’Jospa siirtyisin taas kasvien maailmaan. Linnut suuntaavat kohta etelään, mutta kasveja voi katsella vielä monta kuukautta. Omassa pihassa on kasvanut jo vuosikymmeniä kasvi, joka tuntuu hakevan aina uuden paikan ja ilmaantuvan odottamatta pientareille. Se on humalanvieras (Cuscuta europaea), maamme ainoa täysloinen kasvimaailmassa.’

Humalanvieras ei ole yleinen. Oikeataan se on huomattavasti taantunut viimeisten vuosikymmenien aikana. Sitä tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa harvakseltaan vanhojen talojen ja kartanoiden läheisyydestä. Sanotaan, että se kuuluu vanhan kulttuurin seuralaislajeihin yhdessä monen muun taantuvan lajin kanssa. Lapsuudesta muistan sen versoja kiertyneen nokkospuskiin ja heinänkorsiin enemmänkin usealla paikalla, mutta nykyään sitä saa hakemalla hakea eikä joka vuosi löydä ollenkaan, ei tutuiltakaan paikoilta. Merenrannoilla elää sen toinen alalaji, joka on ilmeisesti päälajia yleisempi.

Humalanvieras on siis loinen. Se kasvaa siemenestä niin kuin muutkin kasvit. Sen verso luikertaa jo pienenä kohti muita korkeampia kasveja ja alkaa kiertyä niiden ympärille yhä tiiviimmin ja tiiviimmin. Kun se saa tukevan jalansijan kasvin varrelta se työntää imujuurensa isäntäkasvin solukkoon ja alkaa elää loisena. Samalla se katkeaa alhaalta ja yhteys maahan, ravinnon lähteeseen, on poissa. Nyt se elää pelkästään isäntäkasvinsa ravinnolla. Sillä ei ole edes yhteyttävää lehtivihreällistä solukkoa, ei lehtiä eikä siis tavallisia juuriakaan, väriltään se on kellanvalkea. Kirjallisuuden mukaan se loisii nimensä mukaan humalalla, mutta myös nokkosella, apilalla, virnoilla, keltamataralla, maitohorsmalla ja monilla heinillä. Listassa on toista sataa lajia. Kuvan kasvi loisi juolavehnällä, nokkosella ja vuohenputkella.

Luopioisista on tätä kasvia löydetty kuudelta eri paikalta, mutta nykyään se ei enää näillä kaikilla kasva. Vuosittain käyn tarkistamassa omat tuntemani paikat ja saan usein todeta kasvuston hävinneen tai siirtyneen toiseen paikkaan. Oman pihan kasvusto vaihtelee muutaman kymmenen mertin säteellä ensimmäisestä löytöpaikasta. Kasvin siemenet, joita kehttyy runsaasti, itävät kuitenkin hitaasti ja niinpä syntyneessä siemenpankissa saattaa olla kasvuvoimaa useaksi vuodeksi. Huonoina kesinä se ei idä ollenkaan tai kasvusto jää hyvin pieneksi jopa täysin kukkimattomaksi, siksi siemenpankki onkin hyvä turva kasvin säilymiselle. Mikä sen sitten tekee harvinaiseksi ja mikä saa häviämään? Sitä ei tiedetä. Itse luulin, että se viihtyy karjatalouden typpipitoisessa maassa, mutta omalla pihalla karjaa ei ole tallustanut enää yli kolmeenkymmeneen vuoteen eikä maata ole lannoitettu sen jälkeen. Kuitenkin se vielä löytyy. Toisaalta toimivien karjatalouksien läheltä sitä saa turhaan hakea. Sopivia nokkospuskia ja muita isäntäkasveja löytyy pilvin pimein kasvin kasvualustaksi. Outo kasvi, monella tapaa, mutta siinähän luonnon moninaisuus onkin, on monenlaista ja -tapaista kasvajaa ja kulkijaa.

Humalanvieras kukkii paraikaa, joten nyt sen huomaa ja helpoimmin löytää. Silmät auki ja kasvi tarkkailuun, on se sen verran oudon näköinen, että sen kyllä tavallinen kulkijakin huomaa.