Aihearkisto: Putkilokasvit

Savannikasvillisuus

Julkaistu , kirjoittanut
2

savannityypit sekaisin

’Etelä-Afrikka on tunnetusti hyvin erikoinen maa kasvistollisesti. Ensinnäkin sen eteläosat kuuluvat samantyyppiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuin Välimeren alueen kasvillisuus on. Lisäksi siellä on niin savannia, aroa, autiomaata kuin sademetsääkin. Alueella on useita vain tälle alueelle sopeutuneita ja kehittyneitä lajeja jopa kasviheimoja. Heidän kansalliskukkansa on kuningasprotea, jota näkyy julkisissa kuvissa ja jopa kukkakauppojen hyllyillä. Toista sataa protea-lajia muodostaa oman heimonsa ja 90% niistä kasvaa Etelä-Afrikassa. Muitakin vastaavia ryhmiä löytyy. Matkan aikana savannilla näkyi vain paria lajia: P. caffra ja P. roupelliae. Kaikille kasveille ei ole luotu suomalaisia nimiä kuten on lintujen kohdalla, niinpä koko ryhmää meilläkin kutsutaan tieteellisen nimen mukaan proteoiksi.

protera-laji – ei kuitenkaan kansalliskukka

Savannit jaetaan ainakin kolmeen ryhmään: puu-, pensas- ja ruohosavanneihin. Varmaan tapasimme täällä kaikkia kolmea. Jokaisen kasvillisuus kyllä näytti hyvin samankaltaiselta. Puusavanneilla sateenvarjoakaasiat ja sen sukulaiset matalat puut ilmensivät maisemaa, pensassavanneilta löytyi monenlaista nahkealehtistä alle metristä pusikkoa, jonka lajimäärä on ilmeisen suuri. Näyttävin oli juuri protea, joka lopetteli kukintaansa. Ruohosavannit nimensä mukaan muodostuivat erilaisista heinäkasveista, jotka taitavat kukkia hyvinkin eriaikaisesti, koska siitepölyn aiheuttamaa heinäpölyä ei tuntunut eikä myöskään kovin paljon näkynyt simenvaiheessa olevia lajeja. Lähes kaikki lajit olivat outoja, hirssejä, pantaheiniä ym. Meillä joskus samanlaisia näkee kaatopaikoilla tai lintujen ruokintapaikoilla satunnaisina.

savannin kaunotar, kuka kukka

taitaa kuulua liljoihin tämä kaunotar

Kukkakasvit olivat yllättävän vähän kukassa ja nekin melko vaatimattomia. Olin yllättynyt, sillä olihan siellä paraikaa kukkimiselle otollisin aika eli sadekauden loppu. Etsimällä etsin kukkia kuvattavaksi ja alla on saalista. Mitä ne sitten ovat lajilleen, en osaa sanoa varmuudella edes heimolleen. Tiettävästi alueella kasvaa 24 000 kasvilajia, joista yli 6 000 on endeemisiä. Ei ole yhtään ihme, että ne näyttävät vierailta ja viikon matkalla niistä selvän ottaminen on utopistista. Niinpä en kaikkiin kuviin laitakaan mitään selviä nimiä, koska se on mahdotonta.

tämä erikoinen kukkamuoto kuuluu Commelina-sukuun

toinen keltainen ilmestys

Erikoisuutena voisi vielä mainita, että aika monet tutut huonekasvimme ovat Etelä-Afrikasta. Yritin löytää pelakuita, sillä kurjenpolvikasveihin kuuluva pelargonia monine lajeineen on kotoisin täältä. Ne kuitenkin kasvavat pääasiassa Kapin alueella. Myös kliivia on löydetty täältä, samoin amaryllikset, soilikit ja monet mehikasvit. Pelakuu ja amaryllis ovat meillä vanhoja perinteisiä huonekasveja. Niinköhän ne ovat päätyneet tänne Pohjolaan lähetyssaarnaajien matkassa, onhan Ambomaa, Suomen ensimmäinen lähetyskenttä, täällä, vaikkakin Namibian alueella. Toisaalta 1700-1800- luvuilla perustettiin Eurooppaan lukuisia kasvipuutarhoja, joihin kiikutettiin eksoottisia kasveja siirtomaista. Näin saapui ainakin kliivia, josta Britanniassa pian jalostettiin lukuisia lajikkeita huonekasveiksi.

