Aihearkisto: Luopioinen

Teksteissä Luopioisten kasveja ja kasvillisuutta.

Tutkimus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

tutkija1’Kun aikoinaan aloin kerätä tietoa Luopioisten kasvillisuudesta, ajattelin tehdä sitä vain omaksi ilokseni. Kun ruutujen määrä sitten vuosien saatossa lisääntyi ja tuli miltei pakkomielteen mukainen olo saada kaikki ruudut tehtyä, mietin myös sitä, miten koko suunnatonta työtä voisi hyödyntää. En ole koskaan laskenut työtunteja, koska en ole mieltänyt tehneeni työtä. Harrastustuntien laskeminen sekin on tuntunut pöhköltä. Niinpä, kun minulta kysyttiin, voiko aineistoa käyttää tutkimukseen, en pistänyt vastaan. Itse en sitä pystyisi käyttämään, enkä olisi halunnutkaan, koska en sitä varten sitä alunperin ollut kerännytkään. Jossain blogin postauksessa aikaisemmin kerroinkin, kuinka aineistosta oli tehty gradu-tutkielmia. Luin yhden läpi, enkä ymmärtänyt siitä tosiasiassa mitään. Ajattelin jopa kerettiläisesti, ymmärsikö tekijäkään.

Pari viikkoa sitten sain vieraakseni tutkijoita kuin Havukkaahon ajattelija konsanaan. ”Lisenssit” halusivat päästä paikan päälle katsomaan, mistä aineisto on kerätty ja mitä he siitä ymmärtäisivät. Kiersimme ensin Kuohijoen Natura2000-alueen kalkkilouhosta ja juttelimme sen historiasta. Sitten piipahdimme Haikanvuoren laelle ja silmäilimme Kukkian uljasta maisemaa, sekin Natura2000-aluetta. Lopuksi vein heidät Padankosken Kuparikalliolle ja katselimme, mitä emäksinen kivilaji saa aikaan niin putkilokasveissa kuin sammalissakin. Tutkijat tekivät kysymyksiään, minä vastailin tietoni ja taitoni mukaan. Lopulta palasimme pirttiin ja selvittelimme retken ja tutkimusten tuloksia.

Aineistosta valmistuu väitöskirja ensi kesänä. Siinä pohditaan paitsi kasvilajien esiintymistä, myös niiden paikkaa ja paikkatietojärjestelmän toimivuutta ympäristön laaduntamisessa. Monesti aivan pienet kohteet jäävät huomaamatta ja saattavat siksi tulla tuhotuiksi ikään kuin vahingossa. Kun paikka tiedetään tarkasti ja se voidaan mallintaa jo ennen toimenpiteitä, on se paremmassa turvassa kovin massiivisilta muutostoimilta. Kaikkihan tietävät, mitä avohakkuu tai maan auraaminen tekee maisemalle, mutta se mitä se tekee maaperälle ja sen eliöstölle on moninkertainen. Jospa näillä tutkimuksilla ja saaduilla tuloksilla päästäisiin paremmin perille luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta.

Juttujen lomassa pohdittiin myös tulevaisuutta. Aineisto kiinnostaa myös geologeja. Nyt kävimme sekä kalkkialueella että gabroalueella. Molemmat kivilajit antavat oman lisänsä maisemaan ja kasvillisuuteen. Geologit ovat tehneet vastaavilla aineistoilla tutkimuksia Pohjois-Suomessa ja saattaisivat olla halukkaita laajentamaan aluettaan myös etelään. Aika näyttää, nouseeko tästä vielä uuttakin tutkittavaa. Näköjään, vaikka alkujaan ei aina tiedä mitä tapahtuu, niin loppu voi olla hyvinkin yllättävä.’

Maisema

Julkaistu , kirjoittanut
2

maisema1

’Olen eilen ja tänään kierrellyt kanootilla Kukkia-järven rantamaisemissa. Päivät ovat olleet lämpimiä ja aurinkoisia niin kuin monet tämän komean kesän päivät. Kanootti on hiljainen ja helppo kulkuväline. Sillä pääsee lähelle ja sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei soutuveneellä tulisi lähdettyä. Lisäksi se on helppo siirtää auton katolla paikasta toiseen. Ylläoleva maisema oikeastaan kertoo kesästä kaiken. Maamme on kuuluisa tunasista järvistään, mutta vasta kun ulkomaalainen on sen itse kokenut, hän voi sen todella tietää. Monet ulkomaaliset ovatkin ihastuneet juuri tähän: järvimaiseman kauneuteen, raikkauteen ja hiljaisuuteen. Onhan se ylellisyyttä.

