maalle. Sen etsimisessä pitää olla tarkkana, sillä sammal saattaa tänään olla parhaassa vedossa mutta huomenna jo hävinnyt. Sammalta tavataan pohjoiselta pallonpuoliskolta lauhkeasta vyöhykkeestä. Meillä sen levinneisyys ulottuu hajanaisena Etelä-Suomeen. Missään se ei ole yleinen eikä siitä ole esim. Pirkanmaalta montaakaan löytöä ennen tätä. Luultavasti se kuitenkin on yleisempi, mutta jää huomaamatta ajankohdan, pienen koon ja harrastajien vähyyden vuoksi. Vielä sen ehtii bongata, jos vaan lumi ei peitä maata tai viljelijä ehdi kynsiä peltoaan. Kannattaa kierrellä kosteita savipeltoja, sieltä voi löytää muutakin mukavaa, kuten vaikkapa kuukauden sammalen, savikkolapiosammalen, jota ennen kutsuttiin kuvaavammalla nimellä toukosammaleksi.

Vuoden viimeisenä päivänä

hohtosammal

’Tämä on vuoden viimeinen kirjoitus. Aamulla satoi räntää ja maa on nyt valkoinen. Eilen Jyväsjärvi loi jääpeitteensä toisen kerran tänä vuonna. Uusi vuosi alkaa siis vapain aalloin, minkä jotkut ottivat jo iloiten vastaan ja lähtivät soutelemaan. Sataman edustalla uiskentelee yli 200 harmaalokkia, mukana yksi isolokkikin. Jossain vaiheessa haistelin jo kevättä, vaikka talvikaan ei ole vielä tullut.

Kävin eilen vuoden viimeisellä sammalretkellä ja löysin vuoden viimeisen uutuuden, loukkohohtosammalen (Herzogiella striatella). Tämä pieni palmikkosammaliin kuuluva kasvi kasvoi valuvetisellä kalliojyrkänteellä täällä Jyväskylässä. Se on sisämaassa suuri harvinaisuus, enkä sitä ole muuallakaan aikaisemmin nähnyt. Jospa ensi kesänä etsisin sen myös Luopioisista, kun nyt opin sen tuntemaan.

Tällä tavalla hieno vuosi sai arvoisensa päätöksen. Huomenna vuoden vaihduttua voisi lähteä etsimään uusia hienouksia, kun kerran säät näyttävät sallivan. Valoisaa aikaa on vain niin kovin vähän, joten retket on suunniteltava tarkkaan sen mukaan. Tosin hohtosammalenkin löysin otsalampun avulla. Makrokuvaamisesta maastossa ei tahdo tulla mitään, joten yllä oleva kuva onkin otettu lämpimässä ja valoisassa paikassa työpöydän ääressä.

Retkeily kannattaa aina – säistä riippumatta! Näillä eväillä haluan toivottaa kaikille lukijoille 

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta!

Vuosikatsaus

Varvarinkulma

’Meillä ihmisillä on monella taipumus tehdä elämästään tilasto; mitä on tullut tehtyä, nähtyä,  toimitettua. Vuoden loppu on inventaarioiden aikaa kaupallisessa maailmassa mutta myös ainakin minun elämässäni. Vuoden kierto on tullut taas siihen kohtaan. Joskus miettii, kuinka paljon helpompaa elämä olisi ilman aikaa. Moni meidän mielestämme alkukantainen ihmisyhteisö ei mittaa aikaa, ei tiedä kuinka vanhoja ollaan tai mikä on ihmisen ikä. Nyt eletään, sitten kuollaan!

Tässä blogissa olen tämän vuoden aikana julkaissut 30 kirja-arviointia ja 128 muuta kirjoitusta. Lukemistani kirjoista olen arvioinut noin puolet. Muut artikkelit ovat pitäneet sisällään mm. luonnonilmiöitä, retkiä, uusia löytöjä, tiedotuksia ja erilaisia kannanottoja. Monet kirjoitukset ovat syntyneet retkillä havaituista erikoisista ilmiöistä.

Blogi syntyi aikoinaan kasvisivujen kylkiäiseksi ja sen oli tarkoitus tiedottaa uusista löydöistä ja mielenkiintoisista retkipaikoista. Ehkä se on edelleenkin tämän blogin päätarkoitus, vaikka matkalla on tullut mukaan paljon muutakin, esim. kirja-arvioinnit.