puutarhasta kuvattu –lamppuharja

Bauhinia, jota paikallisesti kutsutaan orkideapuuksi

Kotimaisia luonnonkasveja en tavannut. Joitain yleimaailmallisia rikkoja sen sijaan näkyi pientareilla ja joutomailla. Meillekin hiljattain levinnyt asterikasvi kanadankoiransilmä oli ainoita selvästi tunnistettavia tulokkaita. Jättikaisla rehotti paikoin kookkaana puron varressa, mutta muuten majoituspuiston kasvillisuus lienee lähes kokonaan alkupertäistä tai lähistöltä siirrettyä.

mielenkiintoinen hedelmä – ei pidä maistaa

myös siemenkodat voivat olla värikkäitä

Kasvillisuus oli mielenkiintoista, mutta kun katselin paikallista kasvikirjaa, totesin, ettei tänne olisi kannattanut tulla erikoisia kasveja katselemaan. Valtaosa Etelä-Afrikan eksotiikasta kasvimaailmassa on eteläosissa Kapmaassa ja merien rannikkotasanteilla. Ehkäpä seuraavaksi sinne!’

Retken kasveista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Oli vaikea saada oikeastaan minkäänlaista kokonaiskuvaa Sri Lankan kasvillisuudesta, sillä lähes kaikki kasvit olivat minulle outoja. Joitain olin tavannut aikaisemmin arboretumeissa tai eurooppalaisten kaupunkien puistoissa, mutta kun katseli yllä olevan kuvan kaltaista maisemaa, niin siitä ei tunnistanut oikeastaan muuta kuin kookospalmun ja sekin oli viljelty. Kun mittasi aarin sedemetsää, niin sillä saattoi kasvaa enemmän eri puulajeja kuin koko Suomessa on yhteensä. Puut olivat ainavihantia lehtipuita, joiden jatkuvasti putoilevat lehdet peittivät karikkeena maan pintaa. Varsinaista pensas- tai kenttäkerrosta ei puiden alla ollut ollenkaan, sillä siellä oli hämärää ja maaperä kovin köyhää. Pohjakerroksesta löytyi sitten jonkun verran saniaisia ja joitain heinä- ja ruohokasveja.

Jos aikoisi tutustua saaren kasvillisuuteen perusteellisemmin, niin siihen tarvittaisiin kuukausien tai vuosien perehtyminen. Sain käyttööni hollantilaisten tekemän kasvikirjan (J.&J. de Vlas: Illustrated field guide to the flowers of Sri Lanka), josta kävi ilmi, että pariskunta oli viettänyt maassa vuosikymmeniä kuvaten ja etsien kasveja ennen kuin he julkaisivat kyseisen teoksen ja siinäkin on vain kukkivien kasvien tietoja luokiteltuna kukan värin mukaan. Kirjassa on vajaa neljännes saaren yli 4000 kukkakasvista. Se on kuitenkin paras löytämäni kasvikirja alueelta.

Kun kerran liikuimme hyvin erilaisilla alueilla, niin näimme myös hyvin erilaisia kasveja. Maan kansalliskukka on yläkuvassa komeileva sininen lootus, joka muistuttaa hyvin paljon meidän lummettamme. Näitä kasvoi kosteikoilla ja niitä vietiin Buddhan patsaille heidän pyhillä paikoillaan. Kauniin kukan ovat valinneet. Muitakin lumpeen sukuisia näimme, mutta tämä oli niistä kaunein.

Toinen kosteikkojen näkyvä kukka oli sennapensas, jonka keltaiset kukat täplittivät muuten vihreää maisemaa. En tiedä lajilleen, mikä kuvan kasvi on, sillä lajeja kirjan mukaan on kymmeniä. Hernekasveihin kuuluvaa sennaa hyödynnetään muun muassa lääketeollisuudessa.

