Ne tulevat taas …

naurulokki

’Kevät on edennyt viime päivinä harppauksin tuoden tullessaan paitsi lämmintä ilmaa myös kesän airuita. On taas aika kiivetä lintutorniin kaukoputken kanssa. Joka kevät se toistuu, joka kevät toivoo ne taas näkevänsä, joka kevät kerää muistivihkoon lajeja, jotka ovat tuiki tavallisia, mutta jotka kuitenkin sykäyttävät, kun ne ensi kerran keväällä kohtaa. Lokkeja vihataan kesällä, kun ne rääkyvät ja häiritsevät kunnon terassielämää, mutta näin keväällä niitä ihaillaan. Ne tuovat tullessaan uutta ilmettä talven lintutyhjyyteen. Ainainen tiaisten tirskutus ja punatulkun huilu korvaantuvat lintujärvien kakofonisella melskeellä.

Kyllä ihmisluonto on kummallinen: odottava, ihaileva, haaveileva ja toisaalta kyllästyvä, harmitteleva, kiusaantuva. Nyt on syytä nauttia lokkien puhtaudesta ja äänten sykähdyttävästä sävystä. Muutaman viikon kuluttua niihin kyllästyy ja toivoo taas uutta.’

kalalokki

Matkan lintuja

CR-hokko

’Matkamme yksi tarkoitus oli tutustua Costa Rican linnustoon. Amerikkalainen lajisto on tietenkin aivan eri kuin täällä vanhalla mantereella. Eksoottisuus näkyi höyhenpuvun värikkyydessä, erilaisissa töyhdöissä ja tupsuissa, mutta myös lintujen vilkkaudessa ja piiloutumisessa. Vaikka sieltäkin eri ekolokeroihin löytyivät omat lajinsa ja ne muistuttivat paljon meikäläisiä lajeja, olivat ne kuitenkin tyystin erilaisia. Esittelen tässä vain muutaman niistä yli 800 mahdollisesta lintulajista. Matkan aikana tunnistimme yli 160 lajia, mutta osa vaatii vielä tarkistuksen kuvien avulla. Yläkuvassa poseeraa aarnihokko (Crax rubra), joka sijoitetaan kanalintuihin ja on Väli-Amerikassa riistalintu, kooltaan meidän metson kokoinen. Lintu oli kesyyntynyt ja vieraili mieluusti ruokinnoilla.

CR-kolibri

Kolibrit olivat yksi syys lähteä näin kauaksi linturetkelle. Niitähän ei voi nähdä luonnossa tällä puolen Atlantin. Enpä arvannut, kuinka nopeita ja vaikeita kuvattavia nämä linnut ovat. Kuvia otin kymmeniä, mutta vain ylläolevasta saattoi jotain lintumaista nähdä. Verbena lanata-pensaan kukissa pörrää todennäköisesti ruusukurkkukolibri (Selasphorus flammula) yksi maan yli 50 kolibrilajista. Tämä muutaman sentin pituinen enemmän hyönteistä kuin lintua muistuttava otus imi mettä kukista vinhasti siipiään räpyttäen ja liikkuen vilkkaasti ympäri kukan. Kaikkiaan näimme 12 kolibrilajia.

CR-tangara

Monen hotellin pihalle oli aseteltu hedelmiä lintujen syötäväksi. Näiltä ruokinnoilta oli melko helppo poimia mielenkiintoisia lajeja tarkasteluun. Yleisimpiä niillä olivat erilaiset tangarat, jotka voisivat vastata meidän sirkkuja. Kuvan punainen kesätangara (Piranga rubra) oli yksi helpoimmista. Kaikkiaan tangaroita maailmalla lentelee liki kolmesataa lajia pääasiassa Amerikoissa. Hyvin värikkäitä ja viehättäviä lintuja.