Kiersin tekemässä vesikasvien kartoitusta saarien sokkeloissa. Mitään erikoisen komeaa en löytänyt, mutta Kukkian erikoisuus ormio tuli vastaan useassakin kohtaa. Myös parin vuoden takainen keskustelunaihe karvalehti löytyi massaesiintymänä yhdestä pienestä lahdesta. Sen sijaan toinen järven erikoisuus raani ei esittäytynyt. En ole sitä nähnyt Kukkiassa kuin kerran ja nykyään silläkin paikalla on kesämökki. Tuossa kuvassa ei näy yhtään mökkiä. Jos kuvassa olisi ääni, niin naulaaminen ja sahaaminen kuuluisi, sillä mökkejä rakennetaan edelleen. Kuitenkin usean mökin käyttöaste on kovin pieni. Kun mökki on kerran rakennettu, paikkaa ei enää saa entiselleen eikä siihen rantaan voi kanootillaan laskea. Tällaisia rantautumispaikkoja on yhä harvemmassa. Järvemme olisivat matkailuvaltti, jos osaisimme niitä hyödyntää. Silloin kuitenkin pitää jättää rantoja vapaiksi retkeilijöiden rantautua.

Suomalainen maisema samaistetaan hyvin usein järvinäkymään. Meille pitäisi olla kunnia-asia, että pidämme maisemamme kunnossa.’ 

Luonnonkukkien päivän retki 16.6.2013 klo 12 – 14 Padankoskella

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

matara

’Tapahtumapäivä on yhteispohjoismainen ja retkillä on tavoitteena kasviharrastuksen ja -tuntemuksen edistäminen. Myös yhteisen kokemuksen tarjoaminen mahdollisimman monelle on tavoitteena. Itse olen järjestänyt retken useana vuonna ensin epävirallisesti kyläyhdistyksen avustuksella, mutta viime vuosina ihan julkisesti ilmoitettuna. Nytkin retkestä on tiedotettu paikallislehdissä, kerrottu ilmoituksissa ja tapahtumakalentereissa. Viime vuonna retkeen osallistui yli 20 innokasta retkeilijää ja kiersimme silloin sadekuuroja väistellen kylämme keskellä olevan järven ympäri. Tänä vuonna toivomme parempaa säätä ja vähemmän punkkeja kuin viime vuonna. Kierrämme kylän perinteistä keskustaa ja päädymme kyläyhdistyksen kodalle, josta on mahdollisuus ostaa kahvia ja muita virvokkeita.

Yläkuva esittää kesäistä tienpiennarta, jossa kasvaa runsaasti ahomataraa. Matarat (Galium) ovat tänä vuonna kävelyn nimikkolajeja. Niitä tavataan maastamme kymmenkunta erilaista ja monet ovat yleisiä, vaikka eivät aina noin näyttäviä. Yritän löytää retkemme varrelta eri lajeja nähtäväksi. Niitä voi myös katsella kasvisivustoltani etukäteen. Vastaan tulee varmasti myös monia muita kasvilajeja, joita voimme sitten yhdessä katsella ja nimetä kukin tavallamme.’

Toivotan kaikki läheltä ja kauempaakin tervetulleiksi retkelle!

logo

Kasvistoesittely

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

valkovuokko

’Ensi sunnuntaina 26. 5. esittelen Luopioisten kasvistoa Mikkolan navetalla Luopioisten kirkolla klo 14.00 alkaen. Tilaisuuden järjestää Kukkia-seura. Sinne on vapaa pääsy luonnosta ja kasveista kiinnostuneille. Tilaisuuden on arvioitu kestävän pari tuntia.

Tähän esittelyyn liittyy perinteinen Luonnonkukkapäivän kävely 16.6. klo 12.00 Padankosken kylällä. Kokoontuminen on kylän keskustassa ilmoitustaulun luona. Kävelemme muutaman kilometrin lenkin kylän alueella. Kerron tapaamistamme kasveista ja vastaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Retkelle voi ottaa mukaan kasvikirjan ja suurennuslasin. Kannattaa varata vaatteita sään mukaan. Tämäkin tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.’