Sademetsän laidalla kukki kaunis orkidea, joka ei kyllä yhtään muistuttanut meidän hienoja kämmeköitämme. Sen kukka keinui liki parimetrisen varren päässä houkutellen pölyttäjää, mikä se sitten lieneekin. Bambuorkidean (Arundina graminifolia) olen nähnyt myynnissäkin, mutta täällä se rehotti omassa ympäristössään. Komean kasvin kuva on alla.

Myös paria sinistä soljolajia (Commelina sp.) näin viljelysten laidoilla. Tarkemmin niitä en pystynyt määrittämään, sillä hyvin samannäköisiä versoja oli useita eri lajeja. Samoin monet valkokukkaiset oleanterikasvit (Apocynaceae) jäivät määrittämättä. Näillä terälehdet olivat asettuneet ratasmaisesti, kuin pyörien. Lehdiltään ne muistuttivat teetä (Camellia sinensis), jota maa tuottaa edelleen runsaasti. 

Tässä on tietenkin vain pienen pieni vilaus siihen kasvimäärään, josta otin valkokuvia. Niitä on sitten mahdollista yrittää määrittää yön hiljaisina hetkinä. Jospa niihin jotain selvyyttä saakin.’

 

 

 

 

 

 

teeviljelys

Syksy saapuu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Sille ei voi mitään, että vääjäämättä kesä on ohi ja syksy saapunut. Sen kertoo yllä oleva kuvakin kaikkine väreineen. Kolme puuta eri väreissä takaa eteen ovat vuorijalava, pilvikirsikka ja saarni. Jokaisella on oma värinsä ja oma muotonsa. Erityisesti pidän saarnesta. Tällä hetkellä se on jo pudottanut lehtensä, mutta pilvikirsikka on vain tummentanut syvää punaistaan. Se on hyvä syyspuu, mutta muuten vaikea, koska se tekee Prunus-lajien tavoin runsaasti juurivesoja ja ne kasvavat vauhdilla pituutta vallaten pian puun alusen kokonaan. Tänäkin kesänä olen niittänyt vesat poikki neljä kertaa ja taas on työntymässä uutta. Kannattaa siis miettiä, haluaako sitä ihailtavaksi mutta silloin myös riesaksi.

Kuu on vaihtunut lokakuuksi ja olen taas laskenut kukkivat kasvit. Nyt kun muutamana yönä on ollut pakkasta, on paljon kukkia lakastunut, mutta viime viikon lopulla niitä kuitenkin oli vielä 55 lajia kukassa vakioreitilläni. Syyskuun alusta lajimäärä oli supistunut reilulla kymmenellä. Viime vuonna vastaava laskenta toi tuloksen 46 lajia. Monen vuoden keskiarvo liikkuu vähän alle viidessäkymmenessä, joten tämä syksy toi ennätyksen. Mistä se kertoo? Syksy on ollut suotuisa kesän kukille, on ollut lämmintä ja sopivan kuivaa. Kasvit ovat jopa innostuneet uudelleen kukkimaan, tosin aika pienillä ja vaatimattomilla kukilla. Seuraavassa lista 1.10. suoritetusta laskennasta EH-maakunnan alueelta noin kilometrin matkalta pihatietä ja puutarhaa:

voikukka, nurmikaunokki, syysmaitiainen, puna-apila, alsikeapila, pelto-orvokki, peltohatikka, nurmihärkki, lutukka, mansikka, ketoneilikka, kylänurmikka, linnunkaali, otavalvatti, peltovalvatti, nurmitädyke, rohtotädyke, särmäkuisma, valkoailakki, puna-ailakki, niittynätkelmä, huopakeltano, kurjenpolvi, ruusuruoho, nokkonen, jauhosavikka, pihatatar, pihasaunio, liuskapeippi, punapeippi, niittyleinikki, harakankello, päivänkakkara, saunakukka, jättipalsami, sarjakeltano, metsäapila, siankärsämö, ojakärsämö, rentohaarikko, englanninraiheinä, pukinjuuri, heinätähtimö, pihatähtimö, peltolemmikki, peltovillakko, hiirenvirna, peurankello, metsäkeltano, kultapiisku, kannusruoho, valkoapila, hopeahanhikki, poimulehti, pelto-ohdake

Seuraava kartoitus on marraskuun alussa ja silloin on odotettavissa romahdus. Yleensä lajimäärä on silloin ollut puolessa lokakuun luvuista.’

Tarkkuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

koiransilmä’Kuinka tarkkaan kasviruutu pitäisi kiertää? Tähän pohdintaan päädyin tänään, kun puita pieniessäni löysin omasta kotiruudustani uuden kasvilajin. Aivan puupinon vieressä kasvoi kanadankoiransilmä (Conyza canadensis). Ensin luulin sitä puutarhassa yleisenä kasvavaksi peltovillakoksi, sitten hakkuilla leviäväksi kalliovillakoksi, lopulta mietin pari vuotta sitten ruudulta löytämääni kallioista, mutta kun mikään näistä ei täsmännyt, päädyin koiransilmään ja sehän se kirjankin mukaan oli.

Laji ei ole uusi Luopioisiin, vaikka omaan ruutuuni onkin. Olen löytänyt tämän tulokaskasvin pari kertaa aikaisemminkin, joten ei se kuitenkaan mikään valtavan yleinen ole. Kasvi on levinnyt tällä vuosituhannella koko ajan pohjoisemmaksi. Esimerkiksi vielä 90-luvulla sitä ei oltu löydetty Keski-Suomesta ollenkaan, nyt ainakin Jyväskylässä se on jo aika tavallinen. Ensimmäinen löytö Luopioisista on vuodelta 2008.

Omasta kotiruudusta on löytynyt noin 400 lajia ja se on huimasti enemmän kuin tavallisesta pari kertaa kolutusta ruudusta, joissa lajimäärä liikkuu kahden ja kolmen sadan välillä. Tämä tietenkin selittyy sillä, että kolmenkymmenen vuoden aikana omaa ruutua on tullut tallattua vähän enemmän kuin muita ja havainnoitua tarkemmin. Lähes joka vuosi ruutuun on löytynyt jokin uusi laji, viime aikoinakin aivan tavallisia lajeja kuten juuri karvaskallioinen pari vuotta sitten. Niinpä se asettuu eri asemaan Luopioisten muihin ruutuihin verrattuna. Luopioisten kasvillisuuden kokonaiskuva on vähitellen hahmottunut kartoituksen päättyessä ja tällaiset poikkeavuudet alkavat mietityttää. Olisiko vielä joitakin ruutuja käytävä huomattavasti tarkemmin läpi?

Tosiasiahan on, että kasvillisuus muuttuu koko ajan. Kun osa ruuduista on tehty kymmeniä vuosia sitten, on niiden kasvillisuuskin ollut silloin eri kuin nyt. Koskaan ei voi päästä valmiiksi ja staattiseen tilaan. Koiransilmän ilmaantuminen hakkuulaanille kertoo muutoksesta. Kukapa olisi uskonut muutama vuosi sitten, että jättipalsamista muodostuu kosteikkoja uhkaava valtakasvi, niin kuin se tällä hetkellä on.Tämä tulokaslaji ei häviä enää helpolla, niin laajalle se on levinnyt. Se asettaa vanhemmat kasvilajimme vaaraan hävitä kokonaan tai ainakin harvinaistua.

Otin koiransilmän mielihyvin vastaan ruudun uutena lajina, mutta aion seurata sen leviämistä, ettei siitä koidu vaaraa muille pihakasveille. Se on niitä kasveja, jotka siementävät runsaasti ja saattavat avarassa pihamaisemassa levitä nopeasti ympäristöön. Liikenteen mukana tullut kulkeutuu sen mukana eteenpäinkin.’

Iloinen yllätys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Luopioisten kasvikartoituksen viimeiset ruudut on tarkoitus tehdä tänä kesänä ja saattaa projekti päätökseen siltä osin. Tällä viikolla vihdoin rohkaistuin ja menin Aitoon Halisevanjärvelle. Olen ajatellut, että järvellä tarvitaan vene tai ainakin suosukset kartan mukaan, mutta niin huonosti olen karttaa lukenut, etten tajunnut, ettei suo ole suota kummempi, vaikka sen nimessä onkin sana järvi.