CR-kerttuli

Toinen suuri varpuslinturyhmä olivat erilaiset kerttulit, joka on yleisnimitys Amerikoissa eläville hyönteisiä syöville pikkulinnuille. Meillä niitä vastaavat parhaiten ehkä kertut. Kuvan banaanikerttuli (Coereba flaveola) kuuluu omaan heimoonsa ja näyttää hyönteisten lisäksi nauttivan myös hedelmämehuista. Tämä alle kymmensenttinen lintu oli vilkas ja tuttavallinen sankari, joka ei häiriintynyt isommistakaan seuralaisista ruokinnalla. Monet muut kerttulit lymysivät pusikoissa ja jäivät siksi huomaamatta.

CR-motmottiMonet sademetsälinnut ovat värikkäitä ja niillä on usein erilaisia viuhkamaisia pyrstösulkia, kuten motmoteilla ja käkilinnuilla. Trogonien ryhmä on ikivanha. Siihen kuuluvat lajit elävät Amerikan sademetsissä vaanien ohilentäviä hyönteisiä tai napsien marjoja pensaista. Ne muistuttavat tikkoja, sillä niidenkin jalassa kaksi varvasta on eteen- kaksi taaksepäin ja ne pesivät itsekovertamiinsa koloihin. Tämä naurutrogoni (Trogon melanocephalus) istui magroverämeen rantapusikossa ja olisi jäänyt ilman paikallisen oppaan laserkynää huomaamatta, vaikka on kooltaan liki 30 cm pitkä.

Kun puhutaan Väli-Amerikan linnuista, ei voida sivuuttaa tukaaneja.CR-tukaani Näitä trooppisia tikkalintuja tavataan nelisenkymmentä lajia, joista Costa Rican kuudesta lajista näimme neljä. Ne ovat hyvin vaikeita kuvattavia, koska istuvat yleensä puiden latvuksissa vasten taivasta. Kuvan mustanokkatukaani (Ramphastos swainsonii) on yksi kookkaimmista lajeista, liki 60 cm pitkä. Tukaanit käyttävät ravinnokseen lähinnä hedelmiä, mutta ovat myös pesärosvoja. Värikkyytensä ja kummallisen nokkansa ansiosta ne ovat päässeet julkisuuteen myös monissa logoissa ja mainoksissa.

Petolinnuista yleisimpiä olivat kondorit, jotka vastaavat korppikotkia. Ne ovat haaskansyöjiä ja yleensä ne näki lennossa liitelevän suuret siivet leväällään taivaalla. Siitä tiesi, että siellä oli jokin haaska tai kaatopaikka, josta saalistaa syötävää. Alakuvassa magrovesuon laitapuussa istuu kaksikin lajia: kalkkunakondori (Cathartes aura), jolla on punainen höyhenetön pää ja mustakondori (Coragyps atratus), jonka pää on mustien suomujen peitossa. Molemmat olivat yleisiä.

CR-kondori

Eksoottisten lintujen tutustumispaikkana Costa Rica on hyvä kohde. Maa on turvallinen ja toimiva. Siellä on melko hyvä tieverkosto ja reittiopastus toimii navigaattorilla hienosti. Omatoimimatkalla kustannuksetkaan eivät nouse kohtuuttomiksi. Englannilla ja viittomilla pärjää kohtuullisesti. Kannattaa kuitenkin varustautua hyvillä sadekamppeilla, sillä sademetsässä sataa, usein rankastikin ja kosteuden ollessa yli 100 % mikään ei tahdo kuivua.

Jos ehdin, kerron vielä maan kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Nekin ovat täysin erilaiset kuin mihin täällä kotomaassa on tottunut.’