Tervetuloa!

Kartoitus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kynäjalava (1)

’Syyskuu alkaa olla aika, jolloin on syytä lopettaa kasvikartoitus. Kun tällä viikolla tein metsäruutua vesisateen uhatessa, sain useamman kuin kerran kumartua jonkin mustuneen kasvinjäänteen ääreen miettimään, mikähän tämäkin on ollut ja mihinkä se rasti laitetaan kaavakkeessa, että tämäkin tulee merkittyä muistiin. Maitikat, monet sarat, heinät ja liljakasvit alkavat olla mennyttä tältä kesältä. Niinpä päätin viime tiistaina, että nyt riittää tältä vuodelta. Parikymmentä ruutua oli tavoitteena ja ne tuli myös tehtyä. Ylläoleva kuva on viimeisen ruudun satoa. Kynäjalava (Ulmus laevis) ei kasva Luopioisissa luonnonvaraisena, mutta lähialueelta vanhan Pälkäneen puolelta se löytyy. Niinpä nämä lehdet kuuluvat istutetulle jalavalle, mutta sen alkuperä on juuri tuolla luonnonvaraisella paikalla Särkikosken lehdossa. Talon, jonka pihassa suuri puu kasvaa, isäntä kertoi vaarinsa tuoneen taimen jostakin lähialueelta ja istuttaneen sen pihapuuksi. Nyt puu on aikuinen ja komea.’

Toinenkin kartoitukseen liittyvä asia sattui tällä viikolla. Sain viime vuoden havaintoihin perustuvat kartat Kasvimuseolta ja päivitin ne verkkosivulle. Nyt kasvisivuilla on nähtävillä viime vuoden havaintojen tulokset ja varsinkin alueen länsiosa on paremmin edustettuna. Vuoden päästä mahdollisesti on seuraavan karttapäivityksen paikka ja silloin tämän kesän havainnot ovat nähtävillä.

Sateinen kesä ei antanut mitään suuria herkkuja tällä kertaa. Uusia lajeja tuli nihkeästi, oikeastaan vain syylälinnunherne (Lathyrus linifolius) oli selvä uusi tapaus. Lähiaikoina päivitän muutaman muunkin uuden lajin, jotka nyt on hyväksytty karkulaisiksi ja puutarhoista levinneiksi lajeiksi. Olen miettinyt myös sellaista sivua, jossa lajit olisi ryhmitelty alkuperänsä suhteen: vakinaiset, satunnaiset, karkulaiset, viljelyjäänteet, vieraslajit jne. Sen tekeminen saattaa jäädä talveen, kun ei muuta tekemistä ole.

Sammaltutkimus jatkuu vielä lumen tuloon saakka. Siellä onkin tapahtunut enemmän. Uusia lajeja on tänäkin vuonna löytynyt ja nyt kokonaismäärä on ylittänyt 300 maagisen rajan. Kuitenkin vielä on paljon tehtävää ennen kuin kaikki piilottelijat on kaivettu esiin. Tänä vuonna on tähän asti löydetty kymmenkunta uutta lajia ja muutama odottaa vielä hyväksyntäänsä. Kuohijoen kalkkilouhoksen pari vaikeaa edustajaa on edelleen pohdinnan alla, nimittäin lehtohavusammal ja kalkkitammukkasammal. Ne on löydetty kerran, mutta varmistusta ei ole pystytty tekemään, koska niitä ei ole löytynyt uudelleen.

Jäkäläkenttä on edelleen avoin. Olen kerännyt ja kuvannut valtavan määrän jäkäliä tämän kesän aikana, mutta niiden määrittäminen on jäänyt tekemättä. Se varmaan antaa mukavaa puuhaa syksyn pimeisiin iltoihin ja talven hämärään. Ehkä jossain välissä niistäkin sivut saadaan aikaan.

Mutta vuotta on vielä runsaasti jäljellä ja mitä tahansa voi löytyä: sammalten uusia kasvupaikkoja, satunnaiskasveja, villiytyneitä koristeita jne. Retkeily jatkuu.

Yhteenveto 2011

Julkaistu , kirjoittanut
1


punatorvijkl

’Vuosi on lopuillaan – on yhteenvedon aika!

