Attenboroughu on vienyt meidät monilla luontodokumenteillaan mm. valtamerten syvyyksiin. Nyt näiden dokumenttien taustoja kerrotaan tässä kirjassa. Kirja ottaa voimakkaasti kantaa luonnon muuttumiseen ja kokonaisten ekosysteemien tuhoutumiseen, mutta myös niiden suojelemiseen ja lajien pelastamiseen. Kirjassa kerrotaan koskemattomista valtamerialueista, niiden lajistosta, uhista ja pelastusmahdollisuuksista.
Kirjassa esitellään kahdeksan ainutlaatuista ekosysteemiä alueiden lajiston avulla. Siinä pohditaan myös sitä nopeutta, millä suojeluun siirretty ekoyhteisö toipuu, jos se ei vielä ole kjokonaan tuhoutunut. Valtameret toipuvat nopeammin kuin eliöstö kuivalla maalla. Jotta tämä tapahtuu, on saatava aikaan globaaleja suojeluohjelmia ja niiden valvonta. Kirjan esimerkit kertovat, että tämä toimii, kunhan tarpeeksi ajoissa ryhdytään toimiin.
Pidin kirjan kerronnasta, vaikka se olikin pitkälti popularisoitua tietoa. Siitä saattoi suodattaa sen, mikä itsestä tuntui hyvältä ja kirjan lopun laaja lähdeaineisto antaa mahdollisuuden syventää tietämystään. Harvoin sitä kuitenkaan tulee tehtyä. Minua valtameret eivät ole kovin koskettaneet ja en ole niiden uhista ollut suuremmin tietoinen. Nyt tuntuu itsestään selvältä, että vaikka meillä täällä ei ole valtamerta eikä niiden uhka ole meille akuutti, niin niiden hyvinvointi ja suojelu on kuitenkin tärkeä globaalisti ja niiden hyvinvointi vaikuttaa myös meidän hyvinvointiimme.
Kirjaa lukiessa mietti, mtä itse voisi tehdä. Tuskin lähden Greenpeacen matkaan tai muuten valtameriä suojelemaan, mutta kirja antaa kuvan myös siitä, mitä kukin voisi omalla alueellaan tehdä. Meillä metsät ovat ekosysteemi, joka on samassa tilassa paikallisesti kuin valtameret ovat omilla alueillaan. Me tuhoamme luontoa täällä niin kuin pohjatroolarit merillä, vastuuttomasti ja lyhytnäköisesti. Suojelualueita perustetaan, mutta riittääkö se, jos ne ovat vain rippeitä, kaukana toisistaan ja auttamatta liian pieniä. Kirjan esimerkit laajoista vesien suojelualueista kertoo, kuinka lähes kokonaan kadonneet lajit ovat palanneet alueille ja kannat ovat voimistuneet. Tasapaino on palannut. Tätä toivoisi meilläkin, kun kuuntelee viimeisten metsätiaisten ääntelyä hakkuuaukean laidassa.
Attenborough, David, Butfield, Colin: Valtameret, koskemattomat syvyydet. WSOY, 2025, 375 s.
Kirja kertoo eliöryhmästä, joka on kolmanneksi suurin kasvien ja bakteerien jälkeen. Sienilajit täyttävät suurin piirtein jokaisen paikan maapallolla. Niitä löytyy maaperästä, vesistä, valltamerien syvyydestä, lähteistä, tulivuorista, kallioperästä ja myös muiden eliöiden rakenteista. Monet niistä elävät symbioosissa kasvien, bakteerien, toisten sienien ja eläinten kanssa muodostaen kaikkia yhdistävän verkoston ikään kuin liiman. Sienet ovat hämmästyttävän sopeutuvaisia elinolosuhteisiinsa, ympäristöönsä ja toisiin eliöihin nähden. Lisäksi tutkimukset ovat paljastaneet, että todellisuudessa sienet ovat ryhmänä yksi vanhimmista. Ne auttoivat mm. kasvien nousun ja sopeutumisen kuivalle maalle satoja miljoonia vuosia sitten.
Tammikuun lopulla sain kuulla ylipuutarhuri Pentti Alangon kuolemasta. Hän oli kuollessaan 89-vuotias eli ehtinyt tehdä pitkän elämänuran kasvien parissa. Minulle Pentti tuli tutuksi harrastusten kautta ja vaikka en koskaan häntä henkilökohtaisesti tavannut, niin sähköpostin ja kirjeiden kautta tulimme tutuiksi. Pentti Alangolla oli suuri vaikutus 2010-luvulla Luopioisten kasviston piensienisivuston kehittämiseen ja syntyyn. Innostuin silloin tutkimaan piensieniä ja lähetin satoja näytteitä Helsingin yliopiston kasvimuseolle. Osan oli pystynyt itsekin määrittämään, mutta suuren osan näytteistä kävi Pentti läpi huolellisesti ja kirjasi tarkasti lajitiedot muistiin minua varten. Tästä alkoi ystävyys ja tämän jälkeen vaihdoimme useita sähköposteja mielenkiintoisista piensienistä, jotka olivat yksi Pentin valtavan tietomäärän ja tutkimusten kohde. Niinpä Luopioisten kasviston piensienisivuille päätyivät useat Pentin määrittämät lajit. Hänellä riitti aikaa harrastajan opastamiselle ja olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. Parin viime vuoden aikana yhteydenotot sitten vähenivät enkä enää rasittanut häntä sieninäytteilläni. Olen hyvin kiitollinen, että olen saanut tuntea näin lämpimän ja ystävällisen ihmisen.