Lintuja

varis

’Innostuin kasvikatsauksen jälkeen katsomaan myös lintujen tilanteen. Suuri osa muuttavista on jo kaikonnut maisemista, mutta jotain sentään vielä liikkuu, ainakin kuvan variksia. En ole koskaan oikein osannut ottaa lintukuvia. Kai se johtuu osaksi siitä, etten jaksa kytätä niitä tarpeeksi kauan ja toisaalta en omista mitään pitkää putkea, joka toisi linnun lähietäisyydelle. Nämä lintuhavainnot on tehty muiden töiden ohessa, joten ne eivät ole mitenkään kattavia.

keltasirkkuTiistai oli todellinen lintupäivä. En ole eläissäni nähnyt niin paljon hanhia, kuin sinä päivänä ylitti asuinpaikkani täällä Hämeessä. Samaan aikaan taivaalla kaakatti useampikin aura matkatessaan vakaasti etelään. Yhdessä aurassa laskin olevan useita satoja lintuja, joten sen iltapäivän aikana peltojen yli lensi tuhansia hanhia. Havahduin valokuvaukseen vasta siinä vaiheessa, kun olin seurannut näytelmää parin tunnin ajan. Sen jälkeen tietenkin lintujen reitti muuttui idemmäksi ja sain vain kaukaisen kuvan linnuista. Pääasiassa auroissa oli valkoposkihanhia, mutta joissakin oli myös tummempia lintuja. Kaukoputkea en ryhtynyt virittelemään, joten tarkempi lajinmääritys jäi tekemättä. Jyväskylän Säynätsalossa  laskivat samana päivänä yli 18 000 hanhea, joten silloin oli todellinen muuttopäivä. Syy tähän selveni ilmavirtauksista. Tuuli kääntyi yöllä pohjoiseen ja se pukkasi Vienanmerellä odottavat linnut liikkeeseen.

Kaikkiaan viikon aikana havainnoin seuraavat 32 lintua täällä Hämeen sydämessä:

varis, naakka, harakka, närhi, korppi, käpytikka, harmaapäätikka, palokärki, metso, pyy, teeri, laulujoutsen, hanhi (valkoposki), heinäsorsa, telkkä, lehtokurppa, punarinta, västäräkki, pajulintu, niittykirvinen, vihervarpunen, viherpeippo, keltasirkku, punatulkku, peippo, mustarastas, räkättirastas, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, pikkuvarpunen

Varmaan muitakin muuttajia piipahti pelloilla, en vain tarkistanut niitä kiikareilla. Kovin hiljaiseksi maisema on mennyt. Punarinnan tikutus kuuluu pensaista, jotsenen huuto järveltä, palokärki on usein äänessä samoin harmaapäätikka. Siinäpä ne äänet sitten ovatkin. Kun tästä kuukausi mennään eteenpäin, alkaa olla vielä hiljaisempaa. Yritetään kestää.’

hanhia

Nopeus

muna1

’En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka luonnossa kaikella on aikansa ja nopeutensa. Yllä oleva kuva on otettu pari päivää sitten lähitieltä. Linnunmunan kuori oli pudonnut maahan pesästä. Ensin luulin jonkin pesärosvon olleen asialla tai käen heittäneen ylimääräisen pois muniakseen omansa tilalle, mutta sitten pesäpoikasen piipitys ilmoitti, että räksänpoikanen oli todellakin syntynyt ja kuori jäänyt tarpeettomaksi. Vastahan lintu saapui tänne vai oliko kyseessä talvehtinut yksilö? Kirjat kertovat, että lintu munii yhden munan päivässä, niinkuin kanojen hoitajat tietävät. Hautominen kestää sitten pari viikkoa, jonka jälkeen poikanen voi kuoriutua. Ehkä tässä mietityttääkin se tapahtumien järjestelmällisyys ja intensiteetti, kun itsellä asioiden tuumaamiseen saattaa mennä jo se pari viikkoa ennen kuin mitään tapahtuu. Linnuilla ei siihen ole varaa. Pesue on pyöräytettävä ajallaan, että päästään tekemään vielä toinenkin ehkä jopa kolmas saman kesän aikana.