Kun profiilissani kerron harrastavani luonnon ihmeiden taltiointia sanoin kuvin ja näyttein, niin sitä on tänä vuonna tullut tehtyä aivan loputtomiin. Kausi alkoi jo maaliskuun lopulla heti lumien annettua periksi ja viimeiset näytteet keräsin vielä joulun jälkeen, kun maa oli edelleen paljas. Niinpä kaikkea on ylen määrin. Talvi menee löytöjen sulattelussa ja paikalleen asettelussa, jos sitten riittääkään, sillä uusi tarkkailukausi alkaa oikeastaan jo tammikuun ensimmäisenä päivänä, varsinkin jos lumi pysyttelee poissa ihmeitä peittämästä.’

Yläkuva esittää punatorvijäkälää (Cladonia coccifera), joka ei sinällään ole mikään harvinaisuus, mutta kuvaa ehkä vuotta kokonaisuutena. Maaliskuussa ilmestyi Tieto-Finlandian voittanut teos Suomen jäkäläopas. Se innotti paneutumaan kesän aikana tähän ryhmään ja etsimään lajeja, joihin ei aikaisemmin ole kiinnittänyt juurikaan huomiota. Niinpä digikuvasin kesän aikana 150 jäkälälajia ja kirjoitin niistä myös omat sivunsa, jotka ehkä aikanaan liitän Luopioisten kasvisto-sivuille. Tästä huomaa, kuinka kunnon määritysopas antaa aivan oman panoksensa harrastamiselle. Jäkälänäytteitä en ole vielä ehtinyt lajilleen määrittää, sillä niitä tuli kerättyä pitkälle toista sataa kappaletta.

itujyväsiä

Viime vuoden sammalprojekti sai tänä vuonna vauhtia vasta loppukesästä, kun kosteat kelit saivat sammalet näyttämään omiltaan. Viimevuotisten lajien lisäksi löytyi tänä vuonna Luopioisiin 61 uutta sammallajia. Tai eiväthän ne mitään uusia ole, mutta ensi kerran täältä kuitenkin rekisteröityjä. Monet niistä olivat pieniä maksasammalia, joiden määritys tapahtui mikroskoopin avulla. Kuvassa on vielä määrittämättömän kinnassammalen (Scapania sp.) gemmoja eli itujyväsiä. Sammalia keräsin yli kolmesataa, joista osa on vielä käsittelemättä näytteeksi. Sammalten maailma on uskomattoman rikas niin erilaisten muotojen kuin värienkin osalta. Minulle läheinen on aarnisamma (Schistostega pennata). Se on paitsi harvinainen niin myös vaikeasti löydettävä sammal. Niinpä sen huomaaminen on aina iloinen asia.

aarnisammalPutkilokasveja en kesän aikana kerännyt enkä kuvannutkaan kovin paljon, mutta siitä huolimatta uusia lajeja Luopioisiin tuli varmaan enemmän kuin moneen vuoteen. Varsinkin heinät olivat vauhdissa. Varmuudella uusia lajeja löytyi yhdeksän kappaletta: litulaukka (Alliaaria petiolata), pehmytmesiheinä (Holcus mollis), heinäkaura (Arrhenatherum elatius), nurmimailanen (Medicago lupulina), ukonpalko (Bunias orientalis), mongolianmaksaruoho (Sedum hybridum), hirvenkello (Campanula cervicaria), idänkeulankärki (Oxytropis campestris) ja keltanokitkerö (Picris hieracioides). Pari yllätystä saattaa vielä lymytä kasviprässissä, kunhan ehdin purkaa sen annin papereille.

Elokuu on parasta kasvikartoitusaikaa. Silloin tein parikymmentä uutta kasviruutua Luopioisten alueelta. Näin koko entisen pitäjän kasvimaailman kartoitus astui taas askelen koti päätöstä. Vielä taitaa olla viitisenkymmentä ruutua käymättä läpi. Monen ruudun kohdalla tapasin taas mukavia ihmisiä ja sain heiltä paljon hyviä neuvoja etsintöihin. Heille kaikille nimeltä mainitsematta kiitos avunannosta. Erityisen hienoja ja monilajisia ruutuja löytyi Haltialta ja Käenniemestä. Viimeksimainittu ruutu taisi nousta alueen toiseksi runsaimmaksi ruuduksi, josta eri kasvilajeja löytyi peräti 349 kpl.

