’Etelä-Afrikka on tunnetusti hyvin erikoinen maa kasvistollisesti. Ensinnäkin sen eteläosat kuuluvat samantyyppiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuin Välimeren alueen kasvillisuus on. Lisäksi siellä on niin savannia, aroa, autiomaata kuin sademetsääkin. Alueella on useita vain tälle alueelle sopeutuneita ja kehittyneitä lajeja jopa kasviheimoja. Heidän kansalliskukkansa on kuningasprotea, jota näkyy julkisissa kuvissa ja jopa kukkakauppojen hyllyillä. Toista sataa protea-lajia muodostaa oman heimonsa ja 90% niistä kasvaa Etelä-Afrikassa. Muitakin vastaavia ryhmiä löytyy. Matkan aikana savannilla näkyi vain paria lajia: P. caffra ja P. roupelliae. Kaikille kasveille ei ole luotu suomalaisia nimiä kuten on lintujen kohdalla, niinpä koko ryhmää meilläkin kutsutaan tieteellisen nimen mukaan proteoiksi.
Savannit jaetaan ainakin kolmeen ryhmään: puu-, pensas- ja ruohosavanneihin. Varmaan tapasimme täällä kaikkia kolmea. Jokaisen kasvillisuus kyllä näytti hyvin samankaltaiselta. Puusavanneilla sateenvarjoakaasiat ja sen sukulaiset matalat puut ilmensivät maisemaa, pensassavanneilta löytyi monenlaista nahkealehtistä alle metristä pusikkoa, jonka lajimäärä on ilmeisen suuri. Näyttävin oli juuri protea, joka lopetteli kukintaansa. Ruohosavannit nimensä mukaan muodostuivat erilaisista heinäkasveista, jotka taitavat kukkia hyvinkin eriaikaisesti, koska siitepölyn aiheuttamaa heinäpölyä ei tuntunut eikä myöskään kovin paljon näkynyt simenvaiheessa olevia lajeja. Lähes kaikki lajit olivat outoja, hirssejä, pantaheiniä ym. Meillä joskus samanlaisia näkee kaatopaikoilla tai lintujen ruokintapaikoilla satunnaisina.
Kukkakasvit olivat yllättävän vähän kukassa ja nekin melko vaatimattomia. Olin yllättynyt, sillä olihan siellä paraikaa kukkimiselle otollisin aika eli sadekauden loppu. Etsimällä etsin kukkia kuvattavaksi ja alla on saalista. Mitä ne sitten ovat lajilleen, en osaa sanoa varmuudella edes heimolleen. Tiettävästi alueella kasvaa 24 000 kasvilajia, joista yli 6 000 on endeemisiä. Ei ole yhtään ihme, että ne näyttävät vierailta ja viikon matkalla niistä selvän ottaminen on utopistista. Niinpä en kaikkiin kuviin laitakaan mitään selviä nimiä, koska se on mahdotonta.
Erikoisuutena voisi vielä mainita, että aika monet tutut huonekasvimme ovat Etelä-Afrikasta. Yritin löytää pelakuita, sillä kurjenpolvikasveihin kuuluva pelargonia monine lajeineen on kotoisin täältä. Ne kuitenkin kasvavat pääasiassa Kapin alueella. Myös kliivia on löydetty täältä, samoin amaryllikset, soilikit ja monet mehikasvit. Pelakuu ja amaryllis ovat meillä vanhoja perinteisiä huonekasveja. Niinköhän ne ovat päätyneet tänne Pohjolaan lähetyssaarnaajien matkassa, onhan Ambomaa, Suomen ensimmäinen lähetyskenttä, täällä, vaikkakin Namibian alueella. Toisaalta 1700-1800- luvuilla perustettiin Eurooppaan lukuisia kasvipuutarhoja, joihin kiikutettiin eksoottisia kasveja siirtomaista. Näin saapui ainakin kliivia, josta Britanniassa pian jalostettiin lukuisia lajikkeita huonekasveiksi.
Kotimaisia luonnonkasveja en tavannut. Joitain yleimaailmallisia rikkoja sen sijaan näkyi pientareilla ja joutomailla. Meillekin hiljattain levinnyt asterikasvi kanadankoiransilmä oli ainoita selvästi tunnistettavia tulokkaita. Jättikaisla rehotti paikoin kookkaana puron varressa, mutta muuten majoituspuiston kasvillisuus lienee lähes kokonaan alkupertäistä tai lähistöltä siirrettyä.
Kasvillisuus oli mielenkiintoista, mutta kun katselin paikallista kasvikirjaa, totesin, ettei tänne olisi kannattanut tulla erikoisia kasveja katselemaan. Valtaosa Etelä-Afrikan eksotiikasta kasvimaailmassa on eteläosissa Kapmaassa ja merien rannikkotasanteilla. Ehkäpä seuraavaksi sinne!’