Alakuvassa on samana päivänä löytämäni kanalinnun munankuori. Se oli taimikkoalueella yksinään ehkä kaukanakin pesästä. Kanalintujen poikaset ovat pesäpakoisia ja jättävät siis pesän hetimiten kuoriuduttuaan. Niinpä tässä saattaa olla kyseessä epäonnistunut pesintä. Pieniä pyyn piipertäjiä ei taimikossa näkynyt eikä kuulunut. Ehkä pesärosvo on iskenyt ennen kuin emo on huomannutkaan. Katsoin epäillen koiraani, joka nuuski kuorta ja hymyili viekkaasti. Irrallaan juoksenteleva koira huomaa kaiken ja tekee pahaa ennen kuin omistaja huomaa mitään. Kissoista puhumattakaan. Annoin kuitenkin koiralleni synninpäästön, se näytti niin viattomalta tai osasi näytellä loistavasti. Nyt on tärkeää antaa linnuille pesimärauha ja pitää lemmikit valvonnassa.’

muna2

Äänetön kevät

Keskusta

’Lähdin tänä aamuna seitsemän jälkeen koiran kanssa aamulenkille lähimetsiin. Aurinko nousi ja alkoi lämmittää yönjälkeistä ilmaa. Tuuli heilutteli koivunosia, lepistä pöllähteli siitepölyä. Tunnelma oli kuin huhtikuun lopulta, kuulasta, raikasta, kirkasta. Vain yksi puuttui, linnunlaulu. Metsä oli äänetön, ranta oli äänetön, suo oli äänetön. Yksi joutsen lensi ylitsemme, pyyparvi pyrähti taimikosta, korppi raakkui kuusen latvassa ja palokärki huusi, mutta nehän ovat täällä talvilintuja. Missä olivat huhtikuun lopun peipot, punarinnat, rastaat. Kun palasin kotiin, lauloi mustarastas arasti puutarhan perällä, yksi sentään.’

Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät (Silent Spring) vavahdutti maailmaa 1960-luvun alussa. Nykyään katsotaan sen olleen lähtölaukaus nykyaikaiselle ympäristöliikkeelle. Yritin aikoinaan poikana lukea tätä kirjaa, mutta minua se ei sytyttänyt, oli ehkä liian aikuismainen tai vaikea, tieteellinenkin. Tämä takaisku ei kuitenkaan estänyt ajattelemasta ja toimimasta kirjan sanoman mukaan.

Äänetön kevät otti voimakkaasti kantaa kasvinsuojeluaineiden ja hyönteismyrkkyjen vaarallisuuteen eliöstölle ja myös ihmiselle. Siinä selvitettiin ensimmäisen kerran kansantajuisesti, kuinka DDT kulkeutuu ravintoketjuissa ja rikastuu aiheuttaen lopulta ravintoketjun päässä ongelmia. Kirja yritettiin tuoreeltaan tuomita ja jopa sen julkaiseminen estää, mutta se saavutti nopeasti maailmanlaajuisen maineen eikä sen ääntä voitu enää vaientaa. Rachel Carlson sairasti jo kirjan julkistamisen aikoihin rintasyöpää ja menehtyi siihen parin vuoden kuluttua. Hänelle myönnettiin kuitenkin korkea-arvoinen kunniamerkki vapauden puolesta vuonna 1980. Näin hän sai sen arvostuksen, joka hänelle kuluikin. Kirjasta otetaan jatkuvasti uusia painoksia eri puolilla maailmaa.

Carsonin kirja kuvaa tilannetta, jossa linnunlaulua ei enää keväällä kuulu. Tuhoaineet ovat hävittäneet laululintumme. Kirjan vaikutus luonnon- ja ympäristönsuojeluun on ollut valtava. DDT kiellettiin USA:ssa 1972 ja muu maailma seurasi perässä. Samalla alettiin suhtautua muihinkin kemiallisiin aineisiin kriittisesti. Myöhemmin kieltoon tai rajoituksiin ovat joutuneet niin freonit kuin PVC-muovitkin. Edelliset vaikuttavat ilman otsoonikerrokseen ja jälkimmäisten polttamisesta syntyy vaarallisia ympäristömyrkkyjä. Maailmamme on tullut puhtaammaksi ja linnunlaulu on säilynyt.