Samoihin aikoihin tuli toinenkin suru-uutinen: Raino Lampinen menehtyi yllättäen. Hänet opin tuntemaan myös harrastusten kautta. Raino työskenteli Kasvimuseolla ja oli yksi Laji.fi-tiedoston kehittäjistä ja Kasviatlaksen toimeenpanijoista. Asioin hänen kanssaan 1980-luvulta alkaen, kun kokosin silloisen Luopioisten pitäjän kasvistoa Atlas-kartoituksen avulla. Monet avut sain häneltä harrastuksen alkuvaiheissa ja varsinkin sitten, kun kokosin tehdyn työn nettiin Luopioisten kasvisto-sivuille. Lähes kaikki sivuston putkilokasvien levinneisyyskartat ovat Rainon käsialaa. Kun aloin suunnitella sivustoa, pyysin Rainolta apua. Ystävällisesti hän kertoi kiireistään saada valmiiksi materiaalit yliopiston omiin nettijuttuihin, mutta lupasi silloin koota myös kartat Luopioisista. Aikanaan ne sitten tulivat ja saatoin avata sivustot kaikkien harrastajien käyttöön. Itse en olisi näitä karttoja pystynyt tekemään. Raino Lampinen päivitti myös kartat muutaman kerran, viimeksi 2018, jolloin Luopioisten kartoitus tuli maaliin. Muistissani hän säilyy aina hymyilevänä, auttavaisena henkilönä, jolta riitti aikaa puhelimessa, tapaamisissa ja sähköposteissa kannustamaan kartoitusten jatkamiseen eri puolilla maata.
Miksi ymmärrämme maailman väärin? Kirja pohtii kahdeksaa myyttiä eli uskomusta, harhakäsitystä, jotka hallitsevat ihmisten käsityksiä nykyisestä maailmasta. Kirjailija toteaa, että ne ovat olemassa, koska olemme päättäneet ajatella niiden olevan totta ja niiden hylkääminen saattaisi johtaa dramaattisiin seurauksiin. Kirjan lukujen mukaan nämä myytit ovat: myytti maanosista, rajoista, kansakunnista, suvereniteetista, kasvun mittaamisesta, Venäjän ekspansionismista, Kiinan uudesta silkkitiestä ja epäonnitumaan tuomitusta Afrikasta. Kirjassa nämä esitetään asioina, joita ei kyseenalaisteta, vaikka maailmassa tällä hetkellä on todellisiakin asioita, joihin kieltäydytään uskomasta, esim. ilmastonmuutos, lajikato ja ympäristön muutokset, elämmehän kuudennen massasukupuuttoaallon aikaa. Kun huomio kiinnitetään vain oman valtion tai kansan myytteihin esim. BKT:een laskusta, niin ei nähdä todellisuutta ihan silmien edessä.
Kirja vie lukijan kaikkein pienimpien maailmaan. Kirjan kertomukset (16 kpl) valottavat lukijalle, kuinka tärkeitä voivat pienetkin eliöt olla planeettamme tulevaisuudelle ja kuinka tärkeitä ne ovat olleet elämän kehitykselle tällä planeetalla. Kirja alkaa syanobakteereista, jotka olivat ensimmäisiä eliöitä miljardeja vuosia sitten ja jotka alkoivat tuottaa happea, joka olin elämälle myrkky ennen kuin se mahdollisti monisoluisen elämän synnyn. Mullistus toisensa jälkeen kohtaa eliökuntaa ja aina löytyy pieniä, jotka saavat suuria aikaan. Millaisia nämä sitten ovat olleet ja millaisiksi ne ovat tulleet. Näistä riittää kertomuksia. Kirjassa esitellään sieniä, jotka vaikuttavat kaikkeen elämään niin parantavasti kuin myös tappavasti. Kuinka vanhoja lajit ovat, onko pienuus valttia iän suhteen, miten karhukaiset kestävät muutoksia, banaanikärpäsen merkitys tieteelle geenien ja periytymisen tutkimisessa, immuunipuolustuksen salat ja robotit elimistössämme. Kaikki saavat osansa kertomuksessa. Kirja ottaa kantaa myös pienten suojelemiseen. Pitääkö meidän välttämättä peittää maa asfaltin tai nurmikon alle, onko flunssa vain paha asia jne. Monta hyvää juttua, jotka kertovat kansantajuisesti elämästä.
Alaotsikko: Karhukaisista, toivosta ja pienuuden voimasta.
Luonnon monimuotoisuus hupenee. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Kuinka ilmiö näkyy Suomessa? Juha Kauppinen on toimittaja, joka lopetti toimittajan työnsä puoleksitoista vuodeksi selvittääkseen, mistä luonnon monimuotoisuuden katoamisessa on kysymys. Siitä syntyi reportaasikirja matkasta eri puolille Suomea, suomalaisten lajien katoamispaikoille.
Viime kesän perhosnäyttely siirtyi helmikuuksi Luopioisten kirkolle Mikkolan navetan Kalleriaan. Jos näyttely jäi kesällä näkemättä, niin nyt se on siis vielä hetken mahdollista.