Halisevanjärven länsipää on hyvin vetinen ja siellä kävin jo muutama vuosi sitten, mutta itäpää on hyvinkin kulkukelpoinen ja avoin suo, jossa kasvaa käkkäräistä rämemäntyä, mutta myös mesotrofiaa ilmentäviä koivuja ja pajuja. Ehkä tuon osan suota voisi tyypittää jonkinlaiseksi luhdaksi. Tämän itäpään suosta siis kiersin kartoitusmielessä.

Iloinen yllätys odotti lähes heti, kun avosuolle astui, mättäillä kasvoi laajalti hanhenpajua, sen kapealehtistä muotoa. Sitä aina silloin tällöin kohtaa, mutta nyt mukana oli myös tavallistakin hanhenpajua ja sehän onkin jo harvinaisuus sisämaassa. Muutama metri eteenpäin ja paju muuttui juolukkapajuksi. Se onkin jo sellainen, jota löytyy vain Kurkisuolta eikä sieltäkään kovin laajalti. Hieno löytö siis.

HalisevaParas oli kuitenkin vielä edessäpäin. Kun lähestyin suon itälaitaa, oli pakko huokaista ja hieraista silmiä, saraikosta pisti esiin kämmekän jo ohikukkineita versoja. Nopea tartkistus kertoi, että Luopioisiin oli löytynyt kolmas paikka, missä kasvaa punakämmekkää. Vanhastaan sitä on Kurkisuolla ja on ollut myös Häyläsuolla. Laskin reilun aarin alueelta 50 kukkinutta vartta ja suuren joukon steriilejä versoja sen lisäksi. Kasvit olivat kookkaita ja elinvoimaisia, joskin jostain syystä osa niistä oli taipunut maata vasten. Liekö hirvi tallannut, sillä makuu- ja ruokailujälkiä suolla oli runsaasti. Yhden kookkaan uroksen näinkin raatetta rouskuttamassa. Osa suosta jäi vielä sateen vuoksi katsomatta, joten sinne on vielä palattava. Mitä hienoa löytyykään?

Eniten asiassa minua ihmetytti se, ettei tältä suota oltu ilmoitettu mitään erikoista kasvirekisteriin eli siellä ei oltu käyty. Oliko karttanimi pelottanut muutkin harrastajat karttamaan paikkaa liian vaikeakulkuisena? Kämmekät eivät olleet nimittäin uusia tulokkaita eikä suo näyttänyt muuttuneen lähiaikoina, joten olisin luultavasti voinut nämä valtakunnallisesti uhanalaiset (VU) kasvit löytää jo kymmeniä vuosia sitten. Hienoa, että edes nyt!’

Pikimustikka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kaikista pessimistisistä ennustuksista huolimatta mustikkasadosta taitaa tulla varsin hyvä. Olen tällä viikolla kierrellyt Luopioisten viimeisiä tekemättömiä kasviruutuja Aitoon suunnalla ja seurannut mustikan kypsymistä. Alkuviikosta vielä vihertävät mustikat ovat alkaneet saada vähitellen väriä ja tänään näin jo ensimmäiset poimijat koppineen mättäikössä. Kaikki marjat eivät vielä ole kypsiä, joten poimurin kanssa ei kannata marjaan lähteä. Piirakkamarjat sieltä kyllä saa. Marjaa tuntuu olevan erityisesti mäkien rinteillä varjoisilla kohdilla tai ainakin sellaisilla olen niitä itse nähnyt.

Mustikkaa voi poimia vielä pitkään. Viime syksynä keräsin poimurilla pari sangollista mustikkaa samaan aikaan kuin puolukkaakin. Hieman ne olivat vetisiä, mutta hyvää mehua niistä tuli. Radiossa kuulutettiin, että poimijat ovat lähtökuopissaan Thaimaassa ja yli 3000 työviisumia on myönnetty tänä vuonna uutterille matkaajille. Marjaa riittää meille kaikille, jos vaan haluamme niitä poimia.

Tänään tuli Tiede-lehden heinäkuun numero, ja siinä kerrottiin, että huippuvuosina metsämme tuottavat yli 300 miljoonaa kiloa mustikoita, josta ihmiset keräävät alle 15 %, eläimet syövät lopuista osan ja vihon viimeinen osuus tippuu maahan, josta pieneliöt pistävät sen poskeensa. Kaikki käytetään.