Viitaniemi

’Kevät on kuusi viikkoa ajastaan edellä, näin sanottiin säätiedotuksessa. Linnut vasta palailevat pesimäseuduilleen. Keski-Suomessa on nähty tai kuulut 25 muuttavaa lintulajia ja näitäkin vain yksittäisinä. Muuttolintujen massat saapuvat varmaankin oikeaan aikaan, kunhan kevät tulee huhtikuulla. Nyt viikonvaihteeksi on luvattu kylmenevää ja lumisateita. Iskeekö takatalvi vai oikea talvi, pääseekö taas hiihtämään, saadaanko vielä kunnolliset huhtikuun hankiaiset? Naakat täyttävät nyt puistot, mutta kunhan päästään kuusi viikkoa eteenpäin, voidaan taas kuulla railakas peipon laulu ja punarinnan pulina, kaikkialta, kiitos Rachel Carsonin.’

Virtaa

virta1

’Kävin tässä päivänä muutamana lintuja katselmassa Keski-Suomen koskilla. Hiljaista oli. Muutama koskikara keikkui kivillä Siikakoskella, tikat nakuttelivat Tarvaalankoskella, vedet kuohuivat Kuusaankoskella. Niinpä innostuin taas kerran kuvaamaan jäätyvän veden sävyjä ja pintoja. Jäälautat kelluivat  tumman veden päällä ja muodostivat mielenkiintoisia kuvioita. Talven vähäinen lumi peitti rantapenkat alleen. Vaikka on ollut kovin lauhaa, muodostui veden pinnalle nopeasti uutta jäätä aina kun virtaus vähänkin vaimeni.

virta2

Rannan vahvempi jää rikkoi uuden uutukaisia lauttoja pienemmiksi ja pyöristeli niiden kulmia. Etsin kohtaa, jossa jäälautat jäisivät pyörimään akanvirtaan. Sieltä voisi löytää aivan pyöreitä lauttoja, jotka muodostavat hauskaa pintaa, mutta tällä kertaa en sellaista ilmiötä saanut kuvaan. Jää oli sen verran haurasta, että se hajosi pirstaleiksi ennen pyöristymistään. Muistan viime vuodelta nähneeni tämänkin ilmiön, mutta silloin se tärkein eli kamera ei ollut matkassa mukana ollenkaan.

virta3

Niin ja näkyihän niitä vesilintujakin lopulta, kun joutsenet kahlasivat Tarvaalanvirran matalikolla ruokaa etsimässä. Tällaisena lauhana talvena, jolloin joka paikka on vettä täynnänsä, olisi luullut vesiäisiä olevan enemmänkin, mutta hyvä näinkin.’

Muutto alkaa

joutsen1

’Viikonvaihteen aikana tuli vettää vihdoinkin ja hanget saivat kyytiä. Humpsahdus oli aika hurja, kun lumipenkat putosivat kymmeniä senttejä. Järvien jäillä olikin jo muutama sentti silkkaa vettä. Hetken katselin lättänöitä jälkiä ohuella lumisohjolla. Liki parikymmensenttiset jäljet päättyivät räpsäykseen, kun eläin oli heittäytynyt lentoon. Joutsenhan se siinä oli taapertanut. Näin keväällä sen jäljet näkee usein juuri lumella. Itse näin joutsenen ensi kerran tänä vuonna jo tammikuussa, mutta se taisi olla talvehtiva lintu. Useina vuosina juuri laulujoutsen on se ensimmäinen muuttolintu Keski-Suomessa. Sen kanssa tittelistä kilpailee lähinnä harmaalokki. Kun sumuisen ilman läpi kantaa kirkas toitotus, tietää kevään tulevan. Tänä vuonna tuo toitotus jäi vain kovin myöhäiseen.’

joutsen2

Gambia 1

kuningaskalastaja

’Aivan joulun alla vietin viikon Gambiassa, linturetkellä. Tavallinen turistimatka sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun palkkasi paikallisen oppaan kierrättämään lähialueen kylissä ja metsiköissä. Sain tutustua samalla maahan sisältäpäin, sen ihmisiin, elämiseen, eläimistöstä ja kasvillisuudesta puhumattakaan. Tällaisia kokemuksia ei löydä hotellialueilta eikä kaupunkien keskuksista, jossa kaupallisuus pursuaa joka askelella. Kerronpa tässä ensin maan linnustosta, koska siihen tutustuin tällä kertaa parhaiten. Toinen pakina voisi olla kasveista ja kolmas ihmisistä. Saa nähdä jaksanko kaikista juttua vääntää ennen kuin tulee jotain mielenkiintoisempaa vastaan.’