Mitä uutta sitten löytyi tämän vuoden aikana? Ensinnäkin Luopioisten kasvikartoitus lähenee loppuaan. Kartoitin 22 uutta ruutua ja täydensin muutamaa vanhaa. Jäljellä on vielä n. 30 kokonaan tekemätöntä ruutua lähinnä Aitoon suunnalta. Mitään mullistavan hienoja paikkoja ei löytynyt. Neljä uutta lajia kuitenkin merkittiin kasvioon: etelänhoikkaängelmä, ojakaali, keltapeippi ja piiankieli. Näistä kaksi ensimmäistä ovat uhanalaisia (VU) ja kaksi jälkimmäistä lähinnä satunnaiskasveja. Edelleenkin alueelta puuttuu muutama siellä melko varmasti kasvava laji, joten haasteita löytyy myös tulevaisuuteen. Hienoja löytöjä olivat myös ahonoidanlukko, pensaikkotatar ja sahalehti, joista oli tiedossa vain vanhoja tai jo kadonneeksi luultuja löytöpaikkoja.

Sammalten osalta vuosi oli antoisampi, sillä uusia tai uudelleen löydettyjä lajeja havaittiin peräti 22 lajia. Ne on merkitty sammallajiluetteloon merkinnällä UUSI!. Näistä lajeista ei mikään ole perin järisyttävä, lähinnä silmälläpidettäviä ja aivan tavallisia. Kuitenkin esim. tammihiippasammal on uusi laajalle alueelle, samoin käyrälehtirahkasammal. Jälkimmäinen löytyi Luopioisten tämän hetken ainoalta tunnetulta letolta, joka sekin löytyi viime kesänä. Niin vähiin ovat käyneet Etelä-Suomen ravinteiset suot.

Jäkälät jäivät tänä vuonna kovin vähälle huomioille. Olen odotellut rupijäkälistä kertovan kirjan ilmestymistä. Luetteloihin taisi tulla vain yksi uusi laji, norjantorvijäkälä. Rupijäkälät ovat kaksi kolmasosaa kaikista lajeista, joten niissä olisi paljon tutkittavaa, ovat vain niin vaikeita.

Mikrosienten osalta kesä olisi ollut suotuisa, mutta aika ei antanut periksi kiertää vain niitä etsimässä ja kun keskittyi kartoitukseen, jäivät sienet sivuun. Niinpä lajimäärä on edelleen vaatimaton. Tulevan vuoden aikana on tarkoitus saattaa taudinaiheuttajasienten osio julkaistuksi kasvisivuilla. Tähän asti siellä on ollut vasta joitain kokeiluja ilman linkitystä.

Luonto on täynnä ihmeteltävää eikä sitä loppuun asti pysty ammentamaan koskaan, mm. yläkuvan itiöpesäkkeellinen lettosiipisammal. Niinpä ensi vuodeksi voi rauhassa asettaa tavoitteeksi muutaman uuden lajin löytämisen, uusien sivujen julkaisun ja hauskojen kirjojen lukemisen. Paineita ei kuitenkaan pidä ottaa liikaa.’

Pientä kaunista

hopeahiirensammal

’Taidan tänä syksynä olla erikoistunut pieniin sammaliin. Tänään pyörin hetken Rautajärven urheilukentällä ja koukin mukaani kentän pinnalta ohutta sammalmattoa. Kotona sitten tiirailin skoopin läpi löytöjäni. Maailman yleisin sammal, kulosammal, siltä tietenkin löytyi, mutta yllätykseksi se ei ollut suinkaan kentän yleisin sammal. Paljon sillä oli pienen pientä rusohiirensammalta, jonka punaiset lehdet värjäsivät keskikenttää juoksuradan väriseksi. Se on kuitenkin tuttu ja tavallinen. Tavallinen on hopeahiirensammalkin, jonka kuva on yläpuolella, mutta sen itiöpesäkkeitä en ole täällä koskaan nähnyt, muualla kylläkin.

Sammal on hopeanvärinen nimensä mukaan. Tämä johtuu siitä, että lehtivihreähiukkaset puuttuvat lehden kärkipuoliskon soluista. Se on siis hämmästyttävän kaunis sammal. Vielä kun pesäkket ovat punasävyiset ja nuokkuvat kuin pienet pussit periensä päässä, sammal on todellakin perin viehättävä. Ainoa huono puoli koko komeudessa onkin sen koko, sillä se  ylsi kasvupaikallaan pesäkkeineenkin vain senttimetrin korkeuteen maanpinnasta. Ymmärrettävää onkin, että se kasvaa avoimilla paikoilla, kestää kyllä tallaamista, mutta ei suurten kasvien voimaa. Sammal on tyypillinen ihmisen toiminnasta hyötyvä pioneerilaji, se tulee ja menee ihmisen mukana.