Uhanalaisselvitykset ovat vielä tekemättä, joten niihinkin on varattava muutama talvi-ilta. Uhanalaisista löytyi vain vaarantuneita lajeja niin putkilokasvien kuin sammaltenkin joukosta. Kalliokeuhkojäkälä (Pulmonaria scrobiculata) lienee ainoa jäkälälaji ja lehmuspikari (Holwaya mucida) ainoa löytämäni sienilaji, jotka kuuluvat tähän ryhmään. Silmälläpidettäviä lajeja onkin sitten huomattavasti enemmän kaikissa ryhmissä. Niiden kanssa menee aikaa aivan eri tavalla, kun etsii kaikkien merkinnät muistivihosta. Vuosi sitten uusittu uhanalaisselvitys teettää töitä.

Vuosi oli antoisa kasvien maailmassa monella tavalla. Ninpä kirjojen lukeminen jäi vähemmälle. Kirjapäiväkirjassani on merkintä ainoastaan neljästäkymmenestä luetusta kirjasta. Oikein hämmästyin, kun ne laskin. Yleensä lukumäärä on lähennellyt sataa. Kuitenkin olen tunnollisesti merkinnyt kaikki lukemani kirjat muistiin pienen arvioinnin myötä. Toisaalta olen itselleni aina tähdentänyt, ettei asiaa ratkaise kirjojen määrä vaan laatu; ei ihmisellä ole aikaa lukea hyvää kirjallisuutta, ainoastaan parasta. Tuskin tuo kuitenkaan toteutuu, kun katsoo viittä Agatha Christie-kirjaa, joita ahmin välipalana kesällä, kun oli oikein kuuma eikä jaksanut muuta tehdä.

Uusi vuosi tuo uudet haasteet. Mitä ne luonnontarkkailun osalta ovat, en vielä tiedä? Paljon on ruutuja tekemattä, paljon sammalia löytämättä, jäkälät odottavat vuoroaan, niin ja onhan niitä muitakin ryhmiä. Joko olisi lapsuuteni kiinnostuksen kohde, kovakuoriaiset, vuorossa? Vuoden päästä ollaan tässäkin asiassa tietäväisempiä.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille!

Punastuvaisia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

viherlevä

’Nykyään, kun metsät ovat täynnä autoteitä ja hiekkakuopat rehottavat hoitamattomina, törmää tämän tästä kuvan kaltaisiin kiviin. Ovatko ne lisääntyneet vai kiinnittyykö niihin vain huomio? Onhan se aika värikäs näky näin syksyllä, tuollainen kivikko. Jotenkin tuntuu, ettei niitä ennen ollut.’

Tämä ilmiö on havaittavissa sellaisilla paikoilla, missä maata on käsitelty ja kiviä käännelty eli hiekkakuopissa, metsäteiden varsilla, pientareilla ja joutomailla. Varsinkin kuivilla kankailla näitä tapaa yhtenään. Kyseessä on viherlevän (Trentepohlia iolithus) kasvusto. Levä tarttuu kiven pintaan tiukasti. Sitä ei saa siitä lähtemään edes hankaamalla puhumattakaan, että sade huuhtoisi sen mennessään. Levä kuuluu todellakin viherleviin, vaikka on punamullan punainen. Paahteisilla paikoilla se tuntuu olevan erityisen punainen. Levää tavataan juuri vähän aikaa sitten käännetyiltä kiviltä, joille ei vielä ole tarttunut mitään muuta. Aikoinaan sitten jäkälät, erityisesti erilaiset kivellä viihtyvät rupijäkälät, syrjäyttävät sen ja levä häviää, vai onko se juuri näiden jäkälien leväosakas. Joskushan niiden näkee kasvavan sekaisin kiven päällä, punaisen levän ja rupijäkälän. Levä on selvä pioneerilaji. Yleensä tällaiset lajit ovat myös kosmopoliitteja. Miten lienee tämän levän laita?

Miksi tämä levä on sitten runsastunut? Onko niin, että aikaisemmin siihen ei kiinntetty huomiota? Vai onko maiseman mylläys lisääntynyt niin paljon, että levälle paljastuu aina uusia kasvupaikkoja? Vai johtuuko se ilmansaasteista tai happamoitumisesta, tai ilmastonmuutoksesta? Mediassa emeritusprofessori Esteri Ohenoja mietti äskettäin samoja kysymyksiä, mutta vastauksia ei hänkään antanut. Tässäpä taas tutkijoille työsarkaa.