Gambia on Afrikan pienin maa, Senegalin keskellä. Se muodostuu oikeastaan Gambia-joesta ja sen ympäristöstä. Se on Englannin vanha siirtomaa ja niinpä virallinen kieli onkin englanti. Kansa puhuu kolmea neljää heimokieltä, mutta monet ymmärtävät englantia. Asukkaita maassa on noin puolitoista miljoonaa.

Matkalla oli tarkoitus tutustua länsiafrikkalaiseen luontoon ja erityisesti sen linnustoon. Alueelta on tavattu reilusti yli 500 lajia, joista osa on meidän siellä talvehtivia muuttolintujamme. Näitä tapasinkin, mm. molemmat kuovit, useita vikloja ja muita kahlaajia, keltavästäräkin ja rytikerttusen. Paikallisia lajeja kertyi kaikkiaan tämän hetken laskujen mukaan 175 kpl, joista suurin osa on minulle entuudestaan täysin outoja.

jassanaOlen aina halunnut nähdä jassanan. Nyt sen näin. Se on lintu, joka uhmaa painovoimaa kävelemällä vetten päällä. Linnun varpaat ovat liki yhtä pitkät kuin jalatkin ja se saa niillä hyvän otteen vesikasvillisuudesta ja pystyy siksi liikkumaan ketterästi kasvillisuuden seassa. Kuvassa varpaat eivät näy, mutta jos katsoo näkyvää osaa jalasta, niin varpaat ovat sen mittaiset. Jassana liikuskeli mangroverämeillä ja vesialtaissa yhdessä valtavan haikarajoukon kanssa. Näistä näyttäytyivät ainakin riutta-, lehmä-, silkki-, yö-, kyyry-, harmaa- ja gobolttihaikara sekä pari suomeksi nimeämätöntä lajia. Kiehtovin oli varjostajahaikara, joka siivillään peittää maan nähdäkseen paremmin syömäkelpoiset eläimet.

Yläkuvassa on jättimäinen kuningaskalastaja, joka saalisti pikkukaloja krokotiilejakuhisevasta lammesta. Nämä säihkylinnut olivat kuin kauneimpia koruja puiden lehvistössä.

loistokottarainenMuutenkin linnut olivat näyttäviä upeissa väreissään. Erityisen hienoja olivat monet medestäjät ja mehiläissyöjät. Ne ovat kuitenkin sen varran pieniä ja vikkeliä, ettei minun kalustollani niistä saanut minkäänlaista kunnollista kuvaa. Tässä viereisessä kuvassa on juoma-altaan äärellä kaksi loistokottaraista, joita näin neljä eri lajia matkan aikana. Onhan meidän omalla kottaraisellammekin metallinkiiltoinen höyhenpuku, mutta näillä se välkehti purppuran eri sävyissä ja silmän oranssi iiris vielä korosti värikkyyttä. Ensin ihmettelin, eikö linnut kaipaa suojaa pedoilta, kun ovat noin kirkkaita, mutta lopulta täytyi myöntää, että sademetsän puut ovat myös monivärisiä ja niinpä nämä säihkyvät linnut sulautuivat hyvin sinne sekaan.

