’Kävin tänään syysretkellä ystäväni kanssa Pälkäneen Hausalossa. Se sijaitsee Roineen ja Mallasveden välissä ja on tunnetusti hyvän kasvisaaren maineessa. Ajankohta ei tietenkään ollut kovin otollinen hienojen havaintojen tekoon putkilokasvien osalta (pesäjuuri kuitenkin löytyi). Siitä huolimatta tuo saaren länsiosan luonnonsuojelualueen hienous yllätti. Maan peitti paksu kerros syksyn karistamia lehtiä, joista näki, että pääosa lehtipuista on haapoja, lehmuksia ja raitoja. Joukossa kasvoi myös jokunen vaahtera ja hieskoivukin. Kiersimme alueen ympäri ihaillen luonnontilaisen lehdon syksyistä kauneutta. Erityisen komeita olivat muutamalla raidalla kasvavat raidankeuhkojäkälät, joista tässä on pari kuvaa. Enpä muista missään muualla nähneeni noin reheviä kasvustoja ja hyväkuntoisia. Tämä silmälläpidettävä jäkälä tahtoo kadota talousmetsistä ja roskapuun viha hävittää sen myös talojen lähimetsistä. Kuitenkin tuota komeampaa jäkälää saa hakea. Suurimmat kasvustot kattoivat puun koko rungon monen metrin matkalta ja näkyivät jo kauas puiden välistä. Keuhkojäkälä on harvinaistunut juuri metsien siivouksen vuoksi. Katselin pari vuotta sitten Jyväskylässä, kun paikallinen puistotoimi sahasi komeaa raitaa poikki kahdesta metristä usean metrin päässä pururadasta ja kun asiaa kysyin, niin vastaus oli tyly, melkein siihen malliin, että mitäs se sinulle kuuluu. Siellä se torso seisoo edelleen kaiken kansan ihailtavana hyödyttömänä lahoavana tappina ja aivan turhaan. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että tällainen tarpeeton tappaminen on typerää? Metsänomistajat edelleen kaatavat surutta maahan haapaa ja tappelevat sen jälkeen yhä kasvavien juurivesaikoiden kanssa. Samalla kun antaisi suurten haapojen olla, saisi metsäänsä tikkojen ja muiden lintujen armeijan hävittämään kaarnakuoriaisia ja muita tuholaisia luonnollisesti. Nyt saa sitten ihmetellä, miksi puut kuolevat pystyyn ja ötökät sen kun surraavat. Toisaalta ihmettelen myös tämänhetkistä ötökkävihaakin. Muistan lapsena käyneeni katsomassa mäntypistiäismetsää, jossa toukat söivät kaikki neulaset männyistä ja nostivat päätään aina kun sormella niitä osoitti. Silloin oli niiden joukkoesiintymisen aika. Nyt on kirjanpainajan. Aika tasaa molemmat.’