Kuva on otettu muutama päivä sitten Luopioisten Laipanmaalta Lintukankaalta, mutta samanlaisia värikiviä löytyy muualtakin, vaikka juuri tuolla niitä näyttää olevan erityisen runsaasti vanhan hiekkakuopan reunoilla.

Piinkova levä

Julkaistu , kirjoittanut
1


chara’Olen aina luullut, että levät ovat jotain kummallista mössöä, että ne eivät pysy kasassa eikä niillä ole selvää muotoa. Aikoinaan, kun keräsin putkilokasveja lähes ammatikseni kesäaikaan, yritin Ahvenanmaalla prässätä outoa kortteenkaltaista vesikasvia ja vedin aina vesiperän. Se kun ei suostunut irtoamaan imupaperista eikä pysymään ehjänä kuivuttuaan, vaan katkeili ja särkyi ennen kuin sain sen liimattua paperille. Ihmettelin, mikä ihmeen otus se oli. En sitä silloin tiennyt ja pidin sitä vallan hienona löytönä. Nyt tiedän – se oli näkinpartainen, piinkova levä.’

Levät ovat viime aikoina saaneet kovin huonon maineen, kiitos myrkyllisten sinilevien, jotka oikeastaan eivät ole leviä ollenkaan vaan syanobakteereita. Leviä on kuitenkin oikeitakin, eivätkä ne ole mitenkään vahingollisia, päinvastoin nykyään luotetaan levien voimaan ilman liiallisen hiilidioksidin torjujana ja hapen muodostajana. Levät luokitellaan kasveihin, vaikka se on hieman harhaanjohtava, sillä levä on oikeastaan yleisnimitys suurelle joukolle eliöitä, joilla on samantapaiset elintavat ja ulkoiset piirteet. Alkueliöt ovat aikojen kuluessa ottaneet soluihinsa bakteereja, lähinnä syanobakteereja, ja kehittyneet sitten levämäisiksi eliöiksi. Ne kuuluvat siis eri eliökuntiin. Viherlevät ovat kuitenkin selvästi kasveja. Osa levistä luetaan edelleen bakteereihin ja osa muodostaa symbioosissa sienen kanssa yhteiseliön nimeltä jäkälä ja luetaan silloin kuuluvaksi sieniin.

Yksi viherlevien ryhmä on näkinpartaiset. Tällaiseen törmäsin silloin kauan sitten, kun yritin prässätä outoa löytöäni. Tavalliset putkilokasvit nimensä mukaan rakentuvat putkionmallisista soluista ja niiden kovat seinät pitävät kasvin muodossaan ja tukevana. Levältä tällainen rakenne puuttuu ja siksi se kuivuessaan oli hauras ja rikkoutui, kun yritti irroittaa sitä paperista. Näkinpartaiset eivät kuulu varsinaisiin piileviin, joiden soluseinät koostuvat piidioksista, mutta on niilläkin versossaan kovia aineita lähinnä kalsiumkarbonaattia, joka tuntuu karhealta käteen ja pitää näkinpartaisen pystyasennossa järven pohjassa. Se ei ole niin levämäinen kuin monet kelluvat tai virtausten mukana liehuvat levät. Ei se muistuta myöskään niitä suuria merileviä, kuten rakkolevää, joita voidaan käyttää jopa ravinnoksi.

Kuvan näkinpartainen (Chara sp.) löytyi Haltianselän rantavedestä kirkonkylän kohdalta. Olen tottunut siihen, että näitä on vain merenrannoilla, mutta harvakseltaan niitä löytyy myös sisämaasta järvien suojaisilta rannoilta lähinnä hiekkapohjalta. Äkkisältään katsottuna sitä luulisi vesikasviksi, ärviäksi, karvalehdeksi, vesitähdeksi, mutta lopulta sen hauras rakenne paljastaa sen oikean luonteen. Nämä levät elävät sekä makeassa- että murtovedessä. Suomesta tavataan yli 20 lajia, joiden määrittäminen oikein vaatii enemmän kokemusta kuin minulla on. Tämä levä ei ole milläänlailla myrkyllinen eikä vaarallinen vesistöille. Olen jopa ymmärtänyt, että se kasvaa vain puhtaissa vesissä ja kertoo siksi Kukkian hyvästä tilasta.