Koko viime vuoden aikana näin Suomessa 163 lintulajia. Viiden päivän aikana Gambiassa kasaan tuli runsaampi saalis. Tähän ei tietenkään olisi millään pystynyt ilman kunnollista opasta. Hän tunsi lajit ja niiden elintavat. Niinpä sain nähdä harvinaisen pitkäpyrstöisen kehrääjänkin. Opas näytti linnun paikan maassa ja vaikka kuinka katsoin osoitettuun paikkaan, en lintua nähnyt. Vasta kuvasta sen erotin kuolleitten lehtien keskeltä. Ei tällaista lintua pystyisi itse sieltä löytämään. Näin apu oli paikallaan molemmin puolin; opas sai palkkansa ja minä kokemuksen. Alakuvasta näkee hyvän suojavärin merkityksen.

kehraaja

Omanin taivaan alla


pihamaina 002
’Syksyn kaamokseen monet hakevat apua etelänmatkalta. Lomailu ennen joulua lämpimissä maissa on lisääntynyt. Kun perjantaina palasin Suomen pimeään räntäsateeseen, ymmärsin asian. Jos se vain on mahdollista, niin sitä voi suositella piristeenä ja ajatusten selventäjänä. Tietenkin työssäolevilla se on kiinni lomista ja ainahan tuo matkaaminen kuluttaa niitä vähiä rahojakin, joita täällä pystymme hankkimaan.’

Oman on yksi rauhallisista arabimaista ja siksi turvallinen paikka matkata. Kun siellä vielä on runsas lintumaailma ja paljon eksoottista nähtävää, voi sitä suositella näiden alojen harrastajille. Tuttaville naureskelin meneväni etsimään sammalia, mutta täytyy rehellisyyden nimessä sanoa, ettei sen asian takia kannata sinne asti mennä. En nähnyt ainoatakaan sammalta enkä myöskään jäkälää koko matkalla. Putkilokasvitkin olivat pääsääntöisesti samoja kosmopoliittisia lajeja kuin Etelä-Euroopan maissakin tapaa. Maan omat kasvit olivat piikkisiä pensaita tai eräänlaisia mehikasveja, jotka pystyvät varastoimaan sadekauden vettä kuivaksi ajaksi. Suureksi osaksi maa on kivierämaata.

Mutta lintuja siellä on. Yläkuvassa komeilee pihamaina (Acridotheres tristis). Se oli ehkä yleisin varpuslintu alueella ja hyvin yleinen laajoilla alueilla Aasiassa. Pidetäänpä sitä häkkilintunakin sen nopean oppimiskyvyn ja ulkonäön vuoksi. En saanut sitä kuitenkaan matkan aikana oppimaan suomea. Omaa kieltään vain mongersi. Toinen yleinen lajiryhmä olivat bulbulit. Ne voisivat vastata meidän rastaita, ovat saman kokoisia ja elävät samanlaisissa elinympäristöissä. Ännikin on rastasmainen. Näin ainakin valkoposkibulbulin (Pycnonotus leucogenys), punaperäbulbulin (P. cafer) ja arabianbulbulin (P. xanthopygos).

valkoposkibulbuli 003Kuvan valkoposkibulbulit olivat erehdyttävästi talitintin näköisiä, suurempia ja eriäänisiä vain, eikähän niillä ollut keltaista rintaakaan, mutta kun ne viihtyivät samanlaisilla paikoillakin kuten ruokinnalla, niin niistä tuli erehdyttävästi kotoinen talitiainen mieleen.

Muuttolinnuista tapasin siellä monet kotoiset ystävät, esim. sinirinnan, kaikki viklot, rantasipin, kuovit, meriharakan ja monia sorsalintuja. Eivät ne varmaankaan samoja yksilöitä ole kuin täällä, mutta mistä sen aina tietää. En ole kovin hyvin perehtynyt rengastukseen enkä lintujen muuttoreitteihin. Yksi laji kuitenkin pisti silmään kauniina ja puhtaana, kun sen täällä kotimaassa yleensä keväällä näkee kovin resuisena. Tämä laji ei ollutkaan lintu vaan perhonen. Alakuvassa komeilee todennäköisesti ohdakeperhonen (Vanessa cardui). Sehän on tunnettu vaellustaidostaan. Kuivuus ajaa sen siivilleen etelän maissa keväällä ja se kulkeutuu ilmavirtausten mukana meille joskus hyvinkin runsain joukoin. Itse näin näitä perhosia viime kesän alussa kauhtuneina usean kerran pihassa ja pellon laidassa. Nyt tapasin saman lajin etelästä, jossa se lenteli autiomaassa keitaan kasvillisuuden seassa etsien ravintoa ihan erilaisista lajeista kuin meillä, taitaa olla jokin matarakasvi kysessä kuvassa.