Mustikalla on parikin värimuotoa. Yleisempi on kuvan pikimustikka, jossa marjan pinnalle ei muodostu sinertävää vahapeitettä ollenkaan ja mustikka on silloin kuvan näköinen. Näitä mustikoita tapaa metsistä vuosittain. Harvinaisempi värimuoto on väritön tai vihertävä mustikka. Siihen ei sinistä eikä mustaakaan väriä muodostu ollenkaan. Sellaisiakin olen pari kertaa tavannut. Ensin luulin marjoja raaoiksi, mutta oikeilta ne maistuivat ja ihan kypsiltä tuntuivat. Kannattaa siis ottaa nekin talteen, jos vastaan tulee. Ravintoarvoista en tiedä, mutta maku ainakin on sama. Hyviä marjareissuja!’

Huhtahanhikki

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Jo vuosia olen odottanut, koska Luopioisten kasvistoon voin lisätä huhtahanhikin (Potentilla intermedia). Nyt juhannuksen aikaan tämä odotus palkittiin. Olin käyttämässä vieraitani Pytingin kaviossa olevassa valokuvanäyttelyssäni ja siinä jutellessa parkkipaikan vieressä katse kiinnittyi portin pielessä olevaan kookkaaseen hanhikkiin. Kumarruin katsomaan tarkemmin ja totesin kauan etsityn löytyneen. Kuvaaminen ei oikein onnistunut, mutta sen voi uusia myöhemmin, jos eivät liian innokkaat siistijät vain ehdi ensin.’

Huhtahanhikki on maassamme itäinen laji, jonka levinnäisyysalue pääasiassa rajautuu Päijänteen itäpuolelle. Niinpä olen sen tavannut Jyväskylästä monelta paikalta, samoin Itä-Suomen kaupungeista, mutta tältä puolen en ollenkaan. Ystäväni kertoi, että kasvia on löytynyt Orivedeltä muutamalta paikalta ja Tapereella sitä tiettävästi myös on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKasvin tunnistaa alalehdistä. Ne ovat sormiliuskaiset ja sormia on viidestä seitsemään. Lehdet ovat vaaleanvihreitä, myös alta. Kasvi on pystykasvuinen ja sen kukan terälehdet ovat verholehtiä lyhyemmät. Sen voi sekoittaa yleiseen peltohanhikkiin, jolla kuitenkin on kolmilehdykkäiset alalehdet tai harvinaiseen saksanhanhikkiin, jonka kukka on verhiötä pidempi ja kasvi on ’pensasmaisempi’. Hopeahanhikilla lehdet ovat alta hopeanväriset ja muutenkin pienemmät.

Huhtahanhikki kasvaa satunnaisen luonteisesti pientareilla, joutomailla, ratapihoilla ja lastauspaikoilla, mutta saattaa jäädä kasvupaikalleen pysyväksi, jos olosuhteet säilyvät suotuisina. Luopioisiin se on tullut varmaankin liikenteen mukana ja säilyy, jos saa rauhassa kasvaa. Paikka on tosin äärimmäisen uhanalainen, kun pihoista halutaan tehdä steriilejä viherkenttiä. Toivotaan kuitenkin uudelle tulokkaalle parasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muotoja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin juhannuksena koivu on tärkeä koriste-elementti juhlistamaan keskikesää, sen valoa ja vihreyttä. Tuomme tuoreita koivunoksia sisälle niin saunaan kuin pirttiinkin. Ne antavat hyvän tuoksun, puhtaan ja raikkaan. Vanha perinne on myös pystyttää limot eli nuoret koivut portaiden pieleen kertomaan suuresta juhlasta. Näinhän tehtiin ennen maalla myös kesähäissä ja seuroissa. Keveydessään ja herkkyydessään koivu antoi juhlallekin keveän tunnun toisin kuin vuoden pimeimmän ajan juhlapuu, kuusi.

