Lämpösumma

’Kun katselee yllä olevaa kuvaa, tuntuu mahdottomalta, että viime kesän lämpö olisi koskaan hellinyt tätäkin paikkaa. Parinkymmenen asteen pakkanen, pohjoisviima ja tykkylumipatjat puiden päällä kertovat paitsi kylmästä niin myös elämän vaikeista olosuhteista täällä pohjoisessa. Missä on ilmastonmuutos kahden kolmen asteen keskilämpötilojen nousuineen? Missä on sulavat jäätiköt ja maata valtaavat uudet eliölajit?

Tässäkin on totta kai katsottava kokonaisuutta. Viimeisin Luonto-lehti kiteyttää Antti Halkan artikkelissa tämän hetkisen vuotuisen totuuden. Viime vuoden lämpösumma oli mittaushistorian suurin suuressa osassa maata. Se ylitti Etelä-Suomessa 1900 astepäivän rajan. Tämä vastaa pitkäaikaisten keskiarvojen mukaan eteläisen Saksan olosuhteita.

Tämä lämpösumma muodostuu, kun lasketaan vuorokauden keskilämpötilat yhteen kasvukauden (> 5°) ajalta. Viime talvi oli melko normaali pakkasjaksoineen ja kevät oli jopa myöhässsä normaalista. Niinpä lopulta kevät jäi lähes väliin, kun kesä alkoi jo toukokuun alussa. Tämä kuukausi olikin ylivoimaisesti lämpimin ja sama jatkui pitkälle syksyyn saakka. Lämpösummat olivat kesällä käsittämättömät. Jos näin jatkuu, on seurauksena Etelä-Suomessa nykyisen Unkarin kaltainen ilmasto ja Lapissakin siirryttäisiin Balttian maiden tasolle.

Mitä tämä sitten tietäisi luonnolle? Tuskin maamme lajisto kerta heitolla muuttuisi tuossa mainittujen maiden lajistoon, mutta muuttuisi varmaan vähitellen. Nyt jo ennustetaan sakaalin tuloa maamme nisäkäslajistoon, samoin villisian yleistymistä. Virossa vaanii moni laji siirtymistä lahden yli niin kuin esi-isämme aikoinaan. Uudet lajit ovat vallanneet maatamme historian aikana jatkuvalla syötöllä. Ihmiset ovat tuoneet mukanaan niin hyöty- kuin rikkakasvejakin, joista osa on vakiintunut muinais- tai uustulokkaina lajistoomme, osaa pidetään vieraslajeina, jotka aikanaan saavat vahvemman statuksen ja kuuluvat maamme vakinaiseen lajistoon.

Hyvää vai huonoa? Vastaus voisi olla ympäripyöreä, sekä että. Uudet lajit rikastuttavat luontoamme, mutta samalla ne ajavat alkuperäisiä lajeja ahtaammalle. Paljon käytetty esimerkki on naali, joka elää pohjoisilla tuntureilla eikä pääse enää pohjoisemmaksi, kun Jäämeri tulee vastaan. Sakaali ajaa kettua pohjoiseen ja kettu naalia. Ravinto ei riitä kaikille samoilla alueilla. Kasveissa on monia vastaavia esimerkkejä. Tunturikasvisto köyhtyy tulokkaiden vallatessa kasvupaikkoja ja olosuhteiden huonotessa. Kokonaan toinen asia on pienet taudinaiheuttaja, piensienet, homeet, ruosteet, härmät. Pienikin voi olla vaarallinen suurelle puulle, kun se valtaa sen yhteytäävät pinnat ja puu surkastuu pois. Näin on käynyt jo muutaman jalon lehtipuun kohdalla, joita uudet sienitaudit vaivaavat. Esimerkkejä löytyy muitakin. Kuinka käy viljojemme, kun noet ja ruosteet lisääntyvät? Tarvitaanko voimakkaampia kasvinsuojeluaineita? Niillä vain on niin surkean huono maine.

Luonto muuttuu ympärillämme, lämpö lisääntyy, lajit vaihtuvat. Ihmisen on sopeuduttava tähän tai hillittävä ilmastonmuutosta. Nykymenolla ei hyvää seuraa. Alakuva on viime kesältä. Luonto kukkii, lämpö hellii, elämä sykkii. Tällaiselta haluamme monen asian näyttävän.’