ohdakeperhonen 004

Kaikenkaikkiaan viikon matkalla löytyi toista sataa lintulajia, joista minulle oli ainakin puolet täysin uusia eli eliksiä niin kuin bongaripiireissä sanotaan. Onneksi en ole bongari ja saatoin nauttia jokaisesta näkemästäni linnusta samalla tavalla, niin erittäin uhanalaisesta kalastajalinnusta Liwan kaupungin mangrovemetsässä kuin pihapuun tirskuttavista tuiki tavallisista varpusistakin.

Maan turvallisuus ja siisteys pistivät silmään kuin myös sen miehisyys. Kun arabi valkoisessa kauhtanassaan kulki neljän mustiin puetun vaimonsa kanssa tullissa, kaikkien päät kääntyivät ja ajatukset olisi ollut mukava saada kuuluville. Erilaista, perin erilaista kuin suomalainen elämä, suomalainen luonto, mutta kiehtovaa.

Lintumaailma

kihu

’Kun 70-luvulla ensi kerran retkeilin Lapissa, muistan kihujen saaneen pään sananmukaisesti pyörälle. Silloinkin taisi olla sopulivuosi, koska kihuja oli joka puolella. Tämä emo hautoi neljää munaansa meistä välittämättä mättäällä, mutta sen puoliso yritti vimmatusti selittää, että hatussa on jotain vikaa. Kymmenen senttiä parhaimmillaan erotti linnun ja päänahan. Oli syytä poistua tyylikkäästi takavasemmalle.’

vesipääsky

’Vesipääsky on veikeä lintu, varsinkin kun sen näkee niin harvoin. Piessijängällä niitä oli paljon pienissä allikoissa. Koskahan nimistönikkarit puuttuvat tämän pääskyn nimeen? Sehän ei ole pääsky ollenkaan vaan kahlaaja. Maamyyräkin menetti hienon nimensä kontiaiseksi vain sen vuoksi, ettei nimessä saa esiintyä sanaa myyrä, kun syo eläinravintoa.’

lunni

’Lunni on tuttu lintu poikakirjoista. Aikoinaan mietin, näenkö sitä koskaan livenä vai jääkö se sellaiseksi kummajaiseksi, joka esiintyy vain eksoottisilla paikoilla, kuten kirjallisuudessa. Kävin Vuoreijan kaupungissa itäisimmässä Norjassa ja sieltä Barentsinmerellä lintuvuorella. Siellähän niitä oli, lunneja. Tarulintu olikin kumman pieni, niin kuin monet lapsuuden muistoista kaivetut.’

pikkukajava

’Luulen, että linnut, jotka pesivät seinällä ja sotkevat kauniin maalipinnan, saisivat kyytiä meilläpäin. Pikkukajavat olivat perustaneet yhdyskuntansa paitsi lintuvuorelle myös kaupungin talojen seinäulokkeille. Siis sillä ei ole väliä, onko alusta puuta tai kiveä, vaan sillä, että pesäpaikka on pystysuora ja siitä löytyy sopivia hyllyjä rakennelman pohjaksi.’

karikukko

’Tämä tepastelija käveli vastaan tienlaitaa siellä jossakin, mihin lie matkalla. Karikukon näin ensi kerran 70-luvulla Porin Reposaaressa ja pitkään sain sitä etsiä uudelleen. Eihän se harvinainen ole, mutta kun etsii kasveja, ei tähyä lintuja. Ystäväni vitsailikin kerran kasviharrastajan ja lintuharrastajan erottavan siitä mihin pää on suunnattuna. Liekö sitten muusta?’