Nimi ei kerro totuutta

Julkaistu , kirjoittanut
6

järvisieni

’Näin syksyllä, kun kasvillisuus kuihtuu, järvissäkin, tulee esiin aivan outoja otuksia. Kuvan sätkyttelijä kasvoi Haltianselällä laiturin tolpaan kiinnittyneenä. Kyseessä on meillä yleinen järvisieni (Spongilla lacustris). Sen nimi ei todellakaan kerro koko totuutta ja nimikomiteoilla olisikin kovasti töitä tämän otuksen nimen muokkaamisessa kertomaan siitä totuuden!’

Järvisieni kuuluu sienieläimiin, ei siis kasveihin eikä sieniin. Nimensä se on saanut vartensa sienimäisestä rakenteesta ja vanhastaan sitä on kansanomaisesti kutsuttu sieneksi, kun ei parempaakaan nimeä ole keksitty. Siksi se edelleen on järvisieni. Sienieläimet taas elävät runkokuntana, valtava määrä erillisiä eläimiä on asettunut elämään yhdessä ja samalla ne muodostavat koko eliöstölle luonteenomaisen muodon, vähän samalla tavalla kuin valtamerien korallit, jotka myös ovat runkokuntaisesti eläviä eläimiä. Sienieläimen ruumista peittää kalkkia sisältävät neulasmaiset piikit, jotka pitävät eläimen ja runkokunnan kasassa. Eliö ei suinkaan ole väriltään vihreä, vaikka koko runkokunta näyttääkin tummanvihreältä, vaan sen pinnalla elää sen kanssa symbioosissa suuri määrä pieniä vihreitä leviä, jotka antavat muuten vaalealle eliölle värinsä. Runkokunnalla on myös sille tyypillinen oma hajunsa, joka tuntuu varsinkin silloin, kun ottaa järvisienen käteensä ja vähän puristelee sitä. Haju muistuttaa toisten mielestä valkosipulia toisten kalaa, onpa sanottu sen olevan kurkunkin hajuinen.

Tällä eläimellä ei ole juuri mitään meille tuttuja elimiä, vaan se ottaa ravintonsa veden mukana suoraan ihosolujen läpi vähän samaan tapaan kuin sekovartiset kasvit. Solut ovat erikoistuneet, mutta toimivat laajalti yhteistoiminnassa keskenään. Eläimellä ei myöskään ole sukurauhasia, vaan erikoistuneet solut tuottavat sukusoluja. Hedelmäitys tapahtuu kuten muillakin eläimillä siittiön kulkeutuessa sienieläimen sisälle. Tästä syntyy eräänlainen toukka, joka elää hetken eläimen liikkuvaa elämää, mutta kiinnityttyy sitten sopivalle alustalle ja jatkaa elämäänsä siinä ensin yksin ja myöhemmin uuden mahdollisen runkokunnan alkuna.

Suomessa järvisieni on yleinen ja sitä tavataan koko maasta erilaisista vesistä. Rinnakkaislajeja on neljä ja niiden tunnistaminen on vaikeaa ja levinneisyys on huonosti tunnettu. Suotuisissa olosuhteissa runkokunta saattaa kasvaa jopa metrin pituiseksi, mutta jää yleensä kuvan kaltaisesti parikymmensenttiseksi. Virtaavissa vesissä se voi olla litteä ja leijua veden mukana kuin levä, mutta seisovassa vedessä se on enemmän pensasmainen ja runkokunnan haarat ovat liereitä.

Järvisieni ei ilmennä ravinteisuutta eikä ravinnon puutetta, koska se ei ole turhan tarkka veden laadusta. Itse olen nähnyt niitä ehkä enimmin puhtaissa  ja kirkkaissa vesissä, mutta se saattaa johtua siitä, että silloin se on helpoimmin nähtävillä. Monet inhoavat tätä eliötä, koska se on limaisen tuntuinen jalan alla ja sen haju on vastenmielinen. Se ei ole mitenkään vahingollinen eikä pilaa rantaa, ei lahota laituritolppia eikä muutenkaan aiheuta mitään vaaraa. Se vain on ja onhan se taas yksi hienous omalle rantatontille, eliö jonka elämää on hauska seurata.