Itsekin olen hakenut joka vuosi koivut portaiden pieleen. Vesurin kanssa lähdin rantametsään pienet pojat mukanani. Tuosta otamme komean limon, sanoin ja kumarruin iskemään rungon poikki. Vesuri jäi koholle ja katse kiersi puun lehvistöä. Tätä puuta ei kyllä kaadetakaan, sanoin ja menin seuraavan luo. Kaatamatta jääneen puun lehdet olivat pienet, voimakkaan sahalaitaiset ja tyviliuskat olivat kiertyneet sirppimäisesti ylöspäin. Jossakin mielen sopukoissa oli näkymä kirjan kuvasta, jossa kerrottiin koivun erilaisista muodoista. Niinpä, kun limot oli pystytetty, oli hetki aikaa syventyä verrattomaan kirjaan Suomen puu- ja pensaskasvio. Sieltähän se kuva löytyi. Rannassamme kasvoi loimaankoivu (Betula pendula f. crispa), tai ainakin minä niin päättelin tuntomerkkien täsmätessä. Pirkkalankoivun B. p. f. bircalensis) liuskat olisivat ehytlaitaiset ja taalainmaankoivun (B. p. ’Dalecarlica’) paljon pidemmät ja epämääräisemmät.

Loimaankoivu sai nimensä puun löytöpaikan mukaan. Sitä on sen jälkeen jalostettu koristepuuksi, koska sen oksat riippuvat hauskasti ja lehdet ovat liuskaisuudessaan hienot. Loimaankoivu kasvaa harvinaisena Etelä-Suomessa, nyt siis myös Luopioisissa. Hienoa!

Pikkupojat eivät taineet inoani ymmärtää, katsoivat vain pitkään, taas se ukki höpsöttää!’

Mustikkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Sm

’Kun pakkanen paukutteli tammikuussa kolmenkymmenen asteen lukemia mittariin, moni epäili, etteivät mustikat tee marjaa seuraavana kesänä ollenkaan, koska lumi ei ollut suojaamassa kukkasilmuja. Niin minäkin. Toisin kävi. Mustikka kukki komeasti keväällä, tosin pari viikkoa etuajassa, niin kuin monet muutkin kukat. Kukkia oli joka varvussa ja uusia puhkesi koko ajan. Eipä pakkanen ollutkaan vienyt kukkasilmuja.

Kun katselin kukintaa metsän hämäryydessä, kuuntelin laulurastaan ohjeita, punarinnan solinaa ja peipon ponnekasta säveltä, muuta en kuullut. Kimalaisen surina puuttui, maamehiläiset olivat poissa, kukkakärpäsiäkään ei näkynyt. Monien muiden tavoin olin sitä mieltä, ettei tule marjaa, kun ei ole pölyttäjiä. Kukat riippuivat varvuissa apaattisina, kalpeina.

Eilen Hesarin artikkelissa asiaa vahvistettiin tutkimuksen kautta: mustikkasadosta tulee korkeintaan keskinkertainen, koska pölyttäjät olivat kukinnan aikaan myöhässä. Itse kiertelin aamulla koiran kanssa metsässä katsomassa, pitääkö uutinen paikkansa. Otanta oli vain parin kilometrin matka ja silläkin mustikkametsää vain pieni osuus. Kuitenkin siitä saattoi päätellä, että runsaasta kukinnasta ei ollut kehittynyt vastaavaa määrää raakileita, mutta niitä oli kuitenkin, toisin paikoin runsaastikin. Ehkä keskinkertainen sato, ainakin täällä Etelä-Hämeessä.

Aikaiset keväät sekoittavat luonnon aikatauluja. Hyönteiset eivät näytä lentävän samassa tahdissa kuin kukat kukkivat, ne elävät ikään kuin vanhaa aikaa. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin sopeutuminen tasoittaa rytmiä? Kokonaan toinen juttu on myös se, että kasvien kasvuraja siirtyy koko ajan pohjoiseen. Seuraavatkohan pölyttäjähyönteiset perässä vai löytyykö sieltä uusilta kasvualueilta uusia pölyttäjiä. Kovin voimakkaasti erikoistuneilla kukilla, kuten kämmeköillä, tämä voi tulla ongelmaksi.