Enpä sateisena ja hämäränä syyspäivänä osannut odottaa näin iloista kohtaamista. Eräänlaista tuurihan tähän aikaan pienten sammalten löytäminen on, mutta kun kulkee mahdollisimman erilaisissa paikoissa ja koluaa vain joka paikan, niin tekee näitä miellyttäviä löytöjä. Näin kävi eilenkin, kun kiersin pientä terveleppäluhtaa ihan kodin lähellä. Siellä oli muutama tervalepän kanto lahoavassa tilassa ja kun hämärästi huomasin sen kyljessä itiöpesäkkeellistä sammalta, otin siitä kämmenenkokoisen palan mukaani. Pöydän ääressä totesin löytäneeni taas paikkakunnalle uuden lajin, kantohohtosammalen. Sen tunnistaa noista oudonmallisista pesäkkeistään ja lehtien hieman hotavasta väristä. Kuvan olen ottanut vasta työpöydän ääressä, koska metsässä satoi ja valon määrä oli lähes nollassa. Saahan sitä kuvia näinkin, mutta paikanpäällä otetut olisivat tietenkin autenttisempia.

kantohohtosammal

Ei tämäkään sammal ole koolla pilattu, mutta sentään suurempi kuin edellinen. Toisaalta näitä tämännäköisiä sammalia on useita eikä niitä ole aina helppo erottaa toisistaan ainakaan hämärässä metsässä. Tuuria sitä tähänkin tarvittiin, mutta retkeily kannattaa, vaikka sitten vesisateessa.’

Tihkupinnalla

hetehiirensammal2

’Lähteiköt ja tihkupinnat ovat sammalten aarreaitta. Monet pienet ja keskikokoiset lajit viihtyvät kylmässä ja puhtaassa kosteudessa. Etelä-Suomessa vain alkaa olla harvinaista, että löytää luonnontilaisen lähteikön tai tihkupinnan. Usein lähde on otettu käyttöön: sen sisään on upotettu sementtirengas ja vesi johdetaan muoviputkea pitkin lähitalon tai -mökin käyttövedeksi. Hyvä hyödyntämiselle mutta huono lähteen eliöstölle. Monet pienet lajit menettävät silloin kosketuksen veteen ja häviävät. Kokonaan eri juttu on, kun lähde joutuu selkeän tuhoamisen uhriksi. Lähde merkitään karttoihin, se on metsäammattilaisten tiedossa ja sillä pitäisi olla sen kautta suoja, mutta siitä huolimatta usein kartoitusretkillä törmää metsäkoneen tuhoamaan lähteeseen tai runneltuun tihkupintaiseen ojapainateeseen. Kun raskas kone ajaa päältä, ei vesi enää kulje luontaisella tavalla. Se jää painanteisiin seisomaan, muuttuu usein haisevaksi kuravelliksi  ja niin lähde on tuhoutunut. Tällaisia paikkoja on pyritty kunnostamaan ihan onnistuneestikin, mutta miksi se piti alunperinkään tuhota.

Kulkeuduin kartoittaessani pari päivää sitten tihkupintaiseen pellonreunaan. Lehdosta valui vettä savimaalle ja muodosti siihen hyllyvän pinnan, jonka oli kauttaaltaan erilaisten sammalten peitossa. Pääasiassa ne olivat pieniä maksasammalia. Mieleen jäi etenkin röyhelösammal (Blasia pusilla), jota kasvoi tuolla pinnalla röykkiöittäin. Sitä näkyy ylläolevassa kuvassakin hieman. Tosiasiassa kuva on kuitenkin otettu tuon pienen punaisen sammalen vuoksi, sillä se on uusi laji Luopioisiin. Sammal on hetehiirensammal (Bryum weigelii).

hetehiirensammal1Hiirensammalet ovat vaikeasti tunnistettavia sammalia ja lisäksi niitä on maastamme tavattu yli 40 lajia. Hetehiirensammal on ehkä helpoimmasta päästä. Sen latvaosat ovat kauniin punaiset ja se pistää kokemattomankin sammaltajan silmään tihkupinnalta melko nopeasti. Väri johtuu solunesteessä olevasta punaisesta väriaineesta. Niinpä sammalen kuivuessa sen värikin muuttuu eikä se ole enää ollenkaan punainen. Sammal ei ole kovin yleinen Etelä-Suomessa, sen sijaan Lapissa monet tunturipurojen reunat ovat sitä täynnä. Tosin siellä on muitakin punaisia sammalia, joten aina ei voi luottaa pelkkään väriin.

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsee Aitoossa vanhan savipellon pientareella. Pelto on edelleen käytössä ja varmaankin taas syksyllä kynnetään ja maasto muuttuu aivan toisenlaiseksi. Rinnettä pitkin pellolle valuu kuitenkin uutta vettä ja luultavasti taas ensi syksynä siinä on uusi kasvusto nopeasti kasvavia kosteikkosammalia. Yleensähän sammalet kasvavat hitaasti, mutta näillä on kiire ja niiden on päästävä nopeasti vauhtiin lyhyen kesän aikana. Tämän kasvuston tuhoksi voi tulla ojan kaivaminen metsän ja pellon väliin. Toivottavasti sitä ei koskaan tehdä.’