Rahkasammalvuosi

Julkaistu , kirjoittanut
1

rahka1

’Vaikka pakkanen paukkuu edelleen ainakin öisin, alkavat sammalet jo heräillä. Katselin hiihtolenkillä kallionkylkeä, josta nousi lumen sulaessa höyryä ja samalla paljastui kalliohyllyltä ensimmäiset sammalet ihailtavaksi. Kuvan kangasrahka aloittaa yhteyttämisen heti, kun sää sen sallii ja sen vesisäiliöinä toimivat rahkasolut pystyvät pidättämään vettä. Kevät tulee!’

Luonnonsuojeluliitossa valittiin vuoden 2011 lajiryhmäksi rahkasammalten suku. Tämähän on maamme suomaisemassa oleellinen kasviryhmä, sillä suuri osa soiden pintakasvillisuudesta ja turpeesta muodostuu juuri rahkasammalista. Meistä tavallisista tallaajista näyttää siltä, että kyseessä on vain yksi laji, ehkä ainoastaan muutamalla värimuodolla elävöitettynä, mutta todellisuudessa Suomestakin löytyy peräti 40 erilaista rahkasammalta. Itse olen nähnyt niistä ehkä kolmisenkymmentä. Monet ovat lajilleen vaikeasti määritettävissä, mutta on joukossa aivan selviäkin, omannäköisiään lajeja.

Kun viime kesänä kokosin sammalsivuja kasvisivujeni jatkoksi, menin kesäkuun puolivälissä Luopioisten Kurkisuon laitaan tutustuakseni rahkasammalten maailmaan. Kävin hakemassa suota kourallisen rahkasammalia ja toin sen ’rantaan’ tutkittavaksi. Näin etsin ja kuvasin yhden aamupäivän aikana suolta toistakymmentä lajia. Monet lajit ovat tunnistettavissa ulkonäkönsä avulla, mutta muutamia piti katsella joko suurennuslasin tai mikroskoopin läpi ennen kuin lajimääritys varmistui.

Rahkasammalissa ei ole montaakaan uhanalaista lajia, mutta jos suot hupenevat entiseen tahtiin, saattaa tilanne muuttua. Nyt kun puhutaan paljon hiilijalanjäljistä ja hiilivarastoista, tuntuu käsittämättömältä, että meillä edelleen tuhotaan näitä hiilen pidättämiseen erikoistuneita yhteisöjä. Rahkasammal varastoi paitsi itseensä vettä, myös hiiltä turpeeseen suuria määriä. Jääkaudesta lähtien hiili on ollut kiinni yhä paksunevassa turvepatjassa ja niinpä suot pidättävätkin sitä esimerkiksi metsien maaperään verrattuna yli nelinkertaisen määrän (5700 miljoonaa tonnia / 1300 miljoonaa tonnia). Suon ojitus hävittää tämän varaston ja turpeen poltto päästää sen ilmakehään.

rahka2

Oma suosikkini rahkasammalisssa on korpirahka. Sen viisisakaraista tähteä muistuttavat latvatupsut saattavat rehevässä korvessa peittää alleen laajoja aloja. Tällainen vihreä tasainen matto houkuttaa istahtamaan, mutta sitä ei pidä tehdä. Matto pettää ja alla on silkkaa vettä, joskus hyvinkin syvää. Usein olen saanut kaataa vettä saappaasta pettävän korpirahkamättään jälkeen.

rahka3

Toinen suosikkini on viitarahka. Sen yhtenäiset pehmeät kasvustopeitteet löytyvät usein lampien soistuneista reunametsistä. Kuvassa kasvi on ’kukalla’. Rahkasammalten itiöpesäkkeet ovat pallonmuotoisia ja joillakin lajeilla, kuten viitarahkalla, niitä kehittyy keskikesällä runsaasti. Viitarahkamättäälle saa rauhassa astua, sillä sen pehmeän kasvuston alta löytyy usein kovaa maata.

Kun kerran tämä vuosi on arvovaltaisella taholla valittu rahkasammalten teemavuodeksi, voisi niitä yrittää etsiä lisää. Luopioisten kartoituksessa löydettyjä rahkoja on nyt kaksikymmentä lajia ja kun katsoin toiset kaksikymmentä kirjallisuudesta, löysin kuusi sellaista, jotka varmuudella siellä kasvavat, mutta joita en ole vielä löytänyt. Eipä siis muuta kuin ensi kesänä etsimään, jotta syksyllä voin palata asiaan hyvin uutisin.