Puolukka kukkii paraikaa ja komeasti kukkiikin. Pörriäisiä näyttää riittävän, koska kimalaiset ovat saaneet ensimmäisen sukupolven lentoon. Odotettavissa on hyvää satoa, lämmöstä, sateesta ja pölytyksestä riippuen.

Hyviä marjakausia hetken päästä!’

mustikka2

Kesäkuun ensimmäinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Padankoski

’Tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä. Kesä alkaa, virallisesti. Säät olivat tosin toukokuussa sen verran kesäisiä, että tuntuu siltä, kuin kesä olisi jo pitkällä. Samaa mieltä tuntuu luontokin olevan, ainakin täällä EH:n alueella. Hämeessä kevätaspekti meni ohi nopeasti, jopa niin nopeasti, etten kaikkien kukkien kukintaa edes huomannut. Omenapuut olivat huppusenaan kukkia vain pari päivää, sireenit lakastuvat jo, samoin kielot. Kesän kukat ilmaantuivat maisemaan jo siinä vaiheessa, jolloin kevät oli vielä aluillaan. Kokosin tähän toukokuun ajalta listan nyt kukkivista ja kukkineista kesäkasveista (perässä ensimmäinen havaintopäiväni). On hämmentävää huomata, että vuosi vuodelta kukinta näyttää siirtyvän aikaisemmaksi. Vaihtelu toki on suurta ollut ennenkin. 70-luvun alkupuolella pakkaset veivät kuusenkasvannaiset useana vuonna vielä kesäkuun alussa, 80-luvulla satoi silloin luntakin. Nyt ennustetaan kylmää ensi viikonvaihteeseen, mutta ennusteet lievenevät koko ajan, kun ajankohtaa lähestytään. Tässä listaa:

  • hietaorvokki 3.5.Padankoski
  • voikukka 2.5.
  • mustikka 6.5.
  • kanankaali 7.5.
  • mansikka 7.5.
  • puna-ailakki 8.5.
  • metsäorvokki 8.5.
  • tuomi 10.5.
  • linnunherne 10.5.
  • metsätähti 18.5.
  • kielo 18.5.
  • koiranputki 19.5.
  • luumu 19.5.
  • suomuurain 19.5.
  • omena 20.5.
  • nurmipuntarpää 20.5.
  • maarianheinä 20.5.
  • kurjenpolvi 24.5.
  • pihlaja 24.5.
  • aitovirna 24.5.
  • nuokkuhelmikkä 24.5.puna-apila
  • sireeni 24.5.
  • aho-orvokki 26.5.
  • lehtokuusama 26.5.
  • valkoapila 26.5.
  • rönsyleinikki 26.5.
  • niittyleinikki 26.5.
  • tuoksusimake 26.5.
  • oravanmarja 27.5.
  • puna-apila 29.5.
  • metsäruusu 29.5.
  • niittynätkelmä 30.5.
  • päivänkakkara 31.5

Kaikkia kasveja en ole merkinnyt muistiin, joten lista ei ole täydellinen. Hämmästyttävää on esim. päivänkakkaran OLYMPUS DIGITAL CAMERAkukinnan alkaminen jo toukokuun puolella. En muista entuudestaan koskaan niin tapahtuneen. Myös apiloiden ilmaantuminen jo toukokuussa on poikkeuksellista. Valkoapilaa oli peltotiellä kymmeniä, tosin yksittäisinä, puna-apilaa pellon laidassa yksi mätäs ja siinä muutama kukka auki. Yleensähän nämä kukat mielletään keskikesän kukkijoiksi.

On joukossa toki normaaliakin kukintaa. Mänty pölläyttelee siitepölyään paraikaa kaikki paikat täyteen. Muistan vastaavaa kesäkuun alusta monelta vuodelta. Pajujen nukkaa alkaa olla joka puolella, kun siemenkodat repeävät ja valkoiset pumpulimaiset lenninhaivenat kiidättävät siemeniä uusille kasvupaikoille. Myös voikukan laskuvarjot ovat ajallaan. Uudet kukat peittävät niittyjä, kun vanhat lakastuvat. Kesäkuu alkaa ja jos tällä tahdilla mennään, kukkivat horsmat ja ohdakkeet jo juhannuksena. Odotellaan